Vaihtoaitio

Suomi putosi Saksan MM-kisoissa puolentoista viikkoa sitten puolivälierissä Tshekkiä vastaan. Suomen putoaminen ei ole katastrofi, mutta kisat osoitti epäkohtia suomalaisessa jääkiekossa. Ei siinä, Suomi on edelleen huippumaa jääkiekossa, mutta Suomi on tippumassa vahvasti mitalikolmikon taakse, jos samalla systeemillä ja arvoilla jatketaan.

Suomi oli lähellä jo tipahtaa karsintasarjaan, mutta maalivahtipeli pelasti Suomen. Ja se yksi ainoa maali. Jos Suomi ei olisi onnistunut tekemään maalia, kun taas Michael Wolf olisi viimeistellyt läpiajostaan maaliin, Suomi olisi kahdeksan ulkopuolella (jatkosarjan ulkopuolelle jäämisestä viimeksi en osaa sanoa) ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1955 kisojen. Jotka käytiin muuten Saksassa nekin.

Joukkueen kokoaminen on kimuranttia puuhaa. Jatkuvasti tulee kieltäytymisiä, niin loukkaantumisiin kuin muihinkin syihin vedoten, kuten nykytrendiin kuuluu ja Suomen tapauksessa, kun NHL:n huippupelaajia on saatavilla melko rajatusti, suunta joudutaan kääntämään vanhan mantereen puolelle. Venäjälle, Ruotsiin, Sveitsiin, myös kotisuomeen. Jälkiviisaus on helppoa, mutta olisi ollut helppoa hehkuttaa, että Suomi olisi Jukka Hentusen, Jonas Enlundin ja Marko Luomalan maaleilla yltänyt pidemmälle. Tuntuukin nykyään siltä, että Suomessa arvostetaan työmyyriä, kahdensuunnan hyökkääjiä ja muita kovan työn raatajia enemmän, kuin pelaajia, jotka osaavat lajin vaikeimman asian - maalinteon. Yllämainitut ovat ilmeisesti helvetin hitaita, huonoja puolustamaan tai eivät muuten vain ole Jalosen mieleen. Kuten Jalonen jo sanoi taanoin Hesarin haastattelussa, pelaajan pitäisi saada vapauksia muista velvollisuuksista, jos hänellä on kyky tehdä se ratkaiseva maali oikeaan aikaan. Eli jos hän on maalintekijä. Juuri sellainen, jota Suomessa ei tule välttämättä edes joka vuosikymmenessä. Kanadassa niitä tulee NHL:ään lähes joka vuosi. Venäjälläkin niitä löytyy mukavasti. Mutta tämäkin on suhteellista väkilukuun ja harrastajamäärään. Suomessa asuu se tuttu reilut 5 miljoonaa ihmistä, Kanadassa 30 miljoonaa ja Venäjällä 146.

Suomen pitäisi JOKAINEN KERTA hoitaa pois pikkumaat, kuten Norja, Tanska, Latvia yms. Mutta maalintekijöiden puutteessa, tähän ei kyetä. Lisäksi suomalaiset eivät uskalla hakea luovia ratkaisuja, kuten mm. Ilari Filppula tekee melkein joka pelissä.

Otetaanpa rakas länsinaapuri esimerkiksi. Ruotsi lähtee aina pelaamaan voitosta. Lisäksi se osaa pelata johtoasemassa. Se hoiti näissä kisoissa pienemmät maat Norjan (5-2), Sveitsin (0-5), Ranskan (3-2) ja Latvian (4-2). Aina Suomessakin puhutaan siitä, että on kieltäytymisiä, pelaajia loukkaantuu sun muuta diibadaabaa. Mutta Ruotsi kykenee iskemään maihin pikkumaat jokainen hetki. Ja voittamaan isommatkin maat. Vaikka heillä on ollut Gustafssonin aikaan hirvittävä määrä kieltäytymisiä. Ja Ruotsi on ollut mitalipeleissä joka kerta 2000-luvulla.

Ruotsin joukkueessa oli tässäkin turnauksessa maalintekijätyyppejä, joita Suomen joukkueessa ei ollut. Mm. Linus Omark ja Magnus Pääjärvi-Svensson (ehkä parhaana esimerkkinä). Nuoria, taitavia, pystyvät tekemään maaleja. Tällaisia Suomikiekko kaipaa. Niitä ei kuitenkaan ole tulossa lähiaikoina aivan liukuhihnalta, Teemu Pulkkinen ja Eero Elo näin esimerkkeinä. Näistä nuorista miehistä voi kehittyä NHL-tason maalintekijöitä. Tällaisia pitäisi saada tehtyä enemmän ja tällaisten pelaajatyyppien sikiäminen lähtee ruohonjuuritasolta - junnuvalmennuksesta.

Junnuvalmennus on nykyään totista puuhaa. Valmentaja huutaa suu raivotautisessa vaahdossa, että taktiikkaa pitää noudattaa tai penkinpää kutsuu. Jos yrittää jotain luovaa ja epäonnistuu, ärräpäät lentelevät ja seuraavaa vaihtoa saat odotella pitkän tovin. Kipinä pelaamiseen hiipuu ja ei uskalleta enää yrittää. Valmentajien pitäisi enemmänkin rohkaista yrittämään jotain luovaa, varsinkin tappiotilanteessa. Muuten pelaajista tulee taktiikkaa noudattavia robotteja, joista kasvaa peruslaitureita, joiden paras ominaisuus tapetaan.

A-maajoukkueen valmennus on herättänyt suurta keskustelua. Onko Jalonen tarpeeksi pätevä? Onko Jalonen oikea mies tähän hommaan? Se on suuri kysymys, johon löytyy monenmoisia mielipiteitä. Suurin ongelma ei seiso kuitenkaan vaihtoaitiossa vaan kabinetissa. Rautakansleri Kummolalla tuntuu olevan viimeinen sana kaikessa Suomen maajoukkueeseen liittyvässä. Kummola alkaa käymään jo kovia lukemia iällisesti, eikä hänen valtakautensa kestä enää kauaa. 65 vuotta Kummola täyttää marraskuussa. Kummolan olisi aika väistyä ja Jääkiekkoliitossa voitaisiin samalla tuulettaa tomuttuneet matot oikein kunnolla.

Foxhole on puhunut. Ehkä liikaakin.

Eihän tuohon voi enää mitään lisätä, oli vaan niin hyvä, tyhjentävä analyysi Ketunkololta, että HUH! Jatka samaa rataa, ei tässä voi muuta sanoa. Iso Ketunkololle loistavasta analyysistä ja kurkkauksesta Suomikiekon isoihin ongelmiin!

Noita Ketunkolon teesejä katsottuani heräsi mieleeni muutama ajatus (Niin kummallista kuin se onkin). ;)

1. On varmaan totta, että Suomi on menettänyt pisteitä ns. pienille jääkiekkomaille enemmän kuin rakas länsinaapurimme,
mutta ei kai tuossa kovin suurta eroa ole. On kuitenkin totta, että Ruotsi on monella asiantuntevallakin äänellä todettu
yhdeksi maailman parhaista joukkueeksi taktisesti silloin, kun se pääsee pelaamaan johtoasemassa viimeistä erää ja var-
sinkin sen viimeistä kymmenminuuttista.
Olkoon tuon asian kanssa nyt niin tai näin, oleellisempaa mielestäni on se, miksi näyttää siltä, että Suomi on tällä pelin
osa-alueella Ruotsia jäljessä? Voisiko yhtenä syynä olla se, että joukkue lähtee näihin koitoksiin vuodesta toiseen sa-
moilla taktiikoilla, jotka nämä pienemmät jääkiekkomaat osaavat jo ulkoa? Oma pieni vaikutuksensa tuollakin voi olla.
Tällä viittaan nyt tuohon Ketunkolon lanseeraamaan "robottikiekkoon", sillä tylsään suorittamiseen ja vastustajan
pelaamista helpottavaan kaavamaisuuteenhan nuo eväät väkisinkin vievät.
Toisaalta, ei saa unohtaa sitäkään faktaa, että kuten monessa muussakin lajissa, varsinkin jääkiekossa on paljon
helpompaa rikkoa vastustajan peliä, kuin rakentaa ja ns. viedä itse peliä. Tällä tavalla voi saada näköjään yllättävänkin
monia hyviä tuloksia putkeen, kuten Saksa päättyneissä koti-kisoissaan meille todisti.

2. Sitten on tämä kolikon toinen puoli, eli henkisen puolen vaikutus näissä tilanteissa. Voisiko olla tosiaan niin, että
maassamme ei ole tähän puoleen tarpeeksi panostettu juniorivalmennuksessa? Jos näin on, asia on korjattava pikim-
miten, koska tämän puolen merkitys tulee varmasti tulevaisuudessa kasvamaan marginaalien edelleen pienentyessä
ja kilpailun koventuessa. Se, miten tuo sitten parhaiten tehdään, on jo itseäni fiksumpien asia, eli tässä tulevat
eteen psykologinen valmennus ja muu, mikä alkaa olla itselleni jo jääkiekon korkeakulttuuria.
Vielä palaisin tuohon kilpailun kovenemiseen ja marginaalien pienenemiseen, mikä on aivan varmasti kansainväliselle
jääkiekolle vain ja ainoastaan positiivinen asia. On suorastaan toivottavaa, että esimerkiksi Tanskan maajoukkueen
esittämä ennakkoluuloton ja loistavia tuloksia antanut peli-esitys ei jäisi yksittäiseksi tapaukseksi MM-areenalla.
Tanskan menestys antoi paitsi sille itselleen, toivottavasti myös monelle muulle sen kaltaiselle "pienelle" jääkiekko-
maalle uskoa siihen, että määrätietoisella työllä voi tosiaan saada tuloksia. Tämä marginaalien pieneneminen johtuu
osittain tietenkin myös siitä, että yhä useammasta maasta pääsee pelaajia ns. koviin liigoihin pelaamaan ja kehittymään
ja nyt noita kovia liigojakin ja siten myös pelipaikkojakin on enemmän tarjolla, kun pelaajien ainoa tavoite ei enää
välttämättä ole ainoastaan NHL.