Arturs Kulda Helsingin Jokereihin

Kuva
Salming

Arturs Kulda Helsingin Jokereihin

ViestiKirjoittaja Salming » 04.10.2015 19:59

Jokerit on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen latvialaispuolustaja Arturs Kuldan kanssa. Hän on pelannut kolme edellistä kautta KHL:ssä ja sitä ennen Pohjois-Amerikassa.

Kulda, 27, pelasi viime kaudella Salavat Julajev Ufan paidassa 45 runkosarjaottelua tehopistein 4+5=9. Isokokoinen (188cm / 97kg) puolustaja oli koko sarjan blokkitilaston ykkönen oltuaan vastustajan laukausten edessä peräti 113 kertaa.

-Kulda tuo puolustukseen jämäkkyyttä ja voimaa. Hän liikkuu kokoisekseen hyvin ja omaa kokemusta maailman huippuliigoista sekä kansainvälisistä arvoturnauksista olympialaisia myöten, sanoo Jokereiden GM Jari Kurri.


Arturs Kulda tosiaan Jokereihin. Perinteinen stay-at-home -puolustaja, joka jakaa kovia taklauksia. Jokereilta on pakistosta kieltämättä puuttunut Kuldan kaltainen omanpään luuta, vaikka Väänänen on koittanut sitä roolia ottaa ja on onnistunut toki siinä viime kautta paremmin, mutta Kulda tuo ilman muuta leveyttä alakertaan. Lyöntilaukaus on myös melkoinen pommi, mutta saisi osua tarkemmin kohteeseensa. Viime kausi Ufassa ei mennyt Kuldalla putkeen, 45 matsiin tehot 4+5 ja tehotilastoon karmea lukema -9. Saa nyt uuden mahdollisuuden Jokereissa ja kyllähän Kulda taistelee ihan tasapäisesti peliajasta esimerkiksi Jensenin kanssa. Kansainvälisesti kokenut pelaaja. Hetken aikaa kestää varmasti ennen kuin Kulda oppii Erkan pelitavan vaatimukset, mutta uskon, että Kulda saattaa olla keväällä jopa arvokas pelaaja Jokereille. Ja toki Kulda latvialaisena pelaaja sopii hyvin Jokereiden imagoon ja visioon, jossa se rakentaa mielikuvaa ei-venäläisestä joukkueesta Venäjän pääsarjassa.

Lähde: http://www.jokerit.com/kulda-vahvistamaan-puolustusta

Telle

Re: Arturs Kulda Helsingin Jokereihin

ViestiKirjoittaja Telle » 04.10.2015 20:12

En odota Kuldan vahvistavan Jokereiden puolustusta taidollisesti, mutta parhaimmillaan hän tuo puolustukseen kovuutta ja laajuutta. Ehkä hän kykenee haastamaan Väänäsen alakerran isännän roolissa. Se ei vaadi paljon.

Latvialaisuutta en pidä vahvuutena, kun on kyseessä jääkiekko ja pelaaminen Latvian ulkopuolella. Toivottavasti Kulda osoittautuu urheilulliseksi ja henkisesti kypsäksi ihmiseksi.

Avatar
Viestit: 11211
Liittynyt: 18.11.2008 00:25
Suosikkijoukkue: Oulun Kärpät

Re: Arturs Kulda Helsingin Jokereihin

ViestiKirjoittaja Nestori » 04.10.2015 21:09

Eiköhän Kulda ole kuitenkin ensisijaisesti hommattu tuomaan rosteriin laajuutta. Varsinkin, kun siellä on esim. Väänänen, P.Larsen ja Todd telakalla. Tänäänkin Jokerit pelasi periaatteessa viidellä pakilla, kun Sneck sai pelata vain 16 vaihtoa eli n. 10 minuuttia koko ottelussa. Kun vemppaosasto tyhjenee, niin pienenee myös Kuldan peliaika.
Oulun Kärpät

Paluu Helsingin Jokerit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa