NHL Entry Draft 2009

Keskustelua NHL:stä ja sen pelaajista.
Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: NHL Entry Draft 2009

ViestiKirjoittaja Legenda » 20.06.2009 08:43

Jälleen uutta settiä Hockey's Futurelta, joten linkitetään nyt tännekkin.

Calgary Flames draft preview (#20 Landon Ferraro)
Vancouver Canucks draft preview (#22 Tim Erixon)
New Jersey Devils draft preview (#23 Calvin de Haan)

Siellä ollaan meikäläisen kanssa jopa samaa mieltä tuosta NJD:n varauksesta. Itsehän kirjoitin tämän sivun alussa, että Devilsin tulisi varata itselleen puolustaja ja juurikin de Haan voisi olla todella hyvä pick.

Calvin de Haan on edellämainituista selvästi paras vaihtoehto mikäli Devils haluaa parantaa puolustuksensa varmuutta tulevaisuudessa. de Haan on tehnyt väkevää nousua isoihin piireihin sillä viime kaudella hän pelasi vielä melko tuntemattomassa CJHL-sarjassa. Täksi kaudeksi de Haan sai kuitenkin sopimuksen Oshawa Generalsiin ja vakiinnuttikin heti paikkansa joukkueessa siinä määrin, että seura päätti luopua monivuotisesta luottopuolustajasta Michael Del Zottosta. Päättynyt kausi olikin de Haanille varsinainen lottovoitto sillä hän oli heikon Oshawan paras pistemies tehopistein 8+55. Tämä ei kuitenkaan vielä riittänyt sillä de Haan pääsi edustamaan myös Kanadaa U18 MM-kisoissa ja teki niissäkin varsin mukavaa jälkeä keräten kuudessa ottelussa yhtä monta pistettä (0+6). de Haan pääsi myös oikeutetusti valituksi OHL:n All-Rookie teamiin kauden päätteeksi.


Hockey's Futures mock draft!

Eli nyt on HF:n porukkakin julkaissut oman mock draftinsa. Ykkösenä siis heidän mukaansa menee Hedman ja Tavares sitten toisella vuorolla.
Ehkä jopa hieman yllättäen Carl Klingberg on nostettu listoille ykköskierroksella meneväksi. Vaan kun katsoo, että minkä joukkueen ennustetaan hänet varaavan niin voinemme tuota varausta pitää jopa ihan todennäköisenä. Kyllä. Joukkue on Detroit Red Wings.

Jo hieman mainostamani Jeremy Morin taas on laitettu meneväksi ensimmäisen kierroksen viimeisellä pickillä Pittsburghiin. Tarkemmin kun miettii niin Pens on pieni lottovoittaja mikäli he pystyvät Morinin saamaan. Morin on juurikin sitä mitä Pens on kaivannut Malkinin ja Crosbyn vierelle kuten HF sen ilmaisee:

"Morin's pure goal-scoring ability is something that simply can not be ignored"

The Hockey News: First round mock draft

Elikkäs myös THN on julkaissut oman mock draftinsa. Pikaisella katsastuksella voidaan jonkinnäköisinä huomioina sanoa:

  • Magnus Pääjärvi-Svensson viidennellä vuorolla Los Angeles Kingsiin. (Krhm lue vastusviestini kuutikselle ylempää)
  • Jordan Schroeder Dallasiin numerolla kahdeksan. Muut jenkkimediathan ovat tyrkyttäneet Schroederia näissä mock drafteissa tauotta Minnesotaan.
  • Dmitry Kulikov numerolla 12 Minnesotaan. THN taitaapi olla ainoa joka oikeasti tajuaa Kulikovin talentin. Toiveissa olisi allekirjoittaneellakin, että Minnesota saisi Kulikovin.
  • Drew Shore numerolla 18 Montréaliin ja Jeremy Morin numerolla 19 NY Rangersiin. Vihdoinkin media joka ei tyrkytä jotain perkeleen Leblancia Montréaliin! Shoressa Montréal saisi juuri sellaisen pelaajan jota organisaatio tarvitsee tulevaisuudessa. Morin onkin laitettu mm. Malloyn toimesta Rangersin varauslistalle.
  • Ensimmäinen SUOMALAINEN on nyt saanut mock draft kasteensa. THN nimittäin laittoi Joonas Nättisen menemään numerolla 29 Detroitin riveihin.
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: NHL Entry Draft 2009

ViestiKirjoittaja Legenda » 21.06.2009 07:09

Washington Capitals draft preview (#24 Carter Ashton)
Boston Bruins draft preview (#25 David Rundblad)
San Jose Sharks draft preview (Ensimmäinen vuoro vaihdettu -> NY Islanders)

Näistä ei oikeastaan paljoa kommentoitavaa. Ashton lienee parasta mitä Caps voi saada tässä draftissa ja Boston Bruinsin tiedetään tarkkaileen mm. Erik Haulaa sekä juurikin David Rundbladia. Ainoa kysymysmerkki lienee onko Rundblad vapaana tuolla vuorolla?
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: NHL Entry Draft 2009

ViestiKirjoittaja Legenda » 22.06.2009 13:20

"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: NHL Entry Draft 2009

ViestiKirjoittaja Legenda » 22.06.2009 19:24

TSN:n toimittaja Bob McKenzie on laatinut listan josta löytyy tulevan draftin 60 parasta prospektia. Lista on siis erittäin laaja ja mukavahkoa lisämaustetta tuo valmentajien, scouttien sekä muiden arvovaltaisten henkilöiden kommentit kyseisistä pelaajista sekä tietysti vertailukohdat.
Pistän nyt alle top-20 prospectit sekä muita mielenkiintoisia nimiä, että tietysti Suomalaiset pelaajat (suluissa sitten vertailukohdat)

1. John Tavares, Center, Oshawa / London, OHL (Dale Hawerchuk)
2. Victor Hedman, Defence, MODO, Elitserien (Jay Bouwmeester)
3. Matt Duchene, Center, Brampton, OHL (Steve Yzerman)
4. Evander Kane, Center, Vancouver, WHL (Jarome Iginla)
5. Brayden Schenn, Center, Brandon, WHL (Bryan Trottier)
6. Oliver Ekman-Larsson, Defence, Leksands IF, Allsvenskan (Scott Niedermayer)
7. Jared Cowen, Defence, Saskatoon, WHL (Braydon Coburn)
8. Nazem Kadri, Center, London, OHL (Andy McDonald)
9. Dmitry Kulikov, Defence, Drummondville, QMJHL (Sergei Gonchar)
10. Magnus Pääjärvi-Svensson, Left winger, Timrå IK, Elitserien (Mike Gartner)
11. Scott Glennie, Right winger, Brandon, WHL (Jeff Carter)
12. Ryan Ellis, Defence, Windsor, WHL (Reijo Ruotsalainen)
13. John Moore, Defence, Chicago, USHL (Ryan Suter)
14. Zack Kassian, Right winger, Peterborough, OHL (Todd Bertuzzi)
15. Jordan Schroeder, Right winger, Minnesota, WCHA (Steve Yzerman)
16. Jacob Josefson, Center, Djurgården, Elitserien (Henrik Zetterberg)
17. Louis Leblanc, Center, Omaha, USHL (Mike Richards)
18. Simon Despres, Defence, Saint John, QMJHL (Jay Bouwmeester)
19. Chris Kreider, Left winger, Andover, USHS (Alexander Mogilny)
20. Carter Ashton, Center, Lethbridge, WHL (Bill Guerin)
...
36. Joonas Nättinen, Center, Blues, SM-liiga (Jordan Staal)
38. Richard Panik, Right winger, Trinec, Czech Extraliga (Marian Hossa)
44. Dmitri Orlov, Defence, Novokuznetsk, KHL (Trevor Daley)
48. Mikko Koskinen, Goalie, Blues, SM-liiga (Ilya Bryzgalov)
50. Toni Rajala, Left winger, Ilves, SM-liiga (Sami Kapanen)


Kokonaiset listat ja juttua
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: NHL Entry Draft 2009

ViestiKirjoittaja Legenda » 23.06.2009 15:06

Postataan vielä puuttuvat kolme juttua HF:ltä:

Detroit Red Wings (#29 Carl Klingberg)
Pittsburgh Penguins (#30 Jeremy Morin)
Nashville Predators (#11 Jacob Josefson)

Että sellasta pakettia tällä kertaa. About 20 olen itse saanut kiireissä lukaistua lävitse ja tarkoitus olisi vielä loput vetää tämän ja huomisen päivän aikana. Toivottavasti nyt ainakin joku on jaksanut noita lukaista, että en turhaa työtä ole tehnyt linkittäessäni niitä iloksenne.
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: NHL Entry Draft 2009

ViestiKirjoittaja Legenda » 24.06.2009 06:27


Quotettuun osaan liittyen samalta häiskältä (Ryan Kennedy) on ilmestynyt toinenkin lista draftiin liittyen. Kennedy nimittäin listasi kuumimmat 2nd rounderit, eli pelaajat jotka eivät hänen papereissaan jossain syystä mahtuneet menemään ensimmäisellä kierroksella. Kennedy omaa selvästi silmää sillä hän on rankannut ensimmäisellä kierroksella ensimmäiseksi meneväksi Ilveksen Toni Rajalan!

1. Toni Rajala, RW – Ilves (Fin.): The most important thing in interviewing Rajala face-to-face is realizing he is, indeed, 5-foot-10 and not smaller. The flashy Finn can handle the puck at high speeds and dazzles with his offensive repertoire, so frame is one of few unknowns.

“I think I’m a smooth skater,” Rajala said at the draft combine. “I’m fast, smart player, good hockey sense.”

One of only a handful of Finns touted for this year’s draft, Rajala was reduced to hanging out with archrival Swedes while in Toronto, including combine roommate and dinner companion Anton Lander.

“Of course we were fighting all evening,” Rajala joked.

But it won’t be a joke when the kid from Finland hits the ice. Rajala has been followed for years in Finland and if he develops as expected, will be an impact player in the NHL. For now, though, the youngster knows he has a ways to go.

“I must get stronger,” he said, adding he likely won’t come to North America for “two or three more years.”

When he does, however, he’ll be feasting on goaltenders and dining with whomever he wants. Draft eligible in 2009.


Muut listalle mahtuneet nimet olivat Landon Ferraro, Edward Pasquale, Carl Klingberg, Tomas Tatar, Oliver Roy, Chris Brown, Charles-Oliver Roussel, Ethan Werek sekä Richard Panik.
Kennedy myös valotti, että tuoreimmassa ISS:n (International Scouting Service) listalla Rajala onkin noussut jo sijalle 31. Eli jo lähes sille paikalle minne hän kuuluukin.

TheHockeyNews
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 25811
Liittynyt: 15.02.2008 16:08
Suosikkijoukkue: HIFK, Montreal Canadiens

Re: NHL Entry Draft 2009

ViestiKirjoittaja Dev » 24.06.2009 11:15

Mua ihmetyttää kummasti tämä, että Rajalaa kehutaan kovasti joka suunnalta, mutta kuitenkaan häntä ei olla varaamassa ensimmäisellä kierroksella. Kaveri osoitti viime kaudella jo muutamassa pelissä taitonsa ja nuorten MM-kisoissakin pistepörssin voitto ja suorastaan dominoi siellä. Taitaa toi Rajalan koko vaikuttaa vaan helvetisti varaustilaisuudessa. Jostain pitäisi repiä lisää massaa. Noh, kait se Rajala saa ensimmäisellä NHL kaudella sitä massaa, kun syötetään vähän nappeja naamaan. :peukkuylös:

Tähän loppuun vielä pieni Rajala video. Helvetin hieno pelaaja! Toivottavasti ensi kaudella läpimurto Ilveksessä.
- Olen aina IFK

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: NHL Entry Draft 2009

ViestiKirjoittaja Legenda » 24.06.2009 14:32

Jatketaan listoja

Hockey's Futuren listaus varattavissa olevista college pelaajista

Eli listausta collegen vaihtoehdoista. Listoilta löytyy tuttuja nimiä kuten John Moore, Chris Kreider, Dylan Olsen, Drew Shore sekä muita lupauksia. Suomalaisista Erik Haula pääsi oikeutetusti listalle ollen sijalla 19 kaikista collegen pelaajista.
Koska listalla on lähes sata nimeä en niitä viitsi laittaa tähän. Jokainen lukekoon mikäli kiinnostaa.

Valko-Venäjän TOP-4 lupaukset tulevaan draftiin Kuva

Joo eli kuten näkyy niin ei ole Valko-Venäjällä mikään juhlavuosi menossa tällä rintamalla. Kaksi kärkilupausta, Sergei Drozd (C) ja Dmitri Korobov (D), omaavat potentiaalia päästä P-Amerikan ympyröihin vähintään AHL-tasolle. Ei se tason pudotus huima ole kolmantena olevaan Nikolai Susloon (W), mutta neljäntenä oleva Evgeny Nogacheviin taso tippuukin jo runsaasti.

TOP-11 Minnesota high schoolin lupaukset

Listan viisi ensimmäistä nimeä (Nick Leddy, Zach Budish, Danny Mattson, Ben Hanowski sekä Nick Oliver) ovat tässäkin tapauksessa eds jotenkin tuttuja nimiä ja omaavat raporttien mukaan mahdollisuuksia nousta rooleihin NHL:ssä asti, mutta listan jälkipään tapauksilla sitten pitääkin olla tähdet kohdillaan jotta näin voisi käydä. Kaikella kunnioituksella toki. Yleisesti on oletettu, että Leddy ja Budish ovat kumpainenkin toisen kierroksen alkupään varauksia, joten ihan TOP-10 tavarasta ei voida puhua.

2009 prospects: Simon Despres

Tässä Kevin Forbesin kirjoittamassa jutussa pääsee varsin hyvin sisälle siitä minkälainen pelaaja Simon Despres on ja miksi hänet onkaan laitettu rankingeissa niin ylhäälle.

Laitan vielä myöhemmin Central Scoutingin viimeisen rankingin eurooppalaisten osalta kun sitä en ihan heti löytänyt noinkaan kokonaisena. Eli tulossa on todennäköisesti tyyliin TOP-20 + Suomalaiset.
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: NHL Entry Draft 2009

ViestiKirjoittaja Legenda » 25.06.2009 20:07

Hockey's Future muistaa lukijoitaan näin hellepäivänäkin kolmella pelaajaesittelyllä sekä yhdellä listalla.

2009 Prospects - Corban Knight

Kyseessä siis vuonna 1990 syntynyt hyökkääjä joka olisi jo viime vuonna ollut varattavissa, mutta eipä mennyt kaupaksi. Tänä vuonna Knight on kuitenkin tehnyt nousua listoilla ja hänet voikin bongata viimeisiltä listoilta kaikista pelaajista sijalta 147 International Scouting Servicen rankingissa.
Varsin laaja juttu käsittelee muunmuassa Knightin taustoja tähän päivään asti ja kertoilee Knightin menneestä kaudesta. Knight teki menneellä kaudella AJHL-liigassa suht kovaa jälkeä tehopistein 34+38=72 yhteensä 61 ottelussa.

2009 Prospects - David Gilbert

Esittelyssä Quebéc Rempartsin (QMJHL) hyökkääjä Gilbert josta odotetaan jatkoa Rempartsista tulleille koville hyökkääjälupauksille. Helmikuussa 18-vuotta täyttänyt Gilbert oli päättyneellä kaudella Rempartsin kahdeksanneksi paras pistemies tehopistein 11+32.

2009 Prospects - Simon Bertilsson

Esittelyssä Brynäsin juuri 18-vuotta täyttänyt puolustaja. Bertilsson oli tärkeä osa Brynänis junnujen joukkoeessa heidän voittaessa SuperElitserienin. SuperElitserienin runkosarjassa Bertilsson keräsi 30 ottelussa tehopisteet 9+22 ja hänen +/- tilastonsa oli plussan puolella +27 verran. Bertilsson sai myös ensikosketuksensa aikuisten peleihin kun hän pääsi pelaamaan Brynäsin riveissä 21 Elitserienin runkosarjan -ja 4 playoffien-ottelua. Tehopisteitä kertyi runkosarjassa yhden syöttöpisteen verran, mutta playoffit menivät ilman tehopisteitä.
Bertilsson edusti myös Ruotsia alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa syöttäen yhden maalin kuudessa ottelussa. Bertilssonilla oli turnauksessa tärkeä rooli sillä hän pelasi Ruotsin ensimmäisessä puolustusparissa yhdessä Oliver Ekman-Larssonin kanssa jonka odotetaan menevän draftin Top 10:ssä.
International Scouting Servicen listoilla Bertilsson on rankattu Eurooppalaisista kenttäpelaajista sijalle 17. ja koko draftin kenttäpelaajista sijalle 71.

Sveitsin Top 8 prospectit draftiin

1. Reto Schäppi, C, GCK Zurich (CS Final Rankings: 54th European Skater)
2. Lukas Flueler, G, ZSC Zurich (CS Final Rankings: 4th European Goalie)
3. Benjamin Conz, G, HC Geneve-Servette (CS Final Rankings: 8th European Goalie)
4. Etienne Froidevaux, C, SC Bern (CS Final Rankings: 67th European Skater)
5. Alain Berger, RW, SC Bern (CS Final Rankings: 63rd European Skater)
6. Lukas Stoop, D, HC Davos (CS Final Rankings: 86th European Skater)
7. Patrick Geering, D, ZSC Zurich (CS Final Rankings: 70th European Skater)
8. Gregory Sciaroni, W, HC Ambri-Piotta, NLA (CS Final Rankings: 91st European Skater)


Itse pidän Sveitsin tämän vuoden saldoa varsin lupaavana. Maalivahdeista Flueler ja Conz tulevat todennäköisesti kumpikin olemaan vielä vähintään kovia AHL-vahteja, mutta kumpikin omaa avuja nousta aina NHL:n asti. Pitää muistaa, että esimerkiksi Fluelerilla on valmentajanaan muuan Jukka Ropponen. Sama mies joka harjoituttaa mm. Kevin Weekesia, Niklas Bäckströmiä, Ari Sulanderia ja Kari Lehtosta kesäisin.

Kenttäpelaajista Schappi ja Stoop ovat omaan silmääni ne lupaavimmat tapaukset. Stoop olisi ollut varattavissa jo viime kesänä, mutta kukaan NHL-joukkue ei hänen oikeuksiaan halunnut. Stoop kuitenkin vakiinnutti menneellä kaudella paikkansa Davosin miehistössä ja pelasi seuran riveissä 37 ottelua tehden tehopisteet 2+6. Alle 20-vuotiaiden I-divarin MM-kisoissa Stoop omasi Sveitsin joukkueen parhaan +/- saldon (+5) ja oli muutenkin Sveitsin puolustuksen tukipilareita.

Tammikuussa 18-vuotta täyttänyt Schäppi pelasi menneellä kaudella Sveitsin NLB-liigassa GC Küsnacht Lionsin joukkueessa. Otteluita kertyi 28 kappaletta ja tehopisteitä 2+7=9. Schäppi edusti Sveitsiä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa tehden kuusi tehopistettä (3+3) kuudessa ottelussa.
Erityisesti Schäppi on kerännyt kehuja loistavasta kahden suunnan pelaamisestaan ja uhrautumisestaan joukkueensa eteen.
Ja ei. En yhdy HF:n mielipiteeseen siitä, että Schäppi ei voisi olla tulevaisuudessa NHL-pelaaja. Sitä hän tulee varmasti olemaan mikäli kehitys jatkuu samanlaisena.
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: NHL Entry Draft 2009

ViestiKirjoittaja Legenda » 26.06.2009 07:49

Jatkoajan mock-draft 2009 (Osa I, Osa II)

Eli Jatkoajan toimituksen Iiro Lehtonen ja Juha Kukkula suorittivat Jatkoajan oman mock-draftin. Varsin samoja mietteitä oli herroilla sillä esimerkiksi draftin viisi ensimmäistä varausta oli kummallakin samoja. Kokonaisuudessaan hyvät perustelut pelaajista ja miksi juuri kyseinen joukkue heidät "valitsi" itselleen. Kannattaa lukea!

Duchene the X-Factor in NHL entry draft top pick debate

Kyseessä siis enemmänkin pelaajakuvaa Duchenesta ja hänen mahdollisuuksistaan tulla varatuksi numerolla 1. Jutusta löytyy kyllä mukavahkoja faktoja kuten esimerkiksi, että Duchenen Bramptonissa käyttämä numero 9 juontaa juurensa hänen suuresta ihailustaan Maurice Richardsia kohtaan.
Jutun lopussa sitten spekuloidaan vielä oikein olan takaa draftissa olevia nimiä suun muuta kivaa. Väläytellään muunmuassa sitä mahdollisuutta, että Toronto olisi hankkimassa itselleen korkeamman varausvuoron saadakseen Duchenen riveihinsä.

Ps. Duchenen paras ystävä lapsuudessa oli Vancouverin Cody Hodgson, jos ette sitä tienneet.

Tampa Bay's Lawton has options with the No. 2 pick

Jutussa käydään Tampa-GM Lawtonin mahdollisuuksia omistamansa 2nd overall pickin kanssa. Lawton sanoo melko suoraan, että on mahdollisuuksien rajoissa, että Tampa tulisi vaihtamaan oman vuoronsa alempaan vuoroon. Hänen papereissaan vielä 7-9 vuoroillakin saa hänen paperiensa mukaan ns. varmoja tapauksia joten mitään ei olla suljettu pois.
Lawton toteaa, että hän ei kuitenkaan lähde kiirehtimään ja hätäilemään draftin yhteydessä. Hänen mukaansa jotkut innostuvat liikaakin kun viiden vuoden sisään NHL:n varaustilaisuuksista on noussut esille nimiä kuten Crosby, Ovechkin ja Malkin.
Ehkäpä kiinnostavin kohta löytyy jutun keskivaiheilta jossa Lawton kommentoi Lecavalierin mahdollista siirtymistä toiseen joukkueeseen. Lawton nimittäin toteaa, että hänellä ei ole Vinny-tapauksesta mitään kommentoitavaa, mutta joukkue lähtee draftiin hakemaan itselleen hyökkääjää. Näinköhän Hedman on ulkona kuvioista? Mielenkiintoista.

Cullen: Making a mockery

Eli TSN-toimittaja Scott Cullen suoritti oman mock-draftinsa. Lista on melkoisen samanlainen kuin muillakin toimittajilla ja suuria muutoksia ei muihin ole. Viiden kärki tuttu Tavares, Hedman, Duchene, Kane ja Schenn ja tämän jälkeen pieniä hypähdyksiä muiden listoihin verrattuna. Sikäli lista voi olla näin Suomalaisen silmin hiukan tylsä, että ensimmäiselle kierrokselle ei ole laitettu Suomalaisia meneväksi ja näitä ns. "hot stuff, but not 1st rounder" osastolta ei löydy juurikaan Suomalaisia eikä Eurooppalaisia. Lähinnä siinä osastossa on käyty läpi CHL-sarjoissa hyvin pelanneita jenkkejä ja kanukkeja.

Penguins prove winning starts at the NHL entry draft

Nostalgiaa jossa käydään läpi viime vuosien ensimmäisten kierrosten helmiä. Ja eihän tuossa muuta voikaan todeta kuin, että onpahan Penguins hyvin onnistunut itselleen varailemaan kun haaviin on tarttunut nimet kuten Crosby, Malkin, Fleury ja Staal.

Sabres GM Regier maintains patient approach heading into draft

Jutussa käydään läpi Buffalo Sabresin GM Darcy Regierin suunnitelmia draftissa sekä Sabresin taustoja menneiden kesien drafteissa. Sabres varaa draftissa numerolla 13.

NHL draftees stand to make millions, but should be prudent with earnings

Jutussa käydään läpi kärkipään varausten rahallista arvoa, tilannetta ja kaikkea siltä väliltä. Historian saatossa kun ollaan nähty niitäkin ahneita tapauksia jotka ovat saaneet liian paljon liian aikaisin. Jutun perusteella tämän vuoden draftissa tuskin on sitä vaaraa sillä Tavares ja Hedman vaikuttavat kumpainenkin erittäin kypsiltä kavereilta jotka kyllä tajuavat, että hosumalla ei saavuta muuta kuin paskaa niskaansa.
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: NHL Entry Draft 2009

ViestiKirjoittaja Legenda » 26.06.2009 12:24

Paras suomalaisdrafti vuosiin

Jatkoajalta olinkin unohtanut linkitellä nämä pari juttua. Tässä kyseisessä jutussa listataan hiukan pelaajia joilla oletetaan olevan mahdollisuuksia tulla varatuksi tänä vuonna. Listoja on kolme: Varmat tapaukset (Eli pelaajat jotka tullaan 99% varmuudella varaamaan), Siinä rajalla (Eli pelaajat jotka ovat pyörineet nimissä listoilla, mutta jotka eivät ole tehneet merkittävää tasonnousua jotta voisivat olla varmasti varattavia) ja Joko nyt? (Eli pelaajat jotka missasivat varauksen viime kesällä, mutta joiden voidaan olettaa menevän tällä kaudella). Itselläni ei ainakaan ole juurikaan listoihin lisättävää. Omaan silmään kaikki ne potentiaaliset pelaajat on otettu huomioon ja heitetty listoille.

Varmat tapaukset:

  • Toni Rajala (Laitahyökkääjä)
- Ilves, SM-liiga (21. 2+3=5, 0 PIM) (Playoff: 3. 0+0=0, 2 PIM)
- Ilves, A-jun. SM-liiga (31. 14+17=31, 18 PIM)
- Alle 18-vuotiaiden MM-kisat (6. 10+9=19, 6 PIM)
- Alle 20-vuotiaiden MM-kisat (6. 2+1=3, 4 PIM)


  • Joonas Nättinen (Keskushyökkääjä)
- Blues, SM-liiga (14. 0+0=0, 4 PIM)
- Blues, A-jun. SM-liiga (30. 9+29=38, 6 PIM) (Playoff: 10. 3+10=13, 4 PIM)
- Alle 18-vuotiaiden MM-kisat (6. 1+3=4, 6 PIM)
- Alle 20-vuotiaiden MM-kisat (6. 1+2=3, 0 PIM)


  • Sami Vatanen (Puolustaja)
- JYP, A-jun. SM-liiga (20. 3+7=10, 22 PIM)
- D-Team, Mestis (5. 1+1=2, 8 PIM)


  • Erik Haula (Vasen laitahyökkääjä)
- Shattuck St. Mary's, USHS (53. 26+58=84, 46 PIM)
- Alle 18-vuotiaiden MM-kisat (6. 3+1=4, 2 PIM)


  • Tommi Kivistö (Puolustaja)
- Red Deer Rebels, WHL (65. 1+21=22, 49 PIM)
- Alle 18-vuotiaiden MM-kisat (6. 0+3=3, 22 PIM)
- Alle 20-vuotiaiden MM-kisat (6. 1+0=1, 6 PIM)


  • Mikko Koskinen (Maalivahti)
- Blues, SM-liiga (33 ottelua, torjuntaprosentti 91.2, päästettyjen maalien keskiarvo / 60 min: 1.91)
- Blues, Champions Hockey League (1 ottelu, torjuntaprosentti 94.1, päästettyjen maalien keskiarvo / 60 min: 1.00)
- Blues, A-jun. SM-liiga (9 ottelua, torjuntaprosentti 93.0, päästettyjen maalien keskiarvo / 60 min: 1.65)


Siinä rajalla:

  • Joni Ortio (Maalivahti)
- TPS, A-jun. SM-liiga (26 ottelua, torjuntaprosentti 91.8, päästettyjen maalien keskiarvo / 60 min: 2.63)
- TPS, B-jun. SM-liiga (1 ottelu, torjuntaprosentti 88.6, päästettyjen maalien keskiarvo / 60 min: 4.00)
- Alle 18-vuotiaiden MM-kisat (5 ottelua, torjuntaprosentti 90.3, päästettyjen maalien keskiarvo / 60 min: 2.91)


  • Erno Suomalainen (Maalivahti)
- Blues, A-jun. SM-liiga (15 ottelua, torjuntaprosentti 90.2, päästettyjen maalien keskiarvo / 60 min: 1.93)
- Blues, B-jun. SM-liiga (8 ottelua, torjuntaprosentti 91.4, päästettyjen maalien keskiarvo / 60 min: 3.34)
- Alle 18-vuotiaiden MM-kisat (1 ottelu, torjuntaprosentti 94.4, päästettyjen maalien keskiarvo / 60 min: 1.00)


  • Rasmus Rissanen (Puolustaja)
- KalPa, A-jun. SM-liiga (29. 1+8=9, 56 PIM) (Playoff: 4. 0+1=1, 6 PIM)
- Alle 18-vuotiaiden MM-kisat (6. 0+0=0, 10 PIM)


  • Nico Manelius (Puolustaja)
- Jokerit, A-jun. SM-liiga (17. 3+3=6, 10 PIM)
- Jokerit, B-jun. SM-liiga (1. 0+0=0, 0 PIM)


  • Jere Sallinen (Laitahyökkääjä)
- Blues, A-jun. SM-liiga (9. 1+2=3, 31 PIM)

  • Kristian Näkyvä (Puolustaja)
- Blues, SM-liiga (6. 0+2=2, 2 PIM)
- Blues, Champions Hockey League (2. 0+0=0, 0 PIM)
- Blues, A-jun. SM-liiga (37. 8+17=25, 28 PIM) (Playoff: 8. 3+3=6, 2 PIM)


  • Mikko Niemelä (Puolustaja)
- Kärpät, SM-liiga (3. 0+0=0, 0 PIM)
- Kärpät, A-jun. SM-liiga (33. 2+13=15, 26 PIM) (Karsintasarja: 2. 0+0=0, 10 PIM)


  • Teemu Eronen (Puolustaja)
- Jokerit, SM-liiga (1. 0+0=0, 0 PIM)
- Jokerit, A-jun. SM-liiga (41. 5+22=27, 18 PIM) (Playoff: 4. 0+1=1, 2 PIM)


  • Iiro Pakarinen (Oikea laitahyökkääjä)
- KalPa, A-jun. SM-liiga (37. 11+10=21, 44 PIM) (Playoff: 5. 1+0=1, 2 PIM)
- Alle 18-vuotiaiden MM-kisat (6. 1+1=2, 2 PIM)


Joko nyt? (Tilan säästämiseksi suppeat versiot)

  • Joonas Järvinen, TPS (Puolustaja)
  • Jesse Jyrkkiö, Ässät (Puolustaja)
  • Ilari Melart, HIFK (Puolustaja)
  • Joonas Rask, Ilves (Laitahyökkääjä)
  • Tomi Sallinen, Blues (Laitahyökkääjä)
  • Jani-Petteri Helenius, Jokerit (Keskushyökkääjä)
  • Antti Raanta, Lukko (Maalivahti)
  • Sami Blomqvist, Blues (Laitahyökkääjä)
  • Pekka Jormakka, JYP (Laitahyökkääjä)
  • Tony Vidgren, Lukko (Puolustaja)
  • Tomi Pekkala, Kärpät (Laitahyökkääjä)
  • Olavi Vauhkonen, Jokerit (Laitahyökkääjä)
  • Ilmari Pitkänen, Jokerit (Laitahyökkääjä)
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 658
Liittynyt: 01.08.2008 16:36
Paikkakunta: Myllykylä
Suosikkijoukkue: Ilves

Re: Yleinen seuranta

ViestiKirjoittaja Grabo » 26.06.2009 16:17

Onko kenelläkään nyt jo tietoa, mistä saisi toimivan streamin, josta pystyisi katsoa tuon Draftin?


Viestisi siirretty Muu-urheilu alueellta oikeaan paikkaan.

T. Moderaattorit
Mikhail Grabovski, Toronto Maple Leafs #84, Markus Seikola #22 Södertälje, Joonas Rask #88 Ilves, Jyri Niemi, New York Rangers, Toni Rajala #21 Brandon Wheat Kings, Mats Zuccarello Aasen, New York Rangers, Alexei Morozov #95 AK Bars Kazan, Joel Armia #10 Ässät

Andrei Arshavin, Arsenal #23, Samir Nasri, Arsenal #8, Sergio Ramos, Real Madrid #4

Gemma Atkinson<3

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Yleinen seuranta

ViestiKirjoittaja Legenda » 26.06.2009 16:23

Grabo kirjoitti:Onko kenelläkään nyt jo tietoa, mistä saisi toimivan streamin, josta pystyisi katsoa tuon Draftin?

TSN.ca ja NHL.com nyt ainakin esittävät jokavuotiseen tapaan tämän suorana. Myös Canal + esittää draftin suorana.
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: NHL Entry Draft 2009

ViestiKirjoittaja Legenda » 27.06.2009 22:49

Se on siinä!

Siinäpä tuli sitten yksi vuoden kohokohdista elettyä taas ja fiilikset ovat varsin positiiviset. Odotukset pelaajakauppojen osalta eivät toteutuneet, mutta odotettu kova taso tässä kyseisessä draftissa sentään toteutui. Tavares, Hedman ja Duchene toki erottuivat selkeästi muista pelaajista, mutta heidän jälkeensä taso säilyi tasaisena jopa kolmannen kierroksen alkuun asti. Jos nyt koittaisin jotain pieniä yllätyksiä suun muita härmäköitä listailla oman mielen mukaan. Tänä iltana en jaksa laittaa kylläkään kuin yhden listan, mutta jatketaan myöhemmin näitä!

Draftin onnistunein: Edmonton Oilers

  • #10 Magnus Pääjärvi-Svensson, Left Winger (Timrå IK, Elitserien) Kuva[/i]

- Pääjärvi-Svensson on ehdottomasti yksi draftin täydellisimmistä hyökkääjistä. Hänen kokona (186 cm / 90 kg), fyysisyytensä, taitonsa ja luistelunsa oikeuttavat kaikki jo tässä vaiheessa siihen, että hän pelaisi jo ensi kaudella Edmontonissa isossa roolissa isoilla tehopisteillä. Pääjärvi-Svensson osoitti jo kuluneella kaudella valmiutensa miesten peleihin pelaamalla täyden kauden Timrå IK:n riveissä. Tehopisteitä hän keräsi yhteensä runkosarjassa 17 (7+10) kappaletta ja playoffeissa yhden kipaleen (1+0). Runkosarjassa hän oli muuten tehokkain alle 18-vuotias pelaaja.
Pääjärvi-Svensson pelasi myös Ruotsin paidassa sekä alle 20-vuotiaiden, että myös alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. U20 kisoissa tehopisteitä syntyi seitsemän (2+5) kuudessa ottelussa ja U18 kisoissa 12 (6+6) kuudessa ottelussa. Hän kuului myös Ivan Hlinka Memorial Cupin voittaneeseen Ruotsin joukkueeseen.


  • #40 Anton Lander, Center / Left Winger (Timrå IK, Elitserien) Kuva

- Lander ei ehkä ole Pääjärvi-Svenssonin tapaan vielä valmis hyökkääjä NHL-tasolle, mutta hänestä tulee kyllä kehittymään todennäköisimmin Top 6 tason hyökkääjä sillekkin tasolle. Lander omaa Pääjärvi-Svenssonin tapaan tarpeeksi kokoa (182 cm / 84 kg) ja taitoa NHL-tasolle, mutta hänen fyysinen pelinsä ja yleispeli tarvitsee vielä vähän kypsymistä ennen hyppyä isoon liigaan. Lander on luontainen johtaja joka ansaitsee pelikaveriensa kunnioituksen olemalla kopissa oma itsensä ja kannustamalla jokaista yrittämään täysillä. Lander hallitsee myös oman pään pelaamisen aivan mielettömän hyvin ja tästä hän onkin kerännyt paljon kiitosta.
Lander pelasi Pääjärvi-Svenssonin tapaan lähes täyden (missasi kolme ottelua) Timrån riveissä. Tehopisteitä hänelle kertyi noissa 47 ottelussa yhteensä 10 kappaletta (4+6). Playoffeissa tämä Timrån nuorisoketjun johtaja jäi ilman pisteitä. Lander ei edustanut Ruotsia alle 20-vuotiaiden kisoissa, mutta alle 18-vuotiaiden kisamiehistöön hän mahtui ja aivan syystä. Lander oli Ruotsin ehdottomasti tärkeimpiä hahmoja ja hän keräsi kuudessa ottelussa tehopisteet 2+7.


  • #71 Troy Hesketh, Defence (Minnetonka High, USHS) Kuva

- Itselleni "vähän" tuntemattomampi nimi. Menneen kauden tehopisteitä ei Heskethiltä ole saatavilla, mutta mitä tuosta olen lukaissut joitain tekstejä niin kyseessä on kiekollinen pakki joka ei turhia hätiköi omassakaan päässä. Ilmeisesti tulee ensi kaudella siirtymään yliopistosarjaan, joten pitkän linjan projekti on kyseessä. Omaa kuitenkin kuulemma valmiudet pelata joskus jopa NHL-ympyröissä.

  • #82 Cameron Abney, Right Winger (Everett Silvertips, WHL) Kuva

- Abney on selvä projektipelaaja tuleviin "Battle of Alberta"-taistoihin. 193 senttinen ja 87 kiloinen Abney kun teki menneellä kaudella ainoastaan neljä (1+3) pistettä WHL:ssä pelatessaan. Eipä se mitään sillä hän korvasi sen erinomaisesti suojelemalla joukkueensa tähtiä kuten Kellan Tochkinia sekä Byron Froesea. Abney keräsi huomiota tappelupiireissä kauden aikana käymällä todella viihdyttävän ja voittoisan taistelun Tri-City Americansin Mitch McColmin kanssa. Yhteensä Abney heilutteli nyrkkejään kauden aikana 16 kertaa ja keräsi 103 rangaistusminuuttia.

  • #99 Kyle Bigos, Defence (Vernon Vipers, BCHL) Kuva

- Abneyn kanssa samaan kastiin. 196 senttinen ja 104 kiloinen Bigos tulee olemaan vielä kova pala purtavaksi Calgaryn ja muidenkin joukkueiden pelaajille. Oikeastaan ainoita eroavaisuuksia herrojen välillä on, että Bigos on Abneyta astetta kiekollisempi ja pystyy rakentamaan peliä ja tietysti se fakta, että Bigos on puolustaja. Bigos oli menneellä kaudella BCHL-joukkueensa tehokkain puolustaja tehopistein 8+25 ja istuipahan tämä järkäle siinä sivussa jäähypenkilläkin 126 minuutin verran. Bigos on edustanut nyt kahden kauden verran Vipersia ja yhteensä kinttaat ovat pudonneet 25 kertaa. Vastassa tottakai myös sarjan parhaimpia nyrkkisankareita.

  • #101 Toni Rajala, Left Winger / Right Winger (Ilves, SM-liiga) Kuva

- Jokaiselle lienee selvää mielipiteeni Rajalasta. Aivan älyttömän taitava pelaaja joka tulee varmasti olemaan kova pelaaja vielä NHL-tasolla asti. En vain voi käsittää, että miten Rajala valahti näinkin alas draftissa. Alle 18-vuotiaiden MM-kisojen pistepörssin voitto ja uuden piste-ennätyksen tekeminen nyt ei kuitenkaan ole ihan jokapäiväistä toimintaa. Ja vieläpä jos jaksaa katsella menneiden vuosien pistepörssien voittajien nimiä niin sieltä voi bongata nimet kuten Kovalchuk, Ovechkin ja Kane.
Rajalan kyvyt pelaajana ovat varmasti draftin parhaimmiston tasoa. Taito, pelinluku ja laukaus ovat kaikki jo aikuisten tasoa. NHL-joukkueet toki varmasti säikkyvät sitä, että Rajalan henkinen puoli on vielä epäkypsempi kuin esimerkiksi Duschenen ja muiden kärkivarausten vastaavat olivat ja sitten vielä se isoin miinus- fyysisyys ja koko. Rajala ei ehkä ole isoin ja fyysisin pelaaja draftissa, mutta onko se estänyt pelaajia nyky NHL:ssä mitenkä paljon? Tänään vertailin Rajalaa jo Slava Kozloviin ja pysyn vertauksessani. Pieni ja nopea pelaaja jolla kädet käyvät niin, että vahvempaakin pelottaa. Kunhan Rajala saa pienellä massannostolla nostettua painonsa tuonne 80 kilon paremmalle puolelle ja vielä liikkeensä ja fyysisyytensä samalle radalle tulee hän olemaan todellinen ryöstö Edmontonilta!
Menneellä kaudellahan Rajala pääsi pelaamaan jo Ilveksen liigamiehistössä 21 runkosarjan ottelua. Tehopisteitä kertyi viisi (2+3) ja jäähyminuutteja tasan 0 minuuttia. Rajala edusti myös Suomea alle 18 -ja alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. 18-vuotiaiden kisoissa hän siis pisti uusiksi koko kisojen piste-ennätyksen tekemällä tehopisteet 10+9 vain kuudessa ottelussa! Alle 20-vuotiaissakin reissu onnistui varsin hyvin sillä Rajala keräsi kolme pistettä (2+1) kuudessa ottelussa ollen jaetulla viidennellä sijalla joukkueen sisäisessä pistepörssissä.


  • #133 Oliver Roy, Goaltender (Cape Breton Screaming Eagles, QMJHL) Kuva

- Jos sanaa entertaining-goalie saa käyttää niin se sopii Royn yhteyteen. Royn tyyli torjua kiekkoja on jotain helvetin hienoa ja usein hän pystyy heittämään haamutorjuntoja monta putkeen ja sen jälkeen vielä rauhoittamaan itsensä kuin ammattilainen. Cape Brentonissa Roy ihastutti fanejaan jo toisella kaudella putkeen. Cape Brentonin menestymisen suurin syy onkin juuri Roy.
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 11211
Liittynyt: 18.11.2008 00:25
Suosikkijoukkue: Oulun Kärpät

Re: NHL Entry Draft 2009

ViestiKirjoittaja Nestori » 27.06.2009 23:56

Honkasen vastaus oli hieno, mutta missä oli Mikko Koskinen? Mun mielestä tämän vuoden draftin ehdoton suomalais-yllätys! Koskisen prosentit viime kaudelta olivat hienot ja koska kyseessä on maalivahti, niin ne parhaat vuodet ovat vielä edessä! Islanders teki mun mielestä helvetin hienon liikun, kun varas Koskisen!
Oulun Kärpät

EdellinenSeuraava

Paluu NHL

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa