Juhamatti Aaltonen Jokereihin!

Kuva
Avatar
Viestit: 6378
Liittynyt: 01.04.2008 23:05
Suosikkijoukkue: Sotkamon Jymy & Anaheim Ducks

Juhamatti Aaltonen Jokereihin!

ViestiKirjoittaja Crick » 01.08.2014 13:45

Jokerit ilmoitti hankkineensa taitavan Juhamatti Aaltosen joukkueeseensa.

Juhamatti Aaltonen voitti viime kaudella Suomen mestaruuden Oulun Kärppien joukkueessa. Hänen KHL-oikeutensa ovat olleet viime joulukuusta lähtien Dinamo Moskovalla, mutta Jokerien ja Dinamon tekemän sopimuksen myötä 29-vuotiaan Aaltosen pelioikeus siirtyy Jokereille.

- On hienoa saada Aaltosen kaltainen suomalainen huippuhyökkääjä joukkueeseemme, iloitsee Jokerien GM Jari Kurri.

- Hän tuo ryhmäämme taitoa, luisteluvoimaa ja ratkaisukykyä. Lisäksi hänellä oli kova tahto liittyä Jokereihin, joten hienoa, että saimme asiat järjestettyä Dinamon kanssa, lisää Kurri.

Aaltonen on aiemmin pelannut KHL:ää vuosina 2010-12 Metallurg Magnitogorskin riveissä, jossa hän pelasi 108 runkosarjaottelua tehoin 42+28=70. Suomessa taitava kärppäkasvatti on edustanut Kärppiä ja Pelicansia. Hän on myös kuulunut Suomen maajoukkueen vakiokalustoon viime vuosina ja oli mukana voittamassa olympiapronssia viime keväänä sekä maailmanmestaruutta 2011.

Jokerit ilmoitti myös Aaltosen hankinnan jälkeen, että ensi kauden KHL-joukkue on valmis.


Tuosta... NOIN! Mahtava porukka jalkeilla, eikä olisi kyllä voinut kuvitellakaan näin kovaa jengiä. Toivottavasti näkee vielä kaikki matsit telkkarista ja tuleehan sitä paikan päälläkin varmasti pyörähdettyä.

E: Niin juu, kahden vuoden sopimus kyseessä.
Helsingin Jokerit - Aina saa kärsiä ja hävetä

Salming

Re: Juhamatti Aaltonen Jokereihin!

ViestiKirjoittaja Salming » 01.08.2014 18:18

Mielellään olisin Juhiksen nähnyt änärissä kokeilemassa, mutta seurataan hänen kiemuroitaan sitten Jokereiden paidassa. Kivempi se on asua Helsingissä kuin Moskovassa, joten sinällään Jokerit seuravalintana ei ole suurikaan yllätys. Erkka koutsina tietää, minkälaisen pelaajan hän saa Juhiksesta kokoonpanoon. Jokereilla on mielestäni niin hyvä joukkue+valmennus jo kasassa, että ilman muuta kaikki mahdollisuudet jopa mestaruuteen ovat olemassa. Toki sopeutuminen sarjaan saattaa viedä aikansa, mutta toisaalta rosterissa on pelaajia, joilta löytyy jo kokemusta KHL:stä, joten sinällään en usko, että se tulee olemaan mikään suuri ongelma.

Jottei mene enempää offtopiciksi veikkaan, että JMA tulee olemaan teidän ensi kauden paras pistemies. Olettaen tietysti, että pysyy terveenä. :tuoppi:

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 25811
Liittynyt: 15.02.2008 16:08
Suosikkijoukkue: HIFK, Montreal Canadiens

Re: Juhamatti Aaltonen Jokereihin!

ViestiKirjoittaja Dev » 02.08.2014 09:55

Pakko sanoa, että ei tullut mitenkään hirmuisena yllätyksenä tämä uutinen. Jotenkin sitä osasi aavistella jo pitkään, kun huhuja on ollut ilmassa aina toukokuusta lähtien. Kova hankinta Jokereilta ja nyt joukkueesta löytyy ainakin kaksi puhdasta taiteilijasielua JMA:n ja Omarkin muodossa.

Erittäin tasapainoisen nipun on saanut Kurri kasattua ensi kaudelle. Oikeastaan millään osa-alueella ei ole hirveästi heikkouksia, vaan nippu on jopa ylempää keskikastia.
- Olen aina IFK

Telle

Re: Juhamatti Aaltonen Jokereihin!

ViestiKirjoittaja Telle » 02.08.2014 11:55

Dev kirjoitti:

Erittäin tasapainoisen nipun on saanut Kurri kasattua ensi kaudelle. Oikeastaan millään osa-alueella ei ole hirveästi heikkouksia, vaan nippu on jopa ylempää keskikastia.

Mielestäni Jokereiden maalivahtiosasto ei tähänastisilla saavutuksillaan KHL-liigassa (Riku Heleniuksen osalta suorituksillaan ylipäätään) ole KHL-liigan ylempää keskikastia. Tarkoititkin varmaan, että kokonaisuutena arvioiden Jokerit sijoittuu etukäteen arvioiden ylempään keskikastiin? Eri osa-alueet ovat Jokereilla eritasoisia (kuten muillakin joukkueilla): Valmennus ja erityisesti Erkka Westwerlund lienee vahvaa yläkastia, maalivahtiosasto ehkä alempaa keskikastia, jne. Kokonaisuus, sen kovuus ja tasaisuus ratkaisevat. Maalivahtipeli, sentteriosasto ja erikoistilannepelaaminen korostuvat, joukkuehengen ja vieraspelikestävyyden valtavaa merkitystä väheksymättä.

Itse ketjun aiheesta sen verran, että Juhamatti Aaltonen tuo Jokerijoukkueeseen paljon yksilötaitoa, jota ei ole missään joukkueessa milloinkaan liikaa. KHL-liigassa taidon merkitys korostuu verrattuna esim. kotiliigaan, kun tuomarilinja on kokonaisuutena arvioiden tiukempi eikä sillä aivan kuin pyritä "tasoittamaan puntteja" samaan tapaan kuin Suomessa.

Pelkällä yksilötaidon kokonaismäärällä ei joukkuelajeissa saavuteta mestaruuksia, kuten mm. SKA Pietarin tähänastisesta menestymättömyydestä KHL-liigassa on pääteltävissä. Taitoa pitää joukkueesta kuitenkin löytyä riittävä määrä (erityisesti maalivahti- ja sentteriosastolla, mutta myös laitureista), jotta edes jonkinlaisesta menestyksestä voidaan haaveilla.

Viestit: 27
Liittynyt: 12.09.2014 16:13
Suosikkijoukkue: Ei ole

Re: Juhamatti Aaltonen Jokereihin!

ViestiKirjoittaja maukka » 18.10.2014 18:23

Jokerien johto kuulemma tarjonnut Aaltosta Kärppiin ja muihin KHL-seuroihin.

Aaltonen ja Westerlund ovat ottaneet yhteen jo kolme kertaa kauden aikana. Aaltonen ei ole viihtynyt Helsingissä ja kaipaa takaisin Ouluun. Westerlund on ollut tyytymätön Aaltosen laiskuuteen harjoituksissa.

Tämä tieto Aaltosen lähipiiristä.

Viestit: 27
Liittynyt: 12.09.2014 16:13
Suosikkijoukkue: Ei ole

Re: Juhamatti Aaltonen Jokereihin!

ViestiKirjoittaja maukka » 14.05.2015 13:59

Toivottavasti tämä laiskimus painuu helvettiin Jokereista eikä pelaa Jokereissa enään peliäkään! Aaltonen pelasi niin surkean ja epätasaisen kauden + on surkea ollut myös MM-kisoissa.

:facepalm:

Telle

Re: Juhamatti Aaltonen Jokereihin!

ViestiKirjoittaja Telle » 28.02.2016 13:39

Toivottavasti Juhamatti Aaltosta ei tarvitse enää katsoa Jokereissa tulevalla kaudella. Olen aina ihmetellyt hänen hehkuttamistaan ja iloitsin viime kaudella Dynamo Moskovan luopuessa Aaltosen pelioikeuksista, jotka olivat seuralle jossakin vaiheessa päätyneet.

Aaltonen on erittäin taitava pelaaja, mutta hänen luonteessaan on rajoitteita, joiden takia hän ei pelaa tällä hetkellä kapasiteettinsa mukaisella tasolla NHL-liigassa. Kiinnitin jo runkosarjan aikana monta kertaa huomiota siihen, että Aaltosen kasvoilla näkyi ylimielinen ilme konkreettisissa pelitilanteissa kameran zuumatessa häneen. Käänsin ilmeet puheeksi: "Viitsisinkö näyttää näille rupupelaajille mitä osaan?" Ehkä Aaltosen kasvoissa on jotain, joka johtaa edellä kuvattuun tulkintaan, mutta peliesitykset näissä tosipeleissä vahvistavat tulkinnan. Tilastot 4 playoffottelussa Torpedoa vastaan: 0+0=0, - 5, 0PIM. Lähes huonoimmat mahdolliset tilastot: Olisipa ottanut edes jäähyjä, joista näkyisi sydämen olleen mukana pelaamisessa!

Toivottavasti Aaltonen löytää huomenna itsestään sisältä taistelutahtoa, haluaa näyttää taitojaan ja pelata tilanteet loppuun - kamppailla joukkueensa puolesta voitosta!

Paluu Helsingin Jokerit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa