Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

Kuva
Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 04.05.2009 08:39

Kuluneesta kaudesta ollaan nyt selvitty ja katseet voidaan kääntää jo tulevaan kauteen. Palataan vielä kuitenkin päättyneeseen 'kanuunakauteen' josta käteen jäi ensimmäinen Mestismestaruus sekä dramaattinen liigakarsintasarja Porin Ässiä vastaan. Kausihan lähti liikkeelle hyvällä harjoitusottelu rupeamalla, jossa kaatui mm. Oulun Kärpät sekä KHL-liigassa pelaava Dynamo Minsk. Kauden alku oli kuitenkin tahmeaa ja varsinkin pikkuseuroille kärsityt yhden maalin tappiot söivät miestä. Joulutauolla Tamminen sai kuitenkin otteen joukkueestaan ja kiidätti sen suorastaan lentoon kevätpuoliskolla. Runkosarjan kuudes sijoitus vaihtui toiseen ja pudotuspeleissä oli ennakkoon heikoin vastustaja, D Team joka kaatuikin suoraan kolmessa ottelussa. Välierät Kajaanin Hokkia vastaan olivatkin sitten tasaisemmat, sillä tarvittiin aina viisi ottelua ennen kuin joukkueiden paremmuus saatiin selville. Finaaleissa Sport sitten kohtasi kauden suurimman ylisuorittajan, Joensuun Jokipojat joka oli kotkaparvelle ylivoimainen este runkosarjassa. Ärjylauma ei ihan saamaton ollut, mutta kyllä se paras jäi vielä hautomaan ensi kautta, joten Sport marssi mestaruuteen otteluvoitoin 3-1. Liigakarsinnat olivatkin sitten jotain uskomatonta, ylimielinen Porin Ässät vastaan hurmoksessa pelaava Vaasan Sport. Tulos? 4-3. Nappikauden kuitenkin kruunasi vielä Sportin A-junnujen SM-liiganousu.


Kausi 09 / 10 - A New Dream Team


Heikki Hiltunen, Hockey-Team Vaasan Sport Oy:n hallituksen puheenjohtaja @ Pohjalainen 24.4. kirjoitti:- Tavoitteenamme on voittaa Mestis ensi kaudella ja nousta SM-liigaan kaudeksi 2010-11. Toinen merkittävä tavoite on vakiinnuttaa A-junioreiden paikka SM-liigassa. Taloudellisesti pyrimme tekemään positiivisen tuloksen, kertoi Hiltunen.


Eli hyvin yksinkertaisesti, sama tavoite, sama valmennustiimi ja mahdollisimman sama pelaajisto parilla hankinnalla. Pelaajabudjetti tulee olemaan jälleen n. 600 000 euroa, mutta jälleen on varattu tammikuulle lisäbudjetti pariin täsmähankintaan. Tosin itse en jaksa tuohon 600k:n uskoa, se saattaa toki olla virallinen budjetti, mutta jos tänne oikeasti halutaan kovia vahvistuksia täytyy sponsoreiden tulla mukaan palkanmaksuun. Menneellä kaudella rahaa pistettiin uskomaton summa ulkomaalaisiin, mutta kaikki Paul Cabanaa lukuun ottamatta floppasivat ankarasti, eikä tuollaisiin mokiin ole enää tulevalla kaudella varaa, siksi Juhani Tamminen hommasikin ensitöikseen pelaajakoordinaattoriksi viime kaudella KooKoon joukkueen koonneen Jukka Suutarin. Suutarilla on etenkin viime kaudesta käytössään merkinnät sadoista Suomessa, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa pelaavista pelaajista, joita voidaan käyttää hyväksi vahvistuksia rekrytoidessa. Ensimmäinen Suutarin hankinta olikin viime kaudella KooKoossa Mestiksen maalikuninkuuden voittanut Lou Dickenson (43gp 28+19=47).


Jatkoajan Sport-puolella onkin hyvä tiivistelmä Tammisen ajatuksista joten kopioin sen tähän.

1. Hietaharju, Hakomäki ja Kiviniemi LAINALLE Jukureihin ja Tutoon, ei siis siirtoja vaan lainaksi.
2. Varmoja jatkajia (eli sopimukset tällä hetkellä): Suomalainen, Laitinen, Dickenson, Jämsä, Sihvonen ja Suonpää.
3. Varmoja mutta ei valmista sopimusta vielä: Erholtz, Pernaa, Heikkinen, Uitto, Takala ja Pahkala.
4. Cabana miettii vielä käyttääkö optionsa mutta Tamminen olettaa että jatkaa.
5. Koiviston jatko on suuri prioriteetti niin kuin Immosen. Jälkimmäisestä sen verran että Tami uskoo jatkavan jos selkä kestää.
6. Kovan luokan Kanukki hyökkääjä luultavasti tulossa mutta kyseessä niin kova vahvistus että joko luovutetaan Cabanasta tai saadaan hallitukselta luvan ylittää budjettia.
7. Kaksi kovaa pakkia kiikarissa; yksi kotimainen viime kaudella liigassa pelannut ja kanadalainen pakki.
8. Sundman, Riska ja Kujanpää nostetaan edustusjoukkueen rinkiin.


Joukkueen runko näyttää siis pysyvän hyvin samana, hieno homma sillä eihän voittavaa joukkuetta mennä vaihtamaan. Omien junnujen ulosmarssi on tietenkin huolestuttavaa, mutta näiden pelaajien taso ei yksinkertaisesti riitä kun taistellaan tosissaan liigapaikasta. Mitä tulee näihin hankintoihin, niin kovan luokan kanadalaisesta minulla ei ole mitään tietoa, ellei sitten ole tämä McGregor, mutta liigassa viime kaudella pelannut puolustaja saattaa hyvinkin olla HIFK:ssa pelannut Jani Honkanen joka ainakin minun päässäni sopisi tulevan kauden Sporttiin kuin nyrkki Luke Sellarsin silmään mikäli jatkaa Jokipojissa ensi kaudellakin. Sopimuksia ensi kaudesta on yhteensä siis 6, mutta ns. "varmoja jatkajia" sitäkin enemmän, tässä odotellaan nyt ainoastaan itserusketus homon saapumista Sveitsin mömmöm-kisoista, sillä ilman Tammisen läsnäoloa ei myöskään pelaajia julkisteta.

Paul Cabana - "Mestiksen paras sentteri" - "Bryan McGregor"
Juha Koivisto - Tuomas Takala - Lou Dickenson
Markus Jämsä - Toni Sihvonen - Pete Suonpää
Mika Kujanpää - Miro Laitinen - Timo Pahkala
Bubbling under: Christian Sundman & Erik Riska

Jani Honkanen - Tuomas Immonen
"Kanukkipakki" - Jussi Heikkinen
Jussi Pernaa - Antti Uitto/Eetu Heikkinen
Markku Erholzin voi heittää hiuksista vittuun.

Jaakko Suomalainen
Mikko Rossi tai nuori kirittäjä Suomalaiselle = Aleksis Ahlqvist? Tuskin tulee liigasta saamaan sopimusta. *

* Näköjään onkin jo sopimus HIFK:n kanssa, joten unohdetaan. Ellei sitten tule lainalle. Joka tapauksessa joku SM-liiga kokemusta omaava maalivahti sieltä on tulossa.

Nyt heitän pallon foorumin muutamalla Sport-kannattajalle, jos sieltä löytyisi jotain ajatusta ensi kaudestamme.
Viimeksi muokannut kuningas26 päivämäärä 21.06.2009 12:12, muokattu yhteensä 1 kerran
Four passes break any defence

Sprukts

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja Sprukts » 06.05.2009 16:12

Tamillahan voisi hyvinkin olla ässänä hihassaan kortti nimeltä Latvia. Sportissahan on ennenkin nähty näitä Latvialaisia kavereita mutta myös paljon muita ulkomaalaisia mutta Tammisellahan taisi olla jotain kontakteja Baltian suuntaan Latviaan. Sportin A junioreissa pelasi tällä kaudella maalivahti Danis Vasiljev joka muistaakseni oli löytänyt vaasaan tammisen tuttavien takia. Ainakin ehkä tuonne sportin a-junioreihin voisikin olla tarjolla myös noita latvialaisia ja nyt etenkin kovia sellaisia kun pelaavat a-nuorien liigassa.

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 15.05.2009 07:06

Tänään klo 16:00 kajahtaa Vaasan suunnalta. Tulossa on noin 15 sopimusta, suurinosa jatkoja, mutta mukaan mahtuu myös uusia pelaajia.
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 15.05.2009 15:31

Uusia: Teemu Kuusisto

Jatkoja: Jaakko Suomalainen, Mikko Rossi, Jussi Pernaa, Juha Salmu, Eetu Heikkinen, Antti Uitto, Juha Koivisto, Tuomas Takala, Miro Laitinen, Pete Suonpää ja Timo Pahkala

Eipä tässä ihmeellisimpia. Viime kauden runko pysyy hyvin kasassa. Seuraavaa tiekkaria odotellessa, josko niitä vahvistuksia aletaaan julkaisemaan jo silloin.
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 30.05.2009 10:00

Juha Koivisto - Tuomas Takala - Lou Dickenson
Teemu Kuusisto - Pete Suonpää - "Mestiksen kovin maalintekijä" / "Bryan McGregor"
Markus Jämsä - Toni Sihvonen - Paul Cabana
Antti Jaatinen/Mika Kujanpää - Miro Laitinen - Timo Pahkala
Bubbling under: Christian Sundman & Erik Riska

"Kanukkipakki" - Jussi Pernaa
Juha Salmu - Markku Erholz
Eetu Heikkinen - Antti Uitto
(Lauri Kinos - Markus Talas)

Jaakko Suomalainen
Mikko Rossi
Aaro Peltonen

Vahvasti alkaa siis joukkueemme ensi kaudella hahmottua. Hyökkäykseen etsitään vielä yhtä ulkomaalaista koodinimellä "Mestiksen kovin maalintekijä", muuten alkaa pakka olemaan kunnossa Paul Cabanan jatkosopimuksen myötä. Ainakaan maalintekovoimaa joukkueesta ei puutu, riveissä kolme maalipörssin voittajaa, Dickenson, Kuusisto sekä Kapteeni-Jämsä. Antti Jaatisen kanssa ollaan jatkosta keskusteltu, mutta miehen paikka tulisi olemaan neloskentässä joten uskon ennemmin maiseman vaihtoon. Puolustuksesta Tuomas Immonen on käynyt isossa selkäleikkauksessa ja koko ura saattaa olla vaakalaudalla. Immosen kanssa tullaan vielä tervehtymisen jälkeen keskustelemaan, joten ei häntäkään pidä vielä kokonaan suunnitelmista unohtaa, mutta todennäköistä on että mies suuntaa ulkomaille mikäli pystyy vielä jääkiekkoa joskus pelaamaan. Immosen korvaajaksi odotellaan ulkomailta kiekollista ylivoimaspesialistia.
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 05.06.2009 14:39

http://kiekko.pohjalainen.fi/?page=news ... &Id=424906

- Eli ensin siis hyviä uutisia, Tuomas Immonen on tervehtynyt odotettua nopeammin ja on pelikunnossa myös tulevalla kaudella, harmi vain että mies on lähdössä ulkomaille mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan.

- Myöskään Jussi Heikkistä ei Sportissa ensi kaudella tulla näkemään vaan mies suuntaa niin ikään rahakkaisimpiin kaukaloihin.

- Joukkueesta puuttuu vielä ykkössentteri sekä ykköspakki, nimet selville ja papereissa, julkaistaan viimeistään 12.6. Molemmat tulevat Pohjois-Amerikasta.

- Näiden hankintojen jälkeen joukkue 95% valmis. Puuttuvaa palasta odotellaan varmaan kasitien varrelta Porin ja Turun väliltä.

- Todellinen Sport-ikoni Mikael Hallbäck lopettaa uransa. 13 vuotta, kiitos kaikesta ja paita kattoon.
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 12.06.2009 15:59

Tänään pidettiin tuo Team Day 2 jossa julkaistiin myös pari edarin try-out sopimusta, elikkäs Antti Jaatinen koeajalla ja Jarno Kantelus tulee pelaajarinkiin Forssasta. Aika näyttää saavatko ko. kaverit sopimusta. Lisäksi Erik Riskan kanssa tehtiin jatkosopimus. Ulkomaalaiset ykkössentteri ja ykköspakki julkaistaan ensi viikon alussa.

Edit: Lisätään vielä Markus Talas koeajalla olevien listalle.
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 6728
Liittynyt: 11.04.2009 13:12
Paikkakunta: Rauma
Suosikkijoukkue: Lukko, Red Wings, Chelsea, AIK, Trail Blazers

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja Lehväs » 23.06.2009 14:26

Sport ja Cabana sopivat jatkosta

Tärkeä jatko liigaan pyrkivälle Sportille. Ikääkään ei ole vielä pahasti (31), joten hyötyä hänestä on varmasti vielä kaudeksi.
...

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja Legenda » 23.06.2009 14:29

Vaasan Sport ja 30-vuotias laitahyökkääjä Paul Cabana ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen. Rutkasti ECHL ja hieman AHL-kokemustakin omaava Cabana pelasi päättyneellä kaudella toisen kautensa Sportin riveissä ja viimeisteli tehopisteet 17+11 ollen Sportin tehokkain maalintekijä. Yhteensä Cabana on viilettänyt Mestiksen runkosarjaa 62 ottelua tehden tehopisteet 29+16=45. Playoff-otteluita kahdella kaudella on kertynyt 16 kappaletta ja tehopisteitä näissä 8+4=12.
Menneen kevään liigakarsinnoissa Cabana viimeisteli seitsemässä ottelussa tehopisteet 1+3.

AHL: 5. 0+1=1, 4 PIM (Playoff: 6. 0+0=0, 4 PIM)
ECHL: 173. 61+59=120, 200 PIM (Playoff: 39. 14+14=28, 63 PIM)
UHL: 32. 6+11=17, 29 PIM
NCAA: 147. 45+31=76, 209 PIM

Elite Ice Hockey League (UK): 28. 12+6=18, 84 PIM
Allsvenskan: 20. 2+5=7, 18 PIM (Playoff: 3. 1+0=1, 0 PIM)
Mestis: 62. 29+16=45, 87 PIM (Playoff: 16. 8+4=12, 18 PIM)

Jatkoaika

Edit. Jeps Ketunkolo näköjään ensin, mutta edelleen siltä uutiselta voisi odottaa jotain.
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 23.06.2009 14:36

Itsehän toki tuon jatkosopimuksen informoin tänne ennen kesäkuun alkua, tiedä sitten miksi sen julkistamisessa meni noin kauan.
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 3153
Liittynyt: 18.02.2008 18:53
Paikkakunta: Seinäjoki
Suosikkijoukkue: Vaasan Sport & Real Madrid

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja Toivis » 27.06.2009 10:57

Kiviniemi try-outille Kajaaniin

Kiviniemi siis Kajaaniin testiin. Ihan hyvä pelaajan kannalta, Sportissa ei ole paikkaansa pystynyt vakuuttamaan. Energinen pelaaja, hieman samantyylinen kuin Pahkala. Omasta mielestä ei käyttöä ensi kauden kotkanutussa, paitsi ehkä 13.hyökkääjä. :roll:
Liity mukaan NBA-voittojahtiin - Facebookissa!
Liigagurun mestari kaudella 2007-2008 sekä pronssia kaudella 2010-2011!
Mestisgurun mestari kaudella 2008-2009 sekä runkosarjan voitto & hopeaa kaudella 2010-2011!
NHL-Gurun hopeaa kaudella 2009-2010!
Historian ensimmäisen HaxBall- turnauksen mestaruus feat Crick!

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 28.07.2009 17:09

McGregorin lisäksi nuori ruotsalainen Robin Bergman liittyi tänään joukkueen rinkiin try-outille. Bergman pelaa McG:n tavoin jo huomenna Kärppiä vastaan. Sportin kokoonpano otteluun on seuraavanlainen:

Dickenson - McGregor - Koivisto
Suonpää - Takala - Kuusisto
Bergman - Sihvonen - Cabana
Pahkala - Lieskivi - Sundman

Heikkinen - Uitto
Pernaa - Kinos
Salmu - Erholtz

Suomalainen
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 19.08.2009 21:01

Nimimerkki Ihmemies tuolla Jatkoajan puolella Sport-osiossa huuteli, että Santeri Alatalo olisi siirtynyt HPK:sta Sportin väreihin. Itsellä ei ole mitään käsitystä (näyttäisi olevan Buddhan poika) kuka tämä jantteri on, mitkä ovat hänen vahvuutensa ja onko pienintäkään mahdollisuutta murtautua pelaavaan rosteriin. Kyseessä siis -90 eli ikänsä puolesta menisi vielä myös A-junnareihin. Honkanen, anyone?
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 13173
Liittynyt: 29.08.2008 22:02
Suosikkijoukkue: YLLÄPITO

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja Multi » 20.08.2009 17:56

kuningas26 kirjoitti:Nimimerkki Ihmemies tuolla Jatkoajan puolella Sport-osiossa huuteli, että Santeri Alatalo olisi siirtynyt HPK:sta Sportin väreihin. Itsellä ei ole mitään käsitystä (näyttäisi olevan Buddhan poika) kuka tämä jantteri on, mitkä ovat hänen vahvuutensa ja onko pienintäkään mahdollisuutta murtautua pelaavaan rosteriin.

Santerin vahvuudet on kiekoillisessa pelissä hän on varsin taitava ja nopea, mutta antaa todella paljon tasoistusta fyysisyydessä, on pienen kokoinen eikä muutenkaan mikään fyysisenpelin ihmelähettiläs ole.
Mikäli kuitenkin Santtu saa lisää fyysisyyttä, voi hänestä kasvaa ihan muikin menevä liigapakki.
Mestiksessä pärjää luultavasti taidoillisesti, eri asia pärjääkö fyysisesti, en usko.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: Vaasan Sport kaudella 09/10 - Viiri kattoon ja kotka liigaan

ViestiKirjoittaja InFlames » 20.08.2009 18:02

kuningas26 kirjoitti:Nimimerkki Ihmemies tuolla Jatkoajan puolella Sport-osiossa huuteli, että Santeri Alatalo olisi siirtynyt HPK:sta Sportin väreihin. Itsellä ei ole mitään käsitystä (näyttäisi olevan Buddhan poika) kuka tämä jantteri on, mitkä ovat hänen vahvuutensa ja onko pienintäkään mahdollisuutta murtautua pelaavaan rosteriin. Kyseessä siis -90 eli ikänsä puolesta menisi vielä myös A-junnareihin. Honkanen, anyone?


En usko, että juuri apua ainakaan Sportin nykyiseen pakistoon Alatalo toisi. Kaveri on melko hyvä kiekollisena ja nopea, mutta fyysinen peli on mestistasollekkin heikkoa. Kiekollista osaamista toisi jonkin verran taitavana pelaajana, mutta onhan sitä jo muutenkin. Onko noin, että kaveri siirtymässä Sporttiin?

edit: multi ehti vastata mutta postataan silti oma näkemys

Seuraava

Paluu Sport

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa