NHL:n ennustusketju 11-12

Keskustelua NHL:stä ja sen pelaajista.
Avatar
Viestit: 4535
Liittynyt: 11.09.2010 09:04
Paikkakunta: Meksiko
Suosikkijoukkue: Tappara & Hawks

NHL:n ennustusketju 11-12

ViestiKirjoittaja Snoga » 26.09.2011 16:56

Eiköhän maailman suurin jääkiekkoliiga ansaitse myös tällaisen. Tänne siis kaikki halukkaat vaan ennustuksia laittamaan, kun kauden alkuun on enää 10 päivää.

1. Minnesotan uusi ykkösketju, jonka kapellimestarina toimii Mikko Koivu, on yksi koko liigan vaarallisimmista kokonaisuuksista. Koivu rikkoo oman piste-ennätyksensä, olettaen että hän pysyy terveenä. Heatley nostaa pelinsä tason sille parin kauden takaiselle levelille. Minnesota on kuitenkin liian paljon ykkösketjunsa varassa ja vaikka Minnesota pääseekin playoffeihin, niin putoaminen tulee heti ensimmäisellä kierroksella.

2. Kauden yksi suurimmista flopeista on Jaromir Jagr, joka ei pysy enää pelin temmossa mukana. Pappa pelaa kuitenkin koko kauden NHL:ssä, mutta pisteet eivät ole mitään päätä huimaavia. Komea ura päättyy tähän kauteen.
3. Kesällä vahvistunut Los Angeles Kings on runkosarjan jälkeen korkealla sarjataulukossa. Mike Richards, Anze Kopitar ja Drew Doughty johdattavat Kingsit menestykkäästi aina pitkälle playoffeihin. Finaaliin ei kuitenkaan ole vielä tällä ryhmällä asiaa, vaikka lähellä onkin.
4. New York Rangersin tehokaksikko Richards-Gaborik pelaavat kauden alusta lähtien hyvin yhteen, mutta toinen näistä kavereista loukkaantuu ja samalla Rangers lähtee tasaiseen laskuun sarjataulukossa. Kun tämä kaveri sitten saadaan pois sairastuvalta, niin samalla lähtee Rangers nousuun ja seura nähdäänkin playoffeissa.
5. San Jose Sharksin puolustaja Brent Burns on todella korkealla puolustajien pistepörssissä. Sharksin hyökkäävämpi pelityyli antaa Burnsille iskeä vielä enemmän pisteitä kuin Minnesotassa. Burns löytyy kauden päätyttyä puolustajien pistepörssin TOP 5:ssa.
6. Teemu Selänne on jälleen suomalaisista korkeimmalla maalipörsissä. Finnish Flash pelaa hyvän kauden, mutta pisteiden valossa hän ei yllä viime kauden liitoonsa. Selänne tekee runkosarjassa +20 maalia.
7. Kun Sidney Crosby palaa kentälle, niin hän dominoi kenttää samalla tavalla kuin viime kaudella. Fanit saavat kuitenkin kauden mittaan vetää syvästi henkeä, sillä Crosby jää kauden aikana jälleen yhden päähänkohdistuneen taklauksen alle. Tämä pitää Crosbyn sivussa jonkin verran, mutta hän palaa kuitenkin keväällä.
8. Buffalo Sabres pelaa mollivoittoisen kauden ja joukkueella on vaikeaa päästä edes playoffeihin. Miller pelaa maalissa hyvän kauden, mutta kukaan kenttäpelaajista ei ota sitä ratkaisijan viittaa omille hartioilleen. Ville Leino pelaa ihan ok kauden, mutta se ei riitä. Tyler Ennis pelaa itsensä kansan tietoisuuteen.
9. Columbus Blue Jacketsin kaksikko Carter-Nash on odotuksia heikompi. Nash on kauden päätyttyä joukkueensa paras pistemies, mutta Carterin kausi meneekin pisteiden valossa heikommin. Maaleja hän kuitenkin onnistuu tekemään n. 20 kappaletta.
10. Stanley Cupin voittaa yksi Original Six joukkueista.

Paras Maalintekijä: Daniel Sedin, Vancouver Canucks
Eniten Syöttöjä: Ryan Getzlaf, Anaheim Ducks
Eniten Pisteitä: Alexander Ovechkin, Washingon Capitals

Puolustajien Maalipörssi: Shea Weber, Nashville Predators
Puolustajien Syöttöpörssi: Nicklas Lidström, Detroit Red Wings
Puolustajien Pistepörssi: Nicklas Lidström, Detroit Red Wings

Tulokkaiden Pistepörssi: Gabriel Landeskog, Colorado Avalanche

+/- Tilasto: Alexander Ovechkin, Washingon Capitals
Jäähypörssi: Zenon Konopka, Ottawa Senators
Vuoden Valmentaja: Mestarijoukkueen valmentaja

Paras Torjuntaprosentti: Corey Crawford, Chicago Blackhawks
Paras Maalikeskiarvo: Corey Crawford, Chicago Blackhawks


:moi:
Lohet joukkoraiskasivat minut ennen Merikosken ohijuoksutusta.

- Nestori

Avatar
Viestit: 13933
Liittynyt: 03.08.2008 11:45
Suosikkijoukkue: TPS, Calgary Flames

Re: NHL:n ennustusketju 11-12

ViestiKirjoittaja Unknown » 03.10.2011 16:25

1. Calgary Flames pääsee playoffeihin muutaman vuoden tauon jälkeen. Kunnia menee pitkälti tutkaparille Tanguay - Iginla, joiden yhteenlaskettu pistemäärä tulevalta kaudelta on yli piste per peli. Myös Niklas Hagman petraa viime kaudesta ja todistaa pelaamalla olevansa edelleen hieno mies myös NHL-tasolla.

2. Philadelphia Flyers on kovassa iskussa ja ykkösketju van Riemsdyk - Giroux - Jagr on yksi NHL:n vaarallisimmista ketjuista. Sekä Giroux, että van Riemsdyk rikkovat piste-ennätyksensä. Playoffeissa Flyers on vähintään itäisen konferenssin finaalissa.

3. Ottawa Senators sukeltaa. Se jää itäisen konferenssin jumboksi ja tuleva kausi osoittaa lopullisesti myös sen, että Nikita Filatovista ei ole NHL-tähdeksi.

4. Minnesota Wild on saanut hyökkäyspelinsä viimein kuntoon ja ykkösketju takoo kovia tehoja. Valitettavasti puolustuspää on lähellä koko NHL:n paskinta, ja tämä koituu Wildin turmioksi. Playoff-paikka jää vuotavan alakerran myötä haaveeksi, vaikka Bäckström tekeekin parhaansa maalilla.

5. Phoenix Coyotesin valopilkkuna häärii Lauri Korpikoski, joka parantaa entisestään. Viime kaudella tehtyjen 40 pisteen perään "Korpedo" tulittaa ensi kaudella vähintään 45 pistettä ja on korkealla Coyotesin sisäisessä pistepörssissä. Valitettavasti maalivahtipeli ei Bryzgalovin lähdön jälkeen toimi, ja joukkueen on turha haaveilla pudotuspeleistä.

6. Matt Cooke tekee itselleen tyypillisen härskin sikaniitin jotain vastustajaa kohtaan, ja loppujen lopuksi Pens haluaa eroon Cookesta. Tämä toteutuu ja samalla Cooke saa itselleen myös vähintään 10 matsin pannan Shanahanilta.

7. Montreal Canadiens jää playoffien ulkopuolelle, koska alakerta on liikaa lasisen Andrei Markovin varassa. Mies viettää lasaretissa liian monta peliä ja nuori P.K. Subban ei pysty pitämään Habsia pystyssä. Myös Carey Price laantuu hieman viime kaudesta ja lopputulema on niukka ulosjääminen playoffeista.

8. Buffalo Sabres pelaa pirteän runkosarjan, ja lopulta joukkue sijoittuu kirkkaasti playoffeihin, joskaan ei saa kotietua. Playoffeista joukkue painaa toiselle kierrokselle asti, ellei ekalla kierroksella astu vastaan Bruins tai Flyers.

9. Washington Capitals on jälleen runkosarjassa vahva ja se voittaa itäisen konferenssin. Playoffeihin joukkue lähtee suurena suosikkina, mutta lopulta pääkaupunkilaiset putoavat viimeistään toisella playoff-kierroksella.

10. Ensi kauden suurin tähtipelaajafloppi on Ilya Kovalchuk, joka jää alle 60 tehopisteeseen. Kovalchukista ei ole Devilsin sisäisen pistepörssin ykkössijaan ja vaikka Zach Parise tekee kaikkensa joukkueensa eteen, niin Devils jää pudotuspelien ulkopuolelle.

11. Toronto Maple Leafs yllättää ja menee pudotuspeleihin viimeisenä itäisen konferenssin joukkueena. Tärkeimpiä avaimia tämän eteen ovat maalivahti Reimerin vahva torjuntatyöskentely, J-M Lilesin hyökkäyspään avut ja muiden hankintojen, loukkaantumisherkkine Matthew Lombardin ja Tim Connollyn onnistumiset.

Paras Maalintekijä: Sidney Crosby, Pittsburgh Penguins
Eniten Syöttöjä: Henrik Sedin, Vancouver Canucks
Eniten Pisteitä: Sidney Crosby, Pittsburgh Penguins

Puolustajien Maalipörssi: Lubomir Visnovsky, Anaheim Ducks
Puolustajien Syöttöpörssi: Keith Yandle, Phoenix Coyotes
Puolustajien Pistepörssi: Lubomir Visnovsky, Anaheim Ducks

Tulokkaiden Pistepörssi: Ryan Nugent-Hopkins, Oilers

+/- Tilasto: Sidney Crosby, Pittsburgh Penguins
Jäähypörssi: Trevor Gillies, New York Islanders
Vuoden Valmentaja: Barry Trotz, Nashville Predators

Paras Torjuntaprosentti: Ryan Miller, Sabres
Paras päästettyjen maalien keskiarvo: Tim Thomas, Bruins

Itäinen konferenssi:

1. Washington Capitals
2. Boston Bruins
3. Philadelphia Flyers
4. Pittsburgh Penguins
5. Buffalo Sabres
6. Tampa Bay Lightning
7. New York Rangers
8. Toronto Maple Leafs
9. Montreal Canadiens
10. Carolina Hurricanes
11. Florida Panthers
12. New Jersey Devils
13. Winnipeg Jets
14. New York Islanders
15. Ottawa Senators

Läntinen konferenssi:

1. Vancouver Canucks
2. San Jose Sharks
3. Los Angeles Kings
4. Chicago Blackhawks
5. Detroit Red Wings
6. Nashville Predators
7. Anaheim Ducks
8. Calgary Flames
9. St. Louis Blues
10. Columbus Blue Jackets
11. Minnesota Wild
12. Dallas Stars
13. Phoenix Coyotes
14. Edmonton Oilers
15. Colorado Avalanche
Viimeksi muokannut Unknown päivämäärä 03.10.2011 17:55, muokattu yhteensä 1 kerran
♥ TPS ♥

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: NHL:n ennustusketju 11-12

ViestiKirjoittaja Legenda » 03.10.2011 17:22

1. New York Islanders kääntää vihdoin kelkkansa hienoisesti voitolliseen suuntaan ja kun runkosarjasta on jäljellä kymmenisen ottelua on Islanders vielä mukana tiukasti kamppailussa playoff-spotista. Vuoden läpimurtopelaajiin Islandersin osalta kuuluvat Johnny Tavares, joka iskee +75 tehopistettä sekä Travis Hamonic, joka iskee puolustajan tontilta +40 tehopistettä Mark Streitin tutkaparina.

2. Washington Capitals'n alkukausi on vaikea eikä joukkue tahdo oikein millään saada juonenpäästä kiinni. Boudreau'lle vaaditaan potkuja kovaan ääneen ja joulukuun tienoilla joukkueen osalta nähdään jokin ratkaiseva siirto (koskein valmentajaa tai pelaajistoa), joka saa joukkueen vihdoin pelaamaan potentiaalinsa mukaan. Lopulta Caps nähdään myös pudotuspeleissä, mutta nappikaudesta ei silti voida puhua.

3. Florida Panthers on huikeista tuhlailuistaan huolimatta kuraa myös tulevalla kaudella. Brian Campbell on kauden kallispalkkaisimpia floppeja eikä peli todellakaan maistu aurinkorantojen sankarille. Myös Sean Bergenheim, Scottie Upshall sekä Stephen Weiss pelaavat alle tasonsa.

4. Lennart Petrell (EDM) vakiinnuttaa paikkansa NHL-kaukaloissa ja pelaa Edmontonin paidassa yli 40 ottelua tulevalla kaudella. Pistelinkoa Lennusta on turha odottaa, mutta syntyy hänen lavastansa kuitenkin +5 maalia ja ~10 syöttöä jota voitanee pitää kuitenkin onnistuneena? Jäähyminuutteja Lennu kerää +60 minuutin edestä, joista vähintään kymmenen minuuttia syystä fighting major.

5. Phoenix Coyotes is in deep shit. Eipä muuten, mutta joukkueen kummatkin maalivahdit pettävät pahasti tulevalla kaudella eikä joukkue saa mistään raavittua tähän hätään voittavaa kassaria luukulle. Maalivahtiongelma maksaa seuralle monta tärkeää pistettä ja joukkue löytyykin bottom-5 joukosta kauden päätyttyä.

6. Vuoden jäähykuninkuudesta käydään kova kilpailu loppuun asti. Vuoden lopulla rangaistusminuuttien pörssikärkeä miehittävät Daniel Carcillo (CHI), Zenon Konopka (OTT), Trevor Gillies (NYI) sekä Matt Carkner (OTT) ja jokainen löytyy vieläpä ~40 PIM sisällä toisistaan. Kaksi herroista onnistuu lopulta ylittämään +250 rangaistusminuutin rajan.

7. Vuoden suomalaisnousija on Valtteri Filppula, joka vihdoin vastaa kauan veisattuun huutoon. Kauden jälkeen Valle ei toki ole paras suomalaistehoilija, mutta löytyy kuitenkin korkealta kyseisestä pistepörssistä. Kauden saldoksi Valle kerryttää +20 kaappia ja +40 syöttöpistettä.

8. Ryan Ellis murtautuu Nashville Predatorsin takalinjoille ja se on menoa alusta alkaen. Ellis on toisinaan täysin pitelemätön viivapelaamisensa kanssa ja tekaiseekin heti tulokaskaudellaan ~10 kaappia ja syöttää tuohon päälle vielä +30 maalisyöttöä, joilla ollaan todella tiukasti kiinni Calder Trophy'ssa.

9. Niklas Hagman parantaa viime kaudesta ja onnistuu saamaan takaisin menetetyn luoton Calgaryn faneilta. Hakki iskee tulevalla kaudella lähemmäs 20 kaappia ja pelaa muutenkin energistä peliä.

10. Pekka Rinteen tai Miikka Kiprusoffin nimi löytyy kauden päätyttyä Vezina-ehdokkaiden listalta.

Paras Maalintekijä: Corey Perry, Anaheim Ducks
Eniten Syöttöjä: Ryan Getzlaf, Anaheim Ducks
Eniten Pisteitä: Corey Perry, Anaheim Ducks

Puolustajien Maalipörssi: Dustin Byfuglien, Winnipeg Jets
Puolustajien Syöttöpörssi: Keith Yandle, Phoenix Coyotes
Puolustajien Pistepörssi: Lubomir Visnovsky, Anaheim Ducks

Tulokkaiden Pistepörssi: Nino Niederreiter, New York Islanders

+/- Tilasto: Corey Perry, Anaheim Ducks
Jäähypörssi: Trevor Gillies, New York Islanders
Vuoden Valmentaja: Randy Carlyle, Anaheim Ducks

Paras Torjuntaprosentti: Miikka Kiprusoff, Calgary Flames
Paras päästettyjen maalien keskiarvo: Tim Thomas, Bruins
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 4059
Liittynyt: 28.12.2010 11:56
Paikkakunta: Pohjois-Savo
Suosikkijoukkue: KalPa, IPK, Flyers, ManU, #8

Re: NHL:n ennustusketju 11-12

ViestiKirjoittaja yakuza » 03.10.2011 19:40

1. San Jose pelaa yhden parhaimista kausista hyvän kokonaisuuden ansiota. Martin Havlat syttyy ja tekee +70 pistettä. Puolustuksen Brent Burns tekee komeat pisteet ja taistelee James Norris Memorial Trophysta. Ensi kauden ykkösnimiä San Josessa.

2. Tomas Vokoun pelaa yhden parhaimista kausista Washington Capitalsissa ja kuuluu TOP 5 veskareihin kauden lopulla. Michal Neuvirth
on tyytymätön peliaikaan ja hän haluaa vaihtaa joukkuetta.


3. Roberto Luongo tai Pekka Rinne voittaa Vezina-palkinnon.


4. Buffalo pelaa unelma kauden Ryan Millerin, Tomas Vanekin ja Ville Leinon avulla, mutta tahti hyytyy ja putoaminen tulee ensimmäisellä kieroksella Playoffeissa. Ryan Miller on Vezina ehdokas ja onkin kauden kolmanneksi kovin mokke.

5. Philadelphia Flyers pelaa tasapaksun kauden ja ykköskentän kovin tyki on Jaromir Jagr. Jagr tekee kovan paluun rapakon taaksen ja naputtaa +30 häkkiä ja syöttöjä tulee +40 ja taistelee Lady Byng Memorial Trophysta*. *(erinomaisiin pelitaitoihin yhdistynyttä hyvää urheiluhenkeä ja herrasmiesmäistä käytöstä esittänyt pelaaja)

6. Selänne-Koivu akseli tulee olemaan ensi kaudella yksi vaarallisimmista. Selänne tekee +30 maalia ja Koivu jakelee loistavia passeja, joten syöttöjä tulee +40. Anaheim onnistuu muutenkin ja pääsee Playoffien toiselle kierokselle. Paras +/- on Toni Lydmanilla, joka on päälle + 20.

7. Vuoden tulokas tittelistä käydään todella tiukka taistelu, mutta lopulta sen hoitaa ykkösvaraus Ryan Nugent-Hopkins, joka paukuttaa +20 häkkiä ja +20 syöttöä.

8. Sidney Crosby palaa kaukaloon ja dominoi koko kaukaloa 40 pelin ajan, mutta loukkaantuu ja pleijarit jää haaveeksi. Ilman Crosbya pingviinit pärjäävät, mutta eivät pötki pitkälle, koska Malkin hyytyy kevättä kohti.

9. Teemu "Härski" Hartikainen vakiinnuttaa peli paikkansta ja tekee 10 maalia. pisteitä kauden lopussa on 20-30 ja Hartikainen pudottaa hanskat jäähän ainakin kerran.

10. Stanley Cupin voittaa joku läntisen konferensin joukkueista.

Paras Maalintekijä: Aleksandr Ovetškin, Capitals
Eniten Syöttöjä: Henrik Sedin, Canucks
Eniten Pisteitä: Daniel Sedin, Canucks

Puolustajien Maalipörssi: Christian Ehrhoff, Sabres
Puolustajien Syöttöpörssi: Nicklas Lidström, Wings
Puolustajien Pistepörssi: Bren Burns, Sharks

Tulokkaiden Pistepörssi: Ryan Nugent-Hopkins, Oilers

+/- Tilasto: Aleksandr Ovetškin, Capitals
Jäähypörssi: Zenon Konopka, Senators
Vuoden Valmentaja: Alain Vigneault, Canucks

Paras Torjuntaprosentti: Ryan Miller, Sabres
Paras päästettyjen maalien keskiarvo: Roberto Luongo, Canucks
"Jos kiekko ei tule suoraan lapaan, se ei ole tarkoitettu sinulle"

#27

Avatar
Viestit: 1636
Liittynyt: 17.04.2010 14:59
Suosikkijoukkue: JYP, Chicago Blackhawks

Re: NHL:n ennustusketju 11-12

ViestiKirjoittaja Rocket » 04.10.2011 15:00

1. Chicago Blackhawks nousee kankean alkukauden jälkeen mukaan playoff-taisteluihin mukanaan kakkossentterin tontilta yli 90 pistettä tehnyt Kane. Lopulta joukkue ei finaaleihin pääse, mutta kuitenkin onnistuu materiaaliin nähden pelaamaan suhteellisen hyvän kauden, josta on pelaajien hyvä jatkaa kesälaitumille.

2. Buffalo Sabres näyttää kyntensä ja nousee kovaan taisteluun kesän aikana muokatulla pelaajistollaan ja yltää aina konferenssifinaaliin saakka. Ville Leino nakuttaa peräti 30 maalia ja nousee joukkueen ykkössentteriksi. Vanek pelaa myös nappikauden ja tekee +30 maalia. Miller palaa Vezina-tasolle ja Ernhoff iskee 10+ maalia puolustajan tontilta.

3. Jaromir Jagrin paluu NHL-kaukaloihin tuo Philadelphiaan asennetta ja joukkue taistelee kynsin hampain Stanley Cupista. 68 on joukkueen tärkein pelaaja ja onnistuu tekemään ykkösen laidalta lähes 40 kaappia.

4. Suomalaispelaajista Lennart Petrell myllyttää ainakin kerran, Teemu Selänne tekee 25 maalia, Valtteri Filppula pelaa nappikauden ja muutama maalivahti onnistuu. Kiprusoff taistelee Vezinasta.

5. Ottawa Senators kohentuneen pelaajamateriaalinsa kanssa on kauden floppijoukkue ja jää viiden huonoimman seuran joukkoon koko liigassa. Nikita Filatov mokaa ja Daniel Alfredson löytää itsensä mahdollisena viimeisenä kautenaan itsensä suuresta kaaoksesta. Joukkue antaa potkut muutamalle pukumiehelle ja myös pelaajistossa nähdään vaihtelua, mutta mikään ei joukkuetta pelasta.

6. Winnipeg Jets uutena seurana yllättää todella positiivisesti ja onnistuu kamppailemaan itselleen pudotuspelipaikan (sijoitus kahdeksas). Jetsien tehopuolustaja "Big Buff" naputtaa jälleen kasseja ja Pavelec onnistuu maalin suulla. Kannattajat täyttävät hallin jokaisessa ottelussa ja kannustus on huima. Evander Kane johtaa hyökkäystä ja tekee 25+ maalia.

7. Sidney Crosby palaa piakkoin kauden alun jälkeen takaisin Penguinsin riveihin ja voittaa kaudella pistepörssin ja on lähellä voittoa myös maalipörssissä. Mies näyttää, kuinka tärkeä on joukkueelle ja pingviinit saavat kotiedun pudotuispeleihin.

8. Calder Trophyn saa Philadelphian nuori tähti Brayden Schenn ja Flyers saa olla hankintaan tyytyväinen. Mies iskee kolmossentterin tontilta vaatimattomasti 15-25 maalia ja 30+ syöttöä sekä nappaa Vuoden Tulokkaan -tittelin ylivoimasesti omaan palkintokaappiinsa.

9. Martin Broudeur ei ole enää huippuvireessä ja saa itselleen myös "eniten hävittyjä pelejä" -ennätyksen itselleen. Muutenkaan pirulaiset eivät onnistu, joskin Ilya Kovalchuk ottaa itseään hieman niskasta kiinni ja tekee 30+ häkkiä ja noin 70 pistettä. Mistään huippukaudesta ei hänenkään kohdallaan voi kuitenkaan puhua ja Devilsin sisäisen pistepörssin voiton vie Zach Parise, josta tulee todella tavoiteltu vonkale ensi kesänä.

10. Viisi valmentajaa saa potkut tulevalla kaudella ja myös yksi paluu nähdään.


Paras Maalintekijä: Corey Perry, Anaheim Ducks
Eniten Syöttöjä: Patrick Kane, Chicago Blackhawks
Eniten Pisteitä: Sidney Crosby, Pittsburgh Penguins

Puolustajien Maalipörssi: Dustin Byfuglien, Winnipeg Jets
Puolustajien Syöttöpörssi: Duncan Keith, Chicago Blackhawks
Puolustajien Pistepörssi: Dustin Byfuglien, Winnipeg Jets

Tulokkaiden Pistepörssi: Brayden Schenn, Philadelphia Flyers

+/- Tilasto: Daniel Sedin, Vancouver Canucks
Jäähypörssi: Zenon Konopka, Ottawa Senators
Vuoden Valmentaja: Joel Quenneville, Chicago Blackhawks

Paras Torjuntaprosentti: Miikka Kiprusoff, Calgary Flames
Paras päästettyjen maalien keskiarvo: Ryan Miller, Buffalo Sabres
Patrick "The Doctor" Kane: Superman, Spin-O-Rama, Shootout

"Mää täs laskeskelin, että niil oli tää Kreps ja Rosa ja mikä St. Pierre. Sinne voi muutaman miljoonan heittää, et enemmän tein maaleja kun ne yhteensä."
- Jonne 'Teurastaja' Virtanen

"Vähän se on lihava, mutta muuten ihan mukava."
- Jonne 'Teurastaja' Virtanen Antti Pihlströmistä

Paluu NHL

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa