HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

Kuva
Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 09.07.2010 10:38

Kesä alkaa olemaan jo hyvällä mallilla ja eipä Liigan alkuunkaan enään ole kuin reilu kaksi kuukautta.

HPK:n joukkue on hyvällä mallilla, tosin minä kaipaisin edelleen ykköskentän laitaan yhtä pelintekijää pehmeillä käsillä. En kyllä jaksa uskoa että sieltä tulisi mitään järisyttävän kovaa nimeä, ehkä joku potentiaalinen nuori saattaisi tulla try-outille. Tomas Knotekia voisi kokeilla sille paikalle, mikäli saataisiin vielä yksi hyvä sentteri tai Arsi Piispanen, Toni Häppölä ja Tuukka Pulliainen antaisivat kovat näytöt harjoituskaudella.

Hyviä uutisia on kuitenkin tullut maalivahtiosastolta. Jatkoajassa yksi HPK-henkinen tietää kertoa että Teemu pelaa ensi kaudella HPK:ssa. Tämän tekee uskottavaksi myös liigakauden aikana syntynyt lapsi. Lisäksi SKA Pietari, johon nimi Teemu Lassila oltiin yhdistetty huhuissa, on hankkinut Evgeni Nabokovin todella suurella rahasummalla. Joten ei Lassila varmastikkaan sinne ainakaan lähde.

Iloinen asia on myös huomata kuinka paljon potentiaalisia maalipyssyjä Kerholla on. Todennäköisesti ykkösketjussa maaleja naputtavat Miikka Männikkö tai Juuso Puustinen. En usko että kummatkin pelaavat ykköskentässä, se ei mielestäni silloin olisi tasapainossa. Lisäksi kun on "TV ja netti"-scoutannut Kaspars Saulietisiä, niin minulle ainakin tulee hänestä yksi pelaaja mieleen: Juha-Matti Aaltonen. Vahva suojaamaan, suht hyvä luistelija, kikkoja on joka lähtöön ja osaa ajaa röyhkeästi maalille. Uskon vahvasti että Saulietis tekee ensi kaudella vähintään 30 pistettä. Eikä sovi unohtaa Niko Niemistä tai Jyrki Louhea. Viime kaudella Nieminen oli pettymys mutta esim. toissa kaudella naputti 18 häkkiä Tapparan paidassa. Uskon että ainakin 10 häkkiä Niko lyö alkavalla kaudella. Louhi sensijaan yllätti minut ja monet muut iloisesti. Kaveri hankki itse sponsorit että pääsi Kerhoon pelaamaan ja tuli kyllä vahvasti takaisin monien fanien sydämiin. Viime kaudella naputti 11 maalia joka yllätti ainakin minut. Alkukaudesta pelasi lähes jouluun asti kolmos- tai neloskentässä. Sitten muutamat ottelut ykköskentässä ja sen jälkeen vakiinnutti paikkansa kakkoskentän laidalla. Antti Roppo vaikuttaa myös potentiaaliselta maalipyssyltä. Viime kaudella 27 reppua 59 ottelussa ei ole huono saavutus, vaikka liiga ei kyllä tainnut olla kaikista kovin.

Kun vertailee lähteneitä ja tulleita pelaajia, niin huomaa kyllä selkeästi kuinka joukkuetta halvennetaan. Tosin eipä tämä nyt ihan onnettomalta näytä, nimittäin mielestäni jokunen noista korvaavista on ennakolta "parempi" kuin korvattu peluri. Potentiaalia riittää kyllä joukkueessa, mahdollisuuksia löytyy jopa mitalipeleihin saakka.

Mikko Mäenpää -> Mathias Porseland
Jani Honkanen -> Joni Haverinen
Kai Syväsalmi -> Lauri Kärmeniemi / Santeri Alatalo
Jari Sailio -> Kaspars Saulietis
Joonas Vihko -> Juuso Puustinen
Ville Hämäläinen -> Tomas Knotek
Joonas Kemppainen -> Arsi Piispanen / Tuukka Pulliainen
Tuomas Muhonen -> Antti Roppo
Janne Laakkonen -> ?

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja InFlames » 09.07.2010 19:54

HPK1929 kirjoitti: Lisäksi kun on "TV ja netti"-scoutannut Kaspars Saulietisiä, niin minulle ainakin tulee hänestä yksi pelaaja mieleen: Juha-Matti Aaltonen. Vahva suojaamaan, suht hyvä luistelija, kikkoja on joka lähtöön ja osaa ajaa röyhkeästi maalille. Uskon vahvasti että Saulietis tekee ensi kaudella vähintään 30 pistettä.


Samalla scouttaustyylillä olen ite muodostanut samanlaisen mielipiteen Saulietisista. En nyt kuitenkaan vertaisi Aaltoseen, joka oli todella arvaamaton ja vaarallinen pelaaja viime kaudella. Saulietiksen viime kausi on mennyt enemmän tai vähemmän vihkoon. Peli ei kulkenut KHL:ssä, Valko-Venäjällä eikä Tsekin Extraliigassa. Tämä siis tilastojen valossa, sillä en kyseistä jantteria nähnyt TV:n välityksellä kertaakaan muuta kuin MM-kisoissa. 23-vuotias Saulietis on Latvian nuoremman sukupolven taitureita, jolla on taitoa ja kokoa. Turha tällä hetkellä on kuitenkaan vertailla Aaltoseen, sillä Saulietisilla on matkaa vielä Aaltosen viime kauden tasolle ja paljon. +30 pistettä voinee mennä rikki, mutta mitään 40-50 pistettä on turha odottaa. Saulietis ei ole mikään sateentekijä, mutta yllättää varmasti monet taitotasollaan. MM-kisoista muistan yhden hienon harhautuksen Saulietisilta ja ainakin kaveri on kova haastamaan. Saa nähä miten peli sujuu fyysisessä SM-liigassa.

Avatar
Viestit: 3686
Liittynyt: 02.02.2009 11:29
Paikkakunta: Helsinki
Suosikkijoukkue: KooKoo, TPS, Hershey Bears & Washington Capitals

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Metsäkulma » 09.07.2010 20:08

Huhuh, ainakin on odotukset korkealla jos Kaspars Saulietisin odotetaan iskevän +30 pinnaa... Ei ole urallaan yltänyt tuohon rajapyykkiin edes Latvian, Valko-Venäjän sarjoissa tai WHL:ssä. Ensi kaudella alle 20 pongoa ja rooli kolmos-nelosketjusta. Lähteekö HPK1929 vetoon? :cool:
"Väittää naispuolinen henkilö joka väitti Jesse Virtasen pelanneen kookoossa ja nähneensä hänen pelejään omin silmin"
"Jääkiekko on tilastourheilua"
- Laviols

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 09.07.2010 20:42

No johan Metsäkulma tänne tuli kyseenalaistamaan minun MIELIPITEITÄ. Tuohon pistevetoon nyt uskaltaa lähteä kuka vaan elikkäs siis 20 pistettä raja ja mikä sitten palkinto?

Avatar
Viestit: 3686
Liittynyt: 02.02.2009 11:29
Paikkakunta: Helsinki
Suosikkijoukkue: KooKoo, TPS, Hershey Bears & Washington Capitals

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Metsäkulma » 09.07.2010 21:15

HPK1929 kirjoitti:No johan Metsäkulma tänne tuli kyseenalaistamaan minun MIELIPITEITÄ. Tuohon pistevetoon nyt uskaltaa lähteä kuka vaan elikkäs siis 20 pistettä raja ja mikä sitten palkinto?


Tuo latvialaishmvn pisteveikkaus ei itseasiassa ollut mielipide, vaan arvaus/ennustus. Ja joo, tykkään nussia pilkkua :geek:
"Väittää naispuolinen henkilö joka väitti Jesse Virtasen pelanneen kookoossa ja nähneensä hänen pelejään omin silmin"
"Jääkiekko on tilastourheilua"
- Laviols

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 11.07.2010 19:03

Jatkoajassa Jokerihenkinen tyyppi tietää kertoa että Louhi olisi pitkään sairaslomalla. Tarkemmin ei kuitenkaan mitään kerro joten saas nähdä että onko taas jotain itsekeksittyjä huhuja vai tosiasia. Harmillista sillä Jykä olisi ollut aika tärkeä pala joukkuetta. Tästä tilanteesta kuitenkin voi olla hyötyä siihen että kunnon pelintekijä laituri tulisi paikkaamaan häntä.

Tulipas hieman tutkailtua eliteprospectistä hyviä vahvistuksia ensi kauden Kerhoon. Lähtökohtahan on se että pakottavaa tarvetta hankinnalle ei ole Louhesta huolimatta, mutta menestyksen kannalta suotavaa olisi hankkia ykkös-kakkosketjuun laituri tai sitten jos Knotek pelaa laidassa niin kakkoskentän sentteri. Kaikkien kohdalla tarkistin aina EP:n huhut ja kaikki nämä olivat unknown:ssa.

Eric Beaudoin
Voimahyökkääjä jolta tosiaan pituutta ja painoa löytyy. 190cm pitkä ja 100kg painava jässikkä voisi olla ihan hyvä ykkösketjun kolmanneksi lenkiksi kahden hyökkäävän pelaajan vierelle. On käynyt myös SM-Liigassa Jokereiden ja HPK:n paidassa kokeilemassa. Elitserienissä kuitenkin viime kaudella 34 pistettä on aika hyvin ja voisi sopia HPK:hon.

Viktor Alexandrov
Kolmannen kierroksen varaus, nuori 24-vuotias laituri. Kazahkstanin maajoukkueessakin pyörähtänyt pelaaja nakutti viime kaudella KHL:ssä 25 pistettä ja olisi kyllä kovan potentiaalin omaava kaveri. Koko ikänsä kuitenkin pelannut kotiseudullaan ja NHL:ään sopimusta ei koskaan kirjoitettu, joten ei välttämättä lähde Suomeen.

Andreas Sabroe
Parhaassa iässä oleva Tanskalainen on viime kaudella nakuttanut Tanskan liigassa piste per peli tahtia. Voisi olla hyvä try-out kokeilu ja on mielenkiintoinen pelaaja. Hänkin on kuitenkin koko ikänsä Tanskassa kiekkoillut eikä välttämättä Suomeen lähde, mutta aina kannattaa yrittää.

Nämä ovat kuitenkin aika kaukaa haettuja veikkauksia mutta ainakin Beaudoin saattaisi lähteä Suomeen koittamaan. Näiden lisäksi Peter Olvecky joka on liitetty huhuihin Suomessa olisi loistava pelaaja ykköskenttään. Saattaa kuitenkin maksaa jonkin verran kun on jo 32 peliä NHL:ääkin takonut.

Viestit: 15
Liittynyt: 19.07.2008 18:35

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja janetsiki » 21.07.2010 21:04

Pekka Saarenheimo ois kyllä ihan ok hankinta kakkos kolmos sentteriksi.
Sitte se yks äkänen laituri Steve Kariya.
Niin alka olla joukko kasassa.

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 07.08.2010 09:32

Sitä on sitten ensimmäiset harjoitusottelut takana. Eipä tuo nyt kauhean hienosti mennyt mutta onneksi vielä on paljon aikaa.

Eilen ilmoitettiin myös kapteenitietoa. Tulevalla kaudella siis Tuulola kantaa C:tä rinnassa ja Laamanen sekä Kolehmainen toimivat varakapteeneina. Näiden lisäksi hieman mielenkiintoisempi tieto on että myös Louhi kuuluu kapteenistoon ja edustaa HPK:ta valmentajapalavereissa.
Kaikenkaikkiaan ihan hyvät valinnat ja todennäköisesti itse olisin valinnut samat. Tuulolalle kuuluu ilmanmuuta kapteenin paikka, onhan hän sentään järjettömän kokenut ja Hämeenlinnalaislähtöinen.

Sitten eiliseen Pitsiturnaukseen. HPK:han siis hävisi ensimmäisen ottelun TPS:lle 1-3 ja pelasi tasan Ilveksen kanssa 1-1.
En tiedä johtuiko Rindellistä mutta puolustus oli aivan sekaisin. Siitä hyvä esimerkki TPS:n 0-2 maali jossa kaksi Tepsin pelaajaa olivat täysin vapaana maalin edessä. Tuo asia täytyy aivan ensimmäiseksi saada kuntoon tai muuten voi alkaa tulemaan aika pahoja murskalukemia. Hyökkäyspelaamisessakin on vielä tekemistä paljon. Nyt täytyisi mahdollisimman pian löytää ketjut joilla olisi hyvin kemiaa toistensa kanssa. Laukaukset olivat aika heppoisia lukuunottamatta Saulietisia, Puustista ja Porselandia. Toivottavasti Harri hoitaa asiat kuntoon!

Nyt pelaajiin. Try-out sopimuksellahan siis pelasi Knotek, Saulietis ja Pulliainen. Toki vielä ei välttämättä kenellekkään yhden turnauksen perusteella kannata sopimusta antaa mutta ainakin Pulliainen ja Saulietis vakuuttivat minut. Knotek sensijaan oli hieman näkymätön varsinkin toisessa pelissä ja en muista näinkö häntä kertaakaan Ilves-pelissä kentällä. Kuitenkin uskon että hän tulee vielä vakuuttamaan meidät.
Mukavimmat yllätykset olivat minulle ehdottomasti Porseland, Pulliainen, Roppo ja Haverinen. Porselandin odotteenkin olevan hyvä ja todella vakuuttavia avauksia ja rauhallista pelaamista. Pulliaisen en odottanut kovin suureen rooliin nousevan mutta upeasti mies siihen nähden pelasi ja kaiken kruunasi upea rankkari. Ropolta odotinkin suht paljon mutta kyllä hän odotukset täytti ja oli todella sähäkällä pelipäällä. Haverinen oli iso yllätys kiekollisessa pelissä ja pari kovaa lämäriäkin lähti viivalta.
Toivotaan että viime kaudellakin HPK:ssa pelanneet saavat pelin maistumaan ja kulkemaan kun kauden alku lähenee!

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja InFlames » 07.08.2010 16:00

HPK1929 kirjoitti:Nyt pelaajiin. Try-out sopimuksellahan siis pelasi Knotek, Saulietis ja Pulliainen. Toki vielä ei välttämättä kenellekkään yhden turnauksen perusteella kannata sopimusta antaa mutta ainakin Pulliainen ja Saulietis vakuuttivat minut. Knotek sensijaan oli hieman näkymätön varsinkin toisessa pelissä ja en muista näinkö häntä kertaakaan Ilves-pelissä kentällä. Kuitenkin uskon että hän tulee vielä vakuuttamaan meidät.


Tuo pätkä minkä kirjoitit tulee varmasti pätemään myös kauden aikana. Knotek tuntuu pelaajalta, joka floppaa jos HPK hänelle kauden kattavan sopimuksen tekee. Saulietisia seuranneet tietävät, että kaverilla on sen verran paljon potentiaalia varastossa, että voi olla todellinen löytö ja ainakin hyvä pelaaja 1-2 ketjun laidalle. Tuo taitoa, kokoa ja myös taklauksia. Pulliainen on Mestiksessä tehnyt kovaa jälkeä ja voi olla, että hänellekkin löytyy paikka tuosta HPK:n varsin keskinkertaisesta hyökkäyskalustosta. Knotekista vielä loppuun sen verran, että pelasi hyvät U20 MM-kisat, mutta silti vaikuttaa vähän sellaiselta pelaajalta joka ei tule HPK:ta kannattelemaan. Toivottavasti olen väärässä ja Knotek onnistuu heti SM-liigassa. Hyvä ainakin, että HPK try-outin kautta kokeilee näitä arpoja.

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 14.08.2010 21:09

Ensimmäinen voitto sitten napattu harjoituskaudella. Eilen siis Nokialla pelatussa ottelussa HPK voitti Ilveksen 5-0. Kovat lukemat, mutta taitaa kertoa enemmän maalivahdeista ja juniorit vastaan aikuiset - asetelmasta.

Hyvä uutinen oli tuo eilinen voitto, mutta myös huonoja uutisia löytyy. Yleensä luotettavalla Jatkoajan-keskustelupalstalla HPK-henkinen nimimerkki tietää kertoa Toni Häppölän olleen eilen leikkauksessa. Harminpaikka koska oli loppukaudesta mielestäni kyllä ihan pätevä alempien ketjujen sentteri. Toisaalta kun ajattelee toiselta kantilta, niin nyt avautuu hyvin harjoituskauden alussa pelanneille Tuukka Pulliaiselle ja Arsi Piispaselle mahdollisuus näyttää.

Sitten hieman kiinni tuohon Ilves - HPK harjoitusotteluun. Itse en paikalle päässyt asuinpaikan takia, enkä todennäköisesti muihinkaan harjoitusotteluihin. Joukkueen mukana ei ollut varmoista vakiokokoonpanomiehistä Mathias Porseland, Juuso Puustinen, sekä loukkaantuneet Jyrki Louhi ja Toni Häppölä. Kyllä kun nuo miehet laitetaan tuohon mukaan, niin varmaankin pari askelta parempaa jälkeä alkaa tulemaan. Toki on syytä muistaa, että Ilves pelasi aika junnupitoisella joukkueella ja ei näin todellakaan ole mikään paras mittari. Maalinsuulle otettiin siis Teemu Lassila ja näytti jälleen kaikille epäilijöilleen mikä tulee olemaan ensi kaudella. Ilmeisesti todella varmaa peliä ja hyviä pelastuksia.
Puolustajista Alatalo ilmeisesti erottui positiivisesti erityisesti hyökkäyspään pelillään, omissa sattui pari virhettä. Myös Marko Tuulola pelasi varman ottelun, vaikka ei tehojen makuun päässytkään. Punanutuissa viime kaudella pelannut Haverinen raporttejen mukaan ihan hyvä pakki ja Pitsiturnauksessa oman näkemäni mukaan hyvä kiekollisenakin. Heikosti sen sijaan pelasit Laamanen ja Kärmeniemi. Enemmänkin Laamanen teki huonoja ratkaisuja eikä kosketuksetkaan ilmeisesti kovin hyviä olleet. Kärmeniemi ei ollut kovinkaan varma, mutta eiköhän se siitä.
Hyökkäyksestä erityisesti Kaspars Saulietis pelasi huikeasti! Hyvä liike, kiekonhallinta ja kova yritys maustettuna rottamaisuudella ja fyysisyydellä tulee olemaan todella kova ase ensi kaudella. Myös 3.kenttä Roppo - Pulliainen - Kolehmainen esiintyi hienosti ainakin tilastojen valoissa. Yhteensä kuusi tehopistettä nakutti tämä kentällinen, joten taitaa kemiaa olla. Pulliainen tarjoilee ja Roppo tekee maalit, sekä siinä sivussa Kolehmainen tekee fyysistä työtä urakalla. Arsi Piispanen pelasi myös hienosti, kuten jo Pitsiturnauksessa pieniä väläyttelyitä. Taitoa löytyy ja pari hienoa harhautusta, hyvä riistopelissä ja hyvä suojaamaan. Knotek ei ollut kovinkaan näkyvä, mutta ainakin loistavaa pelinkäsitystä ja upea viimeistely ylänurkkaan. Joku Ilves-fani uskaltaa luvata hyvää tulevaisuutta hänelle, toivottavasti näin tulee käymään!

Kai sitä täytyy alkaa suuntamaan katseet kuukauden päähän ja siihen millä kokoonpanolla Kerho luistelee jäälle 16.9. torstaina Turussa. Louhi ja Häppölä eivät siis pelaa kauden alussa, joka on kyllä harmi. Muutenkin ei ole kovin leveä hyökkäyskalusto ja paljoakaan ei enään loukkaantumisia kestä. Pakistossa onneksi on leveyttä ja jäälle heittää Kärmeniemi tai Holmberg.

Saulietis - Viitaluoma - Puustinen
Nieminen - Knotek - Männikkö
Roppo - Pulliainen - Kolehmainen
Karevaara - Piispanen - Turtiainen

Ykkösketjussa Saulietis pitää fyysisyyttä yllä ja tekee maaleja, Viitaluoma pelaa paikkoja laitureille ja Puustinen taiteilee kiekkoja maaliin.
Kakkosketjussa Nieminen taklaa ja vääntää, sekä siinä sivussa tekee maaleja, Knotek pelaa laitureille paikkoja ja Männikkö laitta kiekkoja maaliin.
Kolmosketjussa Roppo tekee maaleja ja pelaa sähäkästi, Pulliainen pelaa paikkoja ja Kolehmainen taklaa, tappelee, puolustaa ja aiheuttaa hämminkiä.
Nelosketjussa Karevaara tekee maaleja, Piispanen suojaa kiekkoa paljon ja karvaa, sekä Turtiainen tekee hieman kaikkea.

Hyökkäys on muuten hyvä, mutta leveyttä ei löydy kyllä paljoa. Jos joku näistä loukkaantuu, niin sitten täytyy nostaa Honka tai joku muu A-juniori pelaavaan kokoonpanoon. Mikäli kaikki osuvat nappiin, niin tässä on kyllä erittäin hyvä hyökkäys.

Porseland - Tuulola
Laamanen - Haverinen
Alatalo - Mäkelä
+ Kärmeniemi ja Holmberg

Ykkösparissa Porseland, jolta odotetaan tehoja lähes Mäenpään tahtiin ja Tuulola joka antaa sitten mahdollisuuden Porselle pelata reilusti hyökkäävää peliä.
Kakkosparissa Laamanen avustaa hyökkäyspäässä hyökkäyksiä ja Haverinen pyrkii auttamaan hyökkäys- sekä puolustuspäässä.
Kolmosparissa Alatalo ottaa vastuun hyökkäyksen avustamisesta ja Mäkelä pelaa fyysisesti omassa päässä ja välillä myös hyökkäyspäässä.

Pakistosta löytyy reilusti leveyttä ja oikeastaan kahdeksan liigatasolle vähintään kohtalaista pakkia löytyy. Heidänkin takaa vielä esimerkkinä Oksa tai Hietikko. Hyökkäyspäässä Laamasen pitää pystyä ainakin viime kauden suoritukseen ja puolustuspäässä olisi paljon parannettavaa. Porselandilta odotetaan paljon ja itsekin laittaisin odotukset sinne +30 pisteeseen, jonka varmaan pystyy tekemäänkin isolla vastuulla.

Avatar
Viestit: 11211
Liittynyt: 18.11.2008 00:25
Suosikkijoukkue: Oulun Kärpät

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Nestori » 14.08.2010 21:41

HPK1929 kirjoitti:Porselandilta odotetaan paljon ja itsekin laittaisin odotukset sinne +30 pisteeseen, jonka varmaan pystyy tekemäänkin isolla vastuulla.

Huutelenpa vieraisiin pöytiin, mutta mikä siinä Porselandissa on niin erikoista, että aika moni Kerholainen uskoo miehestä tulevan seuraavan Adam Mashurin? Eihän Porseland ole ikinä tehnyt pääsarjatasolla tehnyt 16 pistettä enempää? Millä perusteilla MP:n tason odotetaan nousevan puolet parempaan pistemäärään saatikka, että kiekollinen rooli olisi kehittynyt kesän aikana moisen harppauksen eteenpäin? Ei sillä, että haluaisin mitenkään dissata miestä (koska sitä en halua), mutta
montako peliä olet HPK1929 nähnyt Porselandin pelaavan? Vaikka EP:ssa miestä kehutaan hyväksi, niin ei se tarkoita sitä, että pelaaja välttämättä ottaisi noin ison edistysaskeleen pisteitten varjossa, kuin mitä sinä ja moni muukin ennustaa?

Porselandissa on potentiaalia ja vain pari videoklippiä itsekin nähneenä, en pysty mitään todellisia arvioita heittämään, mutta kyllä nuo odotukset miehen suhteen on Hämeenlinnassa ehkä liian korkealla?
Oulun Kärpät

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 14.08.2010 22:02

Hienoa että joku muukin kommentoi tänne kuin minä.

Faktahan on siis se että Porse ei ole tehnyt pääsarjatasolla kuin parhaimmillaan 16 pistettä 51 ottelussa. Kuitenkin Allsvenskanissa joka on jo aika lähellä joiltakin osin SM-liigaa, hän teki kaudella 2007-2008 25 pistettä 45 ottelussa. Itse uskon että huonolla joukkueella oli suuri vaikutus kahtena viime kautena ja siitä kertoo se että vain yksi pelaaja pääsi Röglessä yli 30 pisteen ja se oli hyökkääjä Eric Beaudoin. Tuo ja reilusti kasvava vastuu on ne syyt miksi odotan yli 30 pistettä.

Kummatkin harjoitusottelut joissa Porse on pelannut olen nähnyt ja hyvin pelasi varsinkin hyökkäyssuuntaan. Erityisesti avaukset jäivät mieleen, nehän eivät menneet mihinkään muualle kuin oman pelaaja lapaan.

Avatar
Viestit: 11211
Liittynyt: 18.11.2008 00:25
Suosikkijoukkue: Oulun Kärpät

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Nestori » 14.08.2010 22:35

No joo. Sellainen pikku OT-info tähän väliin, että Allsvenskan ei ole lähelläkään SM-liigaa missän muodossa.

Ja aiheeseen palatakseni, niin Röglehän ei joukkueena mikään häävi ole ollut, mutta jos siellä on kerran mies päässyt pelaavaan rooliin, niin pisteitä olisi pitänyt ropista enemmän kuin tuo 15-16, jotka Porseland kahtena Rögle-kautenaan on tehnyt? Pakkien pistepörssin kolmas Röglen miehistössä oli tuo MP viime kaudella, joten en mä ainakaan näe siinä muuta kuin, että hieman keskivertoa parempi peruspakki, jonka avaukset tosiaan napsahtelee kohdilleen ja niitä kakkossyöttöpisteitä kertyy tilille?

No mutta, eihän tästä viitsisi mitään sotaa ryhtyä julistamaan yhden pelaajan takia. Toivottavasti Porseland vastaa Hämeenlinnalaisten odotuksiin ja ihan oikeasti on se kiekollinen liideri, joka saalistaa sen 30+ pistettä varman oman pään luutimisen lisäksi. :peukkuylös:
Oulun Kärpät

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 20.08.2010 13:40

Kultakeskus-turnauksen ensimmäinen päivä on nyt siis ohi. SaiPa voitti ensimmäisessä ottelussa Klotenin 5-4 vm-kilpailun jälkeen ja HPK hävisi Neftehimikille 1-2 myös vm-kilpailun jälkeen.

Maalivahtipeli toimi eilen jälleen erinomaisesti. 35 torjuntaa ja 1 maali varsinaisella peliajalla ei ole mikään huono suoritus, kun osa oli vielä huippukoppeja. Tällä saralla on kaikki loistavasti, kunhan muistavat lepuuttaa Lassilaa.
Puolustuspeli toimi myös ihan hyvin ja loistavasti pelattua alivoimaa. Varsinkin Alatalo on pelannut harjoitusottelut kaikki todella hienosti ja tulee tekemään varmasti läpimurron tällä kaudella. Haverinen on pelannut myös ihan mukiinmenevästi ja ansaitsee kyllä paikkansa pelaavassa pakistossa. Puolustus on kyllä Kerhon vahvuus tälläkin kaudella.
Sitten ongelmaan. Hyökkäyspeli ei ole toiminut ollenkaan toivotulla tavalla, eikä myöskään ylivoima. Tähän olisi hyvä tulla korjaus jo tänään, kun HPK saa vastaansa Klotenin. Juonikkuutta tarvitaan ehdottomasti lisää ja koska Knotekille tuskin sopimusta tehdään, niin kakkoskentän sentteriksi olisi hyvä saada joku älykäs pelintekijä. Saulietis ja Puustinen ovat olleet kyllä selkeitä vahvistuksia ja runkosarjassa sama meno täytyy jatkua, tai korkeintaan petrata vielä hieman. Hyökkäykseen täytyy saada korjausta!

Knotek pelasi eilen vain junnujen kanssa ja oli muutenkin Rindellin koirankopissa. Hän siis ei tule saamaan sopimusta, joten sentterit ovat tällä hetkellä Viitaluoma, Piispanen ja Pulliainen try-out sopimuksella, sekä loukkaantunut Häppölä. Kovin on heikkoa, joten tuohon kyllä tulee kakkossentteri varmasti. Lisäksi laituri peliä tekevä laituri olisi kyllä myös tarpeen, mutta se alkaa olla jo hieman tasoa "unelma". Ketkä sitten voisivat olla mahdollisia kakkossenttereitä?

Ainot viime kaudella SM-Liigaa pelanneet kysymykseen tulevat voisivat olla Markku Tähtinen, Aki Uusikartano ja Tony Virta. Näistä Tähtinen on mielestäni aika aliarvostettu pelaaja, vaikka onkin erinomainen pelintekijä. Hän kelpaisi kyllä minulle ehdottomasti, sillä turha tässä mitään aivan huippunimiä on vaatia.
Uusikartano ei ole niin juonikas pelaaja, mutta hyvä puolustussuuntaan ja voisi esim. Saulietisille tai Puustiselle antaa vapauksia hyökätä rohkeammin. Mieluummin kuitenkin katsoisin jonkun muun kortin.
Virta ei ole puhdasverinen sentteri, mutta pystyy kyllä sitäkin paikkaa hoitamaan. Viime kaudella peli kulki hyvin Vihkon ja Viitaluoman kanssa, mutta nyt ei todennäköisesti pääsisi pelaamaan kummankaan kanssa. Hämeenlinnalaisuus voi hyvinkin tuoda HPK:hon jäähdyttelemään, mutta pieni pitää olla palkka että hänet ottaisin.

Omina heittoina lisäksi muista liigoista Matt Murley, Kent McDonell, Jesse Schultz, Evan McGrath, Duncan Milroy, Pete MacArthur ja David Spina. Nämä ovat täysin omasta päästä keksittyjä ja varmasti joitankin ei ole jo palkan takia mahdollista saada.

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja InFlames » 20.08.2010 16:34

HPK1929 kirjoitti:Knotek pelasi eilen vain junnujen kanssa ja oli muutenkin Rindellin koirankopissa. Hän siis ei tule saamaan sopimusta, joten sentterit ovat tällä hetkellä Viitaluoma, Piispanen ja Pulliainen try-out sopimuksella, sekä loukkaantunut Häppölä. Kovin on heikkoa, joten tuohon kyllä tulee kakkossentteri varmasti.


Knotekkiin en tässä ketjussa kirjoittamassani jutussa uskonut, mutta Saulietisiin uskoin, koska miehen kyvyt tietäen löytyi uskoa ja Saulietis onkin näköjään vastannut huutoon. Latvialaisesta tulee olemaan vielä paljon iloa HPK:lle. Sentteripuoli HPK:lla on vähän niin ja näin. Viitaluoma on hyvä ykkössentteri, mutta saako sitten kunnon maalinsylkijää vierelleen? Saulietis ei sellainen välttämättä ole. Piispaselle voi sanoa jo hyvää yötä, sen sijaan Tuukka Pulliainen, joka on tehnyt Mestiksessä kovaa jälkeä on mielenkiintoinen nimi. Rahkeet tuskin kuitenkaan ainakaan kakkossentteriksi riittäisivät, mutta haluaisin ite silti koittaa Pulliaista siinä. Häppölä puolestaan on hyvä kolmos- nelossentteri. Sentteripuoli on ok, joskin kaipaisi sitä kakkossentteriä mistä HPK1929 puhui.

Laitahyökkääjät eivät vakuuta. Puustinen, Männikkö ja Saulietis ovat omassa mielessä juuri tuollaisia kakkosketjun pelaajia. Todellinen maalinsylkijä tyyliin Joonas Vihko puuttuu. Vihko nousi poffeissa varsinkin erinomaiselle tasolle. Puustinen on lähtökohtaisesti omasta mielestä joukkueen paras laitahyökkääjä.

EdellinenSeuraava

Paluu HPK

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa