HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

Kuva
Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 20.08.2010 16:55

Aivan aluksi täytyy muistaa mikä HPK:n pelaajien hankintatyyli on ollut ja tulee olemaan. Harvoin tänne tuodaan täysin valmiita huippupelaajia, vaan yleensä hankitaan ns. "hiomaton timantti". Tässähän HPK:n vahvuus ja suurin syy siihen miksi he ovat pärjänneet.

Ykkössentteri on aivan riittävä ja hyväkin sellainen, mutta sitten taso putoaa. Piispanen on väläytellyt, mutta en jaksa uskoa että pystyi olemaan kakkossentteri edes kohtalaisesti menestyvässä joukkueessa. Häppölä on kyllä ihan hyvä sentteri, mutta mieluummin hänet laittaisin kolmoseen. Pulliainen ei varmaankaan niin isoa palaa kerralla pysty haukkaamaan, että kakkossentteriksi nousisi. Kyllähän se sentteri siis sieltä on tultava, varsinkin nyt kun Häppölä on sairastuvalla.

Laiturit ovat mielestäni kyllä paremmalla mallilla. Puustinen on juurikin aiemmin mainostamani "hiomaton timantti". Osoitti jo 08-09 kauden alussa miten kova kaveri on, mutta sitten tuli loukkaantuminen. Hän on kyllä mielestäni ykkösketjun pelaaja, mikäli saa sen potentiaalinsa kaivettua esiin. Männikkö teki 08-09 kaudella 45 pistettä ja kantoi Ilveksen kultakypärää. Hän ei ole niin puhdas maalintekijä kuin monet luulevat, vaan hän on hyvä myös rakentamaan peliä. Saulietis sen sijaan on pienoinen kysymysmerkki. Esittänyt kyllä hyviä otteita harjoituspeleissä, mutta kuuluko ykkösketjun hyökkäjän istua paljon jäähyjä? Minä laittaisin Saulietisin kakkoskenttään ja Männikön ykköseen, siinä samalla ei niin paljoa haittaisi hänen sooloilu. Niko Nieminen jäi viime kaudella 12 maalia hänen edellisen kauden saldosta. Oikealla roolilla olisi kyllä se 15 maalia saatavissa. Palstan Tappara-henkiset voisivat hieman avata, että millä tyylillä suurin osa Niemisen maaleista tuli ja tykkäsikö olla maskissa?

Tuossa on varmaan kärkikenttien laiturit ja heidän lisäksi mm. Kolehmainen, Louhi, Roppo ja juniorit. Toivottavasti kovin paljoa loukkaantumisia ensi kaudella ei tule...

Avatar
Viestit: 3686
Liittynyt: 02.02.2009 11:29
Paikkakunta: Helsinki
Suosikkijoukkue: KooKoo, TPS, Hershey Bears & Washington Capitals

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Metsäkulma » 21.08.2010 13:18

Pulliaisesta, hurjista Mestis-ansiosta huolimatta, tuskin on vielä kakkossentteriksi. Miehen paikka ei toisaalta myöskään ole alemmissa ketjuissa eli sikäli aika vaikea paikka. Tuukka on kuitenkin saanut olla try-outilla jo kaksi kuukautta, eli miehen otteisiin ollaan selkeästi edes jossain määrin tyytyväisiä.

Ollaanko Hämeenlinnaan kokoamassa kolmea hyökkäävää ketjua vai onko myös kolmosen rooli enemmän varmisteleva? Periaatteessa Pulliaista voisi alkukaudesta kokeilla kakkossentterinä ja jos homma ei toimi, niin siinä tapauksessa hankkia uuden miehen. Kerhon taloustilanne huomioon ottaen voisi olla ihan järkevä ratkaisu, sillä potentiaalia on vaikka itse en ihan heti kakkoseen miestä laittaisi.
"Väittää naispuolinen henkilö joka väitti Jesse Virtasen pelanneen kookoossa ja nähneensä hänen pelejään omin silmin"
"Jääkiekko on tilastourheilua"
- Laviols

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 21.08.2010 13:29

Pulliainen on tosiaan mielenkiintoinen haku, eikä varmaan ihan hirveitä maksakkaan? Hän voisi olla alkukaudesta ainakin kolmossentteri Kolehmaisen ja Ropon välissä, niinkuin on ollut ainakin ensimmäisissä harjoitusotteluissa. Toinen vaihtoehto voisi olla hankkia suht kova tekijä artistisopimuksella ja antaa Pulliaisen olla alkukauden kakkoskentässä. Kuitenkin tuohon on yksi sentteri tultava!

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja InFlames » 21.08.2010 13:45

HPK1929 kirjoitti:Toinen vaihtoehto voisi olla hankkia suht kova tekijä artistisopimuksella ja antaa Pulliaisen olla alkukauden kakkoskentässä. Kuitenkin tuohon on yksi sentteri tultava!


Ei se nyt aivan mahdoton ajatus ole, että Pulliainen pystyisi jopa kantamaan tuota kakkossentterin viittaa. Toki Mestiksen tähtisentteristä on kuitenkin vielä matkaa liigan kakkossentteriksi. En kyllä Pulliaista tuohon Ropon ja Kolehmaisen väliin laittaisi, sillä eihän nuo kaverit saa mistään sisään (kärjistetty). Kakkosketjuun vaan rohkeasti alkukaudesta ellei sentteriä tule. Saulietis toiseen laitaan ja toiselle sitten Niko Nieminen. Eihän tuo ketju nimiltään ole kovin vakuuttava, mutta näen varsinkin Saulietisissa potentiaalia nousta hyväksi kakkosketjun pelaajaksi ainakin. Ykkösketjun muodostaisin teille seuraavanlaiseksi, Puustinen - Viitaluoma - Männikkö. Männikön voisi pudottaa kakkoseenkin ja koittaa Niko Niemistä ykkösessä.

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 21.08.2010 14:01

Ei toki ole mahdoton ajatus, kun katselee millä tehoilla viime kaudella veteli Mestiksessä. Kuitenkin kakkosketjussa pitäisi mielestäni olla luotettava sentteri, jonka taso ei paljoa heilahtele. Oma veikkaukseni on, että Tuukka ei tule ottamaan kakkossentterin paikaa, vaan taistelee kauden aikana kolmossentterin paikasta.

Sitten tuohon Kolehmainen - Roppo kaksikkoon. Juttusi oli kärjistettynä, mutta kuitenkin pakko tarttua. Varsinkin Antti Roppo on erittäin maaliahne pelaaja suomalaiseksi, pisteidein ja kuulopuheiden perusteella.
Kolehmainen ei mikään varsinainen maalintekijä ole, mutta enemmänkin hoitaa fyysistä puolta ja omaa potentiaalia kehittyä hyväksi voimahyökkääjäksi.

Pulliaista voisi toki kokeilla ainakin Saulietisin ja miksei myös Niemisen vierellä. Muutenkin Saulietisistä olen sitä mieltä, että häntä ei kannattaisi laittaa ainakaan tasakentällisin Viitaluoman ja Puustisen/Männikön kanssa samaan ketjuun, koska hän kuitenkin tykkää pelata omaa peliä, eikä kiekko paljoa lainaile. Toki se täytyy muistaa, etten ole nähnyt kuin Pitsiturnauksen ottelut HPK:lta joten paras en ole sanomaan.
Niko Nieminen oli viime kauden yksi suurimmista flopeista Kerhossa ja häneltä tarvitaan tasonnostoa. Niemisessä on myös hieman voimahyökkääjän ainesta ja kaiken lisäksi hän on erinomainen puolustus päässä. Blockaa paljon vetoja, taklaa kovaa ja täksi kaudeksi vielä kun saisi sen, mitä teki toissa kaudella Tapparassa, eli maaleja niin hyvä tulisi. Itse asiassa tarkemmin mietittynä kakkosketjuna voisi olla aika hyväkin veto olla Saulietis - Pulliainen/X - Nieminen.

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 24.08.2010 18:13

Veikkaaja tietää kertoa, että Tony Virta pelaa ensi kaudella Kerhossa tai lopettaa uransa. Odottaa sopimusta vielä elokuun ajan.

Itse ottaisin erittäin mieluusti Token takaisin vielä ensi kaudeksi. Oli viime kaudella ennen Allsvenskaniin lähtöään oikein mainio pelaaja V-V-V kentässä. Yhteensä SM-Liigan ja Allsvenskanin viime kauden pisteetkin ovat ihan hyvät 51 gp 10+20=30 36min, kun ottaa huomioon, että lähtökohtaisesti hän ei ole mikään pistenikkari. Tokelle ehdottomasti :peukkuylös:.

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 25.08.2010 15:13

Saulietisille ja Pulliaiselle sopimukset, Latvialainen Berzins try-outille

HPK on tehnyt sopimukset tryout-sopimuksilla HPK:ssa harjoituskaudella kiekkoilleiden Tuukka Pulliaisen ja Kaspars Saulietisin kanssa. Molempien miesten sopimukset ovat yksivuotisia. Sen sijaan Tomas Knotek ei vakuuttanut HPK:n johtoa, eikä näin ollen pelaa tulevan kauden HPK:ssa.

Pulliainen ja Saulietis molemmat vakuuttivat HPK:n valmennusjohdon. Pulliainen osoittautui hyväksi sentteriksi, joka pystyy pelaamaan myös SM-liigaa. Saulietis lunasti ne odotusarvot, joita seuralla oli jo tryout-sopimusta kirjoitettaessa.

Uusi tryout pelaaja tulee niin ikään latviasta. Hän on jo kolmet MM-kisat ja kahdet olympialaiset pelannut 26-vuotias Armands Berzins. Viime vuonna Dinamo Rigassa KHL:aa pelannut keskushyökkääjän ja HPK:n välinen tryout-sopimus kestää 10.9.2010 asti.

Berzinsiä pääsee siis itse arvioimaan Ritari-areenassa 7.9., kun HPK ottaa mittaa Tukholma AIK:sta. Vieraspeleistä jäljellä ovat 31.8. Lukko-HPK, 2.9. HPK-Pelicans (pelataan Riihimäellä) ja 9.9. HIFK-HPK. HPK-Lukko 26.8.2010 on sen sijaan peruttu.


Hienoa! Pulliainen ja Saulietis ilman muuta sopimuksen arvoisia kavereita. Tomas Knotek ei vakuuttanut siis johtoakaan, kuten ei myös faneja. Hyvät päätökset, kyllä se Riiva vaan hoitaa!

Sitten tämä Armands Berzins. Kuuluu Latvian maajoukkueen vakiomiehiin, joten ei kaveri varmasti huono ole. Eliteprospectsin mukaan kaveri on isokokoinen pelintekijä ja pelaa ilmeisesti kovaa. Ainakin Kaspars Saulietisille saadaan myös Latvialainen kaveri. Aikuisten arvokisoja on kaveri pelannut kolmet MM-kisat ja kahdet Olympialaiset. Niissä yhteensä tehoilla 28gp 1+5 28min ja KHL:ssä 66gp 6+9 101min. Lisäksi hän on pelannut mm. Amerikan juniorisarjoja, Tsekin Extraliigassa ja viisissä nuorten arvokisoissa. Try-out kestää 10.9. asti ja uskon, että tämä kaveri tulee vakuuttamaan johdon.

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 25.08.2010 17:41

Nyt kun on asiaa pidempään pohtinut, niin ihan hyvältähän tämä tuntuu. Mitään hävittävää try-outilla ei ole ja jotenkin uskon, että tässä tapauksessa ei muutenkaan ole mitään hävittävää. Tuskin kuitenkaan mitään hirveää pistenikkaria hänestä saamme. Eliteprospectista google-kääntäjän ja oman pään avulla käännettynä mies on: "Iso keskushyökkääjä ja sekoitus pelintekijää, sekä terminaattoria". Potentiaalia ilmeisesti on ja kaveri pelaa fyysisesti, kertoohan siitä jo jäähymäärät. Toivottavasti on hyvä myös puolustussuuntaan ja mitä nyt katselin viime kausien +/- määriä, niin aika tasaisesti nollan tuntumassa. Hyvä asia sopimuksessa on se, että ei kauaa kestä saadaksemme tietää miten hänen käy. Vain reilu kaksi viikkoa kestää tuo try-out jakso.

Jos laskettaisiin sen varaan, että Berzins saa sopimuksen, niin tässä olisi yksi ehdotus hyökkäysketjuista:

Männikkö - Viitaluoma - Puustinen
Saulietis - Berzins - Nieminen
Roppo - Piispanen/Pulliainen - Kolehmainen
Turtiainen - Piispanen/Pulliainen - Karevaara

Kyllä tuo vielä yhtä laituria kaipaisi ainakin alkukaudeksi, siihen asti kunnes Jykä palaa kentille. Virta olisi erittäin hyvä, jos sopimus tehtäisiin aluksi joulukuuhun asti ja mikäli hyvin pelaa, niin loppu kauden pahvi kouraan.

Avatar
Viestit: 1636
Liittynyt: 17.04.2010 14:59
Suosikkijoukkue: JYP, Chicago Blackhawks

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Rocket » 27.08.2010 17:25

Josh MacNevin HPK:n puolustukseen lainalle!

HPK:n kotisivut kirjoitti:HPK ja kanadalainen Josh MacNevin ovat tehneet kuuden ottelun mittaisenpelaaja sopimuksen. Sopimus kattaa kuusi ensimmäistä ottelua SM-liigassa kaudella 2010-2011. MacNevin on tehnyt sopimuksen Tukholma AIK:n kanssa 1.10. alkaen.
MacNevin on tehnyt Växjö Lakersissa kahtena viime kautena upeita tehoja, ollen lähes piste per ottelu vauhdissa. 33-vuotias MacNevin on kookas rightilta pelaava puolustaja, joka tulee paikkaamaan loukkaantuneita pelaajia HPK:n pakistossa. MacNevin saapuu Suomeen viikonloppuna ja liittyy HPK:n miehistöön maanantaina.HPK:n puolustajat Joni Haverinen ja Mathias Porseland eivät välttämättä pelaa kauden avauksessa. Haverisella on vaivoja selkänsä kanssa ja Porselandin nilkkatulehdus ei ole parantunut oletetun lailla.


Tästä kaverista en ole tarkemmin kuullutkaan, mutta tämä kuuden ottelun laina oli ihan odotettavissa tuon HPK:n loukkaantumistilanteen kannalta. Avainpakki Porseland ja Haverinen kun ovat avauksessa poissa, McNeviniä tarvitaan pakistoon.
Patrick "The Doctor" Kane: Superman, Spin-O-Rama, Shootout

"Mää täs laskeskelin, että niil oli tää Kreps ja Rosa ja mikä St. Pierre. Sinne voi muutaman miljoonan heittää, et enemmän tein maaleja kun ne yhteensä."
- Jonne 'Teurastaja' Virtanen

"Vähän se on lihava, mutta muuten ihan mukava."
- Jonne 'Teurastaja' Virtanen Antti Pihlströmistä

Avatar
Viestit: 918
Liittynyt: 23.02.2010 22:56
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Tonttu » 28.08.2010 16:28

Mitäs mieltä Hämeenlinnan saralla ollaan oltu Naru-Arsin (Piispanen) otteista, harkkapelien perusteella ? Miten on mies pelannut ?

Ihan mielenkiinnosta kyselen. Itsehän en pelejä ole nähnyt mutta jos veikata voisin, niin sanon että parissa pelissä on muutaman väläytyksen esittänyt, mutta muuten ollut tasaharmaa höntsäilijä...

Osuiko sinne päinkään ? :D

:moi:
Lahen Pelicans

Rest in peace - Lokomotiv Yaroslavl

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja InFlames » 31.08.2010 19:28

HPK1929 kirjoitti:Saulietis on kyllä oikeasti todella lupaava. Itse odotan semmoista 35-40 pistettä, jota jotkut voivat pitää paljona, mutta itse uskon paljon siihen.


Siirretään tänne. Ei tuo nyt varsinaisesti mikään yllätys ole, jos esimerkiksi saisi pelata Viitaluoman vierellä suurimman osan kaudesta. Kyllä tuollaiset pistemäärät voivat hyvinkin toteutua, ite kuitenkin veikkaisin Saulietisin jäävän 30-35 pisteen välille. Saulietis tullee tekemään noita TOP-5 maaleja kauden aikana. Tykkää haastaa 1 vs 1 tilanteissa ja suojaa kiekkoa hyvin. Vielä on Saulietisilla kuitenkin kehitettävää luistelussa ja laukauksissa. Saulietisin lämäri lähtee muuten todella nopeasti.

Oli kyllä oiva hankinta HPK:lle. Hintalaatu suhde on varmaankin kohdallaan.

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 03.09.2010 15:08

HPK vahvistui venäläisellä puolustajalla

23-vuotias 190-senttinen ja 92kg painava, todella potentiaalinen Aleksei Shvalev on siis tulossa vahvistamaan HPK:n puolustusta. Ilmeisesti voimakas pelaaja, hyvällä luistelulla ja onhan tuo pelannut jopa Venäjän U20 joukkueessa, joka taitaa olla kohtalaisen kova meriitti. Kaveri siis tulee KHL:stä Lokomotiv Jaroslavin joukkueesta hakemaan peliaikaa lisää. Tilastoista ei kovin hyvää kuvaa kaverista saa, mutta ainakin +/- tilasto on suurimmaksi osaksi ihan hyvää. Toivottavasti ei paljoa maksa, tuo ainakin reilusti kilpailua puolustukseen. Toivottavasti tämä ei johdu siitä, että Porselandin vamma olisikin pahempi. Tässä veikkaus kauden alussa olevasta puolustusryhmittymästä:

Tuulola - Alatalo
Laamanen - MacNevin
Mäkelä - Shvalev

Kaikkien ollessa terveenä:

Tuulola - Alatalo
Shvalev - Porseland
Laamanen - Mäkelä

Mitäs sanotte? Eikö vaikuta jo aika kovalta, kun noiden lisäksi on vielä Haverisen Joni ja Lauri Kärmeniemi. Varmasti jo top-5 puolustus kyllä kasassa.

Avatar
Viestit: 13933
Liittynyt: 03.08.2008 11:45
Suosikkijoukkue: TPS, Calgary Flames

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Unknown » 03.09.2010 17:13

Kovat on Hämeenlinnassa ainakin odotukset Alataloon. Kieltämättä ollut kyllä aika kylmäpäinen pelaamissaan harjoituspeleissä, tosin Pitsissä ei sujunut hänellä kyllä pelaaminen, mutta kun kommentteja hänestä katsoo, niin aikamoiset odotukset ovat. Hyvä hyökkäyspäässä, mutta uskon, että on vielä sen verran virhealtis omassa päässä, ettei taso kyllä Kerhon ykköspariin riitä millään. YV:llä varmaan ihan käyttökelpoinen, mutta vajonnee ehkä sinne kolmospariin, jos hyvin kulkee, niin kakkospariin.

Tämä venäläispakki on melkoinen kysymysmerkki, miten peli toimii täällä Suomen maalla hieman kovatasoisemmassa sarjassa kuin mies on tottunut pelaamaan? Kuitenkin lupauksia antavaa on se, että on pari kertaa päässyt KHL:ssä kokeilemaan, mutta vaikea siis vielä ennustaa, mikä on miehiään.
♥ TPS ♥

Avatar
Viestit: 653
Liittynyt: 09.11.2009 21:28
Suosikkijoukkue: HPK, sympatiat HIFK:lle

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja HPK1929 » 03.09.2010 17:20

Unknown kirjoitti:Kovat on Hämeenlinnassa ainakin odotukset Alataloon. Kieltämättä ollut kyllä aika kylmäpäinen pelaamissaan harjoituspeleissä, tosin Pitsissä ei sujunut hänellä kyllä pelaaminen, mutta kun kommentteja hänestä katsoo, niin aikamoiset odotukset ovat. Hyvä hyökkäyspäässä, mutta uskon, että on vielä sen verran virhealtis omassa päässä, ettei taso kyllä Kerhon ykköspariin riitä millään. YV:llä varmaan ihan käyttökelpoinen, mutta vajonnee ehkä sinne kolmospariin, jos hyvin kulkee, niin kakkospariin.


Niin siis, voihan tuo olla niin päin, että Alatalo on kakkosparissa, mutta omissa papereissa se ei merkkaa mitään. Alatalo on ollut hyvä hyökkäyspäässä ja omassa päässäkin kohtuullinen, mutta onhan kai niitä virheitäkin sattunut. Sen takia hänellä on vierellään Tuuski, joka osaa kyllä varmistaa hyvin. Voi myös olla Porsen kuntouduttua hänen paikkansa ykkösparissa Tuulolan vieressä, mutta eipä tuo nyt niin haittaa. Itse uskon täysin siihen, että 15 pistettä, mahdollisesti 20 menee ensi kaudella Santerilla rikki.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 25812
Liittynyt: 15.02.2008 16:08
Suosikkijoukkue: HIFK, Montreal Canadiens

Re: HPK kaudella 2010-2011 - Nuorennusleikkauksen aika?

ViestiKirjoittaja Dev » 03.09.2010 19:58

Ai Haverinen ei mahdu kokoonpanoon Hämeenlinnassa? Vähän kummallista kyllä. Meillä oli pari ekaa kautta varsinainen katastrofi, mutta kehittyi viime kaudella paljon eteenpäin ja otti isoja askeleita urallaan. Koomailut loppuivat pitkälti kokonaan ja mies näytti välillä kiekollistakin osaamista.

Tästä uudesta pakista on paha mennä sanomaan mitään. Pelannut toistaiseksi heikompia liigoja kuin SM-Liiga, joten mitään kovia odotuksia hänen suuntaan ei voi ladata. Parhaimmassa tapauksessa huippuhankinta, tai sitten kuuluu siihen venäläiskastiin jotka käyvät täällä kokeilemassa ja lopulta maitojunalla takaisin kotiin. Itse veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa.

HPK1929 kirjoitti:Mitäs sanotte? Eikö vaikuta jo aika kovalta, kun noiden lisäksi on vielä Haverisen Joni ja Lauri Kärmeniemi. Varmasti jo top-5 puolustus kyllä kasassa.


Näin äkkiseltään ainakin Bluesilla, Lukolla, Tapparalla, JYP:llä, TPS:llä ja varauksin Kärpiltä löytyy vahvemmat puolustuskalustot minun mielestäni. Onhan toi HPK:n alakerta aikalailla heikentynyt, kun vertaa viime kauteen. Mäenpää oli todella paha menetys ja oikeastaan jopa Honkanenkin. Muodosti kuitenkin Mäkelän kanssa pirun hyvän pakkiparin.
- Olen aina IFK

EdellinenSeuraava

Paluu HPK

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa