Matias Lopin aika Pelicansissa (2010-?)

Kuva
Avatar
Viestit: 2400
Liittynyt: 01.09.2008 20:20
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Caps, Chelsea FC

Matias Lopin aika Pelicansissa (2010-?)

ViestiKirjoittaja Kauppila » 19.03.2010 23:26

Eli siis tähän topicciin voidaan lykätä kaikki keskustelu Matias Lopista ja hänen esiintymisistään Lahden Pelicansin paidassa.

Paljon on tullut erilaisia kommentteja Lopin paluusta. Toiset lyttää, toiset ylistää ja jotkut vetelee peruslinjoilla. Itse uskon Matiakseen melko paljolti ensi kaudella ja tulevaisuudessakin.
Viime Lahden visiitin viimeiset ottelut olivat jotain aivan kauheaa katsottavaa Lopilta, kun sopimus HIFK:hon oli varmistunut. Lähtiessään Lahdesta Loppi sai kovasti kuraa niskaan ja haukkuja päälle, kun ei vetänyt kunnolla kautta päätökseen. HIFK:ssa hommat meni sitten aivan täysin reisille, kun neste oli noussut hattuun ja valmennuksen kanssa meni välit poikki. Saksan reissu ei ollut myöskään mikään menestys Lopille, mutta varmasti opettava reissu. Itse ainakin uskon, että Matias on oppinut näinä vaikeina aikoina, että hänen pitää elää kuin ammattilainen, eikä vain leijua pilvissä jatkuvasti.

Rakastettu, ihannoitu ja vihattu... Tuota kaikkea on Matias Loppi. Edessä on siis paluu Lahteen ja nyt on taas pedattu kaikki mahdollisimman hyvin Lopille. Ykkössenterin rooli tarjolla, vastuuta tulee aivan helvetisti ja vieressä vetelee SM-liigan kovin maalinsylkijä Juhamatti Aaltonen. Nyt kyse on sitten ainoastaan Lopin pääkopasta. Jos asennoituminen on kunnossa ja on henkisesti vahva, niin en ihmettelisi vaikka Loppi alkaisi hätyyttelemään ensimmäisellä kaudellaan jo piste-ennätystään.
Itse uskon vahvasti siihen, että Loppi nousee tasolleen Pelicansissa. Täällä on luvassa selvä ykkösmiehen rooli, vieressä huippupelaaja/jia ja tuttu kaupunki, jossa mies on pelannut parhaat pelinsä. Paljon on niitäkin pointteja miksi Loppi ei tulisi onnistumaan, mutta omasta mielestäni onnistuminen vaikuttaa todennäköisemmältä vaihtoehdolta tällä hetkellä.

Pelicans saa Lopista loistavan ylivoimapelaajan ja hyvän ykkössentterin. Jotkut pitävät ''valtavana'' kysymysmerkkinä Lopin sopeutumista Toivolan pelityyliin, mutta pitäähän aina uusien pelaajien opiskella uuden valmentajan pelityyli, joten miksi Loppi ei sitä voisi sisäistää? Ei kyseessä luultavasti kuitenkaan mikään ihän vesipäinen kaveri ole. Toivolan kohdalla tulee toki ottaa huomioon se, että mies on helvetin huono käsittelemään pelaajiaan, joten se voi vaikuttaa myös Matiaksen pelaamiseen. Toisaalta taas, Nurminen ja Räsänen tuntevat kuitenkin miehen hyvin, joten eiköhän tämä duo osaa ainakin käsitellä oikein Loppia.


Jatkakaa hyvät palstaveljet tästä. Tästä herrasta riittää varmasti paljon juttua, joten antaa palaa vaan, everybody. ;)
''Form is temporary, Class is permanent''

''Im not putting pressure on you about that we have to win. I don’t want to put that kind of pressure on you. But we can’t lose, we cannot lose.'' – Jose Mourinho

Avatar
Viestit: 11211
Liittynyt: 18.11.2008 00:25
Suosikkijoukkue: Oulun Kärpät

Re: Matias Lopin aika Pelicansissa (2010-?)

ViestiKirjoittaja Nestori » 19.03.2010 23:43

Kauppila kirjoitti:Pelicans saa Lopista loistavan ylivoimapelaajan ja hyvän ykkössentterin. Jotkut pitävät ''valtavana'' kysymysmerkkinä Lopin sopeutumista Toivolan pelityyliin, mutta pitäähän aina uusien pelaajien opiskella uuden valmentajan pelityyli, joten miksi Loppi ei sitä voisi sisäistää? Ei kyseessä luultavasti kuitenkaan mikään ihän vesipäinen kaveri ole. Toivolan kohdalla tulee toki ottaa huomioon se, että mies on helvetin huono käsittelemään pelaajiaan, joten se voi vaikuttaa myös Matiaksen pelaamiseen. Toisaalta taas, Nurminen ja Räsänen tuntevat kuitenkin miehen hyvin, joten eiköhän tämä duo osaa ainakin käsitellä oikein Loppia.

Sori vain Kauppila, mutta tämä osa laittoi hieromaan silmiä hetkisen. Jos kerran Toivola sai leivottua "ikuisesta lupauksesta" SM-liigan tämän kauden TOP-3 maalitykin antamalla tälle vapaat kädet ja vastuuta oikeassa suhteessa, niin miksei hommat voisi toimia Lopinkin kohdalla? Loppi pitää kiekollisesta pelistä, joten hänelle pitää antaa vapauksia käyttää sitä taitoa minkä luoja on hänelle suonut! Ei Toivola ole ihan niin paska valmentaja, kuin mitä suuri osa Pelicans-kannattajista antaa ymmärtää. Paremmin Toivola on saanut lahjat tietyiltä pelaajilta irti, kuin erä muikisteleva entinen liigavalmentaja, joka sai vain lahjakkaat pelaajat lähtemään pois Pohjoisen seurasta.
Oulun Kärpät

Avatar
Viestit: 2400
Liittynyt: 01.09.2008 20:20
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Caps, Chelsea FC

Re: Matias Lopin aika Pelicansissa (2010-?)

ViestiKirjoittaja Kauppila » 20.03.2010 00:02

Nestori kirjoitti:Sori vain Kauppila, mutta tämä osa laittoi hieromaan silmiä hetkisen. Jos kerran Toivola sai leivottua "ikuisesta lupauksesta" SM-liigan tämän kauden TOP-3 maalitykin antamalla tälle vapaat kädet ja vastuuta oikeassa suhteessa, niin miksei hommat voisi toimia Lopinkin kohdalla? Loppi pitää kiekollisesta pelistä, joten hänelle pitää antaa vapauksia käyttää sitä taitoa minkä luoja on hänelle suonut! Ei Toivola ole ihan niin paska valmentaja, kuin mitä suuri osa Pelicans-kannattajista antaa ymmärtää. Paremmin Toivola on saanut lahjat tietyiltä pelaajilta irti, kuin erä muikisteleva entinen liigavalmentaja, joka sai vain lahjakkaat pelaajat lähtemään pois Pohjoisen seurasta.


Aaltosen kohdalla olet täysin oikeassa. Hänen kanssaan Toivola on onnistunut, mutta jos katsoo vähän leveämmällä rintamalla, niin ei kovin hyvin mene. Vili Sopanen saatiin käsittääkseni melkolailla Toivolan ''ansiosta'' ryssittyä muualle, Teemu Rinkinen on joutunut Toivolan koirankoppiin, vaikka pelaa todella hienoa tulokaskautta, Kousa lähtee muille maille, Toivolan piti saada juuri kuria joukkueeseen ja varsinkin ruotuun herrat Santavuori & Saarinen, mutta miten kävi? Ja kokeneempien kavereidenkin kanssa on ollut lievehköjä ongelmia.

Toivola osaa kyllä antaa nuorille pelaajille mahdollisuuksia rohkeasti ja se on tuottanut osittain hedelmää tällä kaudella. Tyrväinen, Rinkinen ja varauksin myös Tavi ovat vakuuttaneet itsensä hyvin pärjääviksi liigatason miehiksi.

Lopin kohdalla en tarkoittanut tuota pelaajan kehittämistä pahemmin, vaan sitä, että osaako ja saako Mika ruotuun Lopin, joka on ollut ulapalla pari vuotta nyt? Aaltosen kohdalla kyse oli vain siitä, että mies saa tarpeeksi tilaa Lahdessa tehdä omaa juttuaan. Lopin ja Aaltosen tapauksia on omassa päässäni melko vaikea verrata.
''Form is temporary, Class is permanent''

''Im not putting pressure on you about that we have to win. I don’t want to put that kind of pressure on you. But we can’t lose, we cannot lose.'' – Jose Mourinho

Avatar
Viestit: 2400
Liittynyt: 01.09.2008 20:20
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Caps, Chelsea FC

Re: Matias Lopin aika Pelicansissa (2010-?)

ViestiKirjoittaja Kauppila » 26.09.2010 10:47

Matska on aloittanut ihan hyvällä tahdilla kautensa. Pisteitä on syntynyt 0+4, kun neljä ottelua on pelattu. Loppi on osoittanut pelinrakennustaitotajaan taas ja on tuonut etenkin ylivoimalle sitä tarvittua vahvistusta. Loppi - Sindel akselista voi muodostua hyvinkin vielä kova tutkapari, kun miehet ovat saaneet homman toimimaan ylivoimalla jo nätisti.

Jos negatiivisia puolia lähdetään hakemaan, niin omalla puolustusalueella tulee niitä huonoja ratkasuja liikaa ja puolustustaidot ovatkin aivan mitättömät Lopilla. Toisaalta esim. Helsingissä nähtiin tuollainen tilanne, jossa Loppi oli alimpana miehenä puolustamassa Jokereiden yv-hyökkäystä. Omassa päässä, kun ratkaisut vielä paranee ja löytää oikean sävelen laitureidensa kanssa, niin tulosta alkaa tulla varmasti entiseen tahtiin.

Ennustan Lopille ihan hyvää kautta ja kiinnostavaa on nähdä, että heitetäänkö muuan Mike York Lopin laituriksi, kun tuota ykkösketjua tuskin lähdetään hajottamaan. Loppi is back?! :peukkuylös:
''Form is temporary, Class is permanent''

''Im not putting pressure on you about that we have to win. I don’t want to put that kind of pressure on you. But we can’t lose, we cannot lose.'' – Jose Mourinho

Viestit: 279
Liittynyt: 03.04.2011 09:27
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans + Lahesta nousseet tähdet, Peliitat

Aika nostaa tämä keskustelu pinnalle!

ViestiKirjoittaja Tjlinko » 06.09.2011 17:31

Viime vuoden mahalasku Lopin osalta näyttää jäävän historiaan!

Itse olin ja olen yhä Lopin "puolustelija"! Nyt näyttää siltä että kaveri on saanut itsestään taas sen hienon jääkiekkoilijan joka lähti Lahesta 58pistettä runkosarjasta keränneenä!

Aika näyttää mihin asti Lopin rahkeet riittävät. Kunnossa pysyessään ja joukkueen hyvin pelatessa kokonaisuutena veikkaan Lopin pisteiksi 45 - runkosarjassa!

Avatar
Viestit: 362
Liittynyt: 24.10.2010 12:32
Suosikkijoukkue: Pelicans, Anaheim Ducks

Re: Matias Lopin aika Pelicansissa (2010-?)

ViestiKirjoittaja Unforgiven » 06.03.2012 14:45

Mitäs Loppi nykyisin puuhastelee? Onko edelleen Pelsujen harjoitusvahvuudessa vai onko siirtynyt kokonaan poppariosastolle.

Tällä kaudella ei enää varmaankaan mahdu pelaavaan kokoonpanoon ellei mitään mittavaa loukkaantumissumaa tapahdu.

Avatar
Viestit: 183
Liittynyt: 29.02.2012 18:12
Suosikkijoukkue: Pelicans,Peliitat, Naski

Re: Matias Lopin aika Pelicansissa (2010-?)

ViestiKirjoittaja helenius123 » 06.03.2012 17:14

Unforgiven kirjoitti:Mitäs Loppi nykyisin puuhastelee? Onko edelleen Pelsujen harjoitusvahvuudessa vai onko siirtynyt kokonaan poppariosastolle.

Tällä kaudella ei enää varmaankaan mahdu pelaavaan kokoonpanoon ellei mitään mittavaa loukkaantumissumaa tapahdu.
tää on muute iha tosi juttu. loppi oli 31.1.2012 kalpa pelissä pelsun maskotti, eli pekko repesin ihan totaallisesti

Viestit: 22
Liittynyt: 11.11.2010 00:34
Suosikkijoukkue: Pienet ja pippuriset

Re: Matias Lopin aika Pelicansissa (2010-?)

ViestiKirjoittaja HulluKari » 12.03.2012 23:15

Ja paskan marjat! Ihan tiedoksi että Pekkona toimii b-c juniorit eikä mikään liigapelaaja. :wall:

Avatar
Viestit: 181
Liittynyt: 31.07.2011 18:50
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans ja Penguins.

Re: Matias Lopin aika Pelicansissa (2010-?)

ViestiKirjoittaja Loading » 14.03.2012 01:35

HulluKari kirjoitti:Ja paskan marjat! Ihan tiedoksi että Pekkona toimii b-c juniorit eikä mikään liigapelaaja.


Jos tarkkoja ollaan pekko on Tommi Turusen poika.
James Neal. Yevgeni Malkin. Kris Letang

Viestit: 279
Liittynyt: 03.04.2011 09:27
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans + Lahesta nousseet tähdet, Peliitat

Re: Matias Lopin aika Pelicansissa (2010-?)

ViestiKirjoittaja Tjlinko » 26.08.2012 21:16

Huomasko muut tarkkasilmäiset Matias Lopen tänään urheiluruudussa??? (TV2 klo 21,50 lähetys) No minä huomasin. Siellä kaveri reenas NHL-miesten kanssa. Sinänsä ei varmaan mitään ihmeellistä, mutta vieläköhän Lopilla ura jatkuis?

Paluu Pelicans

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa