Joonas Lehtivuori Kuopioon!

Kuva
Avatar
Viestit: 6728
Liittynyt: 11.04.2009 13:12
Paikkakunta: Rauma
Suosikkijoukkue: Lukko, Red Wings, Chelsea, AIK, Trail Blazers

Joonas Lehtivuori Kuopioon!

ViestiKirjoittaja Lehväs » 15.01.2011 18:06

KalPan puolustukseen vahvistus Pohjois-Amerikasta

22-vuotias Lehtivuori on pelannut kaksi viime kautta NHL-seura Philadelphia Flyersin farmijoukkueessa Adirondack Phantomsissa. Kuluvalla AHL-kaudella hän on pelannut 32 ottelua tehoilla 2+7.

Suomessa Lehtivuori on pelannut SM-liigaa Ilveksessä ja hän on esiintynyt myös alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa.

KalPa tarvitsee puolustukseensa vahvistuksia, sillä maajoukkueessakin esiintynyt Janne Jalasvaara on siirtymässä Moskovan Dynamoon.

KalPa ei ole vielä virallisesti vahvistanut kyseisiä pelaajasiirtoja.


Että tämmöstä tähän väliin. Jalasvaara siis siirtyy Moskovan Dynamoon (minkä helvetin takia?!) ja Joonas Lehtivuori tulee maitojunalla takaisin Suomeen. Tosin ei kasvattajaseuraansa Ilvekseen. Mutta tuskin tämä varsinaisesti KalPan puolustusta heikentää. Pikemminkin vaihtuu kädellisempään kaveriin, mutta samalla menetetään puolustuspään osaamista hurja määrä. Eli menetetään jotain mutta saadaan jotain vastineeksi tilallekkin.

Mutta en kyllä ymmärrä, mitä Jalasvaara tekee Dynamossa? Siellä on edessä Baladin, Granak, Novak, Strbak, Soloviev, Koroliev nyt ainakin. Tuskin pahemmin tulee saamaan peliaikaa.
...

Avatar
Viestit: 3744
Liittynyt: 25.06.2010 17:10
Suosikkijoukkue: Tappara, NJ Devils

Re: Joonas Lehtivuori Kuopioon!

ViestiKirjoittaja NiksuP » 15.01.2011 18:18

Radio 957:ssa sanottiin juuri, että Philadelphia Flyers olisi vahvistanut Lehtivuoren siirron tunti sitten. :idea:
In Memoriam - Lokomotiv Jaroslavl 7/9/2011

"Ei voida kusta 1-3 johtoa 4-2 häviöksi"
- Lukko1936

"Ässät ei saanut yhtä tamperelaista mopoautoilijaa millään kuriin."

#18 #87 #21 - Magnus Pääjärvi #91

Hockey Summer of 2011 - We Remember

Kiitos Devils 2011-12 ♥

Avatar
Viestit: 3686
Liittynyt: 02.02.2009 11:29
Paikkakunta: Helsinki
Suosikkijoukkue: KooKoo, TPS, Hershey Bears & Washington Capitals

Re: Joonas Lehtivuori Kuopioon!

ViestiKirjoittaja Metsäkulma » 15.01.2011 19:12

Jalasvaaran siirto ei ainakaan Jatkoajan mukaan ole vielä varma. Lehtivuoren siirto sen sijaan on.

Ihan OK-tehoja on Lehtivuori AHL:ssä tehnyt, edelliskaudella 23 pistettä 66 ottelussa, tällä kaudella kasassa 9 pinnaa ja pelattuja otteluja 32 kappaletta. Kelvollisia lukuja mutta ei häikäise ja sen vuoksi jäi vain farmipelaajaksi. Nyt vaan uutta nousua Suomesta. Ipa-kasvatti Lehtivuori olisi kyllä ollut niin Ilveksen näköinen pelaaja mutta Sammy Kapasen eurot iskivät väliin.

Ei Jalasvaaran tasoa vielä, mutta kiekollista osaamista KalPa tosiaan tarvitsee mikäli JJ on lähdössä - Masuhr ainoa kiekollisesti kelvollinen, lauriloista ja suhosista ei juuri ilonaiheita synny.
"Väittää naispuolinen henkilö joka väitti Jesse Virtasen pelanneen kookoossa ja nähneensä hänen pelejään omin silmin"
"Jääkiekko on tilastourheilua"
- Laviols

Avatar
Viestit: 4465
Liittynyt: 03.07.2008 20:47
Suosikkijoukkue: Porin Ässät Liigan pudotuspeleissä keväällä 2016

Re: Joonas Lehtivuori Kuopioon!

ViestiKirjoittaja kuningas26 » 15.01.2011 19:32

Lehtivuoren KalPa-siirron takana on seuran suhteet Phillyn puolelle, ei niinkään raha eikä Ilveksellä nyt oikein ole edes käyttöä täksi kaudeksi Lehtivuoren kaltaiselle köykäiselle pakille, vaikka oma kasvatti onkin. Palatkoon takaisin vaikka ensi kaudeksi, jos AHL ei nappaa enää.
Four passes break any defence

Avatar
Viestit: 1356
Liittynyt: 11.07.2008 18:31
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: Edmonton Oilers

Re: Joonas Lehtivuori Kuopioon!

ViestiKirjoittaja kesäesa » 15.01.2011 20:42



Tähän väliin varsin hyvä hankinta. Jalasvaaran lähtiessä Venäjälle KalPa saa todella ison säkillisen rahaa. Lehtivuori hankittiin paikkaamaan flopanneita Samuli Suhosta (ja) Kai Syväsalmea. KalPa etsii siirtomarkkinoilta kuumeisesti fyysistä oman pään pakkia.

Ketunkolo kirjoitti:Mutta en kyllä ymmärrä, mitä Jalasvaara tekee Dynamossa? Siellä on edessä Baladin, Granak, Novak, Strbak, Soloviev, Koroliev nyt ainakin. Tuskin pahemmin tulee saamaan peliaikaa.


Noista nimistä ainakin Novak on loukkaantuneena, ehkä pidempikin huili tulossa.
"- Mulla on sen verran kielitaitoa ja kontaktipintaa, että voisin koutsata jossain päin maailmaa jo huomenna. Ja ihmiset tulisivat sivistyneesti sanomaan, että herra Tamminen, great to fucking see you."

Viestit: 4787
Liittynyt: 08.04.2008 15:51
Suosikkijoukkue: Sabres, Ilves

Re: Joonas Lehtivuori Kuopioon!

ViestiKirjoittaja Afinogenov » 15.01.2011 22:22

Näinköhän Lehtivuoren kotimaiseksi seuraksi vaihtui sitten Kalpa, vaikea kuvitella miehen hyppäävän ensikaudeksi enää Ilveksen ryhmään. Kyllä hieman näin Ilveskannattajana vituttaa, kun Lehtivuori oli kuitenkin yksi niistä potentiaalisista jätkistä sinne Ilvespakistoon tuleviksi vuosiksi.. Sami Kapasen tuskin tarvitsi paljon Eurojaan heitellä tämän siirron toteuttaakseen, sen verran kova arvostus Sammylla on tuolla rapakon takana ja varsinkin Phillyssä, että pienet vakuuttelut Flyersin seurajohdolle Lehtivuoren paremmasta kehittymisestä Sm-liigakaukaloissa sai varmaan nopeastikkin miehen liikkumaan. Sammylle :tuoppi:
Dion Darling on tappelija, jonka sukunimestä ei kannata laskea hänen kanssaan leikkiä. Muutoin on luvassa kylmää kyytiä...

Viestit: 208
Liittynyt: 09.05.2010 23:08
Suosikkijoukkue: Ilves, Nashville Predators, Philadelphia Flyers

Re: Joonas Lehtivuori Kuopioon!

ViestiKirjoittaja juusohou » 16.01.2011 14:49

kuningas26 kirjoitti:Lehtivuoren KalPa-siirron takana on seuran suhteet Phillyn puolelle, ei niinkään raha eikä Ilveksellä nyt oikein ole edes käyttöä täksi kaudeksi Lehtivuoren kaltaiselle köykäiselle pakille, vaikka oma kasvatti onkin. Palatkoon takaisin vaikka ensi kaudeksi, jos AHL ei nappaa enää.


Aivan! Tämän kauden budjetti ei anna oikei rahkeita hommata Lehtivuoree ipaan ellei tuu talkoilla tekeen! Mutta ens kausi on eri juttu! Toivotaan, että Joonas pelaa Kalpassa ihan päin v***ua. Niin sitten ens kaudella voi ipassa loistaa :D... Mutta Kalpalle isoo kättä eusa_clap ja peukkua ylös hienosta sainauksesta :peukkuylös:

Paluu KalPa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa