Vaasan Sport 2010-11

Kuva
Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 8254
Liittynyt: 17.02.2008 21:51
Suosikkijoukkue: Rosenlewin Urheilijat-38, St. Louis Blues, HK TsSKA Moskova, HC Luvia

Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja HijoDelViento » 23.03.2010 13:52

Tällä hetkellä on stten tunnustelut ensi kautta koskien käynnissä, ja Pohjalaisen tietojen mukaan ainakin puolustajat Juha Salmu ja Jussi Pernaa olisivat jättämässä joukkueen. Myös maalivahti Jaakko Suomalainen hamuaisi muille maille. Sen sijaan hyökkääjä Markus Jämsällä olisi jatkohaluja Vaasassa, mikäli terveystilanne sen sallii. Aiemminhan on jo tullut selväksi että hyökkääjä Lou Dickenson pakkaa kamansa ja lähtee Lahteen.

Päävalmentajakysymys on vielä auki, mutta puheenjohtaja Hiltunen on esittänyt puhetta että ratkaisu siihen voitaisiin saada ennen pääsiäistä. Huhuissa ovat pyörineet ainakin pääkaupunkiseudulla vaikuttaneet Antti Törmänen ja Harri Ahola.

Pelaajabudjetti olisi ensi kaudelle noin 400 000. Päättynyt kausi on tuottamassa taas satojen tuhansien tappion, joten tilannetta pyritään vakauttamaan uudella osakeannilla, joka ainakin ensi vaiheessa olisi suunnattu vanhoille osakkaille.
Ehkä kommentoitavaa? Rekisteröidy mukaan ja anna sanataiteen miekkasi sivaltaa.............................

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 23.03.2010 22:32

Törmänen vahva ehdokas Sport-luotsiksi

Kieltämättä erittäin mielenkiintoinen vaihtoehto. Valmentajaura vasta kuitenkin aluillaan, saavutuksena A-junnujen SM-kultaa Bluesista ja potkut syksyllä Jokereista (tosin Kusivirran syytä). Törmäsellä pitäisi ainakin olla kontaktit kunnossa ja junioripuoli hallussa, tälläistä koutsiahan tänne ollaan pitemmän aikaa kaivattu. Itse ainakin olen enemmän kuin tyytyväinen jos meidän ensikauden aisapari on Törmänen-Westerback.
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 26.03.2010 20:04

Päivitellääs tähän sitten pelaajalistaa sitä mukaa kun uusia sopimuksia alkaa tippua pääsiäisen jälkeen. Tällä hetkellä ainoastaan Markus Jämsällä on sopimus ensi kaudesta, mutta hänenkin pelaaminen on vielä epäselvää oikuttelevan polven takia. Suluissa sopimuksen päättymisvuosi.

(10.9.2010)

Maalivahdit
Mikko Rossi (2011)
Aaro Peltonen (2011)
Erno Suomalainen (2012)

Puolustajat
Tuomas Immonen (2011)
Jouni Aalto (2011)
Antti Uitto (2011)
Eetu Heikkinen (2011)
Tommi Taimi (2011)
Kristian Tuohilampi (2011)
Toni Mäkinen (2011)
Markus Talas (2011)
Miika Koivisto (2011)
Kai Lehtinen (2012)
Tomi Kankaanpää (2012)

Hyökkääjät
Antti Jaatinen (2011)
Anton Fogström (2011)
Juuso Mörsky (2011)
Markus Piispanen (2011)
Christian Sundman (2011)
Mika Halava (2011)
Joonas Saari (2011)
Tomi Heikkilä (2011)
Antti Hölli (2011)
Tuomas Takala (2011)
Jani Kiviniemi (2011)
Henri Manninen (2011)
Pete Suonpää (2011)
Erik Riska (2012)
Mika Kujanpää (2012)
Juho Iloviita (2012)
Viimeksi muokannut kuningas26 päivämäärä 10.09.2010 16:26, muokattu yhteensä 11 kertaa
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 01.04.2010 10:56

Vaasan Sportista tosi-tv ohjelma

Tosi-TV:tä pukkaa. Mikäs päivä tänään olikaan? Sport voisi muuten ihan oikeasti olla ainoa joukkue Suomessa, joka tälläisteen mediasumuun saattaisi suostua.

Ja sitten oikeaa asiaa, uusi päävalmentaja pitäisi olla julkaisuvalmista tavaraa ensi viikolla. Jäädään odottelemaan. Kenneth Westerbackin nimi voidaan ainakin viivata yli vihosta, sillä mies valittiin Sportin junioripäälliköksi ja B-nuorten vastuuvalmentajaksi. Onnea Kenalle!
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 06.04.2010 21:40

Sport julkistaa uuden päävalmentajansa keskiviikkona

Hulinaa! Pressi klo 14:00. Törmänen, Hudd, Manner, Eloranta, Rauhanen, Ahola, Tami, Jari Korpisalo, Vlado Kolek vai Jukka Ahvenjärvi?!
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 07.04.2010 17:37

Törmänenhän sieltä tuli niin kuin odotettavissa olikin. Vielä ei yhtään pelaajasopimusta julkaistu, mutta eiköhän ainakin muutama jatkosopimus ole tehtynä jo. A.T. aloittaa työnsä urheilutoimenjohtajana toukokuun alussa, joten luulisi, että sopimuksia aletaan virallisesti vahvistamaan vasta tuolloin. Toki keskusteluja monien pelaajien kanssa ollaan varmaan jo käyty ja suullisia sopimuksia sovittu. Imua Vaasaan luulisi nyt olevan hieman paria viime kautta enemmän, eikä syynäkään pakosti ole aina raha. Toki n. 400 000 euron pelaajabudjetilla saadaan osaavissa käsissä kasaan erittäin laadukas joukkue kunhan palkanmaksuun saadaan jotain järkeä. Kolmoskenttään on ihan turha hommata mitään kolmissäkympissään huitelevia jyriä vaan käytetään ne suuret summat niihin ykköskentän pelaajiin. Mielenkiintoista muuten nähdä, moniko Jokerien edarin ulkopuolelle kesken kauden jäänyt jannu seuraa Törmästä Vaasaan? Esimerkiksi joku Jan-Mikael Juutilainen voisi olla pelaaja jolle ei The_Liigasta löydy kuin katsomopaikkoja.
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 21.04.2010 16:51

Jatkoajalla nimimerkki Jäämasa tietää kertoa, että perjantaina klo 14 järjestettävässä pressissä julkaistaan ensimmäiset pelaajasopimukset ensi kaudelle. Toiveissa olisi jatkosopimukset ainakin herroille Bergman (utopiaa), Uitto (mahdollisuuksien rajoissa), Takala (kertonut miettivänsä ensin muita vaihtoehtoja), Pahkala (K-Laserista tullut kyselyjä, kahden vaiheilla palaako kasvattiseuraansa), Rossi (jos ei halvempaa ole tarjolla) Kujanpää (Tapparaan?), Riska ja Peltonen, lisäksi A-junnuista harjoittelurinkiin puolisen tusinaa kavereita (Iloviita, Koponen, Pitkäjärvi, Sundman etc..). Joukkueesta poistuvat varmuudella jo aikaisemmin ketjussa mainittujen lisäksi Toni Sihvonen, Pete Suonpää, Lauri Kinos, Paul Cabana ja Bryan McGregor.

"uusina" naamoina näkisin mielelläni Red Duckseissa Suomi-Sarjaa pelanneen Toni Mäkisen, sekä samasta joukkueesta A-junnujen alkukauden maalitykin, Tony Nikon. Oskari Hakomäelle ei taida Sportista taaskaan pelipaikkaa aueta, kun ei Jukureissakaan vakuuttanut.

Näiden lisäksi Vaasan ulkopuolelta pari täysin uutta pelaajaa tyyliin Ossi Pellinen.
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 23.04.2010 13:40

Sportille kuusi uutta pelaajasopimusta

Mika Halava -87, lh, vuoden sopimus


"Erinomainen kiekollinen laituri Porista. Hyvä pisteiden tekijä, right puolen pelaaja. Tulevaisuuden sm-liigapelaaja."

Tomi Heikkilä -89, lh, vuoden sopimus

"Alavuudelta kotoisin oleva laituri/ sentteri. Pelannut Jypissä nuoruudessa. HIFKn A-jun SM-Liigassa toissa kaudella 34 peliä ja 30 pistettä. Viime kausi TuTossa totutellen Mestiksen vauhtiin. Aloittaa opinnot Vaasan Yliopistossa."

Antti Hölli, -87, lh, vuoden sopimus


"Tampereen Ilveksen kasvatti, Tapparaan A-jun iässä siirtynyt ja SM-Liigassakin 10 peliä nuorena kokeillut on HeKissä ja LeKissä viimeiset pari vuotta totutellut Mestikseen. Vasemmalta ampuva maalintekijätyyppi."

Erik Riska -89, kh, 2 v. sopimus

"Kahden suunnan sentteri/laituri. Erik tuo kokoa ja fyysisyyttä joukkueeseen. Näytti A-junioreiden SM-Liigassa, että pystyy myös pisteiden tekoon. Pelannut myös Espoon Bluesin B-junioreissa."


Joonas Saari -89, lh, vuoden sopimus

"Espoosta lähtöisin oleva energinen ja taitava laituri. Toissa kauden A-jun SM-Liigan pistepörssin 16. neljälläkymmenellä pinnalla Bluesissa. Mestaruuden takuumiehiä. Käyttökelpoinen roolissa kuin roolissa. Viime kaudella totutteli Mestisvauhtiin D-Teamissa."


Tuomas Takala -84, kh, vuoden sopimus


"Seinäjoella syntynyt keskushyökkääjä. Mestiksen mestari 2008-2009 ja tuolloin play-offien arvokkain pelaaja. Jatkaa Sportissa nyt kolmannen kauden. Erinomainen kahden suunnan sentteri."

Pistän omaa kommenttia joskus myöhemmin.
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 27.04.2010 21:13

Eetu Heikkinen jatkaa Sportissa myös ensi kaudella, lisäksi nimettiin uusi maalivahtivalmentaja, 27-vuotias Tapio Kotola. Kotola on aikaisemmin vastannut Sportin a-nuorten kassarien valmennuksesta ja siirtyy nyt edustuksen ryhmään kolmivuotisella sopimuksella.
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 01.05.2010 18:22

Jatketaan yksinpuhelua, elikkäs Suomen U18-joukkueen pronssille torjunut Jonathan Iilahti (-92) palaa ensi kaudeksi takaisin Vaasaan. Pelipaikka löytyy pääsijaisesti A-junnuista, mutta uskon, että pelejä tulee kauden mittaan kertymään edustusjoukkueessakin. Sopimus on vielä toistaiseksi ainoastaan suullinen, mutta Kauhavalla käytävä armeija tuo jantterin takaisin alueelle, jossa vaihtoehdot ovat vähissä.
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 04.05.2010 06:23

Sport tiedottaa uusia pelaajiasopimuksia tänään puolilta päivin.

Saas nähdä minkä tasoisia pelureita sieltä tällä kertaa tulee.. maalivahti ainakin.
Four passes break any defence

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja Legenda » 04.05.2010 11:36

Vaasan Sport sitten tiedotti sopimuksia ja ihan mielenkiintoisia hakujahan nuo tuntuvat olevan vaikka nuoria pelureita vaan tulikin.

Maalivahti Erno Suomalaista (19 v) on ainakin pidetty yhtenä lupaavimmista maalivahdeista omasta ikäluokastaan. Suomen juniorimaajoukkueiden maalilla muunmuassa World Hockey Challengessa (2008) ja U18 MM-kisoissa (2009) torjunut Suomalainen omasi kaudella 2008 B-Junnujen pienimmän päästettyjen maalien keskiarvon ja vuotta myöhemmin pokkasi saman "pystin" A-Nuorissa. Suomalainen voitti myös Bluesissa A-Nuorten SM-kultaa viime kaudella.
Joukkueen kakkosvahtina kuluneella kaudella toiminut Mikko Rossi rustasi hänkin nimensä jatkopaperiin. Rossi, 25, oli kolmas Mestiksen torjuntatilastoissa kun 19 ottelua jätti tilastosarakkeen torjuntaprosentiksi lukemaa 91,8. Päästettyjä maaleja Rossille kertyi ottelua kohden 2.51 kappaletta.
Myös juniorivahti Aaro Peltonen (20 v) solmi sopimuksen Sportin kanssa.

Puolustajat Tommi Taimi sekä Kristian Tuohilampi ovatkin sitten hieman nimettömämpiä nuoria. Taimi on pelannut koko juniori-ikänsä Ässien junnuissa ja tehnyt toki ihan kohtalaisia tehopisteitä kuten kaudella 2007/2008 B-junnuissa syntyneet 30 (12+18) sekä viime kaudella A-junnuissa syntyneet 27 (10+17) tehopistettä antavat ymmärtää.
Tuohilampi siirtyi ennen kulunutta kautta Jokereista paikallisvastustaja HIFK:n junioreihin hakemaan vastuuta ja kieltämättä siirto oli oikea. Siinä missä kaksi aiempaa kautta olivat tuoneet Tuohilammen tilille Jokereiden A-nuorissa tilille yhteensä kahdeksan (2+6) tehopistettä 80 ottelussa toi viime kausi Tuohilammen tilille 23 (5+18) tehopistettä, 85 rangaistusminuuttia sekä A-Nuorten SM-hopeaa. Tuohilampi kävi menneellä kaudella pelaamassa myös yhden ottelun Mestiksessä Kiekko-Vantaan riveissä.

20-vuotias Mika Kujanpää on ainoa julkistettu hyökkääjä. Kujanpää, 20, on käynyt pitkän tien Sportin juniorikouluissa ja noussut sitä kautta ansaitsemaan sopimuksensa itse isäntäseuraan. Kujanpää oli jo kaksi vuotta sitten Sportin A-nuorten tärkeimpiä pelaajia ja isossa osassa kun joukkue kampesi itsensä A-Nuorten SM-liigaan I-divarista. Kuluneella kaudella pienehkö Kujanpää (171 cm) oli Sportin A-nuorten paras pistemies kun jannu iski 32 kamppailussa 26 (9+17) tehopistettä.
Kujanpää pelasi kuluneella kaudella myös Mestistä 13 runkosarjan ja kahden pudotuspeliottelun verran.

Lähdettä: http://www.vaasansport.fi/fin/Uutiset/A ... .n620.html
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 04.05.2010 13:13

Markus Jämsä lopettaa pelaajauransa

Valitettavaa, vaikka eihän tämä päätös yllättäen tullut. Nyt muutama kausi taukoa, paita kattoon ja kohti uusia haasteita. Ensi kaudella tullaan siis näkemään uusi kapteeni Sportissa, ja nykyistä pelaajalistaa kelaamalla sen ei pitäisi olla kukaan muu kuin Tuomas Takala.

Jatketaan yksinpuhelua, elikkäs Suomen U18-joukkueen pronssille torjunut Jonathan Iilahti (-92) palaa ensi kaudeksi takaisin Vaasaan. Pelipaikka löytyy pääsijaisesti A-junnuista, mutta uskon, että pelejä tulee kauden mittaan kertymään edustusjoukkueessakin. Sopimus on vielä toistaiseksi ainoastaan suullinen, mutta Kauhavalla käytävä armeija tuo jantterin takaisin alueelle, jossa vaihtoehdot ovat vähissä.

Näin sanoin aikaisemmin, mutta ilmeisesti Blues on muuttanut mieltään ja Iilahden sijasta tuleekin Suomalainen. No sinällään Sportin kannalta parempi ratkaisu, sillä Iilahden pesti olisi kestänyt muutenkin vain kauden, jonka jälkeen olisi tapahtunut paluu Espooseen. Suomalainen on lisäksi jo näyttänyt tasonsa A-nuorten SM-liigassa ja on varmasti ensi kaudellakin ihan kärkitasoa. Vara-Jaskan sopimus on kaksivuotinen, joista jälkimmäinen tulee varmasti kulumaan Edarissa.

Myös Kujanpään ja Peltosen jatkoille :peukkuylös: Rossin sopimus sitten olikin tiedossa jo pitempään. Muut vähän toivotaan toivotaan - osastoa, mutta kommenttien perusteella ihan kelpo janttereita.

Nyt alkaa runko olla jo ihan hyvin kasassa. Lähtökohtaisesti 1-2 kentän pelaajia ovat Takala, Hölli ja varauksin Halava, mutta en ihmettelisi vaikka joku näistä tuntemattomimmista pelaajista löisi itsensä läpi. Enää tässä odotellaan muutamaa erittäin kovaa hyökkääjää ja 3-4 puolustajaa. Nämä hankinnat saattavat mennä vasta loppukesään, jolloin liigaringeistä putoaa pelaajia pois.
Viimeksi muokannut kuningas26 päivämäärä 04.05.2010 13:34, muokattu yhteensä 1 kerran
Four passes break any defence

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 8254
Liittynyt: 17.02.2008 21:51
Suosikkijoukkue: Rosenlewin Urheilijat-38, St. Louis Blues, HK TsSKA Moskova, HC Luvia

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja HijoDelViento » 04.05.2010 13:33

Honkanen kirjoitti:Puolustajat Tommi Taimi sekä Kristian Tuohilampi ovatkin sitten hieman nimettömämpiä nuoria.

Taimi ja Tuohilampi ovat molemmat pelaajia jotka lähtivät viime kauteen enemmän tai vähemmän "takarivin" pakkeina, mutta kauden edetessä nousivat selkeästi ykkösparin puolustajiksi. Eli periaatteessa ura on sellaisessa vaiheessa jossa taso nousee kovalla vauhdilla. Nähtäväksi jää miten pärjäävät Mestis-tasolla, mutta todennäköisesti Törmänen on arvioinut ensi kauden tason riittäväksi.
Ehkä kommentoitavaa? Rekisteröidy mukaan ja anna sanataiteen miekkasi sivaltaa.............................

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Vaasan Sport 2010-11

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 19.05.2010 14:57

Sport kiinnitti neljä kasvattiaan

Eli kahden vuoden pahveilla puolustaja Tomi Kankaanpää (-91) ja hyökkääjä, A-nuorten viime kauden kapteeni Juho Iloviita (-91). Vuoden pahveilla puolustaja Toni Mäkinen (-86) ja hyökkääjä Jani Kiviniemi (-87). Iloviita ja Kankaanpää olivat lähdössä jo liigaseuran rinkeihin, mutta ilmeisesti joku tai jokin sai heidät jäämään Vaasaan, mikä on helvetin hienoa. Kokeneimmista kavereista varsinkin Mäkisen nykytaso on mielenkiintoista nähdä, esitti lupauksia herättäviä otteita jo nuorena ja varsinkin viime kaudella oli kuulemma täysin ylivoimainen Suomi-Sarjaan.

Joukkue näyttää nyt suurinpiirtein tältä:

x - Takala - x
Halava - x - Hölli
Iloviita - Kujanpää - Saari
Kiviniemi - Riska - Heikkilä

x - x
Mäkinen - Heikkinen
Taimi - Tuohilampi
Kankaanpää

Rossi
Peltonen
Suomalainen
Four passes break any defence

Seuraava

Paluu Sport

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa