KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

Keskustelua Kontinental Hockey Liigasta.
Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja InFlames » 01.10.2012 15:36

Justin Hodgman saa suunsoitolla Alexander Radulovin käymään kierroksilla. TsSKA johtaa kuitenkin peliä ensimmäisen erän jälkeen 0-1. Mitään hätää ei ole ollut, mutta nyt vastassa on todella kova joukkue.

Zuccarellon ja O'Reillyn esityöstä Kulemin tuo Magnitogorskin tasoihin! 1-1. Zuccarello palannut kehiin oltuaan sivussa monta peliä.

Telle

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja Telle » 01.10.2012 18:42

Dinamo Riika- Salavat Julajev Ufa:

Salavat Julajev Ufa on joukkue, jonka Dinamo Riika vasta viime eli neljännellä KHL-kaudella pystyi voittamaan ensimmäisen kerran. Voitto-ottelu pelattiin Ufassa loka-marraskuun taitteessa 2011 ja lopputulos oli tuolloin 1-2. Muutamaa päivää myöhemmin joukkueet kohtasivat uudestaan Riika-areenalla ja Ufa voitti Dinamon ottelussa, jonka olin katsomassa. Tuossa ottelussa Tsaari Radulov pelasi tosissaan dominoiden kaukalossa, vaikka istui toisaalta useaan otteeseen jäähyaitiossa.

Dinamo aloittanut hyvin ja siirtyi 1-0-johtoon noin 4 minuutin pelin jälkeen ylivoimalla. Maalintekijänä Alexandre Giroux, Kaspars Daugavins syötti. Iiro Tarkki Ufan maalilla oli voimaton.
Ufa purjeessa. Dinamolla 5 vs 3 -ylivoimaa jonkin aikaa.
Nyt mentiin videotarkistukseen - ei toista maalia Girouxille. Veto oli hyvä ja kiekko valui Tarkin längistä maaliviivalle, mutta ei nähtävästi viivan ylitse.
Giroux ylikierroksilla - turha hyökkäyspään jäähy.
Dinamo selvisi alivoimasta. Yksi tosi paha tilanne, jossa Tellqvist esitti ihmehypyt. Huh, huh.
Noin ajassa 18 min. Ufa tasoitti 1-1:een. Maalintekijänä Aleksander Pankov, syöttäjänä Nikita Filatov. Samassa tilanteessa vielä Jamie Johnsonille jäähy. Jotenkin ihme maali, Tellqvistin? Dinamon ykkösketju pelasi oman pään huonosti.
Kotijoukkue saa helpommin jäähyjä kuin vierasjoukkue. Täytyy tsekata mistä päin Venäjää tuomarit ovat kotoisin.

Ottelu suurinpiirtein puolivälissä. Ufa on istunut kuskin paikalle ja joukkueen kiekollinen peli on pelottavan hyvää. Tellqvist torjunut muutaman kerran hyvin. Dinamo iskee vastahyökkäyksillä. Giroux kampitettiin äsken niin selvästi, että nyt Ufalle annettiin viimein jäähy. Daugavinsia rikottiin jo aikaisemmin, mutta tuomarit katsoivat muualle.
Taas Giroux jäähylle. Ilmiselvä mailakamppi.
Ufa siirtyi 1-2-johtoon ylivoimamaalilla. Maalintekijänä taas Aleksander Pankov. Jäähyily ei kannata Ufan kaltaista taitojoukkuetta vastaan.
Dinamolla ollut pari hyvää maalintekopaikkaa, mutta laukaukset luokattomia. Dzerins jäätyi tekopaikassa (hänellä oli kaksi tekopaikkaa aika peräkkäin, mutta taito loppui kesken, valitettavasti) ja Karsumsilta heikko veto.
Daugavins pelaa Dinamo Riian kakkosketjussa hyvin, hänellä riittää vauhtia ja energiaa.
Nyt Dinamo pääsi ylivoimalle. Pitäisi saada ylivoimaan tekemisen meininkiä ja kunnon laukauksia.
Dinamon ylivoima pyöri aika hyvin, mutta tehottomasti. Esim. Giroux pelasi liian itsekkkäästi - lähti itse pyörittäjän paikalta kuljettamaan kiekkoa maalia kohti ja veti sitten karkeasti ohitse maalin tai osuikohan puolustajan mailaan. Kiril Koltsov Ufan puolustuksessa pelaa hyvin alivoimaa. Eräässä tilanteessa esim. pelasi Daugavinsin mailan pois voimalla. Daugavins on ylivoimalla hyvä menemään maalivahdin eteen.
Dinamon kakkoshyökkäysketju pelannut Girouxin turhista jäähyistä huolimatta tänään paremmin kuin ykkönen. Karsums on pelannut ykkösketjussa vaisusti. Hän sai ottelun alussa kovan iskun käteensä, josta ei tietystikään annettu jäähyä Ufan pelaajalle. Sai ehkä lievän vamman tilanteessa...

Noin viisi min. jäljellä ja Dinamon uusi Lev Prahan ylijäämäsentteri Paul Szczechura tasoitti 2-2:een. Ohjasi tasakentällisin siniviivavedon ohi Tarkin.

Taistele Dinamo!

Jatkoaika edessä. Minulle riittää yksi pistekin tästä matsista ja se, että Tellqvist on torjunut hyvin. On ollut näkyvissä häivähdyksiä maalivahdista, joka voitti kuusi vuotta sitten olympiakultaa Ruotsin joukkueessa. Hän ei ollut tietystikään tuolloin Ruotsin ykkösmaalivahti, mutta jo joukkueeseen pääseminen on hieno meriitti.

Parin minuutin jatkoajan jälkeen Ufan Igor Mirnov teki voittomaalin 2-3:een. Sitä ennen Dinamolla oli pari paikkaa ratkaista, mutta kun ei niin ei. Vähän jäi harmittamaan, että kahta pistettä ei tavoiteltu raivokkaammin. Ufa olisi ollut tänään lyötävissä. Vaikka Ufan ykkösketjun Mirnov ottelun ratkaisikin niin hänen ketjukaverinsa Antti Pihlström ja Sergei Jemelin olivat tänään varjojen mailla - näkymättömiä.
Dinamon kokoonpanossa vastaavan antisankarin viitan otti tässäkin pelissä Rob Schremp. En huomannut häntä kertaakaan kaukalossa. Esim. Dinamon nelosketjun sentteri Maris Bicevskis ja laituri Elvijs Biezajs pystyivät järkkäämään pari maukasta paikkaa Ufan maalille. Schremp ei taida ihan täyttää ulkomaalaisvahvistuksen kriteerejä, kun HK Riian junnupelaajatkin pelaavat paremmin.

Avatar
Viestit: 3098
Liittynyt: 22.03.2009 21:32
Suosikkijoukkue: .

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja FPP » 03.10.2012 18:54

Naula illan toisellaan peli tasoihin Pietarissa kolmannen erän puolivälissä.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja InFlames » 03.10.2012 19:09

Oli muuten taas hieno maali Tarasenkolta, kun veivasi Neftehimikin puolustuksen kahville tuossa 2-1 maalissa. Ei yhtään hullumpi ollut SKA:n avausmaalikaan, jossa 2 vs 1 -hyökkäyksessä Viktor Tikhonovilta hieno esityö Ilya Kovalchukin maaliin. Harva joukkue Pietarista pisteitä saa, mutta Neftehimik Nail Jakubovin johdolla pääsi jatkoille, voittokin mahdollinen.

Tikhonov - Kovalchuk akseli toimii
Tarasenkon maali

Donbass - Riika 2-2 tilanteessa.
Petteri Wirtanen tehnyt Tuomas Kiiskisen esityöstä Donbassin toisen maalin. Guntis Galvins iskenyt Riian molemmat maalit.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja InFlames » 06.10.2012 13:54

Magnitogorsk on häviöllä Novokuznetskia vastaan kolmannen erän viimeisillä minuuteilla 1-2. Täytyy sanoa, että ihan ansaitusti. Peli on Novokuznetskin kotipeli. Ei ole Magnitogorsk parhaalla jalalla tänään liikkeellä, mutta vielä on aikaa kääntää peli.

FT: Novokuznetsk - Magnitogorsk 4-1
Häpeällinen esitys ja toivottavasti parempi asenne on, kun matkataan Habarovskiin Amurin vieraaksi.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja InFlames » 08.10.2012 19:25

Suurten kohtaaminen parhaillaan menossa ja löytyy onhockey.ru saitilta loistavia striimejä peliin. Kolmas erä menossa ja SKA tasoitti juuri pelin. Mielenkiintoinen loppu tulossa. Mäenpäällä jo 1+1, Datsjuk 1+1 ja SKA:n puolelta Kovalchuk 2+0. Tähdet ovat iskussa. Alexander Radulovillakin syöttöpiste.

TsSKA - SKA 2-2 (kolmannessa erässä)

SKA siirtyy 2-3 johtoon! Tarasenkon ja Kovalchukin esityöstä superpakki Dallman vie SKA:n johtoon. On tuo nippu hurjassa vedossa.

Artjuhin kolaa Perssonia päähän ja lentää ansaitusti pihalle! TsSKA:lle viiden minuutin yv. Joko Mäenpään ruoska laulaa taas?

Mäenpää ruokkii liian kovalla syötöllä Datsjukia miljoonan taalan paikkaan, mutta vaikea tollaisesta syötöstä on tempaista kiekko häkkiin. Ei saanut TsSKA tasoitettua viiden minuutin yv:n aikana. Kymmenen minuuttia jäljellä.

Tarasenko tarjoaa maalin takaa ja Kovalchuk iskee hattutempun. SKA 2-4 johtoon ja peli alkaa olla paketoitu.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja InFlames » 09.10.2012 19:17

Mielenkiintoinen KHL-peli alkoi tuossa kahdeksalta, kun Lev Praha sai vieraakseen Alexander Ovechkinin tähdittämän Dynamo Moskovan. Odotettavissa vauhdikas ja viihdyttävä peli. Vielä 0-0.

Lev painaa kyllä vahvasti päälle, mutta kuparinen edelleen rikkomatta.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja InFlames » 10.10.2012 15:02

Jos oli eilen hieno matsi Levin ja Dynamo Moskovan välillä, niin samaa on odotettavissa juuri alkavassa Ufa - Kazan matsissa, jossa taitaa olla peräti kuusi suomalaista kehissä. Ufan puolelta Iiro Tarkki ja Antti Pihlström. Kazanilta sitten Niko Kapanen, Jarkko Immonen, Janne Pesonen ja Janne Lahti. Kaikki näyttävät olevan kehissä tänään.

http://livetv100.com/webplayer2.php?t=letontv&c=khl21&lang=ru&eid=138803&lid=86288&ci=167&si=2

Ufa heti 1-0 johtoon.

Kazan tasoitti pelin ja kahden erän jälkeen ollaan tilanteessa 1-1. Tasoitusmaalin teki Immosen Jakke. Koskahan Lahti saa monoa, sillä junnutkin pelaa paremmin. Toisen erän taso laski viihdyttävästä ensimmäisestä erästä. Justintv:n kautta löytyi hd-tason kuvaa :Thumb up:

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja InFlames » 15.10.2012 15:29

Barysin ja Riian välisessä pelissä on heti kolmannella minuutilla hanskat pudonneet. Vastakkain olleet raskassarjalaiset Jon Mirasty ja Raitis Ivanans. Illalla varmaan saadaan klippia KHL:n youtube-kanavalle tuosta.

Magnitogorsk johtaa Kari Jalosen Torpedoa vastaan 1-0. Volchenkov pelaa Torpedon riveissä, mutta Seminiä ei pelaa vielä tässä pelissä. Avausmaali syntyi, kun Justin Hodgmanin erinomaisen rystyvedon jälkeen riparin sai tyhjiin painaa Enver Lisin. Ensimmäisen erän lopulla Magni johtaa kovassa vireessä olevaa Torpedoa noilla 1-0 lukemilla.

Torpedo tasoitti ensimmäisen erän lopulla 1-1:een, kun Kuleminin poikkikentän syöttöyritys omalla alueella päättyi siihen, että pyyhki vain pölyt kiekon päältä. Toisessa erässä hirveä Magnitogorskin pyöritys on jatkunut. Malkinin erinomaisesta syötöstä Zuccarello survoi kiekon maalin edestä sisään. 3-1 maaliin Kulemin tarjoili Malkinille p-pisteiden väliin, eikä maailman paras tuosta erehtynyt. Peli 3-1!

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja InFlames » 22.10.2012 17:41

No niin... Gillies vs Mirasty taistelu käyty Vitjazin kotiareenalla heti kolmannella minuutilla. Toivottavasti Mirasty on piessyt Vitjazin Gilliesin maanrakoon :Thumb up: Streamia ei löytynyt, mutta eiköhän parin tunnin sisällä tule tuosta klippi KHL:n youtube-kanavalle.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja InFlames » 14.11.2012 15:28

KHL pyörähti kahdelta käyntiin tauon jälkeen, kun liigassa kymmenen viimeistä peliä ilman suoria tappioita kulkeneet Omsk ja Magnitogorsk ottavat yhteen. Molemmat kulkevat myös neljän ottelun voittoputkessa, joista kaikki tulleet varsinaisella peliajalla. Petri Matikaiselle ollaan jo varmaan patsasta pystyttämässä, sillä mies on saanut Omskin hurjaan lentoon. Samaa voi sanoa Paul Mauricesta, joka on tehnyt odotetusti vahvaa jälkeä Magnitogorskissa.

Ottelu on kahden erän jälkeen tilanteessa 2-1, Omsk johtaa. Magnitogorsk siirtyi Mozjakinin maalilla 0-1 johtoon, mutta Omsk tuli rinnalle Alexander Popovin maalilla ja ohi meni sitten Sergei Kostitsinin maalilla. Maaleilla on Karri Rämö ja Ari Ahonen. Ite näin vasta peliä toisen erän lopusta, jossa tunnetta ainakin riitti. Matikainen ja Nurminen iskussa Omskin vaihtoaitiossa. Toivottavasti Magni pystyy vielä kääntämään pelin kolmannessa erässä.

E: Magnitogorsk myllyttää jatkoajalla, mutta Omsk tekee voittomaalin ja vie kaksi pistettä. Kumpikaan joukkue ei vieläkään jäänyt pisteittä. Zaborskylle synttärilahjaksi Omski otti voiton.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja InFlames » 15.11.2012 15:57

Jortsun seura häviää taas. 13 vieraspelistä on tullut vain kolme pistettä ja kausi on muutenkin ollut vaatimaton, tosin sitä on rosterikin. Perttu Lindgren oli puolentoista erän perusteella sysipaska. Jatkuvasti harhasyöttöjä, kiekonmenetyksiä ja ei mies saanut mitään aikaan. Miksi edes meni Amuriin, kun tietää itekkin, että taidot eivät riitä KHL:ään. Täysi turhake. Ei tainnut saada yhtään syöttöä Petruzalekille perille :)

Niin ja taitaa Jortsulle tulla tämän pelin jälkeen kenkää, kun Novokin pöllytti Amuria.

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja Jyri » 17.11.2012 12:41

Sibir-Amur 2-0. Nikita Zaitsev ja Lehterä tehneet maalit. Lehterällä itse asiassa 1+1. Sopcast ei mulla toimi, niin joudun seuraamaan box scorea.

Tällä tahdilla tulee Jortikalle potkut pian, mitä IF edellisessä viestissä pohtikin.

Telle

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja Telle » 17.11.2012 12:59

Jyri kirjoitti:Sibir-Amur 2-0. Nikita Zaitsev ja Lehterä tehneet maalit. Lehterällä itse asiassa 1+1. Sopcast ei mulla toimi, niin joudun seuraamaan box scorea.
Tällä tahdilla tulee Jortikalle potkut pian, mitä IF edellisessä viestissä pohtikin.

Minulla ainakin toimii castalba hyvin, onhockey.ru:n kautta.

Pahalta näyttää Amur Habarovskin ja Hannu Jortikan näkökulmasta. Sibiriä vastaan pitäisi saada enemmän aikaan, kun joukkueessa ei kuitenkaan pelaa maailman kovimpia kiekkotähtiä, tyyliin Pavel Datsjuk, Jevgeni Malkin, Aleksander Radulov jne.

Petruzalek puhui erittäin hauskasti erätauolla, tsekin ja venäjän sekakieltä. En ole aikaisemmin kuullut Petruzalekia, tuntui kyllä miellyttävältä ja taistelevalta haastattelussa.

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: KHL:n LIVE-seuranta 2012-13

ViestiKirjoittaja Jyri » 17.11.2012 13:30

Telle kirjoitti:Minulla ainakin toimii castalba hyvin, onhockey.ru:n kautta.

Kiitos vinkistä, toimii täälläkin hyvin! Amur on tullut tasoihin Tarasovin ja Petruzalekin maaleilla. Nyt joutui Amur kyllä alivoimalle toisen erän lopussa.

EdellinenSeuraava

Paluu KHL

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa