Pelicans kaudella 2016-2017

Kuva
Avatar
Viestit: 250
Liittynyt: 29.09.2015 12:31
Paikkakunta: Hollola/Lahti
Suosikkijoukkue: HC Giants

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja HollolanJätti » 18.11.2016 23:17

Ihan hyvän vieraspelin jälkeen sitten katastrofaalinen esitys kotiyleisön edessä sarjajumboa vastaan. Eka erä kiinnosti pelata, sen jälkeen ruvettiin puhaltelemaan muniin eikä missään vaiheessa saatu moottorisahaa kunnolla käyntiin. Peliitta-ketjulla piiputti tänään pahasti jo ekan vaihdon jälkeen, mikähän järki oli lyödä pojat pelaamaan Heinolan pelejä välipäivinä? Rupesi ensimmäisen kerran oikeasti vituttamaan tuo Hodgmanin diivailu, kokoajan suu kävi tuomareille ja keskittyminen oli aivan jossain muualla kuin itse pelissä joka sitten näkyi otteissa. Petu onneksi palautteli kaveria maanpinnalle jarruketju komennuksella, josko menisi Hodgmanillekin perille että olkoon minkälainen taituri tahansa niin vapaamatkustajia ei ole. Kyllä toi pakisto on hyökkäyspäässä tällä hetkellä niin säälittävä että ihan itkettää. Puistola vetää joka kerta ekaan mieheen ja sitten tulee kiire omiin, Maneliuksen vedot on tuhnuja, Rukajärvi yhdessä Pöyhösen kanssa laittaa kiekkoa pelkästään plekseihin ja Blood taas on sen verran jäykkä käsistään sekä jaloistaan noin isoilla minuuteilla ettei hänestäkään ole apua kiekolliseen peliin. Ei jumalauta, että voi ottaa päähän. Huomenna sitten edessä aina vaikea Lappeenranta ja SaiPa. Sanoisin että iso muutos pitää tapahtua yön aikana jos halutaan pisteitä ottaa, siellä ei auta yhtäkään vaihtoa vetää puolivaloilla. Jos samanlaista muniin puhaltelua kuin tänään ja viikko sitten Mikkelissä, niin kundit kävelemään varustekassit olalla kotiin Lappeenrannasta.
"Tää on äijien laji, vaikka joitain hiirulaisia bisneksessä pyöriikin." -Pasi Nurminen

Viestit: 356
Liittynyt: 23.06.2011 17:12
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Heki, sympatiat Saipalle

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja Tukaani » 19.11.2016 14:46

Onko rahat niin lopussa, ettei pakkiin ole varaa? Try-Outille joku peruspakki, mieluummin viivapakki. Tuolla yv:llä ei mitään mahdollisuuksia keväällä. Harmi, kun Hodari ei voi keskittyä oleelliseen. Parhaimmillaan olisi Mr Will Dominate. Erkinjuntti ja Tyrväinen raatavat liikaa, lähes kaikki alivoimatkin. Hodari ei sovi laitaan, keskellä voi rakentaa peliä paremmin.

Avatar
Viestit: 10
Liittynyt: 20.11.2016 00:52
Suosikkijoukkue: Bruins, Jets, Pelicans

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja MadamImAdam » 20.11.2016 01:04

Tukaani kirjoitti:Onko rahat niin lopussa, ettei pakkiin ole varaa? Try-Outille joku peruspakki, mieluummin viivapakki. Tuolla yv:llä ei mitään mahdollisuuksia keväällä. Harmi, kun Hodari ei voi keskittyä oleelliseen. Parhaimmillaan olisi Mr Will Dominate. Erkinjuntti ja Tyrväinen raatavat liikaa, lähes kaikki alivoimatkin. Hodari ei sovi laitaan, keskellä voi rakentaa peliä paremmin.


Eka viesti palstalle ja ylläolevaa mietin itsekkin.
Luulisin, että pakki tulee vuoden loppuun mennessä. Sinällään ei hätää ole, vaikka peli on hirveän näköistä.
Hodarista sen verran, että hyvä palautella maan pinnalle heti alkuun. Luulisi jotain tajuavan, jos aikoo tämän kauden jälkeen edes Liiga-tasolla pelata.
En ihmistä tunne, mutta ilmeisen itsepäinen kaveri ja tämän päiväinen voi olla syy kiukutteluun jatkossa. Toivotaan, että ei.
Peluuttaminen on perseellään. Jatkuvasti saa ihmetellä tiettyjen pelaajien kuormitusta. Sokeakin näkee, että alkanut kostautumaan tehoissa ja kostautuu jatkossakin. 3 pistettä tänään, mutta silti vituttaa.

Avatar
Viestit: 250
Liittynyt: 29.09.2015 12:31
Paikkakunta: Hollola/Lahti
Suosikkijoukkue: HC Giants

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja HollolanJätti » 20.11.2016 11:04

Niin sanottujen sisäpiiriläisten mukaan siellä on sen verran sukan varressa (kiitos sponsoreiden) että pelimerkkejä voidaan laittaa puolustajaan kun sellainen löytyy/jos vielä tarve vaatii. Paljonhan on kiinni Leimusta, jos Lepa jollain zinzinon käärmeöljyillä ja reilulla 4kk kuntoutuksella saadaan pelikuntoon niin silloin pakkia ei tarvitse hankkia. Jos taas Leimu ei pysty pelaamaan, joka siis selvinnee tammikuussa, silloin Pelicans tekee siirtonsa pakkimarkkinoilla. Mutta siihen saakka kannattaa ihan maltilla odotella, veikkaan että ennen siirtoikkunaa ainoa uutinen joka pelaajistoon liittyen saadaan on Siikosen jatkosopimus, joka sekin kyllä kelpaa enemmän kuin hyvin. Ovet saattaa myös käydä ulospäin siinä siirtoikkunan korvilla kunhan jätkät tuosta kuntoutuvat eikä tarvitse kolmella ketjulla enää pelata.

Aikamoisessa mankelissa oltiin Lappeenrannassa, näkyi aika raikkaasti Tyrväisen ja Erkinjuntin kuormitus kun jalka painoi todella raskaasti eikä näiltä löytynyt hyökkäyspäässä vaadittua vaarallisuutta. Silti hieno työmiesten taisteluvoitto, Björninen saanut aivan uutta virtaa peliinsä kun siirrettiin Siikosen laidalle. Jännä nähdä millaisia ketjukoostumuksia saadaan kun tuolta jätkiä rupeaa kuntoutumaan. Itse pidin Matikaisen kurinpalautuksesta, viivoja vedettiin suht tiukalla sävyllä aamutreeneissä ja haettiin fokusta peliin joka sitten tuotti tulosta. Hodgmanin penkitys oli myös todella iso hauiksen näyttö Matikaiselta ja Nurmiselta, nyt onkin mielenkiintoista nähdä miten Hodgman tähän reagoi. Rupeaako sieltä lampaan vaatteista nyt kuoriutua se susi minkä vuoksi Justin on kolmen viimeisen kauden aikana edustanut niin montaa eri seuraa? Toivotaan että ei, koska Erkinjuntin peliä Justin on piristänyt selvästi mutta sitten taas Tyrväinen näyttää olevan hieman hukassa Hodgmanin kanssa. Noh, ehkäpä se siitä. Viimeisistä kuudesta pelistä on napattu 11/18 pistettä, joka on tuolla kokoonpanolla ylisuorittamista. Kyllähän tuohon mielellään haluaisi ne kolme pistettä Lukolta lisätä, mutta yhdeksän pisteen viikko kolmella ketjulla ja kahdella pakkiparilla olisi kyllä jo sensaatio ollutkin. Voutilainen on kyllä kova veskari, Nupen opissa kun kasvaa niin voi parin vuoden päästä olla käsissä uusi Hovinen. Erittäin hyvä rekrytointi! Taistelu jatkuu tiistaina Turussa, ja lauantaina kotona Ilvestä vastaan. Kuutta pistettä janoaisi, mutta neljäänkin tyydyn. Kolme on kuitenkin se vähimmäisvaatimus.
"Tää on äijien laji, vaikka joitain hiirulaisia bisneksessä pyöriikin." -Pasi Nurminen

Paikalla
Avatar
Viestit: 957
Liittynyt: 17.02.2008 14:13
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, SAIK, Capitals, U-20, Erik Karlsson

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja ode16 » 20.11.2016 17:14

Tasonnosto oli kova perjantaista lauantaihin. Voutilaisen godmode ja Siikosen kenttä ratkaisi pelin meille. 6 pistettä kolmesta pelistä ja kuitenkin vain 5 tehtyä maalia kertoo mikä tuossa jengissä on se ongelma, omiin saa mennä 0-1 maalia, jotta pelit pystytään voittaman koska leveyttä maalintekoon ei tällä hetkellä ole yhtään. Loukkaantumiset verottavat aivan liian paljon tätä tilannetta. Toisella palstalla on puhuttu mielestäni aika kaameasta tilanteessa, Kangasniemi ja Lassen mahdollisesti tammikuussa takaisin remmiin, sen sijaan Koiviston ja Sopasen kanssa ei kuulemma kannata odotuksia nostaa välttämättä koko loppukauden suhteen... Yksi pelikiellosta vapautva Tyrväinen ei kyllä kesää tee tälle rintamalle. Leimun pelaamiseen en usko ennen kuin näen, kuten aikaisemmin sanoin. Pakkiosasto on todella vajaa, top-4 pakit pelaavat sen mitä pystyvät, mutta kiekollista peliä ei kauheasti kannata odottaa.
kaverilta voi ottaa suihin jos se on vitsi vaa. - Pasiradio 25.12 kello 20.46

Viestit: 356
Liittynyt: 23.06.2011 17:12
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Heki, sympatiat Saipalle

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja Tukaani » 20.11.2016 21:12

1-2 liigakelpoisen pakin hankkiminen parantaisi myös hyökkäystä, koska ei tarvitsi kuormittaa 4 pakkia liikaa. Ylikuormitus vaikuttaa myös pelinopeuteen ja jäähyihin. Try-Outille joku! Positiivista on kuitenkin, että joukkue on sitkeä ja taisteleva. Huonoja pelejä tällä rosterilla tulee välillä väkisinkin. Porukka ei kuitenkaan ole samalla tavalla sekaisin kuin esim Kärpät.

Avatar
Viestit: 250
Liittynyt: 29.09.2015 12:31
Paikkakunta: Hollola/Lahti
Suosikkijoukkue: HC Giants

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja HollolanJätti » 21.11.2016 14:36

ode16 kirjoitti:vain 5 tehtyä maalia kertoo mikä tuossa jengissä on se ongelma, omiin saa mennä 0-1 maalia, jotta pelit pystytään voittaman koska leveyttä maalintekoon ei tällä hetkellä ole yhtään.

Muistaakseni tää on ollut aina Matikaisen "ongelma", ainakin Bluesissa. Tosin jos omiin menee se 0-1 maalia niin ei tarvi tehdä kun yks maali enemmän jotta voittaa johon siis Pelicans kyllä pystyy, kuten Oulun ja Lappeenrannan vierailut näyttivät. Tiiviistä viisikkopelaamisesta/puolustamisestahan Petu ja Nupe on puhuneet paljon, eli tavoitteena tosiaan tuolla "duunarikiekolla" on päästää omiin se 0-1 ja tehdä itse 1-2 maalia.

Jos tosiaan Sopasen ja Koiviston kausi on ohi niin sitten täytyy Tyrsky Sr:n ja Tyrsky Jr:n ottaa yhä enemmän roolia kiekollisesti, Hodgmanin keskittyä käsien levittelyn sijaan pelaamiseen ja Iikan pysyttävä kunnossa. Leimu voisi suosiolla sitten lyödä hokkarit naulaan niin saataisiin nekin eurot talteen, Leimun paikalle korvaaja ja sitten mieluusti yksi liiga kelpoinen 6-7 pakin roolia pelaava jostain jengistä lainalle niin ollaan valmiita kevättä varten.
"Tää on äijien laji, vaikka joitain hiirulaisia bisneksessä pyöriikin." -Pasi Nurminen

Viestit: 356
Liittynyt: 23.06.2011 17:12
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Heki, sympatiat Saipalle

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja Tukaani » 22.11.2016 15:40

En vain ymmärrä, miksi parissa ottelussa hyvin toiminut Hodgman-Erkinjuntti kaksikko on rikottu. Hodgman tarvitsee pehmeämmät kädet vierelleen kuin Vartiainen ja Heino. Tietenkin ketjut elävät sairaslomalaisten takia. A. Tyrväisen paluu taitaa olla ensi viikolla, kuinkahan kauan menee ilman pelikieltoja.

Avatar
Viestit: 250
Liittynyt: 29.09.2015 12:31
Paikkakunta: Hollola/Lahti
Suosikkijoukkue: HC Giants

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja HollolanJätti » 22.11.2016 18:42

Musta tuntuu että tuo Hodgmanin peluutus kolmosen laidassa Taavin ja Heinon kanssa on ihan vain Justinin kouluttamista talon tavoille, kuten oli myös penkitys lauantaina. Tuli starana jengin ykköseen ja otti liikaa vapauksia, nyt Matikainen näyttää että yksikään yksilö ei ole joukkuetta suurempi, edes Lahessa. Mun laskujen mukaan Tyrsky on taas irti tiistaina kotona Kärppiä vastaan, nyt pitäisi sitten pystyä pelaamaan ilman pelikieltoja loppukausi eli jokaista pommia ei tarvi vetää loppuun asti.
"Tää on äijien laji, vaikka joitain hiirulaisia bisneksessä pyöriikin." -Pasi Nurminen

Viestit: 356
Liittynyt: 23.06.2011 17:12
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Heki, sympatiat Saipalle

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja Tukaani » 26.11.2016 19:35

Yleensä näillä palstoilla naristaan joka asiasta. Nyt on kyllä kehujen paikka. Joukkue on uskomattoman yhtenäinen ja sitkeä, jopa vajaalla miehistöllä pisteitä otetaan. Vielä kun sairastupa tyhjenee ja uusia miehiä ei menisi kovin paljoa lasarettiin, niin koputellaan keväällä Tapparan ja Kalpan kantoja.

Viestit: 127
Liittynyt: 27.11.2013 20:08
Suosikkijoukkue: Pelicans

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja Pelsufani » 26.11.2016 22:11

Tukaani kirjoitti:Yleensä näillä palstoilla naristaan joka asiasta. Nyt on kyllä kehujen paikka. Joukkue on uskomattoman yhtenäinen ja sitkeä, jopa vajaalla miehistöllä pisteitä otetaan. Vielä kun sairastupa tyhjenee ja uusia miehiä ei menisi kovin paljoa lasarettiin, niin koputellaan keväällä Tapparan ja Kalpan kantoja.





Näin todellakin on. Kyllä kaikki pelaajat taistelee ja pelaa upeasti, toinen toistaan tukien.
Nykyinen Pelicans joukkue on varmaan yhtenäisempiä joukkueita mitä olen nähnyt.
Tietysti joskus tulee virheitä, mutta se on inhimillistä ja niitä tulee kaikille.

Avatar
Viestit: 10
Liittynyt: 20.11.2016 00:52
Suosikkijoukkue: Bruins, Jets, Pelicans

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja MadamImAdam » 27.11.2016 20:47

HollolanJätti kirjoitti:Musta tuntuu että tuo Hodgmanin peluutus kolmosen laidassa Taavin ja Heinon kanssa on ihan vain Justinin kouluttamista talon tavoille, kuten oli myös penkitys lauantaina. Tuli starana jengin ykköseen ja otti liikaa vapauksia, nyt Matikainen näyttää että yksikään yksilö ei ole joukkuetta suurempi, edes Lahessa. Mun laskujen mukaan Tyrsky on taas irti tiistaina kotona Kärppiä vastaan, nyt pitäisi sitten pystyä pelaamaan ilman pelikieltoja loppukausi eli jokaista pommia ei tarvi vetää loppuun asti.


Eiköhän Hodarin luonne ollut jo tiedossa. Muutoksella haetaan ratkaisuvoimaa useampaan kenttään. Hyvä veto mielestäni tässä tilanteessa. Tyrsky ja Hodari yhteen ja vastustajan paletti sekaisin. :D

Avatar
Viestit: 250
Liittynyt: 29.09.2015 12:31
Paikkakunta: Hollola/Lahti
Suosikkijoukkue: HC Giants

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja HollolanJätti » 28.11.2016 14:27

MadamImAdam kirjoitti:Eiköhän Hodarin luonne ollut jo tiedossa. Muutoksella haetaan ratkaisuvoimaa useampaan kenttään. Hyvä veto mielestäni tässä tilanteessa. Tyrsky ja Hodari yhteen ja vastustajan paletti sekaisin. :D

En epäile etteikö olisi ollut, omaan silmään tuo Hodarin psyyke on viime visiittiin verrattuna aivan säpäleinä. Esimerkiksi lauantaina Ilvestä vastaan heti ensimmäisessä vaihdossa pääsee vetopaikkaan ja kun kiekko päätyy maalin sijasta hanskaan niin Hodari hakkaa pleksiä nyrkillä ja luistelee turhautuneena vaihtoon. Muutenkin Hodarin peli-ilo tuntuu olevan jotenkin kateissa, vaikka pisteitä on tehnyt ihan hyvin ja on kentän yksi vaarallisimmista pelaajista niin silti mies käy älyttömillä kierroksilla ja on jopa turhan ankara itseään kohtaan. Johtuuko sitten siitä että pää haluaisi tehdä ratkaisuja kentällä joihin vielä keskenkuntoinen keho ei pysty vastaamaan. Noh Petu ja Nupe työstäköön miehen kuntoon, kunhan kiukuttelu ei ala vaikuttaa pukukopissa negatiivisesti ja jos edelleen pystyy tekemään pisteitä niin mulle se ja sama vaikka kuinka katkoisi mailoja vaihtoaitiossa. Omaan silmään Hodari menee hukkaan noissa alemmissa ketjuissa, mutta se nyt vaan on mun mielipiteeni.

Väki vähenee ja pidot paranee. 10-13 jätkää telakalla, riippuu keneltä kysyy, mutta siitä huolimatta kairataan tiukkoja 2-1 ja 1-2 voittoja ja vieläpä hyvällä pelillä! Huikeeta, aivan käsittämättömän huikeeta! Tällä viikolla vastus kovenee, saa nähdä miten jätkät jaksaa rasitusta. Tyrsky tulee mukaan ja ilmeisesti Björninenkin on pelikunnossa Fageruddin sikailujen jälkeen. Koivisto oli jo lähellä pelikuntoa Ipaa vastaan, joten nähdäänkö jo tällä viikolla kokoonpanossa? Hovinen ja Kangasniemi lähestyy myös pelikuntoa.
"Tää on äijien laji, vaikka joitain hiirulaisia bisneksessä pyöriikin." -Pasi Nurminen

Viestit: 356
Liittynyt: 23.06.2011 17:12
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Heki, sympatiat Saipalle

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja Tukaani » 28.11.2016 15:48

Mielestäni Hodari pitää palauttaa ehdottomasti keskelle. Miten olisi Kangasniemi-Hodari-A.Tyrväinen? Vastustaja tietäisi, mitä tapahtuu, jos Iikkaa telotaan. En usko, että Hodari pelaa jatkossa alakentissä. Poissaolojen takia laitetaan ratkaisuvoimaa useaan kenttään. Muuten ykköskenttä pelaisi 30 min.

Avatar
Viestit: 10
Liittynyt: 20.11.2016 00:52
Suosikkijoukkue: Bruins, Jets, Pelicans

Re: Pelicans kaudella 2016-2017

ViestiKirjoittaja MadamImAdam » 29.11.2016 04:14

HollolanJätti kirjoitti:En epäile etteikö olisi ollut, omaan silmään tuo Hodarin psyyke on viime visiittiin verrattuna aivan säpäleinä. Esimerkiksi lauantaina Ilvestä vastaan heti ensimmäisessä vaihdossa pääsee vetopaikkaan ja kun kiekko päätyy maalin sijasta hanskaan niin Hodari hakkaa pleksiä nyrkillä ja luistelee turhautuneena vaihtoon. Muutenkin Hodarin peli-ilo tuntuu olevan jotenkin kateissa, vaikka pisteitä on tehnyt ihan hyvin ja on kentän yksi vaarallisimmista pelaajista niin silti mies käy älyttömillä kierroksilla ja on jopa turhan ankara itseään kohtaan. Johtuuko sitten siitä että pää haluaisi tehdä ratkaisuja kentällä joihin vielä keskenkuntoinen keho ei pysty vastaamaan. Noh Petu ja Nupe työstäköön miehen kuntoon, kunhan kiukuttelu ei ala vaikuttaa pukukopissa negatiivisesti ja jos edelleen pystyy tekemään pisteitä niin mulle se ja sama vaikka kuinka katkoisi mailoja vaihtoaitiossa. Omaan silmään Hodari menee hukkaan noissa alemmissa ketjuissa, mutta se nyt vaan on mun mielipiteeni.


Samaa mieltä Hodarin psyykkeestä. En tiedä, mutta voisin veikata paineilla olevan osuutta asiaan. Miehellä itsellään taitaa olla kovimmat odotukset suoriutumisestaan. Ilves pelissä Hodaria kun rikottiin kahteen kertaan saman hyökkäyksen aikana, meni herralla kuppi totaalisen nurin. Tais huilata sen jälkeen tovin? Tulee Jan Caloun äkkipikaisuudesta ja mailan paiskomisista mieleen. Tänään Hodarin lemppari vastustaja vastassa, kiehuukohan Kukkosella taas. :D Meni miten meni, niin viihdyttävämpää pelaajaa saa etsiä.

EdellinenSeuraava

Paluu Pelicans

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: ode16 ja 1 vierailijaa