Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

Keskustelua Kontinental Hockey Liigasta.
Telle

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja Telle » 22.11.2016 22:31

Tällä huhulla / uutisella en halua "tahrata" edellistä viestiäni:

Dynamo hävisi eilen 5-0 Metallurg Magnitogorskille Magnitogorskissa. Keskustelupalstalla kerrotaan aika uskottavan tuntuisesti, että

toisella erätauolla, tilanteen ollessa 4-0, Sergei Oreshkin oli poistunut hallista eikä ollut mennyt pelaajiensa luokse Dynamon pukuhuoneeseen. Ele tuntuu joukkueen hylkäämiseltä eikä vastaavaa muistu pitkäaikaisilla kannattajilla mieleen.

Yksi kannattaja kertoo haluavansa em. perusteella kysyä Sergei Oreshkinilta: "Mitä Teistä tulee Dynamon jälkeen?

Olisi outoa, jos päävalmentaja saisi jatkaa kauden loppuun saakka kaikilla mittareilla arvioituna ala-arvoista toimintaansa.

Oreshkin ei kannattajien mukaan eilen antanut ohjeita eikä puhunut pelaajille sanaakaan aitiossa. Veteraani Gorovikov oli alkanut antaa ohjeita muille pelaajille. Osa kannattajista on sitä mieltä, että Oreshkin ei vaiennut tahallaan tai pettymyksen takia vaan siksi, että hän ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Hänen ainoa keinonsa ratkaista pelillinen umpisolmu on ollut vaihtaa ketjut joka ikiseen peliin. Se ei ole parantanut tilannetta vaan päinvastoin - pelaajien itseluottamus ja luottamus kanssapelaajiin on murentunut ja peli seonnut täysin.

Jos rahaa uuteen päävalmentajaan ei ole, mikä on todennäköistä, niin minun ehdotukseni on: Oreshkin ulos ja Gorovikovista pelaaja-valmentaja. Tärkeintä on saada Oreshkin pois organisaatiosta pilaamasta Dynamon 70-vuotisjuhlakautta!

Eräs nimimerkki väittää, että Oreshkinille on asetettu uhkavaade: Huomisesta ottelusta Traktor Tsheljabinskia vastaan on tultava voitto ja sen jälkeen perjantaina Salavat Julajevilta saatava vähintään piste tai Oreshkinin ura Dynamon päävalmentajana päättyy jo ennen paluuta Moskovaan ja ensi maanantain TsSKA-peliä. Onkohan GM Safronov mukana vieraskiertueella potkujen antamista varten? Muistelen jonkun KHL-liigan päävalmentajista saaneen potkut puhelimitse, mutta oletan Safronovin hoitavan ko. tapaiset asiat kasvokkain. On vaikea uskoa, että Dynamo saisi nykytilassaan yhtäkään pistettä Traktorilta tai Salavat Julajevilta, saati sitten TsSKA:lta tämän kotikaukalossa Moskovassa. Olen oppinut, että lähes kaikki joukkueet KHL:ssä haistavat kotikaukalossaan "veren" (vierasjoukkueen heikkouden) ja pystyvät käyttämään sen armotta hyväkseen...

Mukavin onnittelu 70-vuotiaalle tähän mennessä: Leonid Leksa Komarovilta Torontosta. https://www.instagram.com/p/BNG60qxD65A ... dynamo1946

Komarov toivottaa Dynamolle hyvää syntymäpäivää, onnea, menestystä ja paljon voittoja. Lopussa hän toistaa Dynamon kannattajien yhtä kannatushuudon: "Eteenpäin Dynamo!"

Yhdessä kommentissa todetaan: "Oreshkinin alaisuudessa hänkin lopettaisi pelaamisen." Toisessa: "Leo, meidän on paha ilman Sinua." Kommentteina myös aika monta suukkoa ja sydäntä.

Leo Komarov jäi Dynamon kannattajien sydämiin. Monet kannattajat kuvaavat häntä liideriksi. Mm. Kokarevista odotettiin Komarovin saappaiden täyttäjää, mutta hänestä ei ole joukkojen eteen, sytyttäjäksi eikö agitaattoriksi. Yllättävän moni kannattajista tuntuu seuraavan KHL:n lisäksi NHL:ää ja siellä Leksa Komarovia ja muita "omiksi" katsottuja pelaajia.

Komarov on luvannut palata vielä Dynamoon, mutta saa nähdä...Hänelle löytyy aina pelipaikka.

Toinen entisen Dynamon pelaajan onnittelu Denis Tolpekolta HK Sotshista. https://www.instagram.com/p/BNICZ2VDRLy ... dynamo1946

Kylläpä on kaunis onnentoivotus. Tolpeko osoittaa onnittelun Dynamon veteraaneille, kannattajille ja kaikille Dynamon nykyisille, mutta myös aikaisemmin Dynamossa pelanneille ja toteaa: "Tämä on juhlapäivä teille, meille, kaikille."

Tolpeko oli harvinaisen kädetön jopa Dynamon pelaajaksi. Vahvuuksina taistelutahto ja tarvittaessa valmius tappeluun.

Aleksander ja Vladimir Golikovin onnittelut 70-vuotiaalle Dynamolle. https://youtu.be/XhFG5pXSxt4

Ensiksi legendaarisista Dynamo-pelaajista äänessä laituri-Aleksander, sitten sentteri-Vladimir, joka sai kantaa Dynamossa numeroa 10.

Telle

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja Telle » 24.11.2016 22:55

Dynamo Moskova rikkoo Sergei Oreshkinin päävalmennuksessa seuraennätyksiä:

15.11.2016 3-4 -voittoon voittolaukauksilla Vitjaz Podolskia vastaan ja eilen 23.11.2016 Traktor Tsheljabinskia vastaan 1-2 -voittolaukausvoittoon päättyneen ottelun välillä 157 minuuttia ilman tehtyä maalia. Kyseessä ei ole ainoastaan Dynamon KHL-kausien pisin maaliton jakso vaan Dynamon 70-vuotisen historian pisin maaliton aika.

Onneksi olkoon!

Telle

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja Telle » 25.11.2016 20:39

Dynamo Moskovan rappio.

Joukkue hävisi tänään Salavat Julajev Ufalle 2-1 Ufassa. Jerjomenko antoi joukkueelle mahdollisuuden, mutta kenttäpelaajat eivät halunneet pelata enkä usko heidän enää pelaavan Oreshkinin alaisuudessa.

Joukkueen pelaamista kuvaa video, joka on erikoinen: http://www.championat.com/hockey/news-2 ... -vodu.html

Dynamosta potkut saanut Majorov teki voittomaalin 2-1:een 3. erässä. Erotuomarit eivät hyväksyneet maalia heti vaan antoivat pelin jatkua. Salavat Julajevin maalivahti ei huomannut tätä vaan alkoi juoda vettä kääntäen selkänsä kentälle. Kaksi Dynamon hyökkääjää hyökkäsi, mutta ei tehnyt maalia.

Uutisen otsikko: Dynamo ei tehnyt maalia Gavriloville, vaikka tämä joi vettä.

En ole milloinkaan nähnyt näin huonoa pelaamista KHL-liigassa.

Päävalmentaja Oreshkin kehui ottelua nopeaksi, valitteli viimeistelytaidon puutetta ja totesi lopuksi:

"Yritämme muutella ketjukokoonpanoja."

Oreshkinilla ei ole kaikki muumit laaksossa.

Osa kannattajista odottaa uutista potkuista huomenna. Minulle on sama, koska tämä joukkue ei tule pelaamaan playoffeissa ja jos pelaa, niin sijoittuessaan runkosarjassa 7. tai 8. sijalle putoaa murskalukemin SKA:lle tai TsSKA:lle.

Joukkueen pelaaminen on romahtanut niin totaalisesti, että epäilen palkkojen olevan maksamatta koko alkukauden ajalta. Onkohan mahdollista, että Dynamolta jäisi kausi kesken taloussyistä? Se voisi olla jopa helpotus kannattajille.

Juuso Hietanen on pudonnut kolmospakkipariin. Surullista, että myös Robinsonin pelaaminen on mennyt alaspäin, vaikka hän jatkaa ykköspakkiparissa.

Aika karmeata oli nähdä tämänpäiväisen ottelun esittelyssä, että Salavat Julajev Ufan paras pistemies Linus Omark oli kerännyt tämänpäiväiseen peliin mennessä 35 tehopistettä vrt. Dynamon parhaalla pistemiehellä Robinsonilla oli koossa 14 pistettä.

Oreshkin otti vieraspelikiertueelle mukaan ainostaan kuusi puolustajaa ja Ryloville ottelun alussa (pelasi kolme minuuttia) tuomitun ulosajon jälkeen joukkue pelasi loppuajan ottelusta viidellä puolustajalla. Todella ammattitaitoista toimintaa päävalmentajalta!

Yksi selkeimmistä todisteista päävalmentajan ratkaisevasta roolista Dynamon juhlavuoden rappiotilaan on mielestäni se, että kaikki pelaajat pelaavat tällä hetkellä Jerjomenkoa lukuun ottamatta ala-arvoisesti ja heidän sopimuksensa tulisi purkaa.

Rukoilen, että tämä ennakoi joukkueen pelaajien vapauttamista huonosta päävalmentajasta: Dynamon virallisilla kotisivuilla Instagramissa videopätkä vesipulloepisodista. https://www.instagram.com/p/BNPjkAtj9NC ... dynamo1946

Miksiköhän Sopin syöttää Karpoville tilanteessa, jossa vastustajan maalivahti juo vettä? Miksiköhän Karpov ei osu kiekkoon? Video olisi todella hauska, jos se ei olisi juuri Dynamosta tällä hetkellä. Tuli mieleeni, että ehkä Gavrilov alkoikin juoda vettä tarkoituksella, koska arvioi voivansa tehdä niin ilman pelkoa Dynamon maalista.
Viimeksi muokannut Telle päivämäärä 26.11.2016 10:36, muokattu yhteensä 1 kerran

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja InFlames » 25.11.2016 22:48

Telle kirjoitti:Joukkue hävisi tänään Salavat Julajev Ufalle 2-1 Ufassa. Jerjomenko antoi joukkueelle mahdollisuuden, mutta kenttäpelaajat eivät halunneet pelata enkä usko heidän enää pelaavan Oreshkinin alaisuudessa.

Dynamo Moskova on vain neljän pisteen päässä kotiedusta - onko se surkea tulos? Toissa pelissä Traktoria vastaan joukkue olisi ansainnut vieraskentällä kahden pisteen sijaan kolme, sillä sen verran hyvä oli esitys kotijoukkuetta vastaan. Tänään Salavatia vastaan peli oli myös tasainen, ei Dynamo ollut mitenkään jyrän alla. Voisi puhua vedonlyöntitermein lähes coinflipistä.

Tekstisi ovat ajoittain melko rajua kärjistämistä. Nopeasti on unohtunut se hieno työ, mitä Oreshkin teki viime kaudella, kun joukkue lähti suorastaan lentoon hänen tultuaan Vitolinsin tilalle. Tulikuuma Sotshi oli pudotuspelien avauskierroksella selvästi vastaantulija. SKA:ta vastaan eväät loppuivat hieman kesken, mutta SKA alkoi pelata loppukaudesta erinomaisesti, lisäksi materiaaliylivoima oli melkoinen.

Kuinka rajusti Dynamo Moskova on pelannut mielestäsi alle odotusten? Mikä oli realistinen pisteodottama kauden puoliväliin mennessä? Omasta mielestäni Dynamo on pelannut vain hieman alle odotusten, toki faneilla on varmasti aina valtavat odotukset, mutta ne eivät aina ole realistisia. Ei tuolla materiaalilla voi vaatia, että joukkue pysyisi SKA:n tai TsSKA vauhdissa, ei sitten millään. Tämä pelin taso riittää pudotuspeleihin, vaikka Oreshkin jatkaisi puikoissa loppuun asti.

Telle

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja Telle » 26.11.2016 12:06

Muutama nimimerkki Dynamon kannattajien keskustelupalstalla kirjoittaa ja on kirjoittanut jo jonkin aikaa tällä kaudella Dynamo Moskovan vakavista talousongelmista. En tiedä, onko tilanne pahentunut jopa viime kaudesta, jolloin seuralla oli palkkarästejä pelaajille ja myös muille työntekijöille. Viime kauden velat saatiin hoidetuksi tämän kauden alkuun mennessä kertaluonteisella "avustuksella" taholta X. Perusongelma jäi jäljelle.

Ongelmat ovat ratkaisemista varten.

Jos huhut rahoittajien "paosta" ovat totta, niin minun käytännöllinen toimenpideohjelmani on:

1. Kaikki KHL-tason pelaajat myyntiin. Heitä ei ole kovin montaa, mutta osalle löytyy ottaja välittömästi. Näkisin itse mielihyvin esim. taloudellisesti vahvistuneen Spartakin ja/tai Vitjaz Podolskin vahvistuvan heillä.

KHL-tasoa ovat:
- maalivahdeista: Jerjomenko, Lazushin.
puolustajista: Robinson, Hietanen, Nikulin, Kuteikin, Mironov (jos toipuu kuntoon loukkaantumisesta), Solovjov.
- senttereistä: Tereschenko (jos tervehtyy vielä loukkaantumisesta eikä ura ole ohitse sen takia), Tsvetkov, Gorovikov, Rybakov (pelaaminen romahtanut viime aikoina ja miinuksia alkanut tulla).
- laitahyökkääjistä: Galimov, Karsums (ei ole ulkomaalaisvahvistus taidon puutteen takia, mutta ketjukavereiden ollessa taitavia menee joukon jatkeena, jos budjetissa on varaa), Kokujov, Kokarev, Karpov (häneltä löytyy loistavat edellytykset suureksi pelaajaksi, mutta valitettavasti hän ei tule ilman ihmettä enää nousemaan luonteensa takia NHL:ään tai edes KHL:n huipulle). Sopin on rajatapaus, mutta luokittelisin hänet massiivisen taidon puutteen takia VHL-tason pelaajaksi.

Yhtään viime tai tänä kautena joukkueeseen nostettua nuorta en pidä KHL-tasaisena. Sitä todistavat sekä tilastot että pelaamisen taso omin silmähavainnoin. Nuorten tilastot ovat heikot (erittäin vähän tehopisteitä, esim. hyökkääjillä 0,1 tai 2 tehtyä maalia ja plusmiinustilasto miinuksella). Nähtävästi Dynamon heikon tai vanhanaikaisen junnuvalmennuksen takia suurimmalla osalla nuorista pelitempo on kuin vanhainkodista, vaikka heiltä odottaisi draivia. 17-vuotiaan Klim Kostinia olisin halunnut nähdä enemmän kuin keskimäärin 4 minuuttia niistä parissa ottelussa, joissa hän on mahtunut pelaavaan kokoonpanoon. Kostinin dissaus on outoa, koska kaikki Dynamon farmi- tai nuorten joukkueesta nostetut ovat olleet heikkoja. En millään usko Kostinin pystyvän heitä huonompaan esitykseen, jos hän olisi saanut peliaikaa. Klim Kostinin olisi mielestäni kannattanut siirtyä Pohjoos-Amerikkaan jo tälle kaudelle alkuperäisen suunnitelman mukaan eikä jäädä kriisi-Dynamoon. Nuoret kehittyvät vain saadessaan mahdollisuuden.

2. Maksetaan palkkarästit pois myyntituotoila ja jos ne eivät riitä, niin osa väliaikaisella ulkopuoliselta rahoituksella.

3. Luovutaan suosiolla playofftavoitteesta tällä kaudella. Tämä kausi (ja kolme edeltävää kautta) on tullut jo tähän mennessä kalliiksi pelaajien osalta jatkuvasti käyneiden ulko-ovien takia. Pelataan tämä KHL-kausi loppuun farmijoukkueella Dynamo Balashihalla nykyisen päävalmentajan johdolla. Sen rungon muodostavat jo tällä hetkellä em. KHL-tasoisten pelaajien listasta puuttuvat nimet.

4. Otetaan mallia Spartakista ja pidetään yksi-kaksi-kolme välivuotta KHL-liigasta. Rakennetaan tauon aikana koko jääkiekko-organisaatio KHL:ään paluuta varten uudestaan ylhäältä alas: johtokunta, johtokunnan puheenjohtaja jne. Ennen kaikkea valitaan uusi GM ja päävalmentaja. Osa tukiorganisaatiosta on varmaan hyvää ja voisi jatkaa lävitse saumavuosien: esim. joukkueen lääkärit.

5. Em. kohdan 4. rinnalla etsitään ja löydetään uusi päärahoittaja tai -rahoittajia. Rahoituksen löytäminen helpottuu, kun on rakennettu selkeä strategia tulevaisuudelle, pidemmälle aikavälille kuin seuraavalle kaudelle.

6. Organisaation perestroikan (suomeksi käännettynä=uudelleen rakentaminen) rinnalla luodaan yhteys kannattajiin ja suureen yleisöön uudestaan ja tehdään suunnitelma seuran imagon parantamiseksi.
Dynamon kotiottelujen katsojamäärät ovat laskeneet tällä kaudella ja kotiotteluihin on vaikea houkutella väkeä paikalle joukkueen harmauden ja heikkojen peliesitysten takia. Katsojien vähäinen määrä vaikuttaa tunnelmaan, usein myös joukkueen otteisiin. Syntyy noidankehä, josta on vaikea päästä irti. Tilanne on jossakin määrin sama kuin Jokereilla. Kauden onnistunut alku on ratkaisevan tärkeä, koska tavallisten matti ja maija meikäläisten mielikuva joukkueesta syntyy silloin. Mitä pidempään takkuilu kaukalossa jatkuu sitä vaikeampi on saada yleisöä takaisin, koska mielikuvan muuttaminen vie yllättävän paljon aikaa.

7. Otetaan opiksi tehdyistä virheistä. Ymmärretään mm. se, että jos rahaa ei pidemmällä aikavälillä arvioituna ole tai rahoitukseen liittyy epävarmuutta, niin investoinnit kannattaa keskittää ihmisiin mieluummin kuin seiniin. Organisaatioiden menestyksen ratkaisee loppujen lopuksi sen toiminnan laatu, jota varten organisaatio on perustettu - tässä tapauksessa se, mitä tapahtuu kaukalossa. Esim. junioritoimintaan ja juniorivalmennuksen tason parantamiseen olisi Dynsmonkin kannattanut satsata tosissaan jo vuosia sitten.

P.S. Jos palkat pelaajille ja muulle organisaatiolle ovat maksamatta tältä kaudelta, niin tauko KHL-liigan kaudelta 2017-2018 toteutuu "helposti": Ei kerätä armonpaloja eikä esitetä takuita KHL-liigalle vaan todetaan, että jatkamiselle KHL-liigassa ei riitä toistaiseksi taloudellisia resursseja.

Telle

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa.

ViestiKirjoittaja Telle » 26.11.2016 14:13

Sport-Expressin tuore uutinen: KHL. Kriisejä. Velkoja. http://www.sport-express.ru/hockey/khl/ ... i-1070025/

Uutisen mukaan 11 KHL-joukkueella on taloudellisia ongelmia.

Dynamo Moskova on yksi kriisijoukkueista. Sen kohdalla

- Ongelman kuvauksena: Suuri velka 3 kuukaudelta. Luvattu maksaa lähipäivinä, mutta useita lupauksia on annettu jo aikaisemmin.
- Syynä tilanteeseen jutussa: Vaikeudet rahoittajan kanssa.

Pahimmat huhut kannattajien keskustelupalstalla pitivät paikkansa.

Telle

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja Telle » 27.11.2016 15:44

Mielenkiintoista ajatusten vaihtoa seuran tilanteesta Dynamo Moskovan kannattajien keskustelupalstalla. Osa kirjoituksista rauhoittaa mieltä, koska niissä viestitään vaihtoehtoja löytyvän. Sitä mieltä olen ollut koko ajan itsekin.

Yhteenvetona:

- Jääkiekko-Dynamon taloudellinen tilanne on huono, mutta ei niin huono kuin Jalkapallo-Dynamolla.
- Jääkiekko-Dynamossa maksetaan edelleen JOTAKIN pelaajille. Jalkapallo-Dynamossa maksetaan joillekin pelaajille kaikki (ulkomaalaisille, venäläisille "tähdille"?), osalle ei mitään. Hyvä linjaus Jääkiekko-Dynamossa mielestäni.
- Valmennustiimille ei ole maksettu mitään tällä kaudella.
- Neuvotteluja rahoittajan kanssa on vaikeuttanut ja vaikeuttaa joukkueen huono pelaamisen taso viimeisimpien kahden kuukauden aikana. Olen ajatellut tähän asti, että KHL:n suurten seurojen osalta rahoitus ei olisi sidottu tulokseen lyhyellä aikavälillä, mutta pitää nähtävästi tarkistaa omia käsityksiä. Ehkä rahoittaja on tarkastellut tulosta kuitenkin kahden kuukauden sijaan tai rinnalla myös aikavälillä 2013-2016.
- Heikko talous vaikeuttaa uuden päävalmentajan löytämistä, koska esim. Bykovin tasoiset valmentajat eivät vilkaisekaan Dynamon tarjouksen suuntaan.

Positiivista:

- Dynamo Moskovaan olisi löydettävissä uusi päävalmentaja samoilla ehdoilla kuin Oreshkin, toki takuilla, että hänelle maksetaan sovittu palkka.
- Seurajohdon tiedossa on jo muutama nimi. En tiedä, ovatko ko. henkilöt entisinä Dynamon pelaajina jopa itse lähestyneet johtoa...

Eräs nimimerkki antoi kaksi vihjettä: 1. Vaihtoehdot ovat tunnettuja entisiä Dynamo Moskovan pelaajia, 2. He ovat päävalmentaneet aikaisemmin KHL-tasolla.

Minulla syttyi lamppu ja löysin välittömästi kaksi em. ehdot täyttävää nimeä:
1) Oleg Orehovsky, 39 v.
2) Sergei Svetlov, 55 v.

Molemmat ovat saaneet vähintään yhdet potkut KHL-liigassa, mutta silti: Ottaisin kumman tahansa heistä ilomielin Dynamon uudeksi päävalmentajaksi.

Oleg Orehovskyn muistan hyvänä päävalmentajana Vitjaz Podolskissa Andrei Nazarovin jälkeen. Hän toimi Vitjazin apuvalmentajana 2012-11.1.2014 ja päävalmentajana 12.1.2014-28.11.2015. Hänen nimissään on jopa useampia Dynamon seuraennätyksiä, ei tuloksiin vaan Dynamossa pelattujen kausien ja ottelujen määrään liittyen. Häntä on kuvattu pelaajana liideriksi. Oleg Orehovsky Eliteprospectsin mukaan. http://www.eliteprospects.com/staff.php?staff=3785
Orehovsky kuuluu tällä kaudella Neftehimik Nizhnekamskin valmennustiimiin, mutta olisi varmaan mahdollista saada sieltä apuvalmentajan paikalta päävalmentajaksi.

Sergei Svetlovin muistan paremmin pelaajana kuin valmentajana. Hän oli aikoinaan huippupelaaja. Sergei Svetlov Eliteprospectsin mukaan. http://www.eliteprospects.com/player.php?player=42943

Täytyy vielä miettiä lisää nimiä. Dynamon suurta menneisyyttä kuvaa se, että em. ehdot täyttäviä ex-dynamolaisia löytyy paljon. Entisille Dynamon pelaajille on löytynyt peliuran jälkeen hyvin töitä valmentajina.

3) Juri Leonov, 53 v. On toiminut mm. Vitjaz Podolskin ja Amur Habarovskin päävalmentajana. Näyttäisi Eliteprospectsin perusteella olevan vapaana. http://www.eliteprospects.com/player.php?player=29253

4) Andrei Razin, 43 v. Nosti kaudella 2014-2015 pienen budjetin Izhstal Izhevskin VHL-liigan finaaleihin, nousi kulttiasemaan Izhstalin kannattajien keskuudessa ja finaalisarjan niukasta tappiosta huolimatta sai välittömästi kauden jälkeen tarjouksen KHL-liigasta, Avtomobilist Jekaterinburgista. Tuli kuuluisaksi myös kevään 2015 playoffeissa ennen finaalisarjaa käymästään tappelusta vastustajan päävalmentajan kanssa. Razin olisi Dynamon näköinen ja henkinen. Hän on meikäläisen ykkössuosikki Dynamon uudeksi päävalmentajaksi, vaikka saikin vastikään potkut Avtomobilist Jekaterinburgin päävalmentajan pestistä. Andrei Razin Eliteprospectsin mukaan. http://www.eliteprospects.com/staff.php?staff=10257

5) Andrei Nikolishin, 43 v. Dynamo Moskovan kasvatti, entinen Dynamo- ja NHL-tähti. Osallistui Dynamo Moskovan legendaariselle Pinskin leirille kesällä 2013, mutta ei saanut pelaajasopimusta Dynamoon. Valmennusura ollut toistaiseksi tuulinen: Päävalmentajana Traktor Tsheljsbinskissa Karri Kiven potkujen jälkeen 23.11.2014 alkaen 23.11.2015 asti, jolloin sai itse potkut. Sen jälkeen 4.12.2015 alkaen päävalmentajana Amur Habarovskissa, jossa ei saanut ilmeisesti jatkosopimusta tälle kaudelle. Andrei Nikolishin Eliteprospectsin mukaan. http://www.eliteprospects.com/player.php?player=19685

Mielenkiintoinen nimi esitetty entisten Dynamo-pelaajien ulkopuolelta: Jevgeni Kornouhov, 44 v. Hän on toiminut 2013-2016 Avangard Omskin valmennustiimissä, viime kaudella päävalmentajana. Ensimmäinen lyhyt päävalmennuspesti Avangardissa kesken kauden 2013-2014 potkut saaneen Petri Matikaisen seuraajana. Voittanut kaksi kertaa Harlamov Cupin (nuorten MHL-liigan mestaruuden). Hän voisi saada ainakin osan Dynamon nuorista pelaajista pelaamaan ja nostaa osan heistä KHL-tasolle MHL-/VHL-tasolta, jonne nuorista kaikki ovat tällä kaudella pysyvän tuntuisesti romahtaneet. Jevgeni Kornouhov Eliteprospectsin mukaan. http://www.eliteprospects.com/staff.php?staff=15774

Telle

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja Telle » 28.11.2016 22:41

Tänään ainoastaan 4 000 katsojaa TsSKA:n kotiottelussa Dynamoa vastaan. Osa Dynamon kannattajista ei käy toistaiseksi otteluissa joukkueen heikkojen peliesitysten takia.

TsSKA Moskova - Dynamo Moskova 2-3 VL (0-0, 1-1, 1-1, 0-0, 0-1)

28:47 1-0 Mamin (Koshelev, Naumenkov) - yv-maali
32:39 1-1 Robinson (Kuteikin) - yv-maali
52:08 1-2 Podshendjalov (Hietanen, Kokarev)
59:20 TsSKA otti maalivahdin pois.
59:55 2-2 Nichushkin (Kiselevich, Ozhiganov)
65:00 2-3 Tsvetkov.

Laukaukset maalia kohti: TsSKA 44, Dynamo 27
Blokatut laukaukset: TsSKA 7, Dynamo 28
Taklaukset: TsSKA 23, Dynamo 29
Jäähyminuutit: TsSKA 4, Dynamo 12.

Dynamo Moskova -nimistä joukkuetta ei nähty edelleenkään kaukalossa eikä pelaamista vaan ainoastaan kuriton lauma pelaajia. Jerjooma torjui joukkueelle voiton. Ilman häntä joukkue ei olisi voittanut tänään.

Dynamon sankarit tänään kuten oikeastaan aina, kun joukkue voittaa: Jerjooma, Tsvetkov, Robinson.

Robinsonin tasoitusmaali 1-1:een. https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 96/video/1
Podshendjalovin 1-2 -maali: hyvä ohjaus Hietasen vetoon. https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 13/video/1
Tsvetkovin maali voittolaukauskisassa. https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 85/video/1 Tsvetkov laukoi viidentenä. Jerjooma torjui kaikki TsSKA:n pelaajien voittolaukaukset järjestyksessä: Kugryshev, Osnovin, Svetlakov. Dynamon epäonnistuneet laukojat ennen Tsvetkovia olivat Tarasov ja Podshendjalov.

Dynamo-kannattajan iloa voitosta. https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 24/video/1

Mielenkiintoinen ottelu siinä mielessä, että kaikki suurimmat Dynamo-suosikkini ratkaisivat pelin: Jerjomenko, Tsvetkov, Robinson. Ilman Tsvetkovia tuskin seuraisin KHL:ää. Ihastuin häneen ja hänen pelaamiseensa kaudella 2009-2010 HK MVD:ssä.

Päävalmentaja Oreshkin ei ole pystynyt käsittelemään joukkueen pelillistä kriisiä vaan on paniikissa. Hän kertoi Salavat Julajev Ufa -tappion jälkeen yrittävänsä muutella ketjuja. Hän on vaihdellut ketjujen kokoonpanoja koko alkukauden lähes maanisesti ja aikoo siis jatkaa valitsemallaan paniikkilinjalla. Nyt kannattajien keskuudessa odotetaankin hyökkäysketjua: Robinson - Hietanen - Nikulin. Vakavasti puheenollen haluaisin itse nähdä Robinsonin ykköshyökkäysketjun oikeassa laidassa Galimovin tilalla. Kolmikosta Karsums - Tsvetkov - Robinson löytyisi kaikkea ja Tsvetkov & Robinson pystyisivät pelaamaan kiekolla ja yhteispeliä.

Toivottavasti Dynamon päävalmentaja vaihtuu niin pian kuin mahdollista, koska joukkue ei pelaa. Minkäänlaista pelitapaa ei ole vaan Oreshkinin ainoa keino vaikuttaa pelaamisen on muuttaa ketjukokoonpanoja. Ottelujen aikana hän on täysin kuollut eikö anna pelaajille itsestään mitään, ei edes huutoja. Äärimmäisen passiivinen ja alakuloinen ihminen. Joukkueen tulos on ottelusta toiseen muutaman hyvän yksilön varassa.

Dynamo nousi voitolla jälleen playoffviivan yläpuolelle, ohitse Vitjaz Podolskin. Taistelu sijoista 6-9 ja viimeisestä playoffpaikasta eli 8. sijasta käy kiivaana:
6. HK Sotshi, 35 ottelua - 54 pistettä
7. Jokerit, 34 ottelua - 53 pistettä
8. Dynamo Moskova, 35 pistettä - 53 pistettä
9. Vitjaz Podolsk, 35 ottelua - 52 pistettä.

Hauska kuva Dynamo Moskovan ainoasta tähtipelaajasta kanadalaisen "välihyökkääjän" Mat Robinsonin ohella: #1 Jerjomenko venyttelemässä tänään - taustalla kaukalon laidassa teksti: Aina ykkösenä.
https://www.instagram.com/p/BNXd1BOjLRh ... dynamo1946
Tilastot tästäkin ottelusta puhuvat puolestaan: 42 torjuttua laukausta 44:stä, 3 torjuttua voittolaukausta 3:sta. Hän voitti tänään Sorokinin, joka torjui myös hyvin. :clap:

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja InFlames » 29.11.2016 14:32

Telle kirjoitti:Päävalmentaja Oreshkin ei ole pystynyt käsittelemään joukkueen pelillistä kriisiä vaan on paniikissa.

Kova temppu kuitenkin voittaa TsSKA vieraissa. Kaksi edellistä peliä olivat sen verran hyviä esityksiä vieraissa, joista olisi voinut irrota täydet pisteet. Dynamo oli TsSKA:n kotihallissa vain viiden sekunnin päässä täydestä pistepotistä, mihin on pystynyt ainoastaan yksi joukkue tällä kaudella.

Dynamo majailee vain hieman odotettua heikommassa pistetahdissa, mutta on täysillä taistelussa mukana kotiedusta. Jos taustalla on vielä maksamattomia palkkoja kolmen (?) kuukauden ajalta, se ei ainakaan lisää pelaajien motivaatiota tehdä töitä.

Puhut siitä, että Oreshkin ei saa joukkueesta parasta mahdollista irti, mutta miten pelaajien motivaatioon vaikuttaa se, että joutuvat tekemään töitä ilman palkkaa? Viime kaudella Oreshkin sai joukkueen suorastaan lentoon, toki tämä kausi on mennyt hieman alakanttiin. Päävalmentajan on vaikea saada joukkueesta kaikkea irti, jos pelaajat eivät saa palkkaa, eikö vain?

Telle

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja Telle » 29.11.2016 21:48

Dynamon kannattajien valinnat eilisen TsSKA-ottelun parhaiksi olivat kuin suoraan meikäläiseltä. https://www.facebook.com/dynamo.ru/phot ... =3&theater
Äänestin itse Jerjomenkoa, jonka kannattajat äänestivät ykköseksi. Hänet valittiin myös heti ottelun jälkeen virallisen tahon toimesta Dynamon parhaaksi.

Instagramissa eilinen Mat Robinsonin tasoitusmaali 1-1:een. https://www.instagram.com/p/BNYrj_NDbWU ... dynamo1946

Videon yhteydessä mielenkiintoinen uutinen: Maali oli Mat Robinsonin 30. Dynamo Moskovalle. Hän nousi Instagram-uutisen mukaan maalin myötä legendaarisen Dynamo-puolustajan Valeri Giljotiini Vasiljevin kerhoon. Kerhossa on 17 jäsentä. Viimeisin kerhoon päässyt puolustaja Dynamossa ennen Robinsonia oli Sergei Vyshedkevich, joka pääsi kerhoon vuonna 2005.

Muutama vuosi sitten Dynamossa puolustaneet loistavat slovakialainen Dominik Granak ja tshekki Filip Novak eivät päässeet Vasiljevin kerhoon, mutta hehän eivät olleetkaan välihyökkääjiä. :P

Kolmas kausi vasta puolivälissä ja Robinson on nousemassa yhdeksi Dynamon kaikkien aikojen parhaista ulkomaalaisista pelaajista ja puolustajista myös venäläiset huomioon ottaen. Tämä kausi on ollut tilastollisesti Robinsonin heikoin Dynamossa, mutta se ei ole hänen syynsä vaan valmennuksen: koko kautena ei ole ollut vakiopakkipareja vaan vaihdettu ja kokeiltu erilaisia variaatioita. Perusperiaatteena ollut, että paras pakki joutuu pelaamaan heikoimman kokoonpanossa kokeiltavan puolustajan kanssa. Pari viimeistä viikkoa Robinson on saanut pelata ykkösparissa Andrei Kuteikinin kanssa. He pelaavat mielestäni hyvin yhteen. Kuteikin on jonkin verran Avangard Omskille puolustajavaihdossa annettua Aleksander Osipovia parempi peruspuolustaja kiekollisena ja se helpottaa Robinsonin kokonaisvaltaista pelaamista.

Eilinen ottelu pelattiin TsSKA:n kotiareenalla, mutta aitioissa nähtiin enemmän Dynamo Moskovan johtoa kuin useimmissa tämän kauden kotipeleissä. Bongasin GM Safronovin ja tällä hetkellä kotisivujen organisaatiossa johdon neuvonantajaksi nimetyn Aleksander Maltsevin. Heidän lisäkseen kamera zoomasi mm. Dynamon johtokunnan puheenjohtajaan, entiseen Venäjän sisäministeriin, armeijakenraali Rashid Nurgalijeviin https://commons.m.wikimedia.org/wiki/Fi ... to-license ja Venäjän Maahanmuuttoviraston johtajaan Mihail Tjurkiniin, jotka johtivat kesällä 2010 Dynamo Moskovaan fuusioitua HK MVD:tä (suomennettuna Jääkiekkokerho Sisäasiainministeriö). Dynamon otteet ovat alkaneet kiinnostaa. Toivottavasti johto seuraa päävalmentajan tekemistä ja tuloksia herkeämättä ja puuttuu asiaan ennen kuin on liian myöhäistä ja 70-vuotisjuhlakausi pilalla.

Videokooste ottelusta. https://m.youtube.com/watch?v=bAr1sz_byAE
Lopussa Dynamon ykkössentterinä edelleen jatkava Aleksei Tsvetkov toteaa lakoniseen tyyliinsä ottelun olleen tyypillinen derby TsSKA:n ja Dynamon välillä: katsojaystävällinen, paljon taistelua.

Telle

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja Telle » 01.12.2016 22:20

Dynamo Moskovan ensimmäinen kolmen pisteen voitto marraskuussa pelatuissa yhdeksässä ottelussa nähtiin eilen, 30.11.2016. Joukkueen valuminen alaspäin sarjataulukossa ei ole ihme.

Dynamo Moskova - Barys Astana 3-0 (0-0, 0-0, 3-0)

48:15 1-0 Karsums (Nikulin) - Karsumsin soolo; latvialaisen todennäköisesti hienoin maali Dynamossa, koska näytti taitoa. https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 44/video/1
54:12 2-0 Hietanen - Hietanen on tehnyt tällaisia maaleja aikaisemminkin; Igumnov karvaa tilanteessa hyvin. https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 04/video/1 Hietanen & Igumnov: https://www.instagram.com/p/BNcjzOcjQWU/?taken-by=khl
56:49 3-0 Fjodorov (Tsvetkov) - Tsvetkovin syöttö. https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 65/video/1

Laukaukset maalia kohti: Dynamo 33, Barys 31.
Torjunnat: Jerjomenko, Dynamo 31/31; Poulin, Barys 30/33 (Barysin ykkösmaalivahti Henrik Karlsson oli lepovuorossa).

Videokooste ottelusta. https://m.youtube.com/watch?feature=you ... jmK5IPLhWg
Robinsonille ojennetaan Dynamolle puolustajana tehdyn 30 maalin kunniaksi kunniakirja pääsystä Valeri Vasiljevin kerhoon. Karsums tuntuu haastattelussa ihmettelevän omaa maaliaan. Kiittelee Jerjoomaa torjunnoista. Lapsenkasvoinen ja -ääninen Fjodorov kiittelee Ljosha (yksi Aleksei-nimisten miesten hellittelynimi Venäjällä) Tsvetkovia syötöstä ja Jerjoomaa torjunnoista.

Vaikka Dynamo pelasi tässäkin ottelussa ilman pelikirjaa ja muutamaa yhteistyöhyökkäystä lukuun ottamatta ilman joukkuepeliä, niin ainakin yksi positiivinen asia nousi esille: joukkueesta alkaa nousta liidereitä, jotka haluavat voittaa. Tässä ottelussa heitä löytyi useita: Jerjomenko, Robinson, Hietanen, Tsvetkov, Karsums. Myös 18-vuotias, 181-senttinen ja 84-kiloinen puolustaja Jegor Zaitsev http://www.dynamo.ru/players/zaitsev/ pelasi yllättävän hyvin kakkospakkiparissa Ilja Nikulinin kanssa. Hän sai enemmän peliaikaa kuin Dimitri Vishnevsky, joka pelasi 7. puolustajana.

Erikoista: Dynamon syttyessä pelaamaan vasta kolmannessa erässä myös Jerjomenko oli kuumennut ja otti mm. jäähyn vastustajan kampittamisesta. Kannattajathan ovat väittäneet hänen muuttuneen "vanhana" kärttyisäksi. :laugh:

Olen joskus kirjoittanut Jerjomenkon taikauskoisuudesta (mm. luistelu kaukaloon ensimmäisenä, asettautuminen kolme kertaa viivalle ennen ottelujen avajaisseremonioita) ja uskonnollisuudesta: Jerjooma ja ortodoksinen ristinmerkki Barys-ottelun päätyttyä: https://mobile.twitter.com/khl/status/8 ... 48/video/1

Telle

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja Telle » 02.12.2016 22:04

Yksi tämän kauden positiivisimmista otteluista Dynamo Moskovalta. Vaikka vastustaja ei ollut KHL-huipulta, niin tähän asti joukkueella on ollut vaikeuksia voittaa mikä tahansa joukkue.

Dynamo Moskova - Jugra Hanti-Mansijsk 6-0 (1-0, 2-0, 3-0)

9:20 1-0 Robinson (Tsvetkov, Fjodorov) https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 84/video/1
30:28 2-0 Karsums (Tarasov, Tereschenko) - yv-maali https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 68/video/1
36:47 3-0 Robinson (Fjodorov, Tsvetkov) - yv-maali https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 84/video/1
42:26 4-0 Hietanen (Nikulin, Podshendjalov) - yv-maali
43:57 5-0 Tarasov (Karsums, Tereschenko)
52:15 6-0 Fjodorov (Tsvetkov) - yv-maali.

Torjunnat: Jerjomenko, Dynamo 17/17; Sharychenkov, Jugra 18/24. Sharychenkov torjui vuosikausia Dynamossa kolmosmaalivahtina.

Paljon positiivista:
- Jerjomenkolla toinen nollapeli peräkkäin, kauden neljäs. Joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja on noussut KHL-liigan maalivahtirankingissa huipulle: 20 ottelua, keskimäärin 1,39 päästettyä maalia / ottelu - 2. sija eilen Hartwall Arenalla esiintyneen Traktor Tsheljabinskin tshekkimaalivahdin Pavel Francouzin jälkeen, torjuntaprosentti 94,3 % - 4. sija em. Francouzin, Admiral Vladivostokin Igor Bobkovin ja Salavat Julajev Ufan Andrei Gavrilovin jälkeen. https://www.instagram.com/p/BNht8ajDgtq ... dynamo1946
- Kuudesta maalista neljä ylivoimalla. Dynamon ylivoimapelaaminen on ollut kuraa yli kolme kautta. Toivottavasti tämänpäiväisessä ei ollut kyseessä vain yhden illan suonenveto.
- Johtavat pelaajat pysyivät esillä: Robinson 2+0=2, Tsvetkov 0+3=3, Fjodorov 1+2=3, Karsums 1+1=2, Tarasov 1+1=2, Tereschenko 0+2=2, Hietanen 1+0=1.
- Karsumsin siirrolla kakkosketjuun saatiin ykkösketjun Fjodorov - Tsvetkov - Galimov rinnalle toinen tulosketju Karsums - Tereschenko - Tarasov.
- Puolustusparit Kuteikin - Robinson, Rylov - Nikulin, Vishnevsky - Hietanen, Zaitsev toimivat hyvin, ilman aivopieruja.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja InFlames » 03.12.2016 01:34

Telle kirjoitti:Yksi tämän kauden positiivisimmista otteluista Dynamo Moskovalta. Vaikka vastustaja ei ollut KHL-huipulta, niin tähän asti joukkueella on ollut vaikeuksia voittaa mikä tahansa joukkue.

Dynamo pelasi vahvat pelit SKA:ta ja TsSKA:ta vastaan hiljattain, joista jälkimmäinen kaatuikin vieraissa. Vaikka tuloksellisesti viime aikoina Dynamo on ollut alavireinen, on se myös ollut epäonninen, sillä moni peli on ollut maalipaikkojen osalta coinflippi tai Dynamon eduksi. En tiedä miten nuo mahdolliset talousvaikeudet ovat vaikuttaneet Dynamon pelaajien asenteeseen, mutta on täysin typerää syytää kaikki Oreshkinin piikkiin, sillä eihän Dynamo ole missään vaiheessa pelannut rajusti alle odotusten, vain lievästi. Ei tuolla materiaalilla voi vaatia, että joukkue pysyisi kärkikaksikon vauhdissa, mutta muiden vauhdissa Dynamo on pysynyt melko hyvin. Pistesaldo on nyt aika lähellä odotettua.

Dynamo on täysillä mukana taistelussa kotiedusta, mitä se on ollut pitkään. Mahdolliset talousvaikeudet voivat kuitenkin sotkea kuvioita.

Telle

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja Telle » 03.12.2016 08:47

InFlames kirjoitti:Dynamo pelasi vahvat pelit SKA:ta ja TsSKA:ta vastaan hiljattain, joista jälkimmäinen kaatuikin vieraissa. Vaikka tuloksellisesti viime aikoina Dynamo on ollut alavireinen, on se myös ollut epäonninen, sillä moni peli on ollut maalipaikkojen osalta coinflippi tai Dynamon eduksi. En tiedä miten nuo mahdolliset talousvaikeudet ovat vaikuttaneet Dynamon pelaajien asenteeseen, mutta on täysin typerää syytää kaikki Oreshkinin piikkiin, sillä eihän Dynamo ole missään vaiheessa pelannut rajusti alle odotusten, vain lievästi. Ei tuolla materiaalilla voi vaatia, että joukkue pysyisi kärkikaksikon vauhdissa, mutta muiden vauhdissa Dynamo on pysynyt melko hyvin. Pistesaldo on nyt aika lähellä odotettua.

Dynamo on täysillä mukana taistelussa kotiedusta, mitä se on ollut pitkään. Mahdolliset talousvaikeudet voivat kuitenkin sotkea kuvioita.

Talousvaikeudet ovat suurin ongelma. Ilman niitä Oreshkin ei toimisi päävalmentajana. Toisaalta voidaan laajentaa näkökulmaa ja miettiä esim. sitä, onko Dynamo Jääkiekko tällä hetkellä hyvin johdettu organisaatio, jos talous on epävakaa. Onko Dynamolla isäntää kuten oli esim. Arkadi Rotenberg ennen siirtymistään Venäjän jääkiekon "palvelukseen" Venäjän Jääkiekkoliiton tehtäviin?

Kannattajien keinot vaikuttaa asioihin ovat rajalliset. Yksi keino on kirjoittaa kannattajien keskustelupalstalle, jota väitetään Dynamon johdonkin lukevan.

Kun lähes koko joukkue alisuorittaa ykkösmaalivahtia lukuun ottamatta ja joukossa ovat olleet myös ulkomaalaispelaajat, niin kyse ei liene enää pelkästä rahasta vaan myös valmentajasta. Ihmiset näkevät valmennuksen merkityksen eri tavoin. Osa ajattelee, että on lähes sama, kuka valmentaa, kun pelaajat kuitenkin tekevät pelin. Itse näen valmennuksen ja erityisesti päävalmentajan roolin todella isona joukkueen menestyksessä. Pelaajat tekevät pelin, mutta - päävalmentajan luoman pelisuunnitelman ja taktiikan raameissa. Osalla hyvinä pidetyistä valmentajista saattaa olla teoreettinen tietämys ohut, mutta loistava kyky sytyttää joukkue. Osa Dynamon kannattajista väittää Oleg Znarokin olevan tällainen päävalmentaja. Pahinta joukkueelle on, jos sen päävalmentajalta puuttuvat molemmat avainosaamiset. Silloin tasaväkiset ottelutkin hävitään yhdellä maalilla. Hyvänä esimerkkinä Dynamo Moskova Oleg Znarokin aikana vrt. Harijs Vitolinsin aikana ja Sergei Oreshkinin alaisuudessa tällä kaudella.

Eräs kannattaja laski Dynamon pelaavaan kokoonpanoon kuuluneen tällä kaudella jo 13 puolustajaa ja 26 hyökkääjää. Ovet ovat käyneet tiuhaan ja kokeiltu lähes kaikkia mahdollisia pelureita juniori- ja farmijoukkueista. Toinen vaihtoehto olisi ollut selvittää jo kauteen valmistauduttaessa, ketkä ovat oikeasti valmiita KHL-tasolle. Jatkuvat ketjumuutokset, joista vastaa päävalmentaja, ovat sotkeneet Dynamon pelaamista ja heikentäneet tulosta.

Oreshkinia ei voi syyttää kaikesta, mutta yhden henkilön vaihtamisella olisi voitu / voitaisiin ehkä välttää lukuisat pelaajavaihdot ja luoda ainakin mielikuvaa siitä, että seurajohtoa oikeasti kiinnostaa joukkueen tila.

Viime kaudella näytti siltä, että syntyisi Oreshkinin tuhkimotarina. Valitettavasti tosielämässä harvoin käy kuin saduissa. Luotan aika paljon tiettyihin Dynamon kannattajien arvioihin. Kun he alkoivat kertoa Oreshkinin jänismäisestä, pelokkaasta luonteesta ja sivuttomasta pelikirjasta, niin oma käsitykseni alkoi muuttua. Ei ollutkaan kysymys siitä, että Dynamoon on vain hankittu vääriä pelaajia. Mieleen alkoi nousta myös häiritseviä kysymyksiä siitä, miksi lähes kaikki pelaajat lopettavat pelaamisen Dynamoon tullessaan ja toisaalta miksi aika useat Dynamosta ikäänkuin huonoutensa takia ulostetut pelaajat nousevat uusissa joukkueissaan avain- tai vähintään runkopelaajiksi (esim. Daugavins, Pestushko, Filatov).

Yksi kannattajien vaikuttamiskeino on pysyä poissa katsomosta ja odottaa hyviä aikoja. Tätä Dynamon kannattajatkin tuntuvat toteuttavan, meikäläinen mukaan lukien. Toivottavasti väki palaa katsomoon vielä tämän kauden aikana. Vetoomuksia on esitety ja jopa pelaajat valjastettu kutsumaan ihmisiä takaisin. Kaksi viimeisintä kotipeliä ovat houkutelleet paikan päälle vain runsaat 4 000 katsojaa.

Mielenkiintoista seurata, pystyykö Dynamo vakiinnuttamaan pelaamisensa. Jos tähän asti nähty vuoristorata jatkuu, niin playoffpaikka saattaa jäädä haaveeksi. Yhdeksän joukkuetta pelaa tällä hetkellä läntisessä konferenssissa pääsystä kahdeksan playffjoukkueen joukkoon. Vitjaz Tshehov on esittänyt tällä kaudella hienoa jääkiekkoa suhteessa joukkueen budjettiin ja pelaajien laatuun. Se näyttää taistelevan tosissaan pääsystä pudotuspeleihin eikä anna periksi. Sillä lienee yksi KHL:n parhaista päävalmentajista Valeri Belov, jonka osa Dynamon kannattajista ottaisi vaikka heti Dynamoon. Belov toimi vuosikausia Zinetula Biljaletdinovin apuvalmentajana Ak Barsissa ja on selvästi ollut siellä silmät ja korvat avoinna. Hän näyttää toimineen apuvalmentajana ja myös pelanneen Dynamossa, joten voisikohan hän olla tulevaisuudessa yksi vaihtoehto Dynamon päävalmentajaksi? Eräs Dynamon kannattaja seuraa tiiviisti Vitjazin otteita ja on kiteyttänyt Belovin valmennuksen vahvuudeksi, että tämä "saa pelaajat pelaamaan oman potentiaalinsa mukaan". Siitähän valmentamisessa ammattilaistasolla lienee kyse.

Telle

Re: Dynamo Moskova 2016-2017 - toiveikkuutta ilmassa

ViestiKirjoittaja Telle » 04.12.2016 20:06

Videokooste ottelusta Dynamo Moskova - Jugra Hanti-Mansijsk. https://m.youtube.com/watch?v=gG1E9xqYb ... e=youtu.be

Vierasjoukkueen maalivahti, entinen monivuotinen Dynamon kolmosmaalivahti Aleksander Sharychenkov kertoo ottelun olleen tasaväkinen ensimmäisessä erässä, mutta sitten Jugra alkoi jäähyillä. Jäähythän eivät olisi ratkaisseet peliä Dynamon normaalilla surkealla ylivoimalla, mutta tässä ottelussa ylivoimapelasmisessa oli järkeä ja se koitui Jugran kohtaloksi.

5007 katsojaa tänään paikalla ei-periaatteellista vastustajaa vastaan pelatussa kotiottelussa.

Dynamo Moskova - Avtomobilist Jekaterinburg 4-1 (2-0, 2-0, 0-1)

15:30 1-0 Galimov (Tsvetkov, Hietanen) - Hietasen syöttö. Galimov on hyökkääjänä Dynamon vastine Jokereiden Sakari Salmiselle (nopea ja laiha mailerityyppi, taitava, ei-fyysinen), mutta parempi ja luonteeltaan valoisa. https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 64/video/1
18:59 2-0 Podshendjalov (Kokarev) https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 36/video/1
34:38 3-0 Brjukvin (Robinson) https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 24/video/1
37:05 4-0 Gorovikov (Kuteikin) - yv-maali. Gorovikov on mielestäni 39-vuotiaanakin Dynamon senttereistä toiseksi paras hyökkäyssuuntaan Tsvetkovin jälkeen. Yhtä asiaa ihmettelen hänessä: Miksi hän ei lauo enemmän itse? Eikö hän tosiaan halua tehdä maaleja vaan saa suuremman nautinnon syötöistä? Tuntuu meikäläisestä oudolta. https://mobile.twitter.com/dynamo_ru/st ... 73/video/1
56:04 4-1 Koukal (Vasilevsky) - yv-maali.

Laukaukset maalia kohti: 33 - 30.

Positiivista: Kaikissa Dynamon neljässä maalissa maalintekijöinä hyökkääjät. Harvinaista herkkua.

Instagram-kuva https://www.instagram.com/p/BNmhd6XD-kG ... dynamo1946, jonka kommenteista poimittakoon seuraavat:

freedom of movement: Jerjooman kanssa kaikki on ollut toisin. Joukkueeseen tuli itseluottamus. Ja se on kaikkein tärkeintä.

aleksandraa2299: Kiitos voitosta! Parhaat ja rakastetuimmat, 3 sydäntä.


Videokooste ottelusta. https://m.youtube.com/watch?v=tjd6CiYlws0

EdellinenSeuraava

Paluu KHL

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa