HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

Kuva
Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 06.12.2009 22:11

Tällä hetkellä Kerho kyntää erittäin syvällä. Rautakorven joukkueet ei ole ennenkään ollut syksyn mestareita, mutta tällä hetkellä näyttää pahalta. Hyökkäykset ovat satunnaisia ja pelkkää kiekon päähän heittoa. Ensi kaudeksi on fanit kovasti toivoneet enemmän hyökkäyspeli-älyistä valmentajaa. Näitä on jo esim. Jatkoajassa mainittu, mutta mainitaan täälläkin: Jokipoikien Pikkarainen, K-Vantaan Ahola ja Ilveksen Juujärvi.

Sitten mennään pelaaja-asioihin. Sopimuksia ei ole kuin muutamalla, tämä voi olla ihan hyväkin juttu, saadaanpahan ainakin uusia tuulia nyt antikiekon jälkeen. Maalivahdeilla on ensi kauteen kummallakin sopparit, puolustuksella vain kahdella ja hyökkäyksessä viidellä. Näillä muodostuisi seuraavat "hyökkäyskentät":

X - X - X

Männikkö - X - Nieminen

Louhi - X - X

Karevaara - X - Turtiainen


Ja pakkiparit:

Laamanen - X

X - X

Holmberg - X


Kuten huomaatte, vajaata on. Itse tykkäisin, että ensi kaudella ajettasiin junioreita sisään ja samalla pienennettäisiin pelaajabudjettia. Kaksi ensimmäistä kenttää olisi kovia pelimiehiä ja kaksi viimeistä oikeastaan junnuja. Sitten listaa ketkä ansaitsee ja ketkä ei paikkansa ensi kaudella.


Korhonen: Ei jatkoon, syynä loukkaantumisriski.
Syväsalmi: Rajamailla, kuitenkin ehkä antaisin jatkaa.
Mäenpää: Rahakysymys, todennäköisesti suuntaa NHL:ään tai KHL:ään.
Tuulola: Eiköhän Tuuski jo jäähdyttele tämän kauden jälkeen.
Honkanen: Miliisi pelannut ihan ok tähän mennessä, jos on halpa niin jatkoon.
Mäkelä: Tuskin edes tarvitsee kertoa, Tuukalle vain 5 vuoden pahvia käteen.

Muhonen: Todella halpa ollessaan, ja peliä yksikertaistamana jatkoon.
Hämäläinen: Ei esittänyt ihmeitä tähän mennessä, ei jatkoon.
Virta: Ikä painaa jo, ei jatkoon.
Sailio: Mielellään Sillille jatkoa.
Kemppainen: Ehkä tärkein mies, joka pitäisi saada pidettyä täällä.
Laakkonen: Asenne, loukkaantumisriski -> ei jatkoon.
Lähteenmäki: Halpana pelaaja jatkoon.
Viitaluoma: Palkkapussin pitää pienentyä huomattavasti, loppukaudesta pitää pelata myös hyvällä tasolla.
Vihko: Sama kuin Vilillä.
Kolehmainen: Jos on halpa, niin ehkä jatkoon.
Seitsonen: Ei näillä esityksillä jatkoon.

Kalliimpia miehiä pitäisi karsia pois ja 3-4 kentät saisi olla todella pieni osa pelaajabudjetista. Muutamalla huippuhankinnalla ykköseen, oltaisiin mitallimittelöissä ilman muuta mukana. Tässä olisi semmoinen minun mielijoukkue ensi kauteen:


"Voutilainen" - "Takatukka-Tsekki" - "Lammassaari"
Kärmeniemi - Mäkelä

Männikkö - Kemppainen - Nieminen
Laamanen - Honkanen

Sailio - Karevaara - Louhi
Holmberg - Syväsalmi

Muhonen - Järvinen - Turtiainen


Lassila - Metsola

Näillä olisi varmaan ihan hyvä lähteä ensi kauteen. Reservissä hyökkäyksessä olisi Viinamäkeä, Sireeniä ja muuta junnua. Toivottaisiin, että palautettaaisiin myös 7.puolustajan ja 13.hyökkääjän sääntö. Puolustuksessa olisi esim. Alatalo. Ykköskenttä olisi melkein puolet budjetista, toki tuon voisi vieläkin halvemmalla tavalla toteuttaa, mutta tämä vain minun ehdotus.

NYT ON TEIDÄN VUORO KERTOA MIELIPITEENNE JA POSTATA MUITAKIN EHDOTUKSIA!

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 25812
Liittynyt: 15.02.2008 16:08
Suosikkijoukkue: HIFK, Montreal Canadiens

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Dev » 07.12.2009 11:22

Tämän kauden suurin ongelma HPK:lla on ollut näin ulkopuolisen silmin kärkimiehien taso. Itse luokittelen kaverit kuten Ville Viitaluoma, Joonas Vihko ja Janne Laakkonen tasolle "hyviä pelaajia sille päivälle sattuessaan", eli näistä jokainen on sitä kastia, jotka tekevät hyvänä päivänä loistavaa työtä jäällä, mutta sitten kun taas ei huvita, niin herrat katoavat täysin kuvasta ja ainakin Viitaluomalla oli Blues, sekä IFK-aikoina jo vähän sellaista fleguilu meininkiä, en tiedä onko HPK:ssa ollut, mutta vähän herkästi suoristi selkänsä aina jäällä ja ei painanut loppuun asti. Minusta Viitaluoma ei todellakaan ole sen arvoinen pelaaja mitä hän tienaa.
Joonas Vihkon kohdalla taas ei ole tällaista fleguilu meininkiä ollut havaittavissa, mutta hän on myös sitä kastia, joka katoaa ajoittain täysin kuvasta ja herraa ei erota mitenkään kentällä.
Janne Laakkonen on taas viime vuosina kärsinyt koko ajan jostain pienistä loukkaantumisista ja on sellainen keskiverto liigajyrä, joka menee hyvin kakkosen laidassa terveenä ollessaan, tämäkin kaveri on kuitenkin käsittääkseni hiukan ylipalkattu.

Lyhyesti sanottuna, HPK:n pitää ulostaa mun mielestä nuo kaverit joukkueesta, tai ainakin heidän palkkansa pitää pudota ja varsinkin Viitaluoman. Bluesihan ei tämän äijän palkkapyyntöihin enään toissa kaudella lähtenyt, kun huomasi, että palkkapyynnot ei vastaa oikein tasoa, joten eikös nyt olisi HPK:ssa sama juttu?

Tuo HPK1929:n mainitsema kaksi ketjua hyviä liigapelaajia kuulostaa minusta erittäin hyvälle, mutta se vaatii myös sen, että ykkönen on sitten liigan kärkipään tasoa.
- Olen aina IFK

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Legenda » 04.03.2010 07:15

HPK on solminut jatkosopimuksia kolmen pelaajan kanssa.

Tuukka Mäkelä, 27, jatkaa Kerhossa myös seuraavat kaksi vuotta. Yhdeksättä liigakauttansa pelaava Mäkelä on noussut hiljoksiin Kerhon takalinjojen isännäksi ja tuo sitä kaivattua fyysisyyttä HPK:n takalinjoille. Pisteitä puolustaja on kerännyt tällä kaudella viiden (2+3) tehopisteen verran ja jäähypenkki on kulunut siinä sivussa 50 minuuttia.
Mäkelä on urallaan edustanut liigassa myös Lukkoa sekä Pelicansia.

Toinen kahden vuoden jatkaja on SaiPa-kasvatti Janne Kolehmainen, 23, joka on Mäkelän tapaan noussut Kerhofanien sydämiin fyysisellä pelillänsä ja kovilla taklauksilla. Tällä kaudella 190 senttinen ja lähes 100 kiloinen Kolehmainen on iskenyt seitsemän (4+3) tehopistettä ja kuluttanut jäähypenkkiä 53 minuutin edestä.

Kolmas jatkaja, vuoden paperilla, on Toni Häppölä. 28-vuotias sentteri tuli siirtorajalla Bluesista Kerhon riveihin ja on onnistunut vakuuttamaan seurajohdon siitä, että hänen sopimustaan kannattaa jatkaa myös ensi kauteen. Pisteitä yli 400 liigaottelun konkari on kerännyt tällä kaudella yhteensä seitsemän (4+3) kappaleen verran. Näistä Kerhonutussa on syntynyt kolme tehopistettä.

Lähdettä: http://www.hpk.fi/ajankohtaista/uutiset ... uksia.html
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 04.03.2010 17:09

Nyt olisi aika tehdä uutta arviointia ensi kauden Kerhosta. Kivoja nuo jatkosopimukset, varsinkin Mäkelä :peukkuylös: . No tässä uusi kokoonpano:

"Vihko/Ulkkari/Enlund" - "Viitaluoma/Ulkkari" - "Laakkonen/Ulkkari"
"Mäenpää" - Laamanen

Männikkö - "Uusikartano/Hämäläinen/Häppölä" - "Anttila"
Kärmeniemi - "Syväsalmi/Tuulola"

Louhi - "Häppölä/Kerälä" - Nieminen
Mäkelä - "Honkanen"

"Muhonen" - "Järvinen" - Kolehmainen

13. hyökkääjä: Turtiainen
7. puolustaja: Alatalo

Lassila - Metsola

Tuossa olisi tuore ehdotukseni. Ei kyllä mikään liigan top-5 rosteri kyllä, mutta onhan Kerho ennenkin osoittanut pärjäävänsä hieman "heikommallakin" materiaalilla. Muut myös ehdotuksia kehiin!

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Legenda » 26.03.2010 06:06

HPK on kokemassa pahan menetyksen ensi kaudeksi kun Frölunda Indians (Elitserien) on kertonut Ruotsalaismedialle olevansa kiinnostunut palkkaamaan 26-vuotiaan konkaripuolustaja Mikko Mäenpään itsellensä tulevaksi kaudeksi. Mäenpään suunnitellaan täyttävän Frölundan pakkivajausta joka on välttämätön tämän kauden jälkeen kun runkopuolustajista Philip Larssen lähtee Dallasiin ja Janne Niskala suuntanee joko Suomeen taikka Venäjälle vuolemaan ruplia.

Frölundan TJ Kent Norberg on tuttuun tyyliin hieman vaitonainen ja tyytyy siis sanomaan, että Mäenpää on pelaaja jota Frölunda tarkkailee täyttääkseen puolustustansa.

Lähdettä: http://www.sportsday.se/nyheter/hockey/ ... aa-ny-back
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 26.03.2010 18:32

Kerholle kaksi jatkosopimusta

Kivat jatkosopimukset. Viitaluoma taitaa siis olla ykkössentteri ja Tuulola 1-2 parin varma pakki. Nyt ketjut saattaisivat näyttää tämmöisiltä:


Männikkö/X2 - Viitaluoma - X1
Tuulola - Alatalo

Männikkö/Nieminen/X5 - Häppölä - Louhi
X3/Kärmeniemi - Laamanen

Muhonen/X6 - X4 - Nieminen/Turtiainen/"Sailio"
Mäkelä - Honkanen

Muhonen/X7 - "Järvinen" - Kolehmainen
(X tarkoittaa hankintaa, ja tärkeysjärjestyksessä numeroitu)

Lassila - Metsola


Siinä vähän ajatusta, tosin 7 uutta pelaajaa ei todellakaan tulla hankkimaan, ellei Lassilaa laiteta rahoiksi. Sitten noiden X:ien kimppuun:

X1= Tekee paljon töitä, puolustaa myös hyvin. Hyvät kädet löytyy ja maalientekokaan ei tuota vaikeuksia. Esim Laakkonen.
X2= Sniper. On kova tekemään maaleja, myös nopea pelaaja. Esim Vihko.
X3= Hyvä perusvarma pakki, jolla on käyttöä myös ylivoimalla. Esim Mielonen.
X4= Hyvä kahdensuunnan sentteri. Esim Kerälä.
X5= Hyvä maalintekijä, joka on iso, ulottuva ja voimakas. Esim Anttila.
X6= Täsmähankinta, joka nakuttaa sen parikymmentä pistettä kaudessa, osaa myös puolustaa. Esim Junnila.
X7= Nuori, potentiaalinen pelaaja, joka voi pian olla 1-2 kentän kamaa. Esim Rajala.

Viestit: 821
Liittynyt: 04.06.2009 18:24
Suosikkijoukkue: Mestis Pelicans

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Taitopelaaja » 30.03.2010 12:25

Todennäköisesti HPK on siis saamassa ainakin yhden pelaajan täältä Lahden suunnalta.
Tämän päivän veikkaaja siis huhuilee Santavuorta sinne päin ensi kaudeksi. Lisäksi Jatkoajassa on ollut juttua, että myös Santavuoren monivuotinen ketjutoveri junnuista alkaen, Jesse Saarinen, olisi ensi kaudella Kerhon miehiä.

Molemmissa pelaajissa on riskinsä, koska miehiä ei ainakaan Lahdessa hirveästi kiinnostanut pelata ja miehet viihtyivätkin melko paljon viihteellä, mutta ehkä maiseman vaihdos toisi muutoksen tähän ja miehet palaisivat omalle , n.15 maalin ja +30 tehopisteen, tasolleen.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja InFlames » 27.04.2010 16:43

Juuso Puustinen kerhon uusin hankinta

Veikkaajan tietojen mukaan tämä on varma siirto, enkä huomannut muissa ketjuissa tätä uutista vielä. Aika kerhon näköinen pelaaja omasta mielestä. Potentiaalia on nähtyä parempaan ja paikka löytyykin 1-2 ketjusta ensi kaudella.

Jari Sailio siirtyy puolestaan Puustisen ex-seuraan Bluesiin.

Avatar
Viestit: 145
Liittynyt: 22.01.2010 15:30
Paikkakunta: Vantaa
Suosikkijoukkue: HPK, Edmonton Oilers

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Vinke » 03.05.2010 12:23

Hmm.. Jotakin sellaista huhua on ollut liikkeellä että Marko Anttila ja Ville Nieminen tulossa Kerhoon?
Tässä hieman hahmottelua ensikauden joukkueesta:

X/V.Nieminen?-Viitaluoma-X
Louhi - X/Halh? - X/Männikkö
Puustinen-Kemppainen-N.Nieminen
Kolehmainen-Häppölä-X/Anttila?

Tuulola-X/Mäenpää?(Lähtee todennäköisesti muualle)
Laamanen-Mäkelä/Syväsalmi/X
Kärmeniemi-Alatalo

Lassila rahoiksi? Jos, hankitaan joko pari hyvää kenttäpelaajaa ja riskeerataan Metsola-Rinne kaksikolla ta hankitaani hyvä maalivahti.

X/Metsola-Rinne/Metsola
Jos häviää aina, pelkää voittamista.

Oranssi, sehän on voittajien väri.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja InFlames » 03.05.2010 14:10

Vinke kirjoitti:Puustinen-Kemppainen-N.Nieminen

Kemppainen on ollut erittäin vahvasti huhuissa tulossa Kärppiin ja veikkaaja muistaakseni piti siirtoa lähes varmana. Toivottavasti ei kuitenkaan tule meille. Pitäkää se Kemppainen siellä HPK:ssa. Kemppainen on toki eteenpäin urallaan menossa oleva pelaaja, mutta ei Kärpissä tarvita Kemppaista. Komulainen ajaa saman asian... Ei vielä samalla tasolla, mutta potentiaalia Komulla on. Saarenheimon jäädessä meille, niin en kyllä näe Kemppaiselle paikkaa. Eiköhän pelaajan ittensäkkin kannalta olisi parempi jatkaa HPK:ssa.

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 11.05.2010 18:00

Hyvältä alkaa joukkue näyttää tuoreiden hankintojen kera. Hankintoja kerkesinkin jo kommentoida tuolla niille kuuluvassa kentässä, joten puhun tässä nyt yleistä asiaa ja kokoonpanoista.

Männikkö/Puustinen - Viitaluoma/X2 - X1
Porseland - Laamanen

Männikkö/Puustinen - Viitaluoma/X2 - Saulietis
Alatalo - Tuulola

Louhi - Häppölä - Nieminen
Mäkelä - Haverinen

Kolehmainen - X3 - Roppo
(X tarkoittaa hankintaa, ja tärkeysjärjestyksessä numeroitu)

Lassila/Metsola


Ihan hyvältä näyttää. Voi toki olla, että Lassilasta joudutaan luopumaan, mutta se olisi sen ajan murhe. Ykköskenttään huutaa hyvää pelintekijää laitaan ja Viitaluoman kanssa ykkössentterin tittelistä kamppailevaa sentteriä. Myös neloseen joku juniori. Ja junioreissa olisi tuuraamassa Karevaaraa, Turtiaista ja puolustukseen Kärmeniemi, Holmerg ja Hietikko. Sitten ketä nuo X:t voisivat olla:

X1= Taitava pelinrakentaja. Luo paikkoja kavereille kovalla tahdilla ja pystyy itse myös ratkaisemaan. Voisi olla Rosan tyylinen, mutta ei vielä niin pappa.
X2= Tasaväkinen sentteri Vilin kanssa, tyyliltään pelinrakentaja. Vähän Redenbachin tyllinen scouttaus.
X3= Juniori, jolla on potentiaalia ylempiin kenttiin. Taitava kiekollisesti, Jan-Mikael Järvisen tyylinen nuori lupaus.

Avatar
Viestit: 1636
Liittynyt: 17.04.2010 14:59
Suosikkijoukkue: JYP, Chicago Blackhawks

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Rocket » 09.06.2010 08:51

Eihän se kokoonpano vieläkään näytä mestaruuden arvoiselta, mutta ei Kerhon pitäisi Playoffeista tuollaisellakaan kokoonpanolla joutua ulos. Ihan kohtuu hyvä puolutus, maalivahtina Kerhon tukipalkki tulevaa kautta ajetellen, Teemu Lassila. Lassilalla on hyvä kausi takana, joten itseluottamus kasvaa, kunhan ei enää ota turhia kamppijäähyjä.

Ykköskentän laituri on se tärkein hankintakohde, johon pitäisi ehkä ostaa joku ulkomaalainen pelintekijä, joka osaa tehdä myös maaleja. Joukkue tarvitsee kokeneita pelaajia, joten laiturin pitäisi olla hyvässä iässä - Kerho tarvitsee apua nyt eikä pitkällä tähtäimellä jotain tulevaisuuden lupausta. Mieluusti hänelle pitkä sopimus, kolmen vuoden pahvi.
Patrick "The Doctor" Kane: Superman, Spin-O-Rama, Shootout

"Mää täs laskeskelin, että niil oli tää Kreps ja Rosa ja mikä St. Pierre. Sinne voi muutaman miljoonan heittää, et enemmän tein maaleja kun ne yhteensä."
- Jonne 'Teurastaja' Virtanen

"Vähän se on lihava, mutta muuten ihan mukava."
- Jonne 'Teurastaja' Virtanen Antti Pihlströmistä

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 09.06.2010 15:30

HPK:lle kolme uutta keskushyökkääjää


Kolme uutta sentteriä siis Kerholle. Mielestäni hienoa, että panostetaan juuri näihin nuoriin ja potentiaalisiin pelaajiin, eikä vanhoihin kehäraakkeihin. Tomas Knotek ja Tuukka Pulliainen try-out sopimuksella ja Arsi Piispanen 1 vuoden sopimuksella. Nyt alkaa sentteri-tilannekkin olla kunnossa. Tässä hieman arviointia yksittäin hankinnoista:

Tomas Knotek: Ehdottomasti kokeilun arvoinen nuori kaveri. Potentiaalia riittää taistella jopa 1.sentterin paikasta, mutta lähtökohtaisesti 2.sentteri. Hyvät tehot nakuttanut Kanadassa ja U20-kisoissakin pariin otteeseen jo pelaillut. Loistava hankinta!


Tuukka Pulliainen: Myös Tuukka on kokeilemisen arvoinen, tälläkin kaudella mestiksessä hyvät tehot. Jos pääsee try-outista läpi, tulee vääntämään Arsin kanssa 4.sentterin paikasta lähtökohtaisesti. Potentiaalia löytyy, joten ihan hyvä kokeilu.
8+

Arsi Piispanen: Saanut kiekkopiireissä hieman huonon maineen. Potentiaalia kuitenkin on ja siitä kertoo se, että Arsi on kaksi kertaa ollut U20-joukkueessa pelaamassa MM-kisoja. Ihan kohtalainen kokeilu, potentiaalia on n. 20 pisteeseen. Kohtalainen hankinta.


Vielä ykköskenttään jos saisi yhden pelitekevän laiturin, jolla olisi erinomaiset kädet, niin joukkue olisi kyllä valmis. Toki jos Teemu lähtee Venäjälle, niin sitten voisi uusi maalivahtikin olla paikallaan. =)

Avatar
Viestit: 1636
Liittynyt: 17.04.2010 14:59
Suosikkijoukkue: JYP, Chicago Blackhawks

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Rocket » 09.06.2010 17:24

Tomas Knotek on todellakin näistä nuorista senttereistä kovin. Hyvä ulkomaalaishankita HPK:lta, joka olisi kyllä ehkä kaivannut lyhyen tähtäimen apua ykkösketjun laituriksi, se olisi ollut se ykköstärkeinasia. Ihan hyvä sopimuskolmikko tuli kuitenkin, ei mitään heitä vastaan, mutta eikö HPK:n pitänyt hankkia se laituri ykkösnyrkkiin?
Patrick "The Doctor" Kane: Superman, Spin-O-Rama, Shootout

"Mää täs laskeskelin, että niil oli tää Kreps ja Rosa ja mikä St. Pierre. Sinne voi muutaman miljoonan heittää, et enemmän tein maaleja kun ne yhteensä."
- Jonne 'Teurastaja' Virtanen

"Vähän se on lihava, mutta muuten ihan mukava."
- Jonne 'Teurastaja' Virtanen Antti Pihlströmistä

Avatar
Viestit: 2400
Liittynyt: 01.09.2008 20:20
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Caps, Chelsea FC

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Kauppila » 09.06.2010 18:19

Tomas Knotek vaikuttaa kyllä ihan pätevältä jantterilta SM-liigaan. Eurooppalainen jätkä kuitenkin kyseessä, niin iso kaukalokaan tuskin tulee tuottamaan tuskaa. QMJHL:ssä tehnyt kohtuu hyvää jälkeä ja kannattaa ottaa huomioon jätkän tilastomerkinnät U-20 peleistä, jotka ovat kyllä ihan hienoa katsottavaa. Pienikokoinen sentteri, joka voi tietenkin tuottaa pieniä vaikeuksia isompia pakkeja vastaan. Ihan kohtuu hyvä hankinta HPK:lta kuitenkin näin ennakkoon.

Ja sitten surunvalitteluni HPK:ta kohtaan... Arsi vitun Piispanen! :fuckyou: Ei voi ymmärtää, että miten joku liigaseura voi alistua tämän miehen palkkaamiseen vielä. Mies, joka ryssii hyökkäykset, kompuroi kun annetaan painetta ja syöttelee päin persettä. Arsi yrittää myös muka pehmeillä käsillään ohittaa pakkeja, mutta noin 97% ajasta hän menettää kiekon, joko niin, että yrittää laittaa puikoista kiekot ja sen jälkeen menettää tai sitten mies pistetään seinille. Arsi sai viime kaudella noita näyönpaikkoja kyllä niin paljon, että miehen nykytaso on ihan nähtyä tavaraa. Tämän jätkän paska-kiekkoa tuli nähtyä Lahdessa todella paljon, joten voin suoralta kädeltä sanoa, että ihan jumalattoman huono hankinta.
Ei näin HPK. :thumb_down:
''Form is temporary, Class is permanent''

''Im not putting pressure on you about that we have to win. I don’t want to put that kind of pressure on you. But we can’t lose, we cannot lose.'' – Jose Mourinho

Seuraava

Paluu HPK

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa