Pelicans kaudella 2009-2010

Kuva
Viestit: 821
Liittynyt: 04.06.2009 18:24
Suosikkijoukkue: Mestis Pelicans

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja Taitopelaaja » 08.12.2009 14:37

Nyt alkaa tapahtua oikein toden teolla Pelicansissa!!! ESS.fi :o

Joukkuetta aiotaan siis supistaa joulutauolla. Todella mielenkiintoista nähdä ketä sieltä ollaan heivaamassa pihalle. Jutussa pohditaan Kakon ja Koivusen tulevaisuutta joukkueessa. Aamun lehdessä puhuttiin myös herroista Santavuori, Saarinen, Sihvonen ja Piispanen. Kaikkien muiden kohdalla siirrosta huhuttiin vain vähäisen peli-ajan takia, mutta Koivusen siirrosta lähes faktana. Näiden herrojen lisäksi joukkueessa on try-outilla Uotila sekä nämä Pohjois-Amerikan kaverit.

------------------------------------------------

Pistetäänpä nyt muutama ajatus näistä "liipaisimella" olevista kavereista. Todennäköisesti heidän joukostaan ne ulostettavat pelaajat löytyvät.

- Toni Koivunen: Tämän herran siirtoa muualle, pääasiassa Ruotsiin, on puhuttu Lahtelaisessa mediassa parin viikon ajan. Todennäköistä siis on, että yksi kautta aikojen suurimmista Lahtelaisista kiekkoilijoista vaihtaa maisemaa joulutauolla, ja pelaa siis viimeisen pelin Pelsu-paidassa torstain Kärppä-pelissä. Tämän kauden esitysten perusteella ei tule ollenkaan ikävä, mutta se, että mies lopettaa uransa jossain muualla kuin Lahdessa, pistää sapettamaan. Hieno mies ja ansaitsee arvoisensa päätöksen Pelsu-paidassa. TOIMISTO HEREILLÄ!!!!

- Erik Kakko: Tämäkin kaveri on siis mainittu lähtijöitä pohdittaessa. Mieheen pätee sama homma, kuin Koivuseen, eli tämän kauden perusteella tervemenoa, mutta mihin?? Vai onko Ekku niin kova jätkä, että päättää lopettaa uransa kesken kauden?

- Tuomas Santavuori: Tupelle voisi oikeasti tehdä hyvää päästä haistelemaan hieman uusia tuulia ja hakemaan uutta nostetta uralleen. Eli mikäli tämän miehen kohdalla lähteminen tulee kyseeseen, niin mikäli mies itse vain haluaa, niin pois vaan. Itse uskoin, että tästä kaverista olisi ollut meille pitkäksi aika iloa, mutta tämän kauden perusteella hakemaan vain uusia tuulia ja sitten muutaman vuoden päästä henkisesti ja fyysisesti valmiimpana ja kokeneempana takaisin.

- Jesse Saarinen: Viime aikoina Jesse on pelannut ihan mukiinmenevästi, mutta hieman sama juttu kuin Tupenkin kohdalla, niin maiseman vaihdos voisi tehdä tälle taskuraketille hyvää. Jos itse saisin äänestää, niin mieluiten ulkomaille, ettei käy sitten vituttamaan, kun mies paukuttaa 25 maalia ”jossain saipassa”.

- Kari Sihvonen: Mikäli tämä mies on oikeasti lähdössä pois joukkueesta, niin pakko kysyä vain, MIKSI??? Erittäin tärkeä pelaaja omalle joukkueelle ja itseäni ainakin kävisi harmittamaan, mikäli mies joutuisi vaihtamaan seuraa. Toki viime aikoina peli-aika on ollut tiukassa, koska Janne Tavi on noussut ryminällä pelaavaan kokoonpanoon, joten Karralle on vaikea löytää paikkaa joukkueesta, muuta syytä Karran uloslaittamiselle ne löydä.

- Arsi Piispanen: Jos tämäkin mies ollaan ulkoistamassa, niin Kaarnalle :peukkuylös: . Oli pleijareissa hyvä, mutta kuten ennen kauden alkua aavistelin, niin taisi playoffs huuma olla joku pieni suonenveto ja siltä se nyt vaikuttaa. Mies ei saa kentällä mitään aikaiseksi, ellei harhasyöttöjä lasketa mukaan. Välillä tulee joku aivan maaginen syöttö josta joku huitaisee kiekon maaliin, mutta niitä tulee niin harvakseltaan, että ulos vaan koko jätkä.

Sitten hieman juttu näistä meidän try-out-laisista.

- Juha Uotila: Ehdottomasti vaan jatkoa kouraan. Tällä hetkellä ehkä Pelicans-puolustuksen fyysisin pakki. Joka pelissä tulee kovia pommeja vastustajien parhaille pelaajille ja muillekin. Mukaan mahtuu myös pientä rottailua. JATKOON!!!!

- Carl Corazzini: Tästä miehestä on paha mennä sanomaa kahden pelin jälkeen, mutta ainakin itselleni on jäänyt ihan positiivinen kuva. Nopeutta ja pelisilmää löytyy ja mikäli ollaan ulkoistamassa näitä meidän taitopelaajia, niin ehdottomasti tälle miehelle vaan sopimusta, ettei joukkueesta taito lopu kesken. JATKOON!!!!

- Marc Lamothe: Mitähän sitä tästä kaverista kirjoittelisi…mm… JATKOON!!!! Tuskin on kellään mitään pahaa sanottavaa tästä kaverista, muuta kuin miehen hieman omalaatuinen torjuntatyöskentely, mutta niinhän se on ollut kaikilla muillakin huippuveskareilla: Hasek ja Nurminen näin etunenässä. Ja pääasiahan on se, että koppi tarttuu ja tarttuuhan se!!!!!

Itse lisäisin listalle, myös herrat Jani Forsström sekä Samuli Suhonen. Forsström kuuluu listalle vain peliesitystensä ansiosta, mutta Severistä olen kuullut juttua, että Suomesta ainakin KALPA olisi kiinnostunut miehen palveluista, sekä muutama seura RUOTSISTA(sekä elitserien että allsvenskan).
Moni varmasti ihmettelee, minkä takia en lähtisi Hovista poistamaan. Syy on yksinkertaisesti vain se, että jos jompikumpi kaksikosta Lamothe & Nikkilä loukkaantuisi, on meillä syytä olla kaveri joka pystyy edes jollain tapaan paikkaamaan heitä. Lisäksi Niko on saanut Hekissä ihan kivasti peliaikaa, niin antaa jatkaa vain joukkueessa.

---------------------------------------------------

Meillä on tällä hetkellä joukkueessa 16 hyökkääjää, 10 puolustajaa, sekä 4 maalivahtia. Eli ylitarjontaa on selvästi. Jos pelkästään numeerisesti lähtisi joukkuetta supistamaan, niin silloin hyökkäyksestä tulisi poistaa 2-3 kaveria ja puolustuksesta saman verran.

Jos nyt kuvitellaan että Koivunen lähtisi, niin silloin hyökkäyksestä lähtisi enää 1-2 kaveria. Itse näkisin, että tässä tapauksessa kyseeseen tulisivat Santavuori sekä Piispanen. Tosin jos Piispasen poistaisi, jäisi meille vain 4 sentteriä. Eli todennäköistä on, että hyökkäyksestä poistuu KOIVUNEN ja joku laituri(Santavuori).

Puolustuksessa tilanne on kinkkisempi. Uotila olisi helppo poistaa, koska miehellä on vain try-out sopimus, mutta kannattaako poistaa yhtä joukkueen fyysisintä puolustajaa, mielestäni ei. Itse lähtisin ulkoistamaan herroja nimeltä ERIK KAKKO, JANI FORSSTRÖM sekä jos hyvä tarjous tulee niin SAMULI SUHONEN. Tosin Suhosen lähtiessä meille jäisi vain kaksi kiekollista kaveria Latvala ja Kousa. Toki Laurila(kunhan paranee) pystyy pelaamaan yv:tä viivassa. Voisi jopa harkita nostamaan Jalvannin tai Uotilan vastuuta kiekolliseen peliin, koska nämä kaverit siihen parhaiten pystyvät.

ELÄMME MIELENKIINTOISIA AIKOJA!!!!! :moi:

Avatar
Viestit: 2400
Liittynyt: 01.09.2008 20:20
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Caps, Chelsea FC

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja Kauppila » 08.12.2009 15:07

Joo eli kommentoidaanpa itsekkin nyt näitä mahdollisia lähtijöitä. Tänään lueskelin tuossa Veikkaajaa nopeasti ja siellä mainittiin tälläiset nimet: Samuli Suhonen, Toni Koivunen, Tuomas Santavuori ja Jesse Saarinen. Tiedä sitten kuinka luotettavaa tietoa tämä on, mutta kuulostaa hyvinkin todenmukaiselta.

Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että Samuli Suhonen on ollut täysi heittopussi omassa päädyssä pelatessa. Ihmeellistä kiemurtelua, fleguilua ja neppailua jatkuvasti. Ainoa pienet hyvät puolet Suhoselta on löytynyt hyökkäyssuuntaisesti. Tämä ei puolustajalta riitä, koska suurin tarkoitus on kuitenkin puolustaa omaa maalia. Suhosen aika Lahdessa alkaa olla loppumaan päin ja itse näen, että Suhoselle ei ole mitään käyttöä silloin, kun Henri Laurila veteäiseen pelivermeet takaisin päälleen ja hyppää kaukaloon. Laurila pystyy pelaamaan puolustuspäässä paljon varmemmin kuin Suhonen ja väitä, että Laurila omaa nykyään myös sen verran hyvät kiekolliset taidot, että pystyy pelaamaan hyökkäyssuuntaankin vähintään samalla tasolla kuin Suhonen. Eli jos Suhoselle löydetään joku paikka ja oikea ratkaisu, niin tervemenoa vaan. Eli Suhonen ulos.

Toiseksi sitten Toni Koivunen. Tuo lahtelaisen kiekkoilun yksi suurin nimi, tulenkantaja, kunnioitettu pelaaja jolla on uskollisuutta kasvattajalleen. Koivunen oli yksi ensimmäisistä paluumuuttajista lätäkössä rypeneeseen lahtelaisjoukkueeseen. Koivunen on pelannut monet hienot vuodet ja pelit Lahdessa, mutta hänen aikansa rakkaassa kotiseurassa alkaa olla piakkoin ohi. Liike on hidastunut, kulmatilannepelaaminen on huonontunut, itseluottamusta ei ole enää samaa vertaa ja suurimpana virheet kiekon kanssa, joka on todella outoa Bobilta. Olen sitä mieltä, että Bobille etsitään nyt juuri sellainen seura ulkomaan sarjoista, kun hän haluaa ja annetaan oikein railakkaat juhlat Bobille. Harmittavaa, että Koivusen ura ei tule päätökseen luultavasti Pelicans-paidassa, mutta tämä on tulosurheilua, jossa on pakko suorittaa hyvin illasta iltaan. Sitä Koivuselta ei tällä kaudella ole nähty ja siirtyminen astetta heikompaan sarjaan olisi oikea ratkaisu Koivuselle nyt.
Itse toivon kuitenkin, että Koivuselle järjestetään kunnon läksiäispeli ja siitä ei saa tulla mitään perkeleen läpsyttelyä poskille sitten vaan suuri juhla seuraikonille. Koivunen on hieno henkilö lahtelaisen kiekkoilun historiassa. Suuret juhlat ja uran loputtua numero 94 Isku Areenan kattoon.

Tuomas Santavuori on myös tukalassa paikassa. Muutaman vuoden takainen komeetta ja hehkutettu tulevaisuuden nimi ei ole lunastanut missään nimessä odotuksiaan. Maalin maalia ei olla Santavuorelta vielä tällä kaudella nähty ja peli on muutenkin ollut ihmeellistä neppailua. Paras vaihtoehto Tupen kohdalla olisi juuri nyt siirtyminen jonnekkin muualle hakemaan vauhtia uralle ja isompaa ruutua sieltä. Jokin muu SM-liigaseura olisi ehkä parhaaksi, mutta ei ulkomaan sarjatkaan huonompi vaihtoehto olisi. Käytänössä Santavuoren voisi pitää kauden loppuunkin, mutta toisaalta jos nyt leikataan pelaajaryhmää, niin Santavuori voisi olla yksi lähtevistä aivan hyvin.

Jesse Saarinen on hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin Santavuori tällä hetkellä. Pelit eivät ole kulkeneet ja verkot ei tahdo heilua, kun Saarinen laukoo. Muutenkin pelissä ei ole näkynyt sitä entistä energisyyttä, intoa ja maaliahneutta. Harmittavaa, että myös Saarinen on kadottanut nuo hyvät otteensa.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että Saarisen voisi ihan hyvin pitää vielä kauden loppuunkin Lahdessa. On sentään osoitellut pieniä heräämisen merkkejä ja jos jätkälle annettaisiin kunnon viesti, että nyt alkaa sitten kello tikittä sulle Jesse, niin voisi niitä entisiä otteitakin näkyä vielä kauden aikana. Jos otteet eivät parane, niin kauden lopussa annettaisiin Saarisen mennä vapaille markkinoille etsimään sopimusta muualta. Pitäisin itse Saarisen vielä kauden loppuun saakka joukkueessa.


Jos tämän nelikon ulkopuolelta pitää nimiä hakea, niin mieleen pulpahtaa ensimmäisenä sellaiset herrat, kuin Erik Kakko ja Arsi Piispanen. Fanit ovat osoittaneet tällä kaudella mielipiteensä Piispasesta melko kuuluvasti ja Kakon otteet ovat olleen kovassa laskusuunnassa. Molemmat ovat tippuneet kokoonpanon ulkopuolelle ja uskon, että heitäkin harkitaan ulos joukkueesta. Itse laittaisin mielelläni Piispasen ulos ja Kakon tilanne on kyllä kinkkinen. Kakko on kuitenkin seuran oma kasvatti, kapteeni ja miltein samanlainen henkilö kuin Koivunen, mutta silti vähän pienempi. Kakko loppukaudeksi katsomoon ja tekemään jotain taustatyötä sinne. Asiaa kaukaloon ei noilla otteilla enää ole. Se on valitettavasti totuus tällä hetkellä, että Kakko ei ole enään SM-liigan vakiokalustoa.
Try-out miehistä on selkeät mielipiteet kyllä. Lamothesta olen mielipiteeni useaan kertaan jo ilmaissut, mutta Uotilan tilanne on myös aika selvä. Uotila on pelannut tasaisen varmasti jokaisessa ottelussa. Joskus sattuu virheitä, mutta joskus niidenkin sijasta hyviä onnistumisia. Itse antaisin jatko Uotilalle ehdottomasti. Corazzinista on vaikea vielä sanoa mitään.
''Form is temporary, Class is permanent''

''Im not putting pressure on you about that we have to win. I don’t want to put that kind of pressure on you. But we can’t lose, we cannot lose.'' – Jose Mourinho

Avatar
Viestit: 2400
Liittynyt: 01.09.2008 20:20
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Caps, Chelsea FC

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja Kauppila » 08.12.2009 22:22

Pelicansin peli näyttää nyt ensimmäistä kertaa kunnolliselta kauden aikana ja pyörät alkaa vihdoinkin pyöriä. Jos torstaina pystytään ottamaan pisteet kotona Kärpiltä, niin silloin voi julistaa jo vaikka missä Pelicansin todellisen nousun alkaneeksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että sitä kovaa halua sinne kuuden parhaan joukkoon vielä on. Nyt on alettu tosissaan puhaltamaan yhteen hiileen ja alkaa vihdoinkin näyttää siltä, että kaukalossa häärii kokonainen joukkue, eikä pelkkiä yksilöitä.
Juhamatti Aaltosen ei tarvi vastata enää kokonaan maalinteosta, vaan nyt alkaa koko joukkue ottamaan itseänsä niskasta kiinni. Suurimpana ryhtiliikkeen hahmona on tällä hetkellä Valkealan iso mies Vili Sopanen. Viime otteluissa ollaan nähty parasta Sopasta pitkiin aikoihin ja ehkä ikinä. Vain tulokaskaudellaan Sopanen esitteli tälläisiä otteita ja nyt näyttää, että tuo suuri tulevaisuuden hahmo alkaa ottaa viittaa itselleen, kun vanhemmat pelaajat alkavat hiljalleen häipyä kuvasta. Itselläni on kuva usko siihen, että Sopasen vire voi kestää vaikka koko kauden.

Suuri asia tähän voittokulkuun on todella kovantasoinen maalivahtipeli. Tällä hetkellä Pelicansilla on liigan TOP3-maalivahtikaksikko. Lamothe on loistava hankinta ja Nikkilä on herännyt toivottuun vireeseen, kun sai kunnon vastuksen. Tällä kaksikolla kelpaa pelata ja molemmat tarjoavat mahdollisuuden voittoihin. Maalivahtien kanssa ei ole yhtä ainuttakaan ongelmaa tällä hetkellä. Nupe on tehnyt loistavaa työtä veskareiden kanssa jälleen kerran! :peukkuylös:

Hyökkäysessäkin ollan saatu muodestettua kunnon ketjukoostumuksia ja ylivoimallekkin ollaan saamassa oikeat jätkät. Tällä hetkellä Pelicansilla on kaksi varmaa tehoketjua. Rinkinen-Paakkis-Sopanen sekä Aaltonen-Kauppila-Tavi ja varauksin tuohon myös Corazzinin johtama ketju Jantusen kanssa. Tätä ollaankin koko kausi odotettu, että alkaa muodostumaan kunnon ryhmitykset ja kaksi kovaa hyökkäysnyrkkiä takomaan vastustajan verkkoon maaleja. Tähän päälle, kun lasketaan vielä se, että joukkueesta löytyy loistava rouhijaketju, niin kaikki palikat kovaan nousuun alkaa olla kasassa.
Luottamus joukkueeseen on palannut todella monella ja tällä hetkellä kaikki uskovat Pelicansin nousuun. Se kertoo kovasti jo jotain.

Puolustuksessakin paranee jatkuvasti hommat. Sami Helenius on tehnyt loistavaa työtä tähän mennessä ja tuonut juuri sitä tarvittaa isäntämäisyyttä maalin edustalle. Eipä hypi vastustajat enään ilomielin maalin eteen, kun Sami seisoo siellä.
Jan Latvala alkaa parantaa myös otteitaan entisestään. Syötöt napsuu todella kivasti, pyörittelee ylivoimaa entiseen tyyliinsä ja hoitaa puolustussuuntaan tehtävänsä loistavasti.
Kolmas parannusta jatkuvasti tekevä jätkä on Juha Uotila. Nyt heti vaan sopimusta kouraan Uotilalle! Tänäänkin luikki läpiajoihin parit kerrat ja pelasi hyvän ottelun. Uotila on selvästi Pelicansin pakiston varmimpia jätkiä tällä hetkellä.
Nyt odotellaan pakistoon vielä Laurilan paluuta ja sitten alkaa olla unelmaryhmitys puolustukseen kasassa.


Torstaina Isku Areena pakkautuu melkolailla varmasti ja tuki on suuri. Silloinkin on nähtävissä Pelicansia, joka taistelee pisteistä täysin hampain ja kynsin. Nousu on alkanut! :tuoppi:
Tulikohan tässä nyt hehkuteltua jo vähän liikaakin? :laugh:
''Form is temporary, Class is permanent''

''Im not putting pressure on you about that we have to win. I don’t want to put that kind of pressure on you. But we can’t lose, we cannot lose.'' – Jose Mourinho

Viestit: 821
Liittynyt: 04.06.2009 18:24
Suosikkijoukkue: Mestis Pelicans

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja Taitopelaaja » 13.12.2009 15:12

Kuten jo Corazzinin omaan ketjuun kirjoittelin, niin mies ei tule jatkamaan Lahdessa.

Sitten hieman tietoa liityen muihin try-outilaisiin ja mahdollisiin pelaajamyynteihin.

Lamothen ja Uotilan jatkosopimukset tulevat riippumaan vain ja ainoastaan siitä, että kuinka paljon porukkaa saadaan poistettua joukkueesta. Eli KUMMANKAAN KANSSA EI OLE TEHTY VIELÄ JATKOSOPIMUSTA!!

Itse en alkuunkaan ymmärrä sitä, että minkä takia näiden pelaajien kanssa täytyy odottaa. Osasyynä on tietenkin raha, mutta kuitenkin. Toimistossa herätys ja äkkiä jotain turhuuksia ja vähemmän turhuuksia pihalle sieltä joukkueesta, että saadaan pidettyä nämä kaksi jalmaria, ennen kuin sieltä tulee muita joukkueita kuokkimaan. Esimerkiksi Jokerit tarvitsee tällä hetkellä veskaria, kun Riksman loukkaantui.

Toki Corazzinin myötä vapautuu hieman rahaa, mutta siellä on tällä hetkellä kavereita, jotka eivät ole lähellekkään palkkansa arvoisia. Esimerkkeinä vaikka Suhonen(n. 100k euroa) ja Kakko(n. 60k euroa). :evil: . Toivottavasti siellä toimistolla pyritään tekemään kaikki, että Lamokke ja Uotila jatkaisivat Lahdessa.

Lamothe on paras maalivahti mitä Lahdessa on nähty 2000-luvulla. Uskaltaisin jopa väittää, että menee ohi jopa herrasta nimeltä Antti Niemi. Uotila taas tällä hetkellä joukkueen ehkä paras pakki.

Eiköhän me jo ensi viikolla kuulla joistain muutoksista joukkueessa. :moi:

Avatar
Viestit: 2400
Liittynyt: 01.09.2008 20:20
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Caps, Chelsea FC

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja Kauppila » 13.12.2009 18:06

Kiinnostavaa on tosiaankin nähdä, että pidetäänkö lupaukset joukkueen harventamisesta, vai onko nämä puheita vaan? Itse uskon, että 1-3 pelaajaa lähtee tässä joulutauon aikana ja nämä nimet tulevat luultavammin joukosta Koivunen, Suhonen, Kakko ja Santavuori sekä varauksin Piispanen.
Melko hullua uhkapelia on kyllä se, että Lamothella ja Uotilalla ei ole loppukauden sopimuksia vielä. Jos näitä jätkiä nyt ei saada pidettyä, niin pahassa kusessa ollaan. Uotila on ollut viime otteluissa Pelicansin paras pakki yhdessä Jan Latvalan kanssa ja pelannut koko kauden erinomaisesti. Uotilan peli on viime aikoina vapautunut kummasti ja nyt pitää kiekkoakin enemmän, joka on todella hyvä homma puolustuksen kiekollisuuden kanssa. Mielellään pitkää sopimusta Uotilalle nyt. Tässä meillä on todellinen puolustaja, joka tekee työnsä aina hyvällä itsetunnolla. Nuori, potentiaalinen ja kypsä pakki. Pakko pitää Uotila Lahdessa!

Taitopelaaja kirjoitti:Lamothe on paras maalivahti mitä Lahdessa on nähty 2000-luvulla. Uskaltaisin jopa väittää, että menee ohi jopa herrasta nimeltä Antti Niemi.


Toppuutellaanpa vähän nyt hei. Ei Lamothe ole tehnyt vielä läheskään niin hyvää työtä kuin Niemi. Andy kuitenkin pelasi meille todella pitkän ajan voittoja ja Lamothe ei ole vielä samassa luokassa Niemen kanssa. Antti Niemi on kenties Pelicansin parhaita hankintoja koko historiassa. Lamothellakin on mahdollisuus nousta parhaimpien ulkkarivahvistusten joukkoon, jos pitää hyvän pelivireensä yllä ja torjuu meille tarvittuja voittoja. En kuitenkaan tässä lyttää Lamothea, mutta on vähän liian aikaista ruveta vertailemaan Antti Niemeä ja Marc Lamothea keskenään. Jos Lamothe Lahdessa jatkaa, niin ensi kauden jälkeen on sitten hyvä kurkata tätä tilannetta uudestaan, että onko Lamothe tosissaan yksi parhaista maalivahdeista jota Lahdessa on nähty. Olihan Nurminenkin tässä 2000-luvulla torjumassa Pelicans-paidassa, joten kyllä hänkin melko kova tekijä on tässä maalivahtihistoriassa.

Corazzinin olen itse jo lytännyt täysin ja olen todella tyytyväinen, että Pelicans ei jatka tämän janarin sopimusta. Pelasi kokoajan varovasti ja ei uskaltanut tehdä mitään. Ehkäpä kädet vähän alkoivat täristä, kun SM-liigan vauhti ja taso yllätti. Ulos vaan ja uutta miestä mahdollisesti koittamaan tilalle.
''Form is temporary, Class is permanent''

''Im not putting pressure on you about that we have to win. I don’t want to put that kind of pressure on you. But we can’t lose, we cannot lose.'' – Jose Mourinho

Viestit: 821
Liittynyt: 04.06.2009 18:24
Suosikkijoukkue: Mestis Pelicans

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja Taitopelaaja » 15.12.2009 13:48

Elikkäs tänään julkistettiin sitten try-outilaisten tilanteet.

Lamothe ja Uotila jatkavat kauden loppuun, mutta Corazzini ei. eusa_clap Itsehän tästä Corazzinin lähdöstä kirjoittelinkin, mutta se, että Lamoken ja Uotilan sopimukset julkaistiin näin nopeasti, tuli minulle yllätyksenä. Mutta hyvä näin!!!

Ilmeisesti nämä Lamothen ja Uotilan tarkoittavat sitä, että joku/jotkut pelaajat joukkueesta lähtevät. Mikäli siis omat tietoni paikkansa pitävät ja tällä tavallahan viikko sitten jo uutisoitiinkin, eli eiköhän me saada lähipäivinä lukea lisää Pelicans uutisia, pelaajasiirtojen muodossa. Muidenkin kuin Koivusen osalta, jonka lähtö tuntuu olevan lähes 100% varma.

Elämme mielenkiintoisia aikoja! :moi:

Avatar
Viestit: 403
Liittynyt: 19.08.2009 15:56
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans & Vancouver Canucks

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja SPeri » 15.12.2009 14:28

Kyllä, ja lisää mielenkiintoista tapahtuu heti. Koivusen sopimus purettu - uutisoi Etelä-Suomen Sanomat.

Hienoa että päästiin Tonista eroon, mutta tämä tarkoittaa sitä että Piispanen palaa kynäilemään niin kauaksi aikaa kunnes uusi keskushyökkääjä astuu esiin. Nyt Kaarna uutta sentteriä suoneen ja Piispanen ulos!

Viestit: 821
Liittynyt: 04.06.2009 18:24
Suosikkijoukkue: Mestis Pelicans

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja Taitopelaaja » 15.12.2009 14:47

No johon sitä nyt alkoi tapahtua.

Koivunen pelasi tällä kaudella pahasti alle tasonsa ja näin ollen mielestäni ainoa ja oikea ratkaisi purkaa sopimus miehen kanssa. Toki onhan kyseessä Lahtelaisen kiekon ikoni, mutta mikäli peli ei toimi samalla tavalla kuin ennen, ei pelkkä seuraikonius saa olla peruste kokoonpanossa roikottamiselle. vrt.Kakko. Emme sitten nähneet mitään jäähyväisi Tonille, vaan kaikessa hiljaisuudessa vain purettiin sopimus. Tästä hieman noottia toimistolle. :oops: :shame:

Mielenkiintoista nähdä hankitaanko sieltä uusi sentteri kokeelle vai jatketaanko Piispasen :evil: kanssa.
Itse jollain tapaa toivoisin, että sieltä joku sentteri tuonne ilmestyisi. Arsi on ollut tällä kaudella niin unessa, että ei me Arsilla voida loppukautta pelailla.

Tänään Jokerit antoi muuten potkut Markku Tähtiselle. Olisiko tässä uusi sentteri Lahteen? Eihän mies mikään huippusentteri ole, vaan kuuluu samaan sarjaan meidän omien senttereiden kanssa. Olisihan mies kuitenkin aika riskitön hankinta ja itse sanoisin, että astetta parempikin, kuin trio Corazzini, Koivunen & Piispanen. Omasta mielestäni miehen voisi hankkia, vaikka sitten aluksi vain try-outille.

Edit: Tuossa vielä Koivusen mietteitä. Koivunen pettyi Pelicansiin!!
Toimisto: :fuckyou:

Toivottavasti Toni löytää jostain pelipaikan. Koska miehen omien sanojen mukaan lopettaminen ei ole käynyt edes mielessä.

Avatar
Viestit: 2400
Liittynyt: 01.09.2008 20:20
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Caps, Chelsea FC

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja Kauppila » 15.12.2009 14:59

Täysin oikeat ja ammattimaiset ratkaisut seurajohdolta ja valmennukselta. Suuret kiitokset tästä toimistolle ja erityisesti Kaarnalle. Lamothen jatko on enemmän kuin tervetullut ja Uotilan jatkostakin ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Carl Corazzini on yksi huonoimmista yrityksistä pitkään aikaan, mutta eipä tätä mihinkään floppikirjaan voi oikein lyödä, kun veteli try-out sopimuksella. Onneksi ei annettu tälläiselle muniin puhaltelijalle loppukauden pahvia.

Lamothe ei ole missään vaiheessa ollut huono ja siksi hänen jatkonsa onkin tärkeä. Tuo joukkueeseen varmuutta, kokemusta ja tällä hetkellä joukkue näyttää luottavan jo uuteen veskariinsa. Lamothe alkaa löytämään piakkoin varmasti kuntopiikkiään ja silloin alkaa nollapelejäkin tulemaan aivan varmasti. Näemme siis joulutauon jälkeen mitä luultavammin entistä kovemman ja varmemman Marc Lamothen Pelicans-maalilla.
Hyvä hankinta ollut tähän mennessä. :peukkuylös:

Juha Uotilalla on puolestaan portit auki pitkällekkin. Pitää muistaa, että pelaa kuitenkin ensimmäistä kauttaan SM-liigassa ja on tällä hetkellä puolustuksen varmimpia ja parhaimpia pelaajia selvästi. Itseluottamus näyttää olevan kohdillaan ja kova luonne kaukalossa ei tee pahaa mitenkään. Alkaa näkyä Uotilan pelissä nyt sitä jota osasin vähän odotellakkin. Toivotaan, että Uotilalle saadaan sopimus ensi kaudestakin. Todella hyvä löytö Pelicansilta Uotila oli.
Hieno tulevaisuus varmasti edessä Uotilalla. Toivottavasti viihtyy Lahdessa mahdollisimman pitkään.


KIITOS TONI KOIVUNEN! :tuoppi: Hieno mies, hieno pelaaja ja ennnenkaikkea tärkeä tekijä Pelicansin nousussa. Bobi oli yksi niistä jätkistä, joka uskalsi palata takaisin Lahteen, vaikka joukkue rämpi ja näytti huonolta vuodesta vuoteen. Bobi on ollut mukana näkemässä hyviä hetkiä, playoff-voittoja sekä kitkeriä tappioita ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Päällimmäisenä tällä hetkellä fiilikset ovat helpottuneet, haikeat sekä vähän surulliset. Hyvä asia tässä on se, että Pelicans saa palkkalistoiltaan pois yhden pelaajan, joka ei vakuuttanut koko kauden aikana ja tällä lisää varaa mahdollisen uuden pelaajan hankintaan. Surullista tässä on se miten Koivusen ura päättyy Pelicansissa. Kesken sopimuskauden kylmästi pihalle ja saa nähdä millaisen joukkueen itselleen löytää.
Kiitokset kuitenkin Toni Koivuselle kaikesta mitä teit Pelicansin eteen. Ja suuret keskisormen näytöt niille, jotka eivät arvosta tätä jätkää.
Todella harmillista, että Koivuselle ei saatu minkäänlaista jäähyväistä tässä oikeen. Varmaan on vähän paska maku Koivusella suussa tästä, mutta eiköhän se kunnioitus kotiseuraa kohtaan pysy silti. Olisihan tän voinut hoitaa paremminkin, mutta kuten herra itse sanoi, niin tämä on karua bisnestä ja pelaajien on pakko menestyä. Harmi, että seuraikonille ei saatu hienoja jäähyväisiä. Toivotaan, että Bobi pääsee tästä yli ja löytää itselleen uuden ja hyvän seuran.

Vielä odotellaan 1-2 sopimusen purkamista ja toivon, että Samuli Suhonen on toinen näistä. Suhonen nostaa kuitenkin melko huikeaa palkkaa verrattuna suoritustasoonsa. Suhonen vaan pihalle, kun saadaan Laurila takaisin terveiden kirjoihin piakkoin. Onhan HeKissä kuitenkin Niko Tuhkanen, jota voidaan käyttää sekä kääntämättömänä korttina A-junioreiden luottopuolustaja Joonas Hurri. Kyllä pakkeja on aivan tarpeeksi Pelicansilla ja jos tältä osastolta porukkaa harvennetaan, niin Kakko & Suhonen kaksikko saa omasta puolestani painua helvetiin tuolta.
Nyt, kun pelaajistoa leikataan, niin tilalle voi haaveilla vaikkapa sitä uutta sentteriä. Kyllähän näiden ulostettavien palkoista kertyy kuitenkin ihan mukavahko summa, ellei joillekkin tarvi maksaa sitten buy-out rahoja. Enpä kuitenkaan usko, että ainakaan Koivusen kanssa tätä ongelmaa olisi. Voipa myöskin olla, että Pelicans on jotain pelaajiaan kaupitellut muille seuroille jo valmiiksi ja sitten tehtäisiin suoraan siirto johonkin muualle, jolloin Pelicansin ei tarvisi maksaa minkäänlaisia rahoja irtisanottaville pelaajille.
Kyllä jostain voidaan vieläkin löytää pätevä ykkös- tai kakkossentteri, joten eiköhän Kaarna & co. kartoittele parhaimillaan uusia pelaajia tässä kaiken sähellyksen keskellä.
''Form is temporary, Class is permanent''

''Im not putting pressure on you about that we have to win. I don’t want to put that kind of pressure on you. But we can’t lose, we cannot lose.'' – Jose Mourinho

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja InFlames » 15.12.2009 15:59

Kauppila kirjoitti:
Lamothe ei ole missään vaiheessa ollut huono ja siksi hänen jatkonsa onkin tärkeä. Tuo joukkueeseen varmuutta, kokemusta ja tällä hetkellä joukkue näyttää luottavan jo uuteen veskariinsa. Lamothe alkaa löytämään piakkoin varmasti kuntopiikkiään ja silloin alkaa nollapelejäkin tulemaan aivan varmasti. Näemme siis joulutauon jälkeen mitä luultavammin entistä kovemman ja varmemman Marc Lamothen Pelicans-maalilla.
Hyvä hankinta ollut tähän mennessä. :peukkuylös:


Todella harmillista, että Koivuselle ei saatu minkäänlaista jäähyväistä tässä oikeen. Varmaan on vähän paska maku Koivusella suussa tästä, mutta eiköhän se kunnioitus kotiseuraa kohtaan pysy silti. Olisihan tän voinut hoitaa paremminkin, mutta kuten herra itse sanoi, niin tämä on karua bisnestä ja pelaajien on pakko menestyä. Harmi, että seuraikonille ei saatu hienoja jäähyväisiä. Toivotaan, että Bobi pääsee tästä yli ja löytää itselleen uuden ja hyvän seuran.



Otan vähä kiinni parista pätkästä tossa Kauppilan edellisessä viestissä. Oon jo tänne kommentoinu muutaman kerran Lamothesta, mutta jatketaan nyt vielä. Lamothe ei ihan näytä siltä vahdilta mitä KHL pelien perusteella olisi luullut. Toki ei varmaan ole vielä täydessä iskussa ja parantanee kevättä kohden niin kuin Kauppila jo sanoikin. Vähä kuitenkin jarruja tälle Lamothe hehkutukselle mitä itekkin olen pitänyt. Lamothella on kuitenkin ajoittain pomppinut vaarallisen näköisesti kiekot, mutta pääosin Lamothe on pelannut hyvin. Kaikenkaikkiaan kuitenkin hienoa nähdä Lamothe Pelicanseissa kauden loppuun asti. Ehdottomasti parempi vahti kuin Nikkilä, vaikka ei Nikkilä toki huono ole. Hyvin noussut Tapparan kakkosveskarin tontilta Pelicansin ykkösveskariksikin ennen Lamothen tuloa.

Koivusesta sen verran, että eräässä "merisään" ottelukierroksen väliajalla oli sellainen 10 minuutin haastattelu hallilla pelin ollessa käynnissä (erätauolla), niin kyllähän Koivusen puheista sai sellaisen käsityksen, että kyllä jäi kylmät välit Pelicansiin. Haastattelijakin meni heittämään jo, että onko tulevasta seurasta tietoa, vaikka jatko olisi voinut olla vielä Pelicanseissakin tuolloin :thumb_down: Peli oli muuten tuo Pelicans 0-5 Kärpät. Ei Koivunen paljon positiivisiä asioita yllättäen löytänyt Pelicansin esityksestä Kärppiä vastaan ja muutenkin näytti nauttivan "hyllytyksestä". Saas nähdä mihin Koivunen suuntaa? Lähtisko Italiaan vai löytyykö vielä pelipaikka jostain toisesta SM-liiga seurasta. Veikkaan, että Koivunen menee seuraavista osoitteista johonkin. Saipa, HPK, Italia, Norja tai Tanska

Avatar
Viestit: 2400
Liittynyt: 01.09.2008 20:20
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Caps, Chelsea FC

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja Kauppila » 15.12.2009 16:14

InFlames kirjoitti:Otan vähä kiinni parista pätkästä tossa Kauppilan edellisessä viestissä. Oon jo tänne kommentoinu muutaman kerran Lamothesta, mutta jatketaan nyt vielä. Lamothe ei ihan näytä siltä vahdilta mitä KHL pelien perusteella olisi luullut. Toki ei varmaan ole vielä täydessä iskussa ja parantanee kevättä kohden niin kuin Kauppila jo sanoikin. Vähä kuitenkin jarruja tälle Lamothe hehkutukselle mitä itekkin olen pitänyt. Lamothella on kuitenkin ajoittain pomppinut vaarallisen näköisesti kiekot, mutta pääosin Lamothe on pelannut hyvin. Kaikenkaikkiaan kuitenkin hienoa nähdä Lamothe Pelicanseissa kauden loppuun asti. Ehdottomasti parempi vahti kuin Nikkilä, vaikka ei Nikkilä toki huono ole. Hyvin noussut Tapparan kakkosveskarin tontilta Pelicansin ykkösveskariksikin ennen Lamothen tuloa.


Lamothen hehkutus on todellakin ollut kovaa, mutta ymmärettävää sen takia, koska Lahdessa ei ole nähty näitä onnistuneita ulkomaalaisia kovinkaan paljoa. Lamothe on kaikkien papereissa mennyt onnistuneiden joukkoon ja herraa on sitten hehkutettu melkoisen paljon. Sen verran täytyy kuitenkin omasta puolestani sanoa, että pidän Lamothea onnistuneena ja hyvänä hankintana, joka on aivan selvää. En kuitenkaan ryhdy vielä miestä heittämään Pelicansin 2000-luvun parhaaksi veskariksi, koska hän ei sitä vielä todellakaan ole ja tuskin tulee olemaankaan. Menee kuitenkin 2000-luvun veskareista aikalailla kolmen parhaan joukkoon.
Kyllä Lamothe tulee varmasti nostamaan tasoaan tauon jälkeen, kun on nyt saanut vakiinnutettua paikkansa Pelicansissa ja tuntee joukkueen, saanut pelivireen alle ja pääsee sisään hyvin pelillisiin asioihin. Kaikki merkit ovat siis positiivisia tällä hetkellä.
Ja kyllä Lamothe on päästänyt muutamat pahat reboundit maalin eteen ja ehkä 1-3 helppoa luiskahtanut sisään. Se on kuitenkin melko pientä verrattuna siihen, miten Lamothe on pelannut kaikissa otteluissa. Pieniä virheitä on sattunut ja nehän jää takaraivoon helposti, mutta kyllä niitä gamesavereitakin on Lamothe vedellyt.
Hyvää pohdiskelua InFlamesilta Lamotheen liittyen. :peukkuylös:

Koivusesta vielä sen verran, että tämä sopimuksen purkaminen oli itseasiassa aivan odotettavissa. Juttua Koivusen ulostamisesta oli jo aikaisemmin liikkellä ja jopa Kaarna oli itse kertonut, että uutta seuraa etsitään Koivuselle. Tähän päälle, kun laskee vielä puheet joukkueen pienentämisestä ja pelaamattomuus, niin ei mikään kummoinen ennustaja tarvi olla, että tajuaa kuka on ainakin lähdössä. Kyllä Koivusta kohdeltiin näemmä ennen lähtöä aika karusti. Ainakin tälläisen kuvan itse antoi. :roll:
''Form is temporary, Class is permanent''

''Im not putting pressure on you about that we have to win. I don’t want to put that kind of pressure on you. But we can’t lose, we cannot lose.'' – Jose Mourinho

Avatar
Viestit: 14900
Liittynyt: 27.07.2009 14:52
Suosikkijoukkue: KHL, NHL, Leijonat

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja InFlames » 15.12.2009 18:15

Tuo on täysin totta, että Lamothe on yksi parhaita veskareita teidän maalilla 2000-luvulla. Lähinnä parempana tulee heti mieleen vain Antti Niemi. Lamothen pitäisi kyllä ainakin olla kova tekijä, sillä Venäjällä pelit kulki ykkösveskarina hyvin heikommankin puolustuksen takana. Pelicansin tasoinen puolustus on siis aika pitkälti samaa luokkaa minkä takana Lamothe torjui esimerkiksi Severstal Cherepovetsissa. Ei samaa tasoa, mutta liigaan nähden ei ollut mikää huippupakisto Venäjälläkään edessä mitä se ei myöskään ole Pelicansissa.
Uskon kyllä vahvasti, että Lamothe vastaa pitkälti tuohon suureen hehkutukseen keväällä, jos ja kun pääsette pleijareihin mukaan. Sääleistä jatkoon pääseminen on toki melkoista lottoakin, kun kahella voitolla poikki. Lamotheen en usko teidän pelin kaatuvan missään nimessä. Lamothe on liigaan vähintään luottovahti, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan tähtivahti statusta tule saamaan edes kauden jälkeen.


Toinen asia mitä haluan teidän jengistä kommentoida on kaksikko Juhamatti Aaltonen - Tommi Paakkolanvaara. Mitä mieltä siellä ollaan näiden kavereiden peliesityksistä? Nämä Kärpistä tulleet velikullat näyttävät olevan teidän sisäisen pistepörssin kaksi parasta pelaajaa. Paakkolanvaara on pelannut varmasti odotetulla tasolla, mutta Aaltoselta olisin odottanyt vieläkin enemmän. Molemmat kuitenkin pelanneet pääasiassa hyvin, mutta eikö ole totta, että Aaltonen seilaa vieläkin välillä varjojen mailla? Aaltosen pitäisi saada vielä enemmän tasaisuutta ja suoraviivaisuutta, sillä potentiaalia on NHL:ään asti. Aaltosen tehot 29 pelissä ovat 12+7=19. Ei ne huonot ole ottaen huomioon Pelicansin yleisilmeen kaudella, mutta ottaen huomioon Aaltosen valtavan taitopotentiaalin, niin tahti ei tuo edes kaudelta välttämättä 40 pistettä, jonka rikkomista ainakin odotin ennen kauden alkua ja jopa 50 pisteeseen uskoin, että Aaltonen voisi yltää. Ollaan kuitenkin realisteja, sillä Aaltosen aiempi piste-ennätys on viime kaudelta Kärpissä, jossa syntyi 32 pistettä.
24-vuotiaan Aaltosen kehityskäyrä on kuitenkin menossa Pelicansissa oikeaan suuntaan ja henkilökohtainen piste-ennätys varmaankin rikkoutuu. Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen siitä, että kaveri lähti pois Kärpistä. Kärpissä Aaltosen ura ei lähtenyt siihen lentoon mihin piti. Nyt Pelicansissa rooli on hieman isompi vielä ja Aaltonen on se joukkueen suurin tähti mitä hän ei ollut Kärppien tähtiä vilisevässä laumassa. Toivon todella, että Aaltonen parantaa vielä kevätkaudella ja saa todellisen superdraivin päälle. Hienoa oli se aika minkä Aaltonen meillä vietti, mutta uran kannalta tämä siirto Pelicansiin täksi kaudeksi oli ainoa oikea ratkaisu.

Viestit: 821
Liittynyt: 04.06.2009 18:24
Suosikkijoukkue: Mestis Pelicans

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja Taitopelaaja » 15.12.2009 19:00

InFlames kirjoitti:Toinen asia mitä haluan teidän jengistä kommentoida on kaksikko Juhamatti Aaltonen - Tommi Paakkolanvaara. Mitä mieltä siellä ollaan näiden kavereiden peliesityksistä? Nämä Kärpistä tulleet velikullat näyttävät olevan teidän sisäisen pistepörssin kaksi parasta pelaajaa. Paakkolanvaara on pelannut varmasti odotetulla tasolla, mutta Aaltoselta olisin odottanyt vieläkin enemmän.

Molemmat ovat pelanneet ihan mukavasti, mutta pakko sanoa, että ennen kauden alkua odotin molemmilta hieman enemmän mitä nyt on saatu.

Aaltosen maalimäärä on aikalailla sellainen mitä odottelinkin, mutta niitä voisi olla enemmänkin. Lisäksi mies voisi välillä lainata kiekkoa enemmän. Mielestäni mies on ollut joka pelissä hyvin mukana(ainakin kotona), mutta välillä tulee jotain pieniä turhautumisjäähyjä etc. Mielestäni Aaltonen ei juurikaan ole hiihdellyt varjojen mailla, missään pelissä. :peukkuylös:

Paakkolanvaara on ainakin itselleni ollut odotuksiin nähden pienoinen pettymys. Toki kaikilla oli tiedossa se, että mies ei ole koskaan ennen tehnyt liigassa kovin paljoa pisteitä. Miestä kaavailtiin tänne kuitenkin ykkössentteriksi, toki sitä mies onkin, mutta ei niin johtava ykkössentteri kuin Liigassa pitäisi olla. Viime aikoina peli on kuitenkin parantunut, kun saanut rinnalleen ns."oikeat kaverit".

Hyvin ovat kuitenkin poropoijjaat mielestäni sopeutuneet Lahteen ja Pelicansiin, ja kaikesta huolimatta pelanneet hyvin, joukkueen rämpimisestä huolimatta. :tuoppi:

-----------------------------------------------------------------

Tuossa huomasin Pelicansin nettisivuja selaillessa, että Uotilan kanssa tänään tehty sopimus kattaa suoraan myös ensi kauden!!!!!! Loistavaa Kaarna!! eusa_clap
Lamothen sopimuksessahan on koko ajan ollut tuo optio ensi kaudesta.
Tuossa myös linkki uutiseen: Pelicans.fi

Toivottavasti nämä sopimukset rauhoittavat molempien peliä, kun ei tarvitse pelata enää sopimusasiat mielessä. Molemmathan ovat ovat pelanneet vähintään hyvin koko ajan ja varmasti molemmilla on varaa parantaa.

Avatar
Viestit: 944
Liittynyt: 17.02.2008 14:13
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, SAIK, Capitals, U-20, Erik Karlsson

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja ode16 » 15.12.2009 19:55

Näin siinä sitten kävi, kieltämättä hieman valju ja koruton maku tästä Bobin lähdöstä jäi kun hänelle ei minkäänlaista ns "lopettamistilaisuuttakaan" jätetty kotiyleisön edessä, harmi. Jatkosoppareista sen verran että on hienoa nähdä Lamothen ja etenkin Uotilan jatkosopparit, joista Uotilan soppari kattaa vielä koko ensi kauden, tälle ehdottoman suuret plussat. Ensi kauden veskatilanne onkin mielenkiintoinen, jatkaako Nikkilä, miten Lamothe? Kysymyksiä on paljon ja vastauksia saadaan jossain vaiheessa ensi vuotta. Corazzinin try-outin loppuminen ja pelien päättyminen siihen ei nyt omasta mielestäni ollut mitenkään yllättävää, ihan surkeahan mies ei kuitenkaan ollut, mutta hyökkäyksissä mies oli vähän turhan passiivinen, vaikka puolustamaan menikin heti ensimmäisten hyökkääjien joukossa (luonnollisesti). Ehkä Pelicansiin on vielä jonkinlainen sentteri tulossa, mutta katsellaan.
kaverilta voi ottaa suihin jos se on vitsi vaa. - Pasiradio 25.12 kello 20.46

Avatar
Viestit: 2400
Liittynyt: 01.09.2008 20:20
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Caps, Chelsea FC

Re: Pelicans kaudella 2009-2010

ViestiKirjoittaja Kauppila » 15.12.2009 19:56

InFlames kirjoitti:kaksikko Juhamatti Aaltonen - Tommi Paakkolanvaara.


Heitetäänpä vastausta sitten seuraavaan asiaan InFlamesille.
Pakkolanvaara on ollu ainakin itselleni juuri sellainen pelaaja kuin odotin. Pelaa suoraviivaisesti, hyvää joukkupeliä, kahdensuunnan pelaaminen yleensä oman ketjun parasta ja ei ota jäähyjä ikinä, vaikka pelaa välillä kovempaa. Tuossa on syitä miksi Paakkolanvaara on ollut yksi Pelicansin parhaista tällä kaudella. Vielä näyttää painavan vähän takaraivossa tuo Kärppä-aiojen pieni rooli ja välillä vajoaa aika rivimieheksi. Toisinaan taas näkyy se helvetinmoinen nälkä Paakkolanvaaran otteissa, jota hän hehkutti, kun Lahteen saapui. Kaikinpuolin siis aika odotusten mukaan vetelee. Kyllä on nostanyt profiiliaan selvästi Pelicansissa ja nyt kun vierellä on kaksi nuorta nälkäistä voimahyökkääjää, jotka omaa hyvät kädet, niin pisteitä paukkuu kunnolla. Tällä hetkellä Paakkis johtaa Pelicansin selvästi toimivinta ketjua illasta iltaan ja rauhoittaa hyvin nuorempien peliä tuossa ketjussa. Täytyy sanoa, että tämä hankinta on juuri sitä mitä haettiin.
Toivottavasti pysyy Lahdessa pitkään. Loistava joukkuepelaaja, jota tarvitaan jokapaikassa. :moi:

Juhamatti Aaltonen on ollut kuin pelastus tälle joukkueelle. Kuinkakohan monta kertaa oltaisiin otettu turpaan tärkeissä peleissä ilman Juhista? Aaltonen on ollut koko kauden ajan Pelicansin luotettavin ja paras pelaaja. Pitää kiekkoa todella paljon, mutta syöttökin lähtee ihan tarpeeksi usein. Itse en viitsi kamalasti itkeä siitä, että JMA pitää kiekkoa joskus liikaakin, kun valmennukselta on tullut ohjetta varmasti, että pidät kiekkoa niin paljon kun pystyt ja syötöt varmissa paikoissa. Tuo on aivan totta, että Aaltosella on potentiaalia NHL:n saakka. Luisteluvoima on taivaallinen, kädet kuin Larianovilla konsanaan ja peliäly todella iso. Voimaakaan ei puutu ja voittaa yleensä aina kaksinkamppailut ja on liigan varmasti parhaimpia vastustajien ohittajia. Tukku hulmuten painaa laitaa pitkin ja luikkii uskomattomilla kikoillaan puolustuksen ohi. Jos Aaltosella olisi ketjussaan joku todella kovan tason ruokkija, niin tulos olisi murskaavan hyvää.
Eikä Aaltosen hyvä pelaaminen rajoitu enää pelkästää yksilö- ja hyökkäyspelaamiseen, vaan Juhis on pelannut meillä jopa alivoimalla ja tekee töitä silloin tällöin ihan OK myös omaan päätyyn. Ylivoimalla lämäri laulaa todella hienosti, mutta kaipaa vielä paljon tarkkuutta. Varmasti olisi ainakin 3-5 maalia enemmän Juhiksella tällä hetkellä, jos nuo vedot eivät olisi paukkuneet ohi maalista. Veskarit on yleensä aina ihan pihalla, kun Aaltonen jysäyttää ylivoimalla b-pisteen takaa pomminsa. Propsit Aaltoselle myös hyvästä kiekonriistotaidosta!
Vielä on kuitenkin pieniä asioita joita tulee korjata lämärin tarkkuuden lisäksi. Ensiksi pitäisi saada nämä turhautumiset pois. Tappiotilanteessa peli ei välillä maistu ja silloin ei maaleja tule. Toiseksi turhat jäähyt pois ja viimeiseksi lähtee sitten tämä pieni ailahtelevaisuus, joka on nykyään muuten todella vähäistä verrattuna Kärppä-aikoihin.
Aaltonen on pelannut aivan helvetin hyvin, kun katsoo missä Pelicans on tällä hetkellä ja kuinka huonosti joukkue on pelannut. Harvoin Pelicansin paidassa ollaan nähty yhtä taitavaa pelaajaa, kuin Aaltonen. Jos saa vielä tehtyä sen tempun, että pitää joka ilta maagisen vireensä, niin voi voittaa jopa maalipörssin.
Eiköhän Aaltonenkin vetele vielä joku vuosi aika hyvällä menestyksellä tuolla NHL-kaukaloissa. Sen verran hurjan näköistä menoa on SM-liigakaukaloissa, että eiköhän suuntaa parin vuoden päästä NHL-kentille. Aaltonen on Pelicansilta todella onnistunut investointi! :tuoppi:


Uotilan sopimus ensi kaudestakin on todella hieno homma. Lueskelin aikasemmin tänään jo Veikkaajan jossa todettiinkin, että Uotila jatkaa ensi kaudellakin Lahdessa. Uotilasta saadaan varmasti hiottua ihan hyvä pakki meille. Viitteitä kovalle tasolle noususta on nähty. Saa nähdä milloin Pelicans rupeaa luukuttamaan näitä uusia jatkosopimuksia, jos tietyt jätkät Lahdessa haluaa jatkaa.
''Form is temporary, Class is permanent''

''Im not putting pressure on you about that we have to win. I don’t want to put that kind of pressure on you. But we can’t lose, we cannot lose.'' – Jose Mourinho

EdellinenSeuraava

Paluu Pelicans

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa