Lightningin uutiset

Kuva
Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Lightningin uutiset

ViestiKirjoittaja Legenda » 23.06.2009 17:31

Tampa Bay seuraava myynnissä oleva NHL-seura?

Eli kuten linkin takaanta käy ilmi niin pari todella heikkoa kautta NHL:ssä on tehnyt tehtävänsä ja Tampan uudehkot omistajat tulevat istumaan tänään alas ja miettimään joukkueen kannattavuutta. Voinemme siis todeta melkeimpä 100 % todennäköisyydellä, että Tampa tullaan laittamaan myyntiin ja vieläpä suht halvalla hinnalla.
Tampaa ei vain pystytä pelastamaan ilman uusia omistjia. Vanhoilla omistajilla homma lähti heti kättelyssä väärille raiteille kun herrat yrittivät tehdä Lightningistä jotain helvetin sirkusta sillä mediapelillä.
Toisekseen voinemme todeta, että mahdottoman huono tuuri on myös osallisena Tampan hiipumiseen. Seura on saanut varata kahden viime kesän aikana vuoroilla yksi ja kaksi. Ykkösellä tarttui mukaan Steven Stamkos ja tänä vuonna on tulossa luultavasti Victor Hedman. Kumpikin herroista tulee olemaan tähti NHL:ssä, mutta ei sellainen tähti mikä pelasti esimerkiksi Pittsburgh Penguinsin konkurssilta. Mikäli Tavares ei saavut Lightningiin tulee seura olemaan yksi mediaseksittömimmistä joukkueista ensi kaudella. Varsinkin kun kallis Vinny Lecavalier ollaan kauppaamassa muualle.

Voinemme siis kysyä, että kuka kääntää median huomion seuraan? Ei kukaan.

Ketunkolo kirjoitti:Miksei näissä pelaajien lausunnoissa koskaan mainita rahaa? Aina he puhuvat peliajasta ym. muuta kliseitä, mutta rahasta ei puhuta lainkaan. Kyllä tämä KHL on osoittanut pelaajan persouden rahalle viimeisen päälle. Heti, kun ei homma Amerikassa toimi ja ei pääse pelaavaksi vahdiksi, luovutetaan ja lähdetään Venäjälle "hieman" pienemmällä palkalla. Vituttaa.


Vituttaa tai ei, mutta Rämön lähdön syy on lähinnä juurikin yllä ollut. Miksi jäädä Amerikkoihin odottelemaan, että onko koko seuraa ylipäätänsä ensi kaudella olemassa kun voisi hyvin vetää pari kautta loistavilla tienisteillä ja loistavalla tasolla Euroopassa ja lähteä sen jälkeen takaisin Amerikan vallloitukseen. Lisäksi tuolloin Tampan oikeudet Rämöä kohtaan ovat jo menneet, joten tämäkin helpottaa jo huomattavasti uuden seuran etsintää.
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 1174
Liittynyt: 30.11.2008 16:14
Paikkakunta: Helsinki
Suosikkijoukkue: Jokerit

Re: Lightningin uutiset

ViestiKirjoittaja Salama » 09.07.2009 14:31

Len Barrie myymässä lomakyläänsä

Itse muistan sen kohun mikä tuon Bear Mountain-projektin alussa oli, että se on intiaanien maalla ja tietenkin Barrie sitten räjäytti inkkareiden luolan taivaan tuuliin ja intiaanit lähtivät polttelemaan piippuaan muualle.
"Saksalainen perusahteri"
________________________-Antero Mertaranta

Avatar
Viestit: 1723
Liittynyt: 17.02.2008 14:48
Suosikkijoukkue: KooKoo, Minnesota Wild, Leijonat, Juventus & Les Bleus

Re: Lightningin uutiset

ViestiKirjoittaja Dethis » 29.01.2010 13:41

NHL hieromassa kauppoja Lightningista

The Hockey News kertoi NHL:n tekevän kauppoja Tampa Bay Lightningista sekä osasta heidän kotiareenastaan amerikkalaisen Jeffrey Vinikin kanssa. Tietojen mukaan kauppahinnaksi olisi muodostumassa yhteensä 170 miljoonaa dollaria. Vinik on mukana myös Boston Red Soxin omistuksessa ja tietojen mukaan hänen tulonsa ovat yli 515 miljoonaa dollaria tällä hetkellä.

NHL on nyt viimeistään valmis myymään joukkueen pois, koska seuran nykyisillä omistajilla on tiedettävästi erittäin pahoja taloudellisia ongelmia. NHL onkin joutunut kattamaan joukkueen viimeisimmät palkanmaksut ja nykyiset omistajat ovat kertoneet, että heillä ei ole myöskään varaa hoitaa joukkueen tuleviakaan palkanmaksuja.

Jos seura myydään Vinikille, tulee hän leikkaamaan rajusti Lightningin palkkalistoja. Tämä tarkoittaisi sitä, että hyvin todennäköisesti ensimmäisenä joukkueesta lähtisi Vincent Lecavalier, ja tämä tulisi tapahtumaan jo ennen kuin NHL:n siirtotakaraja umpeutuu tänä vuonna.

Avatar
Viestit: 1723
Liittynyt: 17.02.2008 14:48
Suosikkijoukkue: KooKoo, Minnesota Wild, Leijonat, Juventus & Les Bleus

Re: Lightningin uutiset

ViestiKirjoittaja Dethis » 05.02.2010 19:13

Tampa Bay Lightning myyty uudelle omistajalle

Jeffrey Vinik hyväksyi tänään edellisten omistajien laatimat kauppaehdot seurasta. Vinik sai kaupassa joukkueen lisäksi myös Lightningin kotiareenan St. Pete Times Forumin, sekä kaksi palaa areenaa ympäröivästä tontista. Vinik ottaa yksin omiin käsiinsä ohjat kaikesta, ja paljon onkin huhuttu hänen kauppaavan huippukalliin hyökkääjän, Vincent Lecavalierin, pois seurasta, jo ennen trade deadlinea. Ongelmaksi käy vain Lecavalierin sopimus, josta hän tienaa $10 miljoonaa dollaria kuuden seuraavan kauden ajan.

Avatar
Viestit: 1723
Liittynyt: 17.02.2008 14:48
Suosikkijoukkue: KooKoo, Minnesota Wild, Leijonat, Juventus & Les Bleus

Re: Lightningin uutiset

ViestiKirjoittaja Dethis » 25.02.2010 11:49

Lightning erottanut apuvalmentajansa

Tampa Bayn GM Brian Lawton ilmoitti illalla erottaneensa seuran apuvalmentajana toimineen Wes Walzin. Uudeksi apuvalmentajaksi ollaan ilmeisesti nimittämässä Jim Johnsonia. Seuran nykyinen päävalmentaja Rick Tocchet ei ollut asiasta luonnollisestikaan mielissään, eikä hänen mielipidettään oltu edes kysytty asian suhteen. :thumb_down:

Ihmettelen kyllä tätä Lawtonin päätöstä. Walz tuli erittäin hyvin toimeen pelaajien ja valmentajien kanssa Tampa Bayssä, ja onnistui monesti takaa-ajo tilanteissa ruoskimaan joukkueen siihen hurmokseen, jonka myötä sieltä tultiin monesti tämän ansiosta tasoihin sekä jopa ohi ja voittoon.

Toivottavasti Minnesota kilauttaa Walzille ja onnistuisi nimittämään miehen johonkin tehtävään Wildin organisaatiossa. :cool:

Avatar
Viestit: 1723
Liittynyt: 17.02.2008 14:48
Suosikkijoukkue: KooKoo, Minnesota Wild, Leijonat, Juventus & Les Bleus

Re: Lightningin uutiset

ViestiKirjoittaja Dethis » 12.04.2010 19:30

Brian Lawton sekä Rick Tocchet sanottiin irti tehtävistään

Lightningin uusi omistaja Jeff Vinik antoi siis tänään kengänkuvaa persuksille seuran toimitusjohtajalle sekä päävalmentajalle. Tocchetin saldoksi jäi Lightningin peräsimessä melkoisen surkeat lukemat; 53-69-26. Kyllähän tuolla nipulla olisi jo pitänyt mielestäni pudotuspelipaikasta taistella suhteellisen helpohkostikin. Vielä kun Lawtonin työskentely tj:n virassa oli melkoista perseilyä ratkaisuineen (mm. Vinnyn älytön sopimus), niin olivathan nämä kyllä erittäin tervetulleet uutiset seuran tulevaisuutta ajatellen. Nyt sitten mielenkiinnolla odotellaan, että kenet sinne palkataan tj:n sekä päävalmentajan virkaa hoitamaan. ;)

Avatar
Viestit: 1723
Liittynyt: 17.02.2008 14:48
Suosikkijoukkue: KooKoo, Minnesota Wild, Leijonat, Juventus & Les Bleus

Re: Lightningin uutiset

ViestiKirjoittaja Dethis » 29.04.2010 21:29

Risebrough, Nonis sekä Yzerman ehdolla Lightningin uudeksi General Manageriksi

TSN:n tietojen mukaan Lawtonin korvaajaksi on ehdolla tällä hetkellä kolme herraa, Toronto Maple Leafsin Dave Nonis; Detroit Red Wingsin Steve Yzerman sekä NY Rangersin Doug Risebrough. Näistä Risebrough on tällä hetkellä kaikkein vahvin ehdokas Vinikin listalla.

Risebrough jos Tampaan eksyy, niin ei voi muuta kuin ottaa osaa. Vinik halusi tehdä muutoksia "parempaan" suuntaan, kun erotti Lawtonin aiemmin tässä kuussa, nyt sitten kuitenkin listan kärjessä on DR. Siis, mitä helvettiä? Ei paljon järkeä sielläkään taas käytetä, jos valinta osuu Dougiin. Kyseinen heppu päästi Minnesotassa ollessaan mm. Rolstonin, Demitran sekä Gaborikin kävelemään muille maille ilman minkäänlaista yritystä saada edes korvauksia näistä, ja pisteenä iin päälle laittoi vielä koko organisaation kuseen muilla päättömillä ratkaisuillaan ja varauksillaan, joista varmaan about ~90% meni huti.

Nonis sen sijaan olisi jo sen luokan tekijä, että siitä voisikin olla jo erittäin mielissään, jos Lightningin organisaatioon eksyisi ottamaan ohjat käsiinsä. Luulenpa kuitenkin, että Nonis jää Torontoon Burken kanssa rakentamaan vaahteralehtiä playoff-joukkueeksi. Yzerman tuskin jättää hänkään Red Wingsiä.

Pelottaa jo nyt Lightningin puolesta, jos sinne tosiaan ollaan DR:ää viemässä. :?

Avatar
Viestit: 1723
Liittynyt: 17.02.2008 14:48
Suosikkijoukkue: KooKoo, Minnesota Wild, Leijonat, Juventus & Les Bleus

Re: Lightningin uutiset

ViestiKirjoittaja Dethis » 25.05.2010 17:53

Tampa Bay Lightningin uudeksi General Manageriksi on palkattu Steve Yzerman, sopimus tullaan julkaisemaan virallisesti vielä tämän päivän aikana, kun seura pitää tiedostustilaisuuden asiasta noin kello 22:00. :peukkuylös:

http://www.tsn.ca/nhl/story/?id=322598

Avatar
Viestit: 5900
Liittynyt: 04.07.2010 18:04
Paikkakunta: Keskisuomalainen koillishämeessä eli Sysi-Suomi
Suosikkijoukkue: TPS - On vain 1 Pool, Klopp och Kungen

Re: Lightningin uutiset

ViestiKirjoittaja ArchieBunker » 25.03.2013 10:59

Guy Boucher on irtisanottu Tampa Bay Lightningin päävalmentajan jakkaralta. Kauteen satsannut joukkue on kovista odotuksistaan huolimatta valunut liigan hännille. GM Yzerman kiitti kuluneesta 3-vuodesta, mutta uskoi, että tämä ratkaisu oli paras koko organisaation kannalta. Joukkueen valmennus on apuvalmentajien Daniel Lacroixin ja Martin Raymondin vastuulla siihen saakka, kunnes uusi päävalmentaja nimitetään. Huhuissa näemmä mm. ex-Sabres Lindy Ruff ..

Lähde: nhl.com

Korjaan: Ja uudeksi pääruoskijaksi on nimitetty Jon Cooper AHL-jengi Syracuse Crunchin penkin takaa ...

Lähde: lightning.nhl.com
Hetken kestää elämää ja sekin synkkää, ja ikävää ..

... Kuuluu perkeleellinen pulina, ketä ne mahtaa olla? .. Ketäs luulisit olevan ...

"Meillä suvussa on ollut tapana, ettei omia asioita valitella. Mieluummin otan moottorisahan ja lähen vetämään tukkia niin pitkään, että helpottaa." - Seppo Räty

Avatar
Viestit: 6728
Liittynyt: 11.04.2009 13:12
Paikkakunta: Rauma
Suosikkijoukkue: Lukko, Red Wings, Chelsea, AIK, Trail Blazers

Re: Lightningin uutiset

ViestiKirjoittaja Lehväs » 12.04.2014 13:52

Lightning-pelaaja kärähti päihtyneenä ajamisesta ja kokaiinista

Lightningin laitahyökkääjä Ryan Malone pidätettiin eilen. Häntä syytetään päihtyneenä ajamisesta ja kokaiinin hallussapidosta.

Tampa Bay Lightningin fyysinen 34-vuotias laitahyökkääjä Ryan Malone pidätettiin eilen. Häntä syytetään päihtyneenä ajamisesta kokaiinin hallussapidosta. Hillsboroughin piirin poliisilaitos julkaisi pidätystiedot nettisivuillaan.

Malone pelaa nykyisen sopimuksensa toiseksi viimeistä kautta ja hänestä tulee kesällä 2015 rajoittamaton vapaa agentti. Malone on kerännyt kuluneella kaudella tehot 5+10=15 pelaamissaan 57:ssa ottelussa.

Seura ei ole kommentoinut vielä asiaa.


Sitä se on, kun on rahaa, millä mällätä ja kohtelu kuin rokkitähdellä. Jotain hämärää miehen menneisyydessä on oltava, koska muuta syytä tällaiselle käytökselle on vaikea löytää.
...

Avatar
Viestit: 11211
Liittynyt: 18.11.2008 00:25
Suosikkijoukkue: Oulun Kärpät

Re: Lightningin uutiset

ViestiKirjoittaja Nestori » 12.04.2014 15:01

Ketunkolo kirjoitti:Sitä se on, kun on rahaa, millä mällätä ja kohtelu kuin rokkitähdellä. Jotain hämärää miehen menneisyydessä on oltava, koska muuta syytä tällaiselle käytökselle on vaikea löytää.

Vai potuttiko, ettei ole päässyt muutamaan matsiin edes pelaavaan kokoonpanoon?
Oulun Kärpät

Avatar
Viestit: 6728
Liittynyt: 11.04.2009 13:12
Paikkakunta: Rauma
Suosikkijoukkue: Lukko, Red Wings, Chelsea, AIK, Trail Blazers

Re: Lightningin uutiset

ViestiKirjoittaja Lehväs » 12.04.2014 15:38

Nestori kirjoitti:Vai potuttiko, ettei ole päässyt muutamaan matsiin edes pelaavaan kokoonpanoon?


Tuon piikkiin voi laittaa ehkä tuon känniajamisen, mutta kyllä tarvitaan jotain muutakin, että kaverilla on hallussa kokaiinia. Ei voi kokoonpanon ulkopuolelle joutuminen viedä kaveria kiinni huumeisiin.
...

Paluu Tampa Bay Lightning

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa