SHL-karsinnat 2015

Täältä löytyy aiempien vuosien SHL/Elitserien keskustelut.
Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Jyri » 04.03.2015 11:35

Tänään sitten alkaa karsinnat kohti SHL:ää. Ensimmäisenä on luvassa Allsvenskanin finaalit, jossa pelaavat Västerås ja Karlskrona. Ottelusarja pelataan paras viidestä -systeemillä ja homma aloitetaan Västeråsissa. Joukkueille tulee aina yksi välipäivä ennen seuraavaa ottelua. Seuraavassa on esittelyssä joukkueet ja arviot siitä, kumpi joukkueista pääsee SHL:ään.

Kuva

Västerås aloitti kauden erittäin heikosti ollen pitkään heikompia joukkueita Allsvenskanissa ja alisuorittaen pahasti. Joukkue alkoi kuitenkin parantaa peliesityksiään ja nousta tasaisesti kohti kärkeä. Esimerkiksi viimeisimmistä 10 ottelustaan Västerås on voittanut kahdeksan. Kaksi suurinta syytä vahvasti menneeseen kauteen ovat olleet loistava ylivoimapeli (onnistumisprosentti 27,14%) sekä maalivahtipeli. Ykkösmaalivahti Jonas Fransson on Allsvenskanin parhaita, eikä kakkosvahti Jonatan Bjurö ole myöskään ollenkaan huono. Fransson pelaa aika varmasti suurimman osan näistäkin peleistä.

Västeråsin hyökkäys on todella taitava ja monipuolinen. Johtaava pelaaja on ollut kanadalainen Dustin Johner, joka on pelannut Allsvenskanissa jo viisi kautta. Tällä sesongilla hän teki 23 maalia 46 pistettä. Nyt kun toinen tähtihyökkääjä Jeremy Williams on loukkaantuneena, Johnerilta vaaditaan paljon. Toisaalta Eddie Davidsson, Fredrik Johansson, Jan Urbas ja Erik Andersson tekivät jokainen vähintään 10 maalia. Isokokoinen ja taitava slovenialainen Urbas on ollut täsmähankinta Västeråsilta. Puolustuksen selvästi paras pelaaja on 35-vuotias Nick Angell, jonka kiekollinen peli on huipputasoa.


Kuva

Västeråsin jälkeen toiselle sijalle 96 pisteellä päässyt Karlskrona teki Allsvenskanissa jopa enemmän maaleja kuin Västerås (159 vs. 144), vaikka sen ylivoimapeli oli selvästi heikompaa. Karlskrona oli siis tehokas tasakentällisin ja teki myös kuusi alivoimamaalia. Alivoima (83,85%) oli lisäksi sarjan paras. Joukkueessa on toisaalta niin paljon laatua, että hyvä kausi ei ole mitenkään yllätys. Karlskrona on ollut Allsvenskanissa vasta kolme kautta, joten SHL:ään pääseminen olisi melkoinen saavutus.

Karlskronan paras pistenikkari oli runkosarjassa 20-vuotias ruotsalainen hyökkääjä Joel Kellman, joka paransi viime kaudesta 31 pisteellä (8 -> 39). Hän teki Filip Crusemanin jälkeen toiseksi eniten maaleja Karlskronassa. 29-vuotias Alexander Bergström on pelannut Allsvenskanissa viimeiset kahdeksan kautta tehden aina yli 25 pistettä. SHL:stä sarjaporrasta alemmaksi palannut Vyacheslav Trukhno on myös avainhyökkääjä. Monia muitakin nimiä voisi mainita, mutta itse näen nämä neljä ehkäpä tärkeimpinä. Puolustuksessa Jonathan Pudas ja Maksim Matushkin ovat tärkeitä ylivoimalla ja pelin käynnistämisessä. Tanskalainen ykkösmaalivahti Patrick Galbraith on luotettava.


ARVIO: Tasainen ottelusarja menee Västeråsissa pelattavaan viidenteen peliin, jonka Karlskrona voittaa.

Avatar
Viestit: 4767
Liittynyt: 04.01.2011 19:21
Paikkakunta: Varkaus
Suosikkijoukkue: SHL - KalPa - Penguins - Newcastle United - KooKoo

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Hartikainen35 » 04.03.2015 13:04

Joo odotan samaten todella tasaista kamppailua suorastanoususta SHL:lään. Molemmat seurat haluaisin nähdä tulevalla kaudella, mutta katsotaan nyt. Tässä sarjassa liputan Karlskronan puolesta sillä kyseessä todella mielenkiintoinen jengi ja toisi väriä lisää liigaan. Veikkaan, että Kalrskrona ottaa paikkansa SHL:ssä voitoin 1-3.

Avatar
Viestit: 4767
Liittynyt: 04.01.2011 19:21
Paikkakunta: Varkaus
Suosikkijoukkue: SHL - KalPa - Penguins - Newcastle United - KooKoo

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Hartikainen35 » 07.03.2015 01:07

Karlskrona tasoitti tänään 3-1 voitolla otteluvoitot tasoihin 1-1 Allsvenskanin finaaleissa joissa panoksena on suora sarjanousu. Isäntien maaleista vastasivat Maksim Matushkin, Niklas Lihagen ja Alexander Bergström. Västeråsin ainokaisen teki Fredrik Johansson 11 sekuntia ennen loppua. Tämä vääntö jatkuu sitten sunnuntaina Västerårsin kotihallissa.

Toiset karsinta kinkerit sitten taas huomenna otteluparein:

Rögle - Karlskoga
Björklöven - Mora
Vita Hästen - Malmö

Avatar
Viestit: 4767
Liittynyt: 04.01.2011 19:21
Paikkakunta: Varkaus
Suosikkijoukkue: SHL - KalPa - Penguins - Newcastle United - KooKoo

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Hartikainen35 » 08.03.2015 01:11

Eilen pelattiin siis toiset ottelut paikoista Kvalserieniin. Tässä otteluiden tulokset:

Rögle - Karlskoga 5-4 rl.

Björklöven - Mora 4-3 rl.

Vita Hästen - Malmö 3-1

-Rögle BK on menossa todella vahvasti kohti paikkaa karsinnoissa. Pelit ovat menneet todella hyvin ja jo pelkkä piste-etu antaa hirveän etulyöntiaseman.

-Malmö Redhawksin meno ei sitten taasen ole ollut odotetulla tasolla. Onhan tässä vielä aikaa, mutta jos kauden yllättäjä joukkue Vita Hästenkin pyörittelee noin niin missä on paljon puhuttu tahto nousta SHL:lään. Malmö kuitenkin kuuluu mielestäni SHL:lään kun sarjaa aletaan laajentamaan!

-Björklöven on kyllä tarjonnut todella hyvän vastustajan tähän mennessä. Olisihan se melkoinen tuhkimotarina nousta parin vuoden sisään ihan pääsarjaan asti, mutta eikai nyt kuitenkaan. Toivottavasti Björklöven kuitenkin vakiinnuttaa paikkansa jatkossa Allsvenskanin kärkijoukkueissa.

* * *

Tänään sitten pelataan seuraava ottelu "finaaleissa". Västeråsin vuoro isännöidä ja nyt haetaan sitä mahdollisesti ratkaisevaa voittoa! Karlskrona nyt tai ei koskaan!!!

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Jyri » 08.03.2015 21:00

Karlskrona johtaa nyt Västeråsia otteluvoitoissa 2-1. Ottelun tähtipelaaja oli ilman muuta Joel Kellmann, joka ennen kaikkea ratkaisi ottelun viidennessä erässä, mutta toi myös Karlskronan tasoihin kahdella maalillaan toisessa erässä. Karlskronan maalivahti Patrick Galbraith teki ottelussa 55 torjuntaa, kun taas Västeråsin Jonatan Bjurö venyi kiekon eteen 25 kertaa.

Avatar
Viestit: 4767
Liittynyt: 04.01.2011 19:21
Paikkakunta: Varkaus
Suosikkijoukkue: SHL - KalPa - Penguins - Newcastle United - KooKoo

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Hartikainen35 » 08.03.2015 21:55

Karlskrona teki nyt sen mitä vaadinkin. Haki todella maistuvan vierasvoiton ja pääsee tavoittelemaan sitä kultaista kruunua kaudelleen kotikentällä. Seuraava peli tosiaan tiistaina ja silloin on varmasti viimeistään tunnelma katossa!!!

* * *

Huomenna jatkuu sitten paikan tavoittelu Kvalserieniin. Tässä otteluparit:

Malmö - Björklöven

Rögle - Vita Hästen

Karlskoga - Mora

Veikkaan kotivoittoja jokaiseen kohtaamiseen. Malmö tarvitsee sitä kipeimmin!

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Jyri » 09.03.2015 14:25

Hartikainen35 kirjoitti:Veikkaan kotivoittoja jokaiseen kohtaamiseen. Malmö tarvitsee sitä kipeimmin!


Malmö tarvitsee tosiaan kipeästi voittoja ja saakin vahvistusta päivän peliin Björklöveniä vastaan. Nimittäin viime pelistä puuttuneet Jens Olsson, Eric Himelfarb ja Jeremias Augustin tulevat mukaan otteluun. Olsson on todella hyvä kiekollinen puolustaja, siinä missä Augustin on luotettava puolustavampi pakki. Augustin pelasi kolme viime kautta Växjössä ja uskoisin kaverin tuovan jämäkkyyttä Malmön alakertaan. Björklöven on just pisteen edellä, joten kolme pistettä tästä pelistä ja tilanne on Malmön kannalta aivan toisenlainen...

Avatar
Viestit: 4767
Liittynyt: 04.01.2011 19:21
Paikkakunta: Varkaus
Suosikkijoukkue: SHL - KalPa - Penguins - Newcastle United - KooKoo

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Hartikainen35 » 09.03.2015 23:33

Niinhän siinä kävi, että Malmö jatkaa sulamistaan... Tänään kirvelevä kotitappio lukemin 0-2 Björklöveniä vastaan ja Redhawks on tällä hetkellä sarjassa viimeisenä :angryw:
Maalit Kim Karlssonille ja William Quistille. Stefan Andersson saalisti syötöt molempiin osumiin.

Muut ottelut päättyivät Moran ja Röglen voittoihin. RBK:n voitto irtosi vasta voittolaukausten jälkeen ja ratkaisijana tuttu mies Jordan Smotherman. Sarja on tällä hetkellä seuraavanlaisessa tilanteessa:

1. Rögle BK ....... 9pts
2. Björklöven ..... 7pts
3. Vita Hästen ... 6pts
-----------------------
4. Mora IK ......... 5pts
5. Karlskoga ....... 3pts
6. Malmö ........... 3pts

* * *

Huomenna sitten juhlitaan Karlskronan sarjanousua. Eikös niin!!!? :tuoppi: :tuoppi: :tuoppi:

Avatar
Viestit: 4767
Liittynyt: 04.01.2011 19:21
Paikkakunta: Varkaus
Suosikkijoukkue: SHL - KalPa - Penguins - Newcastle United - KooKoo

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Hartikainen35 » 11.03.2015 00:41

Ja kyllä!! Karlskrona HK voitti Västerås IK:n ratkaisevassa ottelussa lukemin 2-1 ja nousee SHL:lään kaudelle 2015-16. Onnittelut koppakuoriais paidoille (mikäli tuo logossa oleva ötökkä on koppis) upeasta kaudesta ja tsemppiä joukkueen rakennukseen tulevaisuudessa. Saatte ainakin tästä yhden sympahthy supporterin :Thumb up:
Illan sankarina hääri Vyacheslav Trukhno. Ensiksi syöttöpiste Joel Kellmanin tasoitus osumaan ajassa 53:04. Tämä maali syntyi yhden miehen ylivoimalla. Paria minuttia myöhemmin Trukhno itse huudatti kotiyleisöä tekemällä ratkaisumaalin. Tähän syöttö Kelsey Tessierille.
Västeråsin ainoan maalin teki neljän minutin pelin jälkeen Justin Dohner. Syötöt Johan Jonssonille ja Per Helmerssonille. Myös VIK:ille tsemppiä alkavaan Kvalserieniin. Veikkaan, että vastaan asettuu Rögle BK joten tästä ei tule kummallekaan helppoa...

Kuva
Näihin kuviin ja tunnelmiin

* * * * *
Huomenna jatketaan sitten toisen ottelusarjan parissa:

Björklöven - Vita Hästen

Mora - Rögle

Karlskoga - Malmö

-Björklöven ja Vita Hästen pelaavat isoista pisteistä. Tämän ottelun voittajan veikkaan pelaavan karsinnoissa MODO Hockeyta vastaan.

-Malmöllä alkaa olemaan nyt viimeinen sauma nousta mukaan taistoon. Molemmat joukkueet kolmessa pisteessä joten nyt on taisteltava!

Avatar
Viestit: 4767
Liittynyt: 04.01.2011 19:21
Paikkakunta: Varkaus
Suosikkijoukkue: SHL - KalPa - Penguins - Newcastle United - KooKoo

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Hartikainen35 » 12.03.2015 14:00

Björklöven - Vita Hästen 1-2

Mora - Rögle 3-4 rl.

Karlskoga - Malmö 2-3 rl.

Tasainen oli siis kierros. Vita Hästen varmisti todennäköisesti Kvalserien paikkansa ellei onnistu kompuroimaan huomenna kotikentällään Karlskogaa vastaan mikä on hyvin epätodennököistä. Joukkue pelaa myös melko varmasti MODO:ta vastaan karsinnoissa, mutta kaikki on kuitenkin vielä auki joten tämä oli pelkkä veikkaus.
Mora IK:lla on vielä hyvät mahdollisuudet nousta mukaan karsintoihin. Sai nipistettyä yhden pisteen eilen RBK:lta joka oli lopulta vahvempi voittolaukauskilpailun jälkeen. Päätöskierroksella Malmön vieraaksi ja tässä ottelussa on eniten panosta sillä Redhawksillakin on vielä hiuksenhieno mahdollisuus nousta karsintasarjan viivan yläpuolelle. Malmö nimittäin voitti elintärkeässä ottelussa Karlskogan joka joutuu tyytymään mitä todennäköisimmin sarjan viimeiseen sijaan.

Huomenna siis viimeinen kierros seuraavin parein:

Malmö - Mora
Rögle - Björklöven
Vita Hästen - Karlskoga

* * * * *

Tänään alkavat sitten myös karsinnat Allsvenskaniin. Mukana kuusi joukkuetta ja neljä sarjapaikkaa tarjolla koska SHL:län laajentumisen myötä tätä alempaa sarjaakin täytetään Division 1 parhaimmistolla. Mukana olevat joukkueet ovat:

Stockholm AIK
IF Sundsvall Hockey
IK Pantern
Södertälje SK
Tingsryds AIF
Västerviks IK

AIK:n kausi oli melkoinen pannukakku, mutta nyt tarjotaan todella helppoa loppua. Neljä paikkaa Allsvenskaniin joten on hyvin vaikeaa nähdä joukkuen töpeksivän tämän enempää. Toivon siis, että Allsvenskaniin osallistuvat joukkueet ovat AIK, SSK, Sundsvall ja Tingsryds joka ansaitsee paluun takaisin Allsvenskaniin.

Avatar
Viestit: 4767
Liittynyt: 04.01.2011 19:21
Paikkakunta: Varkaus
Suosikkijoukkue: SHL - KalPa - Penguins - Newcastle United - KooKoo

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Hartikainen35 » 14.03.2015 01:42

Kvalserienin otteluparit selvillä. Tästä huomenna lisää :Thumb up:

Avatar
Viestit: 4767
Liittynyt: 04.01.2011 19:21
Paikkakunta: Varkaus
Suosikkijoukkue: SHL - KalPa - Penguins - Newcastle United - KooKoo

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Hartikainen35 » 14.03.2015 02:54

Tai no hemmettiäkö sitä nukkumaan jossei nukuta...

Malmö - Mora 2-1

Rögle - Björklöven 3-1

Vita Hästen - Karlskoga 5-3

-Malmö Redhawks teki siis melkoisen tempun ja nousi kuin ihmeenkaupalla karsintoihin. Täysi pistepotti Mora IK ottelusta ja niukasti pisteen verran ohi Björklövenistä joka odotetusti jäi jyrän alle RBK:n vieraana. Malmön karsintapaikan varmisti Fabian Brunnström joka teki voittomaalin toisenerän puolivälissä.

-Näin siis kaikki jatkoonmenijät selvillä. Sarjataulukko oli lopulta seuraavanlainen:

1. Rögle BK .......... 14pts
2. Vita Hästen ...... 12pts
3. IF Malmö .......... 8pts
-------------------------
4. Björklöven ........ 7pts
5. Mora IK ............ 6pts
6. Karlskoga .......... 4pts

* * * * *

Rögle BK pääsee siis tavoittelemaan paikkaa SHL:ssä Västerås IK:ta vastaan. Pelit aloitetaan Västeråsin kotikentällä ensiviikon tiistaina. RBK:in saa ansaitun hengähdystauon edellisen karsintasarjan otteluista. VIK on puolestaan saanut nuolla haavojaan tovin katkeran tappion jälkeen Karlskronaa vastaan. Joka tapauksessa molemmilla joukkueilla todella hyvä kausi takana ja nyt se tärkein enää edessä. Molemmilla on varmasti hurjasti voitontahtoa ja veikkaankin, että se joukkue etenee SHL:lään kummalla sitä on edes rahtusen enemmän. En lähtisi tässä vaiheessa lyömään kummankaan puolesta vetoa.

MODO Hockey saa vastaansa tämän kauden Allsvenskanin komeetan ja yllättäjän Vita Hästenin. Nousijajoukkue raivasi tiensä aina Kvalserieniin asti pelaamalla todella vahvan karsintasarjan. Veikkaanpa, että jos samanlainen flow pysyy niin joukkue pystyy yllättämään MODO kerran taikka pari. Muutoin rutkasti nimivahvempi MODO säilyttää sarjapaikkansa helposti. Tietysti olen toivonut MODO:n karsiutumista, mutta kun vastaan asettuu juuri Allsvenskaniin noussut Vita Hästen niin en toivo heitäkään SHL:lään. Ainakaan vielä. Ottelusarja alkaa maanantaina.

Leksands IF kohtaa sitten niukasti Kvalserieniin nousseen Malmön. Redhawksin peli oli ajoittain todella vaikeaa joten uskoisin Leksandin hoitavan tämän helposti rutiinilla kotiin. Mikäli sikäli valmistautuminen on tehty huolella eikä kamppailuun lähdetä takkiauki. Leksandin tippuminen olisi suuri järkytys, mutta täytyy muistaa, että jääkiekkossa on melkein kaikki mahdollista. Ottelusarja alkaa sunnuntaina.

Veikkaan ottelusarjojen (paras seitsemästä) päättyvän seuraavasti:

Rögle - Västerås 4-3
MODO - Vita Hästen 4-1
Leksand - Malmö 4-0

Avatar
Viestit: 4767
Liittynyt: 04.01.2011 19:21
Paikkakunta: Varkaus
Suosikkijoukkue: SHL - KalPa - Penguins - Newcastle United - KooKoo

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Hartikainen35 » 16.03.2015 02:08

HAHAHAHAH ei helvetti sentään :laugh: Leksand onnistui ryssimään 2-0 johtonsa Malmöta vastaan ja hävisi lopulta lukemin 3-4. Näin ensimmäinen kiinnitys Malmölle jonka peli oli eritasoista kuin aijemmassa sarjassa...

1-0 Tomi Sallinen (Gartner)
2-0 Linus Hultström (Ryno, Ritola)
2-1 Björn Svensson
2-2 Eric Himelfarb (Strom)
3-2 Mattias Guter (Ryno)
3-3 Eric Himelfarb (Olsson, Björk)
3-4 Mattias Persson

Eric Himelfarb upotti entisen seuransa tyylillä!

* * *

Huomenna alkaa sitten MODO - Vita Hästen sarja :Thumb up:

Avatar
Viestit: 4767
Liittynyt: 04.01.2011 19:21
Paikkakunta: Varkaus
Suosikkijoukkue: SHL - KalPa - Penguins - Newcastle United - KooKoo

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Hartikainen35 » 18.03.2015 01:03

Pari karsintamatsia jälleen pelattu. MODO Hockey nappasi selvän 3-0 voiton Vita Hästenistä. Uskokaa tai älkää niin Donald Brashear onnistui maalinteossa ylivoimalla! Hieno ohjaus Rochen viivalaukaukseen. Myös JP Haataja ja Per-Åge Skröder venyttivät Vita Hästenin maaliverkkoa. Skröderin veto tosin tyhjäänmaaliin jäitä myöten. Odotettu lopputulos.

MODO - Vita Hästen 3-0

1-0 Donald Brashear (Roche, Haataja)
2-0 Juha-Pekka Haataja (Pettersson)
3-0 Per-Åge Skröder (Hossa)

Rögle BK nappasi sitten tänään ensimmäisen kiinnityksen SHL-paikkaan tiukan taiston päätteeksi. RBK nappasi tärkeän 3-4 vierasvoiton ja samalla etulyöntiaseman sarjaan. Vieraitten ylivoima oli kunnossa. Neljästä tehdystä maalista kolme ylivoimatilanteiden päätteeksi ja kokonaisuudessaan YV tilannetta päästii toteuttamaan kahdeksan kertaa. Jordan Smotherman hyvässä iskussa!

Västerås - Rögle 3-4

0-1 Ludvig Rensfeldt (Stålberg, Hansson)
1-1 Stefan Gråhns (Urbas, Steen)
1-2 Cristopher Liljewall (Rensfeldt, Jensen)
1-3 Jordan Smotherman (Rosén)
2-3 Erik Andersson (Davidsson, Emmerdahl)
3-3 Stefan Gråhns (Jacobsson)
3-4 Jordan Smotherman (Connolly)

* * * * *

Huomenna sitten starttaa toiset osaottelut. Malmö Redhawks isännöi Leksandia. Mielenkiintoinen kamppailu luvassa ja LIF:in on napattava voitto.

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: SHL-karsinnat 2015

ViestiKirjoittaja Jyri » 19.03.2015 12:38

Leksand voitti Malmön toisessa osaottelussa 3-2. Pääsin peliin mukaan toisessa erässä ja ainakin huippuhetkien perusteella Malmö rakensi vaarallisemmat paikat ekassa erässä. Malmö pelasi omasta mielestäni paremmin toisessakin erässä, mutta Leksand voitti kuitenkin jatkoajalla Tomi Sallisen maalilla. Loistava hyökkäävä puolustaja Linus Hulström teki Leksandin toiset kaksi maalia. Kolmatta erää eikä jatkoaikaa en sitten seurannutkaan, mutta harmittavasti Malmö lopulta hävisi. Niko Hovinen teki muuten Malmön maalissa muutaman mainion torjunnan.

Toni Kähkönen sai ottelurangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta, kun peli oltiin pelattu reilut viisi minuuttia. :dunno: Pitää seurailla tuleeko tuosta vielä pelikieltoa yhdelle Leksandin tärkeimmistä hyökkääjistä.

Seuraava

Paluu SHL:n arkisto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa