Ontario Hockey League 2011/12

Keskustelua muista kiekkoliigoista.
Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja Legenda » 13.11.2011 11:03

Valitettavan epätasainen on Londonin pelitahti tällä hetkellä. Ensin saattaa olla viikossa neljäkin ottelua, mutta sitten iskeekin putkia jolloin ei otteluita ole ollenkaan. Noh turha valittaa sillä sellaista se on joka puolella ja kaikilla joukkueilla.

Perjantaina London kohtasi toisen kerran tällä kaudella Sault Ste. Marie Greyhoundsin ja tuloksena oli harmittava 3-4 tappio. Ottelu oli kyllä loppuun asti äärinmäisen tiukka ja erityisen tunteikas, varsinkin lopussa. Kun loppusummeri soi ja Soon pelaajisto alkoi riemuita voitosta, keitti Londonin Ryan Rupert'lla ylitse ja mies päätti sitten mailalla supaista suoraan Soo-pelaajan mahaan ja kyseisen iskun voimasta pelaaja kaatui samantien kentän pintaan. Tästä alkoikin sitten mylläkkä, jossa kummankin joukkueen vaihtopenkiltä saatiin myös osallistujia. Tokihan kyseessä oli yleisellä mittarilla varsin laimea "bench clearing brawl", mutta pari ihan OK-tason mättöä saatiin aikaan. Myös Olli Määttä oli mukana kentällä, mutta tappeluun asti hän ei päässyt.
Rupert'n lyönnistä on sanottava sen verran, että täysin turha lyöntihän tuo oli ja toivon nyt vain, että Rupert selviää ilman pidempiä pelikieltoja. Toivottavasti kyseinen herra, erinomainen pelaaja kun on, pystyy jatkossa pitämään tälläiset tempaukset pelkällä ajatuksen asteella.

Lauantai-yönä kohdattiin sitten Erie Otters toisen kerran lyhyen ajan sisään. Viimeisin kamppailuhan päättyi Londonin tiukkaan 4-3 voittoon, mutta nyt oltiin parempia sitten lukemin 4-1, joten "hieman helpommalla" päästiin tuosta. London pystyi parantamaan huimasti Soo-ottelusta ja hallitsi kenttätapahtumia Erie'tä vastaan lähes täydet 60 minuuttia. Paikat oli iskeä useampikin maali vierailijoiden verkkoon, mutta pääasiahan tässä on voitto ja etenkin se, että Michael Houser sai vihdoin pienen tauon jälkeen tilillensä huippupelin maalinsa suulla vaikka ei laukausmäärällisesti joutunutkaan tiukimpaan mahdolliseen paikkaan.

Nyt on pakko hehkuttaa kun hehkuttamisen aihetta on. Ensinnäkin Vladislav Namestnikov... Ei herranjumala, että on hieno pelaaja! Entisen NHL-kiekkoilijan (Evgeny Namestnikov) pojalle ja Vyacheslav "Slava" Kozlovin sisarenpojalle on selvästi luotu erinomaiset kiekkogeenit syntyessään! Namestnikov on tällä hetkellä neljän ottelun pisteputkessa, jonka aikana Londonin ykkösketjun laituri on iskenyt tehopisteet 5+2=7. Muutenkin herra on jäänyt vain kerran ilman pisteitä viimeisen yhdeksän ottelun aikana ja tuo aikajakso on tuonut tilille 15 (9+6) tehopistettä. On tullut sanottua ennenkin, mutta sanotaan taas kerran, että mikäli olisin Tampa-fani niin kusisin jo nyt hunajaa tämän varauksen johdosta!
Toinen hehkutuksen ansainnut pelaaja on Olli Määttä. Alkukaudesta jotkut tahot jaksoivat purnata Määtän heikohkosta (vaikka eipä se missään vaiheessa kyllä heikko edes ollut?) pistesaldosta, mutta nyt Määttä on parissa viimeisessä pelissä näyttänyt, että silläkin puolella on tapahtunut jo nyt kehitystä! Itseasiassa Määttähän on tälläkin hetkellä kolmen ottelun pisteputkessa, jonka aikana herra on saalistanut tilillensä yhden maalin ja kaksi maalisyöttöä. Jarred Tinordi ja Scott Harrington ovat ehkä Londonin puolustuksen kasvot vielä toistaiseksi, mutta eipä tässä kyllä edes malta odottaa millaisen kevätkauden / ensi kauden Määttä vielä yltyykään pelaamaan. Jos siis pelaa vielä ensi kaudella Londonissa.
Kehutaan vielä Sarniasta täksi kaudeksi hankittua puolustajajärkälettä, joka tunnetaan nimellä Kyle Flemington. 201 senttinen ja lähes 100 kiloinen puolustajajärkäle hankittiin Londoniin tuomaan kovuutta ja pelaamaan siinä kuuluisassa "paskaroolissa" ja sen mies on tehnyt kyllä erinomaisesti. Flemington ei ole kiekollisesti kovinkaan taitava eikä häneltä koskaan ole odotettu pisteitä eikä niitä varmasti Londonissakaan tulla saamaan. Mies on kuitenkin kehittynyt puolustuspelaamisessa mukavasti ja pystynyt hoitamaan tonttinsa tuolla(kin) saralla hyvin. Lisäksi mies antoi viime yönä viitteitä myös taidoista ilman kinttaita kun hän kävi mukavan taistelun Erien Johnny McGuiren kanssa. McGuiren koon (185 cm / 86 kg) ei kannata antaa hämätä sillä mies on pistänyt varsin nimekkäitä miehiä nippuun OHL-kaukaloissa ja viimeisessä Londonin ja Erien kohtaamisessa kyseinen herra tyrmäsi London-puolustaja Jarred Tinordinkin. Kova luu ja hänestä tullaan varmasti vielä kuulemaan.

Kuva 3 - 4 (0 - 2, 3 - 0, 0 - 2) Kuva

03:59 0 - 1 Dylan Staples (David Broll)
09:56 0 - 2 Michael Schumacher (Nick Cousins, Brandon Alderson)

21:59 1 - 2 Vladislav Namestnikov (Scott Harrington, Jared Knight)
30:38 2 - 2 Seth Griffith (Jared Knight, Colin Martin), PPG
36:50 3 - 2 Vladislav Namestnikov (Olli Määttä, Seth Griffith)

44:51 3 - 3 Brett Findlay
50:36 3 - 4 Ryan Sproul (Dylan Staples, David Broll)


Michael Houser 31 / 35
Jack Campbell 48 / 51

* * * Vladislav Namestnikov (2+0=2, 0, 2 PIM)
* * Dylan Staples (1+1=2, +3, 0 PIM)
* Seth Griffith (1+1=2, 0, 0 PIM)

Olli Määttä, D - 0+1=1, -1, 0 PIM


Kuva 4 - 1 (2 - 0, 1 - 1, 1 - 0) Kuva

02:42 1 - 0 Dane Fox (Vladislav Namestnikov, Seth Griffith) PPG
11:45 2 - 0 Vladislav Namestnikov (Olli Määttä, Seth Griffith) PPG
21:41 3 - 0 Vladislav Namestnikov (Jarred Tinordi, Bo Horvat)

27:58 3 - 1 Greg McKegg (Sondre Olden)
56:44 4 - 1 Josh Anderson (Andreas Athanasiou, Bo Horvat)

Michael Houser 28 / 29

Tyson Teichmann 38 / 42

* * * Vladislav Namestnikov (2+1=3, +1, 0 PIM)
* * Greg McKegg (1+0=1, -1, 2 PIM)
* Bo Horvat (0+2=2, +2, 0 PIM)

Olli Määttä, D - 0+1=1, 0, 0 PIM
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja Legenda » 20.11.2011 08:46

London pääsikin sitten taas pitämään melkein viikon breikin tuossa ja epätasainen ottelutahti siis saa jatkumoa. Perjantaina London kohtasi kotonaan kovassa vireessä olevan Plymouth Whalersin ja viime yönä vastaan asettui puolestaan oman divisioonansa kolmossijalla olevan Owen Sound Attackin.

Viikonloppu ei nyt ihan napakymppi kuitenkaan Londonin kannalta ollut. Plymouth kävi vierailemassa Londonin kotihallissa John Labbatt Centrellä perjantaina ja jo ennakkoon oikeastaan oli aika arveltavissa, että kyyti voi olla todella kylmää. Plymouth aloitti kautensa melkoisen takkuilevasti ja keräsi ensimmäisestä viidestätoista ottelusta tilillensä saldon 7 W - 6 L - 2 OTL - 0 SL. Viimeiset kymmenen ottelua joukkue on kuitenkin ollut hirmuisessa liidossa ja kaatanut vastustajat yksi toisensa jälkeen ja näin kävi myös Londonin kohdalla. London-kohtaamisen jälkeen Plymouthin kuntokäyrä viimeisen kymmenen ottelun kohdalta näyttääkin vakuuttavaa saldoa: 9 W - 0 L - 0 STL - 1 SL.
Itse ottelussa London ei saanut oikein missään vaiheessa pelin juonesta kiinni ja Plymouth hallitsi kenttätapahtumia lähes poikkeuksetta. Plymouth laukoi runsaasti ja sai luotua hyviä maalipaikkoja, mutta tällä kertaa Michael Houser venyi ja paukkui minkä vain raajoistaan kykeni ja piti lukemat siedettävinä. Plymouth vei ottelussa maalia kohti menneet laukaukset nimiinsä lukemin 45 - 23, joten jo siitäkin voinee päätellä jotain..
Silmiinpistävää ottelussa oli kuitenkin se, että kumpikin joukkue viihtyi jäähyboxissa todella runsain mitoin. London keräsi kamppailussa yhteensä 57 minuuttia ja päästi Plymouthin ylivoimalle yhdeksän kertaa. Plymouth vietti boxissa puolestaan 22 minuuttia ja päästi Londonin ylivoimalle kahdeksan kertaa. Lienee kummankin joukkueen onni, että ylivoimapelaaminen ei kamppailussa mitenkään häikäisevää ollut ja ainoastaan Plymouth osui ylivoimalla, kerran.
Ottelussa nähtiin sikäli ihan hauska tapauskin.. Londonin hyökkäyspäässä London karvasi kiekkoa päädystä ja Londonin hyökkääjä Dane Fox kolasi Plymouthin puolustajan laitoihin kunnon niitillä ja torikokous oli valmis.. Nooh kamera zoomaili hetken paikalle, kunnes yleisö ja kaikki muutkin havahtuivat siihen, että viime viestissä kehumani Kyle Flemington on ottamassa yhteen Plymouthin Garrett Meursin kanssa. Vaan kun kamera ennättää paikalle, on Meurs jo sikiöasennossa polvillaan ja Flemington osittain tämän päällä, eli todennäköisesti Meurs on ymmärtänyt, että nyt tuli ehkä haastettua liian kova pala ja vetänyt rehdit kilpparit siihen paikkaan. Vaan tuomarit olivatkin eri mieltä tapahtumista ja kaikesta muustakin.. Meurs ei saanut luonnollisesti tilanteesta rangaistusta ollenkaan, mutta Flemington sai sitten senkin edestä rangaistuksia. Tuomiona kun oli 2+5+10+20 minuuttiset rangaistukset... Että osataan sitä näköjään muuallakin, sitä tuomaritoimintaa.

Viime yönä London matkasi sitten Owen Sound Attackin vieraaksi ja kävi kuittaamassa Plymouth-tappion lukemin 7-5. Ottelu oli aikamoista maali-iloittelua ja kuten arvata saattaa, maalivahdit eivät todellakaan kamppailussa loistaneet. Londonin maalilla Michael Houser keräsi tilillensä 12 torjuntaa ja ottelun torjuntaprosentiksi huiman 70.59% ja virkaveli Jordan Binnington puolestaan keräsi 18 torjuntaa ja torjuntaprosentiksi 75.00%.
Itse kamppailussa Londonin pelastajiksi nousivat jälleen yhden ottelun uinumisen jälkeen ykkösketjun miehet. Vlad Namestnikov (1+2) ja Jared Knight (1+2) varsinkin olivat hyvällä pelipäällä ja kurittivat surutta Owen Soundia.
Tässäkin ottelussa meinattiin saada viihdettä koko rahan edestä, muutenkin kuin maalien merkeissä siis. Ottelun jälkinmäisellä puoliskolla jäällä nähtiin pienoinen torikokous, jossa Londonin Tyler Ferry ja Jared Knight ottivat yhteen Owen Soundin pelaajien kanssa. Kamera kuvaili tapahtumaa hyvin tarkasti, mutta taustalla Londonin maalivahti Michael Houser lienee itsekkin jo kyllästynyt hieman kurjempaan peliinsä ja kävi siinä sitten haastamassa Attack-vahti Jordan Binningtonin tappeluun. Kaikki olisikin mennyt ihan hyvin, mutta tuomarinperkeleet ehtivät estää herrojen aikeet..
Houser on muutenkin viime aikoina yrittänyt tällä rintamalla ihmeen paljon. Viime viikon pelissä Soo Greyhoundsia vastaan herra oli ilmeisesti heittänyt haasteen pöytään Jack Campbellille, mutta tämä kuitenkin kieltäytyi tanssikutsusta.

Game #21 Kuva 1 - 4 (0 - 1, 0 - 1, 1 - 2) Kuva

02:56 0 - 1 Andy Bathgate (J.T. Miller, Mitchell Heard) PPG
27:42 0 - 2 Rickard Rakell (Stefan Noesen, Mitchell Heard)

47:27 1 - 2 Chase Hatcher (Chris Tierney, Troy Donnay)
57:54 1 - 3 Rickard Rakell (Garrett Meurs, Colin MacDonald)
58:35 1 - 4 Alex Aleardi, EN


Michael Houser 41 / 44
Scott Wedgewood 22 / 23

* * * Michael Houser (41 / 44 Saves)
* * Scott Wedgewood (22 / 23 Saves)
* Rickard Rakell (2+0=2, +2, 0 PIM)


Olli Mättä, D - 0+0=0, -1, 0 PIM


Game #22 Kuva 5 - 7 (0 - 3, 3 - 2, 2 - 2) Kuva

08:40 0 - 1 Bo Horvat (Dane Fox, Josh Anderson)
11:42 0 - 2 Seth Griffith (Vladislav Namestnikov) SHG
19:39 0 - 3 Chris Tierney (Scott Harrington) SHG
20:28 0 - 4 Andreas Athanasiou (Jared Knight, Dane Fox) PPG
20:34 0 - 5 Andreas Athanasiou (Jared Knight, Vladislav Namestnikov) PPG

24:28 1 - 5 Matt Petgrave (Gemel Smith, Cameron Brace) PPG
29:18 2 - 5 Mike Halmo (Matt Petgrave, Daniel Catenacci) PPG
36:04 3 - 5 Daniel Catenacci (Jarrod Maidens, Jay Gilbert) PPG

44:24 3 - 6 Jared Knight
47:09 4 - 6 Mike Halmo (Gemel Smith, Kurtis MacDermid)
48:58 5 - 6 Keevin Cutting (Holden Cook, Cameron Brace)

58:49 5 - 7 Vladislav Namestnikov, EN

Jordan Binnington 18 / 24
Michael Houser 12 / 17

* * * Jared Knight (1+2=3, +2, 5 PIM)
* * Andreas Athanasiou (2+0=2, 0, 0 PIM)

* Mike Halmo (2+0=2, -2, 2 PIM)

Olli Määttä, D - 0+0=0, +3, 0 PIM
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja Legenda » 22.11.2011 20:30

3-on-3-weekend on taas takana päin. Kaksi kolmesta ottelusta löytyykin jo ylempää, mutta kolmaskin ottelu siis pelattiin Londonin toimesta ja tuosta kamppailusta väsynyt joukkue kampesi itsellensä 3-2 jatkoaikavoiton back-to-back ottelusta Owen Soundsia vastaan. Näin (noh, näin ja näin) alkukaudesta ottelutahti on varmasti pelaajistolle vieläkin raskas ja kolme peliä kolmena päivänä syö jo täysammattilaisenkin kuntoa, saatika sitten kasvuiässä olevan junnun kuntoa. Noh onneksi ottelutahti tulenee rauhoittumaan loppua kohden ja päästään sellaiseen tasaisen varmaan pelirytmiin.

Itse ottelusta ei kauheasti ole kerrottavaa. London on taas laukonut aktiivisesti, kuten useimmissa otteluissa tällä kaudella. Vastapainoksi sitten taas laukausten laatua pitäisi saada paremmaksi ja toisekseen jäähyilyä pitäisi vähentää radikaalisti. Erikoistilannepelaamisessa ollaan yleisesti sarjan puolivälissä (YV 12. AV 13.), mutta alivoimia tulee kyllä ottelusta toiseen ihan liikaa. Kahdessakymmenessäkolmessa (23) ottelussa London on joutunut alivoimalle 140 kertaa, joka on neljänneksi eniten koko sarjasta. Edellä ovat vain Oshawa Generals (154), Owen Sound Attack (165) sekä Windsor Spitfires (144). Keskiarvoltaan tuo määrä tekee keskinmäärin 6,1 alivoimaa per ottelu Londonille. Ja tässä lukemassahan ei sitten ole mukana ne muut turha jäähyilyt, jossa toki saadaan samanaikaisesti kalasteltua vierasjoukkueen pelaaja myös jäähyboxiin.
Noh itse ottelussa Houser torjui varmasti, Domi pääsi maalin makuun, Määttä sai syöttöpisteen, Scott Harrington teki kauden avausosumansa ja Griffith teki kauden 15. osumansa.

Game #23 Kuva 3 - 2 OT (1 - 0, 1 - 1, 0 - 1, 1 - 0) Kuva

15:17 1 - 0 Max Domi (Tyler Ferry, Olli Määttä)
33:39 1 - 1 Daniel Catenacci (Joseph Blandisi, Mike Halmo) PPG
34:03 2 - 1 Scott Harrington (Max Domi, Jared Knight) PPG
51:50 2 - 2 Daniel Catenacci (Jake Dotchin)
61:15 3 - 2 Seth Griffith (Max Domi, Vladislav Namestnikov) PPG

Michael Houser 36 / 38

Scott Stajcer 46 / 48

* * * Scott Stajcer (46 / 48 Saves)
* * Scott Harrington (1+0=1, -1, 0 PIM)
* Max Domi (1+2=3, +1, 4 PIM)

Olli Määttä, D - 0+1=1, +1, 0 PIM
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja InFlames » 24.11.2011 21:58

Eihän vain sattumalta tuo Max Domi ole legendaarisen Tie Domin poika?

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja Legenda » 24.11.2011 21:59

InFlames kirjoitti:Eihän vain sattumalta tuo Max Domi ole legendaarisen Tie Domin poika?

Ketjussa ollaan mm. MustaSurma76:n kanssa asiasta keskusteltu ja kyllä vain, Max on Tien poika ;)
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja InFlames » 24.11.2011 22:18

En ole ihan joka viestiä ketjusta lukenut, mutta kiitän tiedosta. Osaako kukaan yhtään sanoa millainen Max Domi on pelaajana?

Edit: Tai ehkä tietoa löytyy jo ketjusta. Pitää lukaista.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja Legenda » 24.11.2011 22:22

Pienestä koostaan huolimatta Domista on odotettavissa tulevaa tähtipelaajaa aina NHL:n asti. Domi on erittäin nopea luistelija, omaa loistavan luistelutekniikan, erinomaisen maalivainun, pelisilmän ja kaikkea muuta. Aika monessa paikassa Domia on verrattu nuoreen Mark Messieriin.

Täältä löytyy loistava Dan Swallowsin tekemä pelaajaprofiili viime kaudelta Max Domista.
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja Legenda » 28.11.2011 09:34

Jälleen yksi 3-on-3 viikonloppu takana ja ihan tyydyttävällä tasolla mentiin taas tuloksellisesti. Kauden vanheneminen on näyttänyt sen nyrjäpuolen, että myös London on tavallinen joukko kuolevaisia, jolle sattuu niin hyviä kuin huonojakin päiviä. Ilahduttavasti kuitenkin kausi on tähän asti mennyt tuloksellisesti ja edelleen taistellaan kiivaasti kärkijoukoissa koko OHL:n runkosarjan voitosta. Kausi on kuitenkin pitkä ja London on liikkeellä suhteellisen nuorella kokoonpanolla, joten siksi nostin asian esille. Hyvää alkukautta tulee varmasti jossain vaiheessa seuraamaan synkempi jakso, jolloin voitot ova harvassa, mutta toisaalta tämä taas on mitä parhain keino kasvattaa pelaajien henkistä kanttia.

Viikonloppu aloitettiin perjantaina kotona kun Barrie Colts saapui vierailulle. Sarjan keskikastissa viihtyvä Barrie on melkoinen joukkio, pakko myöntää. Nimellisesti joukkue ei ole sarjan kärkikastia, mutta osa pelaajista on ottanut väkeviä askelia eteenpäin viime kaudesta, ja omia junnuja / varauksia on tuotu rohkeasti rinkiin mukaan ja tästä osoituksena esimerkiksi perjantainen 6-2 voitto Londonista. Barrie ei jättänyt kamppailussa juurikaan sanansijaa Londonille, vaan se näytti tylysti, että seurassa piilee suurikin potentiaali ajatellen kevättä. Mark Scheifele, Aaron Ekblad, Tanner Pearson, Zach Hall, Reid McNeill, tuore vahvistus Daniel Erlich... Niminä ehkä vain Scheifele lienee NHL-seuraajillekkin tuttu, mutta muuta ovatkin sitten varmasti oudompia. Kuitenkin jokainen on ottanut enemmän tai vähemmän suuria askelia eteenpäin kehityksessään tällä kaudella ja jo nuo pelaajat muodostavat Barrielle vahvan rungon loppukautta ajatellen. Kannattaa erityisesti kiinnittää katseensa vasta 15-vuotiaaseen Aaron Ekbladiin. OHL Draftin viime kesän ykkösvaraus on ottanut näyttävästi vastuuta Barrien puolustuksessa ja tekee kokoajan nousua OHL:n tähtikartalla. Varma Top 5 nimi kesän 2014 NHL draftissa.
Lauantaina kohdattiin vieraissa Erie Otters ja kuitattiin sitten samalla perjantain tappio maukkaalla 7-2 voitolla. London hallitsi ottelua alusta loppuun käytännössä kokoajan ja joukkue pystyi iskemän maalinsa laajalla rintamalla. Kaikki maalit tehtiin eri pelaajan toimesta ja kaikkinensa kolmetoista (13) pelaajaa pääsi ottelussa tehopisteille! Ottelu oli myös ensimmäinen pitkään aikaan, jossa London ei antanut vastustajalle mielettömästi tasoitusta jäähyilemällä urakalla.
Viikonlopun rundi päätettiin sunnuntaina Bramptonin vieraana. Itäisen konferenssin kolmannella sijalla oleva Brampton jopa hallitsi ottelua, mutta London käytti omat maalipaikkansa hyödyksi ja Michael Houser pelasi jälleen parin nuupahduksen jälkeen tasollaan ja näinpä käteen jäi 2-1 voitto. Ottelun vähämaalisuus selittynee myös sillä, että vastakkain olivat kaksi tämän kauden kuuminta puolustuskuusikkoa.

Game #24 Kuva 2 - 6 (1 - 0, 1 - 3, 0 - 3) Kuva

09:55 1 - 0 Seth Griffith (Troy Donnay, Vladislav Namestnikov)
21:18 1 - 1 Mark Scheifele (Colin Behenna, Ivan Telegin)
22:17 1 - 2 Steven Beyers (Gregg Sutch, Reid McNeill)

24:33 2 - 2 Jared Knight (Jarred Tinordi, Matt Rupert)
35:23 2 - 3 Aaron Ekblad (Ivan Telegin, Tanner Pearson) PPG
37:49 2 - 4 Daniel Elrich, PS
50:55 2 - 5 Mark Scheifele (Aaron Ekblad, Tanner Pearson) PPG
59:01 2 - 6 Josh MacDonald (Reid McNeill, Daniel Elrich)


Michael Houser 27 / 33
Mathias Niederberger 32 / 34

London Knights 6 x 2 PIM
Barrie Colts 3 x 2 PIM

* * * Mark Scheifele (2+0=2, -1, 0 PIM)
* * Seth Griffith (1+0=1, 0, 0 PIM)
* Reid McNeill (0+2=2, +2, 0 PIM)

Olli Määttä, D - 0+0=0, 0, 0 PIM


Game #25 Kuva 2 - 7 (2 - 1, 0 - 3, 0 - 3) Kuva

00:45 0 - 1 Scott Harrington (Seth Griffith, Dane Fox)
08:26 1 - 1 Luke Cairns (Liam Maaskant, Greg McKegg)
11:10 2 - 1 Connor Brown, SHG

26:00 2 - 2 Dane Fox (Jarred Tinordi)
29:34 2 - 3 Andreas Athanasiou (Max Domi, Jared Knight)
35:43 2 - 4 Matt Rupert (Vladislav Namestnikov, Dane Fox) PPG
40:59 2 - 5 Vladislav Namestnikov (Seth Griffith)
43:07 2 - 6 Ryan Rupert (Dane Fox, Matt Rupert)
48:12 2 - 7 Josh Anderson (Bo Horvat, Olli Määttä)


Tyson Teichmann 33 / 40
Michael Houser 10 / 12

Erie Otters 4 x 2 PIM
London Knights 2 x 2 PIM

* * * Dane Fox (1+3=4, +2, 0 PIM)
* * Matt Rupert (1+1=2, +1, 0 PIM)
* Ryan Rupert (1+0=1, +2, 0 PIM)


Olli Määttä, D - 0+1=1, +2, 0 PIM


Game #26 Kuva 1 - 2 (0 - 1, 0 - 0, 1 - 1) Kuva

12:51 0 - 1 Max Domi (Andreas Athanasiou, Ryan Rupert)
45:20 0 - 2 Seth Griffith (Dane Fox) SHG

52:31 1 - 2 Barclay Goodrow

Matej Machovsky 13 / 15
Michael Houser 34 / 35

Brampton Battalion 4 x 2 PIM, 1 x 5 PIM
London Knights 4 x 2 PIM, 1 x 5 PIM

* * * Michael Houser (34 / 35 Saves)
* * Seth Griffith (1+0=1, +1, 0 PIM)

* Barclay Goodrow (1+0=1, 0, 2 PIM)

Olli Määttä, D - 0+0=0, 0, 0 PIM
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja Jyri » 28.11.2011 10:20

10 OHL-pelaajaa, joita kannattaa seurata ensi kesän draftia varten

OHL-kirjoittaja Brock Otten on tehnyt 2012 NHL Draftia ajatellen listan, jossa on kymmenen seuraamisen arvoista pelaajaa. Hienoa on huomata, että yksi Kingstonin pelaajakin on saanut huomiota. Kannattaa tosiaan lukea tuo kirjoitus. ;) Muutenkin kyseinen blogi on hyvä, sillä sieltä löytyy mm. listauksia liigan pelaajista sekä otteluraportteja.

Avatar
Viestit: 6728
Liittynyt: 11.04.2009 13:12
Paikkakunta: Rauma
Suosikkijoukkue: Lukko, Red Wings, Chelsea, AIK, Trail Blazers

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja Lehväs » 28.11.2011 10:28

Tuosta listasta löytyy yksi mielenkiintoinen nimi, nimittäin Max Iafrate, jonka havaitsin loistavalla googlescoutingilla olevan entisen NHL-puolustajan, Al Iafraten poika. Tietääkö Jyri8, että onko Max isänsä tapaan tinkimättömän kovaotteinen pelaaja, jolla on hurja laukaus, vai eikö tässä tapauksessa pojasta polvi parane? :mrgreen:
...

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja Jyri » 28.11.2011 10:36

Ketunkolo kirjoitti:Tuosta listasta löytyy yksi mielenkiintoinen nimi, nimittäin Max Iafrate, jonka havaitsin loistavalla googlescoutingilla olevan entisen NHL-puolustajan, Al Iafraten poika. Tietääkö Jyri8, että onko Max isänsä tapaan tinkimättömän kovaotteinen pelaaja, jolla on hurja laukaus, vai eikö tässä tapauksessa pojasta polvi parane? :mrgreen:


En ole seurannut kovin paljon Iafraten uraa, mutta löysin The Scouting Reportin sivuilta tällaisen raportin hänestä vuodelta 2010:

Max Iafrate is an American high-end defenseman who may have as much talent as any defenseman in the draft, but lacks one component to his game, defense. Iafrate has a lot of work to do on his defensive game in order to be a solid player in the OHL. He can be seen making high risk passes or allowing his man to get in behind him, which will be further exploited at the next level. On the plus side, he could likely one day run a power play unit at this level, and could easily have one of the hardest shots in the draft. There is a good chance of Iafrate coming to the OHL next season, especially if he is drafted by one of the more notable teams in the league.


Kaveri on tapellut myös uransa aikana jo OHL:ssä ja kun kyseessä on iso kaveri (188 cm / 100 kg), niin uskoisi sen lämärinkin lähtevän aika hyvin. :mrgreen:

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja Legenda » 29.11.2011 15:25

Kuten Washingtonin (NHL) puolella jo kertoiltiinkin niin London Knightsin päävalmentaja Dale Hunter tosiaan palkattiin seuran peräsimeen ja näinpä London jäi hetkeksi vaille valmentajaa. Dale Hunter ehti valmentaa Londonia yhteensä hieman päälle yhdeksän kauden ajan ja tuona aikana Hunter ehti saavuuttaa Londonin peräsimessä 216 voittoa, 164 tappiota ja 41 tappiota jatkoajalla / rankkarikisoissa. Hunterin ensimmäinen sekä viimeinen kausi olivat oikeastaan ainoat keskinkertaisuudet herran tilastoissa (siis kausi 2010/11), muuten London pelasi Hunterin alaisuudessa erinomaisesti ja oli mm. kuusi kertaa oman divisioonansa ykköspaikalla runkosarjan päätyttyä. London voitti Hunterin alaisuudessa OHL-mestaruuden kertaalleen (2004/05), Memorial Cupin kertaalleen (2004/05), oli mestaruuskauden lisäksi kerran finaaleissa (2005/06) sekä neljästi semifinaaleissa.
Dale Hunter on yksi London Knightsin omistajista..

Dale Hunterin Londonin peräsimessä korvaa Hunterin veljestrion ehkäpä tuntemattomin jäsen, Mark Hunter. Mark on Dalen tavoin seuran omistaja ja toiminut jo pitkään seurassa. Mark on toiminut kymmenen vuotta ja risat seuran toimitusjohtajana. Mark omistaa aikaisempaa valmentajakokemusta OHL-kaukaloista sillä ennen OHL:n TJ:n pallille siirtymistä hän ehti valmentaa yhden kauden AHL:ssä (St. John's Maple Leafs, 1996/97) sekä viisi kautta OHL:ssä (Sarnia Sting, 1994/96 & 1997/2000).

Ontariohockeyleague.comin uutista asiasta: http://ontariohockeyleague.com/article/ ... nge/110269
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja Jyri » 29.11.2011 17:44

Huomasin, että thescout.ca on julkaissut Top 10 -listansa 2012 OHL Draftiin, jonka voisin laittaa tänne. Lista olisi seuraavanlainen:

1. Josh Ho - Sang
Toronto Marlboros (GTHL)

2. Blake Clarke
Fargo Force (USHL)

3. Michael Dal Colle
Vaughan Kings (GTHL)

4. Robert Fabbri
Mississuaga Rebels (GTHL)

5. Ryan MacInnis
St. Louis Blues (Tier1)

6. Eric Cornell
Upper Canada Cyclones (OEMHL)

7. Damien Bourne
Mississuaga Rebels (GTHL)

8. Roland McKeown
Toronto Marlbros (GTHL)

9. Brett Hargrave
Mississauga Rebels (GTHL)

10. Nick Schmaltz
Green Bay Gamblers (USHL)


Tuossa listassa on kyllä muutama todella mielenkiintoinen pelaaja, joista joku voisi tulla Kingstonille kysymykseen. Ho Sang on lukemani mukaan omalla tasollaan tämän draftin pelaajista, joten en usko Kingstonin saavan häntä varattua, ellei joukkue sijoittuisi viimeiseksi sarjassa. Clarke pelaa 14-vuotiaana USHL:ssä, mikä on todella kova temppu. Myös Dal Colle, Hargrave ja Fabbri kiinnostavat. Onko muuten Legendalla tietoa, onko olemassa mitään skouttauspaikkaa tms., missä olisi hieman isompi listaus pelaajista? :)

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja Legenda » 04.12.2011 13:51

Veli on veli vaikka voissa paistais.. Mark Hunterin aikakausi päävalmentajana on lähtenyt erinomaisesti liikkeelle ja viikonloppuna pelatuista kahdesta ottelusta saatiin napsitua täydet pisteet plakkariin kahdella hienolla voitolla

Perjantaina kaatui kotona Saginaw puhtaasti lukemin 6-0 ja lauantaina vieraissa käytiin nappaamassa pisteet Owen Sound Attackin näpeistä. Lukemista huolimatta kumpikin ottelu oli varsin tasaista mättöä, mutta etenkin Saginawia vastaan London käytti tekopaikkansa erinomaisella prosentilla hyödykseen ja rankaisi Saginaw-puolustajien ja maalivahdin virheistä armotta. Ottelun aloittanut Saginawin Tadeas Galansky varsinkin oli paikoittain kuin reikäjuustoa Londonin pelaajiston edessä ja herra saikin lopulta väistyä kesken ottelun sivuun.
Owen Soundia vastaan Londonista nousi esille vain yksi merkittävä hahmo, tulokaskauttansa OHL:ssä pelaava Andreas Athanasiou. Athanasiou vietti varsin mallikasta iltaa ja iski Londonin viidestä maalista peräti neljä! Noiden neljän maalin avulla Athanasiou nousi jo tässä vaiheessa samaan maalimäärään kuin koko viime kaudella: 57. 11+11=22 vs 28. 11+9=20. Athanasiou palkittiin oikeutetusti ottelun parhaana pelaajana ja varmasti nuorukainen nosti osakkeitansa NHL-scouttien silmissä taas kerran.

Voittojen ansiosta London kurotti eroansa OHL-liigan johdossa neljään pisteeseen. Tosin toisena oleva Plymouth Whalers on pelannut kaksi ottelua vähemmän kuin London Knights.

Game #27 Kuva 6 - 0 (2 - 0, 3 - 0, 1 - 0) Kuva

04:48 1 - 0 Seth Griffith (Tyler Ferry, Scott Harrington)
07:05 2 - 0 Dane Fox (Ryan Rupert, Tommy Hughes)
23:51 3 - 0 Max Domi (Seth Griffith, Jared Knight) PPG
25:32 4 - 0 Seth Griffith (Tyler Ferry, Vladislav Namestnikov)
46:15 5 - 0 Ryan Rupert (Matt Rupert, Dane Fox)
54:51 6 - 0 Jared Knight (Max Domi, Vladislav Namestnikov) PPG

Michael Houser 37 / 37

Tadeas Galansky 12 / 16 (Vaihtoon ajassa 25:32 / 4-0)
Jake Paterson 20 / 22


London Knights 2 x 2 PIM, 1 x 5 PIM
Saginaw Spirit 4 x 2 PIM, 1 x 5 PIM

* * * Seth Griffith (2+1=3, +2, 0 PIM)
* * Dane Fox (1+1=2, +2, 0 PIM)
* Michael Houser (37 / 37 Saves, SO)

Olli Määttä, D - 0+0=0, +2, 0 PIM


Game #28 Kuva 3 - 5 (1 - 1, 1 - 1, 1 - 3) Kuva

03:14 1 - 0 Joseph Blandisi (Keevin Cutting, Daniel Catenacci)
04:53 1 - 1 Andreas Athanasiou (Seth Griffith)
22:50 1 - 2 Andreas Athanasiou, SHG

31:50 2 - 2 Cameron Brace
43:42 3 - 2 Daniel Catenacci (Mike Halmo) PPG
45:28 3 - 3 Andreas Athanasiou (Jarred Tinordi, Jared Knight)
47:10 3 - 4 Tyler Ferry (Dane Fox, Seth Griffith)
59:32 3 - 5 Andreas Athanasiou (Scott Harrington) PPG, EN


Scott Stajcer 28 / 32
Michael Houser 21 / 24

Owen Sound Attack 9 x 2 PIM, 3 x 5 PIM, 4 x 10 PIM (4 x Game Misconduct)
London Knights 10 x 2 PIM, 2 x 5 PIM, 4 x 10 PIM (4 x Game Misconduct)

* * * Andreas Athanasiou (4+0=4, +3, 0 PIM)
* * Daniel Catenacci (1+1=2, -1, 0 PIM)
* Seth Griffith (0+2=2, +1, 4 PIM)

Olli Määttä, D - 0+0=0, 0, 4 PIM
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Ontario Hockey League 2011/12

ViestiKirjoittaja Legenda » 08.12.2011 19:09

No eipä olisi pitänyt aloittaa sitä hehkuttamista, kun heti seuraavassa kohtaamisessa Kitchener Rangers aiheutti ensimmäisen tappiomerkinnän Mark Hunterin CV-korttiin. Kitchener kaatoi tiistai-illan ottelussa Londonin lukemin 4-2. Eipä sillä etteikö Kitchener olisi voittoansa ansainnut tai voitto olisi ollut odotettavissakin. Onhan Kitchener kuntopuntarissa mitattuna yksi OHL:n kuumimmista joukkueista ja sen saldo (mukaan lukien London-ottelu) viimeisestä kymmenestä pelistä on mukavahko 8-2-0-0.

Ottelu alkoi ja eteni loppumetreille asti tasaisissa tunnelmissa ja kummallakin oli mahdollisuutensa voittoon. London aloitti hieman vaisummin ja Kitchener siirtyikin johtoon ensimmäisen erän puolivälissä, mutta tuon jälkeen London sai pelin juonesta kiinni ja teki pari maalia, joilla se johti aina kolmannen erän alkuun. Tuolloin kuitenkin Kitchener tuli rinnalle Zach Lorentzin maalilla ja meni 3-2 johtoon kuusi minuuttia myöhemmin Eric Ling'n maalilla.
Kummankin joukkueen maalivahdit olivat ottelussa tasollaan, mutta erityisesti Anaheim-prospect John Gibson oli Kitchenerin maalilla valppaalla pelipäällä ja napsi paikoittain näyttäviäkin torjuntoja. Kitcheneriltä kehut ansaitsevat myös kaksi kaappia iskenyt Lorentz sekä kaksi maalia rakentanut tshekkihyökkääjä Radek Faksa, joka pelaa vakuuttavaa tulokaskautta OHL-liigassa. Viime kaudella Faksa oli Trinecin (CZE) B-nuorten kantavia voimia ja pääsi kokeilemaan A-nuortenkin vauhtia tehden ihan OK jälkeä. Tällä kaudella hyvillä mitoilla (188 cm / 83 kg) varustettu Faksa kuitenkin on ottanut ehkäpä jopa odottamattoman hyvin roolia osakseen Kitchenerin hyökkäyksessä.

Tappiosta ei välitöntä haittaa Londonille ole, mutta tokihan se tasoittaa tilannetta OHL:n kärjen tuntumassa. London on vieläkin sarjataulukon kärjessä, mutta takana kärkkäästi kyttäävät paikkaansa Kitchenerin lisäksi Plymouth Whalers sekä hieman vaisummin viime otteluissa pelannut Sarnia Sting. Itäisessä konferensissa kärjessä porskuttavat Belleville Bulls sekä Ottawa 67's, mutta heistä ei ihan välitöntä uhkaa pisteellisesti ole Londonille.

OHL:n sarjataulukon kirkkain kärki
Koodi: Valitse kaikki
1.   London Knights            29 GP   22 W   6 L   0 OTL   1 SL   45 PTS   127 GF /  76 GA   7-3-0-0
2.   Plymouth Whalers          30 GP   19 W   8 L   2 OTL   1 SL   41 PTS   119 GF /  89 GA   8-2-0-0
3.   Kitchener Rangers         29 GP   20 W   8 L   1 OTL   0 SL   41 PTS   105 GF /  77 GA   8-2-0-0
4.   Sarnia Sting              29 GP   17 W   7 L   1 OTL   4 SL   39 PTS   113 GF /  92 GA   5-4-0-1
5.   Belleville Bulls          28 GP   19 W   9 L   0 OTL   0 SL   38 PTS    88 GF /  70 GA   8-2-0-0
6.   Ottawa 67's               29 GP   17 W   8 L   3 OTL   1 SL   38 PTS   117 GF / 102 GA   5-3-1-1


Joskus alkukaudesta tuli höpistyä tässä ketjussa London-hyökkäyksen laajuudesta ja onhan kausi osoittanut sen, että se ei ihan paskapuhetta ollut. London on pelannut kaudesta vasta 29 ottelua, mutta silti Londonista löytyy jo kahdeksan pelaajaa, jotka ovat iskeneet kauden aikana yli 20 tehopistettä, 14 pelaajalla on yli 10 tehopistettä ja kuusi pelaajaa on iskenyt jo yli 10 maalia kaudessa. Ilahduttavan moni pelaaja on ottanut annettua vastuuta omakseen ja käyttänyt näytönpaikat erinomaisesti hyödykseen. Erityisen vaikutuksen kauden aikana meikäläiseen ovat kuitenkin tehneet Vlad Namestnikov, Seth Griffith, Dane Fox sekä tulokkaiden trio Olli Määttä - Bo Horvat - Max Domi. Griffith esimerkiksi iske koko viime kaudella (68 ottelua) 22 maalia ja nyt herralla on kasassa jo 20 kihausta. Ei ihan mitätön parannus!
Ja tätä tokaisua ei pidä ymmärtää väärin. Jos joukkue on koko OHL:n kärjessä ja voittanut 22 ottelua 29 mahdollisesta niin kyllä siellä joukkueessa on muitakin, jotka ansaitsevat suitsutusta. Nämä nimet kuitenkin tulevat ensimmäisenä itselleni mieleen, kun mietin onnistujia ja kauden parantajia, enkä todellakaan viitsi listata alle koko joukkueen nimilistaa :) Tosin pistepörssin voisi heittää kyllä.

Koodi: Valitse kaikki
1.   Seth Griffith             RW      29.   20+19=39   +16   23 PIM
2.   Vladislav Namestnikov      C      29.   16+17=33   +10   28 PIM
3.   Jared Knight              RW      25.   15+14=29   +20   22 PIM
4.   Max Domi                   C      29.   11+18=29   +14   24 PIM      ROOKIE
5.   Dane Fox                   C      27.   11+16=27   +15   37 PIM
6.   Matt Rupert               LW      26.    9+15=24   +12   40 PIM
7.   Ryan Rupert                C      24.    9+12=21   +14   46 PIM
8.   Andreas Athanasiou        LW      29.    11+9=20    +9    8 PIM
9.   Bo Horvat                  C      29.    6+10=16   +13    2 PIM      ROOKIE
10.  Chris Tierney              C      29.     3+9=12    +8    8 PIM
11.  Josh Anderson             LW      26.     5+5=10    +8   16 PIM      ROOKIE
12.  Colin Martin              LW      25.      3+3=6   +12   24 PIM
13.  Chase Hatcher             RW       2.      1+0=1     0    2 PIM      ROOKIE
14.  Brett Welychka             C      13.      1+0=1    -2    6 PIM      ROOKIE

1.  Scott Harrington            D      25.    2+13=15   +21   22 PIM
2.  Olli Määttä                 D      29.    1+13=14   +16   13 PIM      ROOKIE
3.  Tyler Ferry                 D      27.     1+9=10   +11   53 PIM
4.  Jarred Tinordi              D      18.      0+7=7   +17   49 PIM
5.  Tommy Hughes                D      29.      0+5=5   +16   39 PIM
6.  Kevin Raine                 D      23.      0+4=4    +9   46 PIM
7.  Troy Donnay                 D      16.      0+2=2    +6   16 PIM
8.  Jake Worrad                 D       2.      0+1=1    +3    4 PIM
9.  Kyle Flemington             D      11.      0+0=0    +5   33 PIM

Michael Houser         G      28 GP (1691 min)   21 W - 6 L - 0 OTL - 1 SOL   71 GA   GAA 2.52   SVS% .926
Jake Patterson         G       2 GP (64 min)      1 W - 0 L - 0 OTL - 0 SOL    1 GA   GAA 0.93   SVS% .968      ROOKIE


Game #29 Kuva 4 - 2 (1 - 1, 0 - 1, 3 - 0) Kuva

07:54 1 - 0 Zach Lorentz (Radek Faksa, Cory Genovese)
12:54 1 - 1 Jared Knight (Olli Määttä, Max Domi)
39:49 1 - 2 Seth Griffith (Max Domi, Dane Fox) PPG

41:27 2 - 2 Zach Lorentz (Eric Ming, Radek Faksa)
47:17 3 - 2 Eric Ming (Ben Fanelli, Michael Catenacci)
59:20 4 - 2 Tobias Rieder, EN

John Gibson 34 / 36

Michael Houser 37 / 40

Kitchener Rangers 4 x 2 PIM, 1 x 5 PIM
London Knights 3 x 2 PIM, 1 x 5 PIM

* * * Zach Lorentz (2+0=2, +1, 0 PIM)
* * John Gibson (34 / 36 Saves)

* Michael Houser (37 / 40 Saves)

Olli Määttä, D - 0+1=1, 0, 0 PIM
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

EdellinenSeuraava

Paluu Muut kiekkoliigat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa