Pelicans kaudella 2016-2017

Kuva
Avatar
Viestit: 231
Liittynyt: 29.09.2015 12:31
Paikkakunta: Hollola/Lahti
Suosikkijoukkue: HC Giants

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja HollolanJätti » 26.03.2017 12:10

Maanantaina maalille Rämö, ehdottomasti. Juvonen pelasi hyvin, oli mies paikallaan kun tarvittiin, ei mitään todellakaan Jaskalta pois, mutta kyllä joukkueen puolustuspelaaminenkin oli aivan eri tasolla eilen kun kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Juvonen pudotteli aika järkyttäviä ripareita eteensä joista olisi KalPa voinut rätkiä pari pussia enemmänkin ilman puolustuksen hereillä oloa. Silti Jaska pelasi hyvän ottelun, mutta ei kyllä ollut Rämön tasolla. Veikkaan että KalPakin vaihtaa maalivahtia ja Kilpeläinen torjuu kilpipaitojen maalilla.

Kokoonpanoon ei liene isoja muutoksia luvassa, mikä on hyvä asia. Hieman korpeaa että Siikonen sekä Kangasniemi ovat jäissä kun tulikuuma Koivisto painaa menemään taas alkukauden tapaan vihdoin ja viimein. Noh, samalla asenteella maanantaina tosiaan sarja tasoihin ja sitten Kuopijjoon hakemaan se kolmas ja savolaisten selkärangan katkaiseva kiinnitys.
"Tää on äijien laji, vaikka joitain hiirulaisia bisneksessä pyöriikin." -Pasi Nurminen

Avatar
Viestit: 944
Liittynyt: 17.02.2008 14:13
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, SAIK, Capitals, U-20, Erik Karlsson

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja ode16 » 26.03.2017 15:17

Eilen olikin sitten taas vuorossa Petukiekkoa parhaimmasta päästä! Kotiläksyt oli opiskeltu ja KalPan kiekkopyörittely lopetettiin jo keskialueen puolella tuplaamalla tilanteet ja ottamalla liika aika pois. Eilinen peli olisi pitänyt paketoida jo ensimmäisen erän paikoista, mutta vieläkään ei meinattu olla riittävän tylyjä viimeistelyssä. Olkoonkin, että siellä oli jo paljon huono tuuriakin viimeistelyssä. Ketjujen sekoittaminen oli selkeä piristysruiske kaikille ukoille, ja EJ-Vili kaksikon erottaminen oli oikein hyvä päätös. EJ antoikin sitten ihan maailmanluokan passin Alanteen toiseen maaliin kolmannen erän lopulla ja näytti tuota kaivattua johtajuutta siinä samalla.
kaverilta voi ottaa suihin jos se on vitsi vaa. - Pasiradio 25.12 kello 20.46

Avatar
Viestit: 944
Liittynyt: 17.02.2008 14:13
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, SAIK, Capitals, U-20, Erik Karlsson

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja ode16 » 27.03.2017 21:16

Voi vittu! Mikä tätä joukkuetta oikein riepoo? Aivan sairas perseennäyttö omille kannattajille tällaisessa paikassa. Juvonen maalissa ei toiminut, vaikka viime peli oli hyvä, mutta kyllä tuo joukkue teki tämän aivan itse. Henkinen selkäranka on tällä kaudella tasoa kissanpaska. Yhtään takaiskua ei kestetä kun fokus katoaa täysin vääriin asioihin ja tänään oli taas yksi oikein hyvä esimerkki kun Leimun johtomaali hylättiin. Tästä kauesta käteen jää todella vahva vitutus. Niin paljon lunastamatonta potentiaalia jää katsomatta tällä kauella, että heikompaa hirvittää.
kaverilta voi ottaa suihin jos se on vitsi vaa. - Pasiradio 25.12 kello 20.46

Avatar
Viestit: 231
Liittynyt: 29.09.2015 12:31
Paikkakunta: Hollola/Lahti
Suosikkijoukkue: HC Giants

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja HollolanJätti » 27.03.2017 21:45

ode16 kirjoitti:Voi vittu! Mikä tätä joukkuetta oikein riepoo? Aivan sairas perseennäyttö omille kannattajille tällaisessa paikassa. Juvonen maalissa ei toiminut, vaikka viime peli oli hyvä, mutta kyllä tuo joukkue teki tämän aivan itse. Henkinen selkäranka on tällä kaudella tasoa kissanpaska. Yhtään takaiskua ei kestetä kun fokus katoaa täysin vääriin asioihin ja tänään oli taas yksi oikein hyvä esimerkki kun Leimun johtomaali hylättiin. Tästä kauesta käteen jää todella vahva vitutus. Niin paljon lunastamatonta potentiaalia jää katsomatta tällä kauella, että heikompaa hirvittää.
Henkisen kantin puute, sama vaiva mikä koko kauden vaivasi. Kyllä tänään tuo selkäranka pamahti niin tylysti poikki kun vain olla ja voi, ihmetellä täytyy jos tuosta kuopasta itsensä kuiville kaivavat. Kesälomansa ansaitsevat jos ovat noin lampaita että yksi hylätty maali sekoittaa pakan noin pahasti. Valmennukselle töitä kesäksi, henkisen kantin kasvattaminen.

Sopasen voisi riepotella hiuksista vittuun jo nyt samantien, edes iso maali ei herättänyt tuota flegua pelaamaan tasollaan. Perkele että vitutti katsoa kun tuo turhake hiihteli kentällä, noinko vitun paljon se ensi kauden pahvi muualle miehen asenteeseen vaikuttaa?! Hodgmanille puhtaat paperit, oli paras Pelikaani tänään ja väläytteli heräämisen merkkejä joskin nyt saattaa jo olla liian myöhäistä. Kousa ei ole loukkaantumisen jälkeen laukonut kuin 13 kertaa neljässä ottelussa, joka on aivan liian vähän miehelle joka omaa loistavan laukauksen. Leimu laukoi tänään kaksi kertaa, toisen Kilpeläistä päin ja toisen maaliin, joka tosin hylättiin. Vertailuun Lassen joka ampui tänään kuusi kertaa, isoilta pojilta on vaan tultava tukea myös viivalta, eikä lampailla tuolla tavalla. Myös maalivahdeilla leikkiminen oli todella iso riski valmennukselta joka sitten kosahtikin ikävästi omaan nilkkaan. Vaikka Jaska hyvin Kuopiossa pelasikin niin Rämöllä olisi pitänyt lähteä tähän iltaan alusta saakka.

Vaikeaa on, ajokoiralätkällä saatetaan Kuopiossa homma kairata mutta Lahdessa voittaminen vaatisi ensimmäistä kertaa koko kaudella paketin pysymistä kasassa koko 60 minuuttisen ja isojen poikien astumisen estradille johtavin elkein. Lampailulla ja nöyristelyllä ei kotikaukalossa voiteta. Hieman kyllä jo valmiiksi vituttaa että tämän viikon päätteeksi päästään todennäköisesti avaamaan uusi kausiketju ja keskittymään kauteen 2017-2018. Tämän kauden kun piti olla se "the KAUSI" kaikkine satsauksineen.
"Tää on äijien laji, vaikka joitain hiirulaisia bisneksessä pyöriikin." -Pasi Nurminen

Viestit: 119
Liittynyt: 27.11.2013 20:08
Suosikkijoukkue: Pelicans

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja Pelsufani » 27.03.2017 22:19

Kyllähän tuo peli oli ihan perseestä , taas kerran. Aivan saatanasti vaihtelee joukkueen pelitaso, ensin pelataan hyvin sitten huonosti ja välillä hyvin huonosti. Missä on tasaisuus ? Ei ole näkynyt koko kaudella. Mistä se johtuu johtuuko se siitä, että tiettyjä pelaajia on kuormitettu liikaa kauden aikana ja nyt on bensa loppunut ?
Ja eniten mua vituttaa tuo ylivoimalla pelaaminen, kyllä mä laittaisin tämän ongelman valmennuksen piikkiin jota ei ole saatua kuntoon koko kauden aikana vaikka sitäkin on kuulemma harjoiteltu on muuten todella vaikea uskoa kaiken näkemäni jälkeen. Ylivoima on ihan täyttä PASKAA, suorin jaloin seisoskelua, turhaa läpsyttelyä, vastuun siirtämistä toiselle pelaajalle kun oma kantti ei vaan kestä puhumattakaan, että siinä olisi edes jonkinlaista luovuutta. Samoin laukauksien puute ja nopeat ratkaisut loistavat edelleen poissa olollaan. Saatana, MIKSI ???
Se jolla on vitutus korkeammalla kuin minulla, huutaa HEP !

Viestit: 338
Liittynyt: 23.06.2011 17:12
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Heki, sympatiat Saipalle

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja Tukaani » 27.03.2017 22:23

Tappiota ei kokonaan voi tietenkään Juvosen piikkiin laittaa, mutta oli kuitenkin riski laittaa ailahteleva Juvonen maalille. Kauden aikana oli useita pelejä joissa vastustaja meni johtoon ja sitten selkäranka katkesi. Hylättyjä maaleja tulee silloin tällöin, mutta ei siihen pitäisi fokus kadota, etenkin tasatilanteessa. Valitettavasti näyttää siltä, ettei tämä joukkue ansaitse enempää, pitäisin jatkopaikkaa jo pienenä ihmeenä. Paremman Tyrväisen putoaminen rosterista oli kova kolaus, olisi saattanut nyt olla taistelun henkinen johtaja. Sopasella taitaa jo Sveitsin rahatukot olla mielessä, Hodgman olisi voinut herätä aikaisemmin.

Avatar
Viestit: 231
Liittynyt: 29.09.2015 12:31
Paikkakunta: Hollola/Lahti
Suosikkijoukkue: HC Giants

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja HollolanJätti » 29.03.2017 13:16

Nyt on rohkea veto valmennukselta, vapaamatkustajat heitetty sivuun (paitsi Sopanen) ja sitoutuneet ajokoirat laitettu ryskäämään Kuopion lentokentälle. Tulos tai ulos, mielenkiintoista nähdä.
"Tää on äijien laji, vaikka joitain hiirulaisia bisneksessä pyöriikin." -Pasi Nurminen

Viestit: 338
Liittynyt: 23.06.2011 17:12
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Heki, sympatiat Saipalle

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja Tukaani » 29.03.2017 15:33

Aikamoista uhkapeliä, jos ei ole loukkaantumisia takana, Hodaria olisi tarvittu yv:llä. Nostan hattua, jos nyt voitto kairataan.

Avatar
Viestit: 231
Liittynyt: 29.09.2015 12:31
Paikkakunta: Hollola/Lahti
Suosikkijoukkue: HC Giants

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja HollolanJätti » 29.03.2017 19:58

Juhani Tammisen sanoin: MÄ HÄPEÄN. Lähdetään valmiiksi alistuneina ja hävinneinä kuolemanotteluun. Hyi helvetti. Pannukakku, täysfarssi!

Mistä vitusta johtuu ettei 65 ottelun aikana saatu erikoistilanteita kuntoon? Mistä vitusta johtuu joukkueen epätasaisuus?

Sitten pari kysymystä: miksi oi miksi Antti Tyrväinen hankittiin Lahteen? Miehestä ei ollut yhtään mitään hyötyä isossa kuvassa.

Sama kysymys Justin Hodgmanista, miksi? Tiedettiin jo etukäteen ettei sovi Matikaisen sapluunaan, miehestä oli enemmän haittaa kun hyötyä. Väläytteli silloin tällöin, heikkous johtui osittain ketjukavereiden huonoudesta ja kemian puutteesta.

Ja viimeinen kysymys: Onko Nupella liikaa muuta puuhaa johon ajatus ja energia menee? Onko fokus täysillä valmentamisessa vai kaikessa muussa jonka vuoksi valmentaminen kärsii? En tiedä.

Huhhuh. Kyllä on säälittävä ja hävettävä loppu. Hyi että.
"Tää on äijien laji, vaikka joitain hiirulaisia bisneksessä pyöriikin." -Pasi Nurminen

Viestit: 119
Liittynyt: 27.11.2013 20:08
Suosikkijoukkue: Pelicans

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja Pelsufani » 29.03.2017 19:59

No niin, se on sitten kuluva kausi taputeltu ja aika vaisu maku tästä jäi.
Eväitä oli paljon parempaan, mutta useat loukkaantumiset varmasti sekoitti pahasti kokonaisuutta. Jotenkin minulla on sellainen tunne, että myös näissä Kalpa peleissä on ollut enemän loukkaantumisia mitä julkisuuten on kerrottu (ja tämä ei ole mikään selitys/tekosyy loppusijoitukseen.)
Paljon on ollut pelillisiä ongelmia sekä puolustus että hyökkäys päässä koko kauden ajan, joita valmennus ei ole saanut / pystynyt ratkaisemaan.
Turha tässä on sen suurempia vuodattaa, se kun ei johda mihinkään.
Ehkä sitten tulevalla kaudella kaikki menisi kokonaisuutena paremmin, ainakin toivotaan niin.

Viestit: 338
Liittynyt: 23.06.2011 17:12
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Heki, sympatiat Saipalle

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja Tukaani » 29.03.2017 20:11

Lässähti kuin pannukakku tämä loppusuora. Loppujen lopuksi tämä ei niin suuri yllätys ollut, olisin kuitenkin sitkeämpää taisteluhenkeä toivonut. Peli oli aika nihkeää jo runkosarjan loppusuoralla, yv ja av ei toiminut kuin pitäisi. Ratkaisuhetkillä ei ollut ketään, joka olisi näyttänyt miten pudotuspelejä pelataan. Tämä rooli oli tarjolla esim. Erkinjuntille ja Hodarille. J. Tyrväinen olisi saattanut ottaa joukkueen reppuselkään. Joukkue ei missään vaiheessa ollut samanlaisessa pitkässä lennossa kuin esim. Kerho, Jyp ja Kalpa. Tosin ei ollut myöskään pitkiä tappioputkia. Muutamia kysymyksiä kausi herättää:
- oliko henki kunnossa, selkäranka katkesi usein helposti (vrt Ilveksen nykymeno)?
- oliko kuntopohja ja treenit päin mäntyä, jo pelkkä luistelu tosi tahmeaa nyt keväällä?
- miten yv voi olla noin vaikeaa tuolla rosterilla?
- sekoittiko Rämön tulo liikaa mv-kuvioita?
Jäi huonompi maku kuin viime keväästä, silloin oli sentään taisteluhenkeä.

Avatar
Viestit: 944
Liittynyt: 17.02.2008 14:13
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, SAIK, Capitals, U-20, Erik Karlsson

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja ode16 » 29.03.2017 23:39

Kylläpä tästä tuli aivan uskomaton pannukakku! Ei meinaa tässä vaiheessa oikein sanoja edes löytyä kuvailemaan tätä tunnetta. Oksettaa, vituttaa ja naurattaa samaan aikaan. Aivan selittämätöntä perseen näyttämistä nämä 5 viimeistä erää tältä kaudelta kannattajien suuntaan. Leimun hylättyyn maaliin tämä sarja viimeistään loppui, vaikka todellisuudessa nämä pelit oli päätetty jo viikkoja aikaisemmin. Peli ei parantunut oikeastaan missään vaiheessa kautta sille tasolle, millä sen olisi pitänyt tällä pelaajamateriaalilla olla. Isot loukkaantumissumat loka-joulukuun välisenä aikana antoi "syyn" luoda parempia visioita siitä, että kyllähän tämä homma vielä hyväksi muuttuu. Varsinkin kun tuon ison suman aikana pelattiin kauden ehjimmät ja parhaimmat pelit nimenomaan joukkueena. Kairattiin 2-1 voittoja ja saatiin jatkoilta pisteitä mukaan jne. Pelintaso oli tasaisen laskevaa helmikuusta lähtien ja sitä ei saatu paikattua enää missään vaiheessa aivan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Jotenkin sitä sokeasti uskoi tämän joukkueen heräävän pudotuspeleihin, mutta sitä ei tapahtunut oikeastaan missään vaiheessa. Kaksi ensimmäistä peliä menivät jatkoille, mutta joukkueessa ei riittänyt selkärankaa voittamaan näitä pelejä. Viimeisen pelin ulospuhallus oli valitettavasti nähtävissä jo aikaisemmin.

Joukkueen henkinen puoli oli täysin tuuliajolla koko kauden ja missään vaiheessa ei päästy viime kaudelta tuttuun raastoon ja oikeasti voittoon uskomiseen. Viimeisen kierroksen nousu Jukureita vastaan taisi olla kauden ainoa takaata voittoon nousu. Ja sillä pelattiin hieman lisäaikaa tälle kaudelle, koska lähtö olisi satavarmasti tullut sääleissä HIFK:ta tai Ilvestä vastaan.

Nyt on iso miettimisen paikka joukkueella, valmennuksella ja kenties jopa organisaatiolla. Mikä on oikea suunta kohti ensi syksyä? Millaisia muutoksia pelaajistoon tulee? Itse en olisi enää aivan varma edes sopimuksen omaavien pelaajien jatkamisesta enää ensi kaudella. Jos tästä projektista meinataan saada oikeasti uskottava ensi kaudella on pakko tulla menestystä. Enää ei riitä mikään puolivälierärävellys ja kesälomien viettoon maaliskuussa. Vai onko tämä se lahtelainen kiekkojuttu? Isot suunnitelmat, mutta lopputulemana täyttä paskaa?

En myöskään osta Erkinjuntin ja Hodgmanin "loukkaantumisia" juuri tähän peliin. Selvää on, että poppariosasto kutsui näitä kahta sankaria. Ristiriidat pelaajiston ja valmennuksen välillä ovat ilmeiset ja ne pitää kyetä ratkaisemaan mahdollisimman nopeasti, sillä muuten ensi kausikin on vaarassa ajautua tuuliajolle jo aivan liian aikaisin. Mielestäni on myös erikoista, että mukaan otettiin pelaajia ns. Jutun ulkopuolelta ja itselleni tulee väistämättä mieleen tämän olleen jonkinlainen epäluottamuslause koko projektin aikana mukana olleille pelaajille vaikkakin lähes kaikki ulkopuolelta tulleet pelaajat olivatkin vahvistuksia. Muutaman vuoden ajan kun teet aivan kaikkesi joukkueen eteen ja sitten sisään kannetaankin joku ulkopuolinen ottamaan pelipaikkaa niin enpä ihmettele jos se on alkanut jotakuta vähän vituttamaan. Koko ajan hehkutettiin sitä, miten tähän joukkueeseen ei tulla mukaan ihan niin vain...
kaverilta voi ottaa suihin jos se on vitsi vaa. - Pasiradio 25.12 kello 20.46

Edellinen

Paluu Pelicans

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa