Tuukka Mäntylä Tapparan takalinjoilla

Kuva
Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 8254
Liittynyt: 17.02.2008 21:51
Suosikkijoukkue: Rosenlewin Urheilijat-38, St. Louis Blues, HK TsSKA Moskova, HC Luvia

Tuukka Mäntylä Tapparan takalinjoilla

ViestiKirjoittaja HijoDelViento » 06.04.2009 13:38

Eli avataan tälle nyt ihan oma ketju. Tappara uutisoi sopimuksesta täällä.

Eli siis kymmenen vuoden sopimus 27-vuotiaalle pelaajalle, joka huhujen mukaan oli myös suhteellisen kallis. Mäntylä on tietysti kovan luokan pelaaja, mutta onko hän niin kova pelaaja että häneen kannattaa kiinnittä budjettia noinkin pitkäksi aikaa? Ja tietysti mietityttää millainen tämä kymmenen vuoden sopimus oikeasti on? Eli jos ensi kausi ei suju odotetusti, niin puretaanko sopimus heti yhteisymmärryksessä ja Mäntylä lähtee taas Ruotsiin? Sen aika näyttää.

Edellisellä Tapparan visiitillään 2005-06 Mäntylä ei mielestäni oikein vakuuttanut. Rooli jäi odotettua pienemmäksi. Mutta jos Tapparan puolustus on muilta osin valmis nyt, (Tapparan kannalta olisi tietysti erittäin suotavaa että lisääkin vahvistuksia puolustukseen tulisi), niin sitten Mäntylän on otettava todella vahva rooli, ja nähtäväksi jää mihin se kantaa.

Edit: Nyt tuota Tapparan uutista on hieman päivitetty. Eli:

Sopimus antaa puolustajalle mahdollisuuden pelata kolmella kaudella ulkomailla, jonne hän voi yhteisymmärryksessä seuran kanssa siirtyä myös kesken kauden.
Ehkä kommentoitavaa? Rekisteröidy mukaan ja anna sanataiteen miekkasi sivaltaa.............................

Avatar
Viestit: 2400
Liittynyt: 01.09.2008 20:20
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Caps, Chelsea FC

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja Kauppila » 06.04.2009 15:34

Aika hienoa toimintaa Tapparalta omasta mielestä. Tässä kunnioitetaan Mäntylää ja vaalitaan seuraperinteitä. Toki tässä on se, että Mäntylä on varmasti kovalla palkalla, mutta voisiko olla mahdollista, että palkat laskee aina pikkusen vuosi vuodelta tai toisinpäin? Ei luultavasti Tapparaan nyt tämän jälkeen kovin kovia pelaajia tule enää, koska budjetista menee paljon Mäntylään ehkä.
No, silti tälle peukku ylöspäin. :peukkuylös:
''Form is temporary, Class is permanent''

''Im not putting pressure on you about that we have to win. I don’t want to put that kind of pressure on you. But we can’t lose, we cannot lose.'' – Jose Mourinho

Avatar
Viestit: 2555
Liittynyt: 18.02.2008 18:19
Paikkakunta: Pori
Suosikkijoukkue: Ässät

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja Jartsa » 06.04.2009 18:13

Sanoinkuvaamattoman hienoa työtä Tapparalta ja Mikko Leinoselta.

Tappara on aina ollut liigan kärkiseuroja, kun on kyse seurauskollisuudesta ja todella hienoa nähdä, että perinne jatkuu. Mäntylän kunnosta en ole aivan varma ja kuten Hijo mainitsi, viime visiitistä ei jäänyt paljoa käteen.
Mutta viime kausi Ruotsissa oli kuitenkin ihan mukiinmenevä.
Todella mielenkiintoista seurata, miten Tuukka pelaa seuraavat kymmenen vuotta, ja todella levollista tietää, että meillä on ainakin seuraavaksi viideksi vuodeksi EHT-tason mies puolustuksen kärjessä.

Ja mitä tulee sopimuksen arvoon, olen kuullut, että se olisin n. 200 000 ensimmäisestä kaudesta ja sitten laskisi pikku hiljaa.
Myös sellaista on puhuttu, että osan Mäntylän palkasta maksaa sponsorit ja hänen setänsä, joka on hallituksen jäsen.

Toinen erittäin positiivinen päätös on Pauli Järvisen siirtäminen A-junioreihin ja tilalle Petri Mattila Kärppien B-junnuista, missä käsittääkseni miehestä ei jäänyt huonoa kuvaa.

Tilaisuudessa myös mainittiin, että Tuukka oli vain yksi tämän kevään kovista sainauksista ja lisää on tulossa. Rivien välistä saattoikin lukea, että ensi kaudella on tavoitteena jälleen pelata välieriä Tampereella.

Kiitos, Tappara!
Ei allekirjoituksia

Viestit: 5948
Liittynyt: 28.07.2009 17:49
Paikkakunta: Helsinki
Suosikkijoukkue: Lukko, Minnesota Wild, fudis QPR

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja jurachess » 23.10.2009 21:18

Liitän tähän jutun Tuukasta ja hänen tulevaisuudestaan. Ei tule Tuukalla helpoo pelata ainakaan HIFK:ta ja Lukkoa vastaan.

Tapparan Tuukka Mäntylä selvisi ilman lisärangaistusta raukkamaisesta taklauksestaan torstain pelissä HIFK:ta vastaan. SM-liigan päävideotuomari Niki Andersson ei pistänyt tapausta jatkokäsittelyyn, vaan piti viiden minuutin jäähyä riittävänä rangaistuksena.

Että sellaista.

Aivotärähdyksen saanut Kurvinen oli jo kolmas Mäntylän sikailun uhri tällä kaudella, vaikka tamperelaispuolustaja on pelannut vasta yhdeksän ottelua. Tahti on kovempi kuin itsellään Jarkko Ruudulla koskaan.

Pelikiellossa Mäntylä on ollut kahdesta tapauksesta yhteensä viisi ottelua. Jokerien 19-vuotiaan Ilmari Pitkäsen hän murjoi kyynärpäällä tajuttomaksi ja Lukon Justin Morrisonia hän taklasi polvella päähän. Molemmat teot tulkittiin tahallisiksi. Ennen kaikkea ne olivat raukkamaisia.

Nytkin olisi pitänyt tulla kakkua, mutta 1999-2000 Tapparan kakkosvalmentajana työskennellyt Andersson eri mieltä.

Pelikiellot tulevat ja menevät, mutta yksi asia ei jääkiekossa muutu: lajissa on aikojen alusta lähtien ollut sisäinen koodisto, jonka mukaan sikailijalle annetaan takaisin isän kädestä. Mäntylä siis saa sitä mitä tilaa, ja todennäköisesti aika pian. Hän on raivostuttanut jo kolmen joukkueen pelaajat, joten seuraavissa kohtaamisissa tullee erityiskohtelua.

Marraskuun lopussa Tappara matkustaa HIFK:n vieraaksi (26.11.) ja kaksi päivää myöhemmin (28.11.) Lukko tulee Tampereelle. Katsotaan, miten pikku kovikselle käy, kun oikeutta aletaan jakaa viidakon lakikirjan mukaan.
Liigagurun mestari kaudella 2009 - 2010.

Avatar
Viestit: 3294
Liittynyt: 17.02.2008 21:25
Paikkakunta: Tampere
Suosikkijoukkue: Tampereen Pyrintö

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja Zubru » 23.10.2009 21:46

jurachess kirjoitti:Liitän tähän jutun Tuukasta ja hänen tulevaisuudestaan.


Seuraakohan tuon jutun kirjoittaja (Petteri Linnavalli, IS) ollenkaan SM-liigaa? Tuo koodisto-ajattelu ei ole toiminut SM-liigassa missään vaiheessa, kotoisessa liigassamme kun tuppaa noista "noudoista" saamaan isommat pelikiellot kuin varsinaisesta taklauksesta. "Loistava" argumentti myös kaivaa esiin Andersonin kakkosvalmentajuus Tapparassa. :thumb_down:

Taklaus itsessään näytti ihan puhtaalta parin katselukerran jälkeen. Toki Kurvinen ei odota että kukaan olisi tulossa taklaamaan häntä. Aivotärähdykseltäkin olisi vältytty, jos Suomessa käytettäisiin NHL-tyyliin joustavaa pleksiä.
On parempi olla vakavasti PA ku Timo T.A.

Viestit: 5948
Liittynyt: 28.07.2009 17:49
Paikkakunta: Helsinki
Suosikkijoukkue: Lukko, Minnesota Wild, fudis QPR

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja jurachess » 23.10.2009 21:57

No silti, luulisin että Tuukka on merkattu mies. Itse olen ennen pitänyt häntä loistavana taistelijana ja hyvänä pelaajana joka osaa myös kovan kudin. Noita ylilyöntejä on nyt vaan tullut liikaa. Tapparassa peliaikakin on Tuukalla niin hurja per ottelu. Katsotaan miten käy. Itse en toivo muuta kuin Tuukka saataisin aisoihin. Terveisiä Tampereelle Zubru. Kaikkea hyvää T Jura.
Liigagurun mestari kaudella 2009 - 2010.

Avatar
Viestit: 11211
Liittynyt: 18.11.2008 00:25
Suosikkijoukkue: Oulun Kärpät

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja Nestori » 23.10.2009 23:14

Itse kun katselin tuon Mäntylän viimeisimmän pari kertaa, niin onhan siinä kaikki ryntäyksen merkit, mutta ei siinä mitää sikamaista tapahdu! TM ottaa muutaman lisäpotkun ennen taklausta, mutta kädet on alhaalla koko ajan. Kurvinen sai kahdelta porkkanapöksyltä oikein isän kädestä! Verrattuna Mäkelän kahteen aikaisempaan, niin lisärangaistuksia ei mun mielestä tarvita.

SM-liigassa on tälläkin kaudella nähty niin paljon esim. maalivahtien yliajoja ja jälkikäteen tilanteen takaa tultuja hanskauksia, joista ei penaltteja ole irronnu, että nuo pari potkua ennen taklausta tuntuu aika heppoisilta perusteilta jaella lisärangaistuksia. Nokka-Jalonen vihjaisi muuten pelin jälkeen, että jopa Pelaajayhdistyksen pitäis ottaa Mäntylä puhutteluun tai jotain! En olis itse uskonu, etä KJ alkaa pelin jälkeen itkemään jostain epäselvästä tilanteesta.
Oulun Kärpät

Avatar
Viestit: 2555
Liittynyt: 18.02.2008 18:19
Paikkakunta: Pori
Suosikkijoukkue: Ässät

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja Jartsa » 24.10.2009 12:10

Samaa mieltä, kuin Nestori yläpuolella. Tuukka menee taklaamaan kiekollista pelaajaa, Kurvinen ei selvästikään oleta kenenkään tulevan taklaamaan ja paiskautuu aika pahasti seinään josta seurauksena vintti pimeäksi. Sikamainen tai raukkamainen se ei ollut. Kova ja törkeä kylläkin. Rangaistukseen tuli selvästi nimilisää. Omasta mielestäni vitosen tai kympin arvoinen teko.

Ja syy siihen, miksei esimerkiksi Morrisonin tapauksessa tullut jotain typeriä tanssihakuja tai kostoa, on se, että kaikki kentällä tajusivat, että tilanne oli vahinko. Morrison meni jo parin minuutin kuluttua täydellä vauhdilla kentällä ja pelin jälkeen miehet paiskasivat kättä. Mutta Muukkonenhan tietää asiat paremmin ja lukee pelaajien ajatukset videolta.

Pitkäsen tapauksessa taas Mäntylä oli jälleen melko törkeä ja ehkä ansaitsikin pelikiellon, mutta oli siinä Pitkäselläkin miettimistä, miten sitä keskialueella mennäänkään ja varmasti otti tilanteesta opikseen.
Siinä sitten taas mennään tällaisiin kirjoittamattomiin sääntöihin, että ajatellaanko, että "Hei, se on nuori kaippari, ollaan helliä sille" tai "näytetäänkö pojalle, mikä on miesten pelien meno". Tuukka on ottanut jälkimmäisen linjan, eikä väistele ketään, kuten ei ennenkään ja varmasti tarvittaessa kantaa vastuun teoistaan, ei se sentään mikään rotta ole.

On se kyllä sinänsä mielenkiintoista seurata, miten yksi liigan pienimmistä pakeista laittaa isoja miehiä kasaan.
Omalla periaatteellani on hyvä, että vastustajilla on joku pelaaja, jota vihata ja joka herättää lisää tunteita, se luo lisää tunnetta peliin niin kaukalossa, kuin katsomossa ja foorumeilla.
Mutta siinä vaiheessa, kun homma menee vainoamiseen ja asioiden paisutteluun, alkaa asia mennä väärään suuntaan, kuten tuossa ylempänä olevassa roskalehden jutussa.
Viimeksi muokannut Jartsa päivämäärä 24.10.2009 15:23, muokattu yhteensä 1 kerran
Ei allekirjoituksia

Viestit: 4787
Liittynyt: 08.04.2008 15:51
Suosikkijoukkue: Sabres, Ilves

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja Afinogenov » 24.10.2009 13:47

jurachess kirjoitti:Pelikiellot tulevat ja menevät, mutta yksi asia ei jääkiekossa muutu: lajissa on aikojen alusta lähtien ollut sisäinen koodisto, jonka mukaan sikailijalle annetaan takaisin isän kädestä. Mäntylä siis saa sitä mitä tilaa, ja todennäköisesti aika pian. Hän on raivostuttanut jo kolmen joukkueen pelaajat, joten seuraavissa kohtaamisissa tullee erityiskohtelua.
Innolla odotan mitä tulee tapahtumaan. Kuka käy noutamassa Tuukan? Mieleen tulee kyllä vahvasti tämä viimevuotinen Losted vs Pikkarainen - tapaus. Niin ja se koodistohan toimii mainiosti, kun joku Losted tulee ja päästää Tapparan 5 minuutin ylivoimalle.

Oli se vaan niin naurettavaa kun Kurvinen kolattiin törkeästi selästä ja asiaan reagoitiin heti. Kim Hirsovitchi kävi huutamassa tuukalle jotain tyyliin "senkin sika". Old time hockey, just like Eddie Shore. :mrgreen: Kyllä se vaan niin on että Suomessa koodistona toimivat nämä kurinpitopäälliköt joiden pitäisi antaa isompia rangaistuksia Tuukka Mäntylän kaltaisille pelaajille.
Jartsa kirjoitti:Sikamainen tai raukkamainen se ei ollut. Kova ja törkeä kylläkin. Rangaistukseen tuli selvästi nimilisää. Omasta mielestäni vitosen tai kympin arvoinen teko.
Mäntylä on vastustajaa täysin kunnioittamatta ajanut vastapuolen pelaajat milloin kyynerpäällä milloin polvella ja jos välillä nyt sattuu ajamaan vielä täysillä selkään niin eikö se jo täytä sikamaisuuden tai raukkamaisuuden kriteerejä? Ja miten tuosta rangaistuksesta tuli "nimilisää" kun Mäntylä ei saanut edes pelikieltoa? Sinun mielestä vitosen tai kympin arvoinen teko, tiedätköhän sinä Äetsässä asuva tekstitv-janari edes jääkiekon sääntöjä? Faktat kuntoon ennen huutelua.
Jartsa kirjoitti:On se kyllä sinänsä mielenkiintoista seurata, miten yksi liigan pienimmistä pakeista laittaa isoja miehiä kasaan.
Tämä kommenttisi hipoo jo naurettavuutta. Eiköhän tuohon pysty liigasta kuka vaan, kun ottaa polvet ja kyynerpäät käyttöön.
Dion Darling on tappelija, jonka sukunimestä ei kannata laskea hänen kanssaan leikkiä. Muutoin on luvassa kylmää kyytiä...

Avatar
Viestit: 2555
Liittynyt: 18.02.2008 18:19
Paikkakunta: Pori
Suosikkijoukkue: Ässät

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja Jartsa » 24.10.2009 14:37

Afinogenov kirjoitti:
Mäntylä on vastustajaa täysin kunnioittamatta ajanut vastapuolen pelaajat milloin kyynerpäällä milloin polvella ja jos välillä nyt sattuu ajamaan vielä täysillä selkään niin eikö se jo täytä sikamaisuuden tai raukkamaisuuden kriteerejä? Ja miten tuosta rangaistuksesta tuli "nimilisää" kun Mäntylä ei saanut edes pelikieltoa? Sinun mielestä vitosen tai kympin arvoinen teko, tiedätköhän sinä Äetsässä asuva tekstitv-janari edes jääkiekon sääntöjä? Faktat kuntoon ennen huutelua.


Olen jo mielipiteeni tuossa sanonut videon perusteella ja siinä myös pysyn. Nimilisää rangaistukseen tuli siinä, kun annettiin omasta mielestäni kovempi rangaistus, mitä olisi kuulunut. Joku tuomari olisi voinut antaa kakkosenkin. Okei, nimen perusteella rangaistuksen antaminen on yleistä ja välillä hyödyllistäkin.
Miten olisi pitänyt rangaistus antaa meni ehkä vähän huuteluksi, mutta en ole täydellinen.
Mutta kerroppa sinä, oi suuri ja mahtava Afinogenov joka tiedät kaiken kiekosta, että miten tilanteessa olisi pitänyt menetellä sen sijaan, että meet henkilökohtaisuuksiin ja heität jotain paskaa, vaikket edes tunne meikäläistä.Ja mielellään puoleuuton asenne, kun tiedän sun mielepiteen Mäntylästä yleensä.

Afinogenov kirjoitti:
Tämä kommenttisi hipoo jo naurettavuutta. Eiköhän tuohon pysty liigasta kuka vaan, kun ottaa polvet ja kyynerpäät käyttöön.


Oli kyll tarkoituskin olla naurettava kommentti. Anteeks, kun et tajunnut.
Ei allekirjoituksia

Viestit: 4787
Liittynyt: 08.04.2008 15:51
Suosikkijoukkue: Sabres, Ilves

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja Afinogenov » 24.10.2009 15:05

Jartsa kirjoitti:Nimilisää rangaistukseen tuli siinä, kun annettiin omasta mielestäni kovempi rangaistus, mitä olisi kuulunut. Joku tuomari olisi voinut antaa kakkosenkin. Okei, nimen perusteella rangaistuksen antaminen on yleistä ja välillä hyödyllistäkin.
Eihän tuollaisesta tilaanteesta voi antaa 2 minuutin jäähyä, jos vastustaja loukkaantuu. Ja sitä ehdottamaasi pelkkää 5 minuutin jäähyä ei ole olemassakaan vaan sm-liigassa jaetaan vitosen päälle automaattisesti myös se 20 minuuttinen eli suihkukomennus.

Mielestäni Mäntylälle kuului antaa tilanteesta juurikin 5+20 eli ihan oikeinhan tässä tuomareiden toimesta meneteltiin.
Dion Darling on tappelija, jonka sukunimestä ei kannata laskea hänen kanssaan leikkiä. Muutoin on luvassa kylmää kyytiä...

Avatar
Viestit: 2555
Liittynyt: 18.02.2008 18:19
Paikkakunta: Pori
Suosikkijoukkue: Ässät

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja Jartsa » 24.10.2009 15:28

Afinogenov kirjoitti:Eihän tuollaisesta tilaanteesta voi antaa 2 minuutin jäähyä, jos vastustaja loukkaantuu. Ja sitä ehdottamaasi pelkkää 5 minuutin jäähyä ei ole olemassakaan vaan sm-liigassa jaetaan vitosen päälle automaattisesti myös se 20 minuuttinen eli suihkukomennus.

Mielestäni Mäntylälle kuului antaa tilanteesta juurikin 5+20 eli ihan oikeinhan tässä tuomareiden toimesta meneteltiin.


Noinhan se menee. Unohdin tuon seikan viestissäni, ajatuskatkos. Mutta siis pointtini oli se, että joku toinen tuomari olisi voinut antaa pienemmänkin rangaistuksen.
Ei allekirjoituksia

Avatar
Viestit: 2400
Liittynyt: 01.09.2008 20:20
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Caps, Chelsea FC

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja Kauppila » 24.10.2009 15:36

Tuukka Mäntylä, mitä oletkaan mennyt tekemään? Kyllä itseltäni löytyi pajonkin kunnioitusta Tuukkaa kohtaan ennen kauden alkua ja olen pitänyt häntä aina ihan hyvänä pelaajana, mutta tällä kaudella hän romutti ainakin minun kunnioitukseni aika nopeasti. Ensin taklaa Pitkäsen kylmäksi aika rumasti ja Morrisoniin kohdistunut polvi olikin jo viimeinen niitti. Tuo jälkimmäinen tapaus oli jotain aivan käsittämätöntä ja aivan selvästi tahallinen temppu. Mäntylä pitäisi saada kuriin nyt siellä Tampereella, jotta hänestä olisi oleellista hyötyä joukkueelle eikä vetelisi näitä cheapshotteja vastustajilleen kokoajan.
Taklaaminen ja kova peli kuuluvat kiekkoon, mutta ei tuollainen toiminta jota Mäntylä harrastaa.

Omasta mielestäni tuo Kurviseen kohdistunut taklaus oli kyllä ihan oikein rangaistu. Suihkuun tuollaisesta, mutta tuosta ei kuitenkaan pelikieltoa sentään tarvi jaella. Onhan se nyt aika helvetin törkeää kyllä jos jätkä ottaa vielä parit potkut lisää ihan ajellakseen vastustajan mahdollisimman kovaa selästä päin laitaa ja kyllähän siinä nyt itsekkin tajuaa sen, että kaveria tulee sattumaan pahemman kerran, ellei aivan vajaa-älyinen ole. Olisi hyvin voinut jättää tekemättä tuon, mutta eihän se tietenkään voinut tätä tehdä, kun hän on Tuukka vitun Mäntylä.

Ja kun tuota jääkiekon koodistoa tuotiin esiin, niin kyllähän se valitettavasti niin menee, että jos joku menee Tuukkaa noutamaan siellä, niin kurinpitäjät lätkäisevät tälle vain suuremmat kakut mitä Mäntylä on itse saanut. Näinhän se Suomessa menee aina. Kyllähän Mäntylä ansaitsisi jo tempuillaan sen, että joku käy jätkää vähän hakemassa, mutta tuskinpa niin käy.

Kyseessä on kyllä hyvä puolustaja joka omaa peliälyä ja hyökkäyssuuntaankin taitoja, mutta mies menee pilaamaan hyvän asemansa tälläisillä tempuilla. Onneksi Saravo ei sentään ole tälläistä harrastanut tästä parivaljakosta. Kai siellä on Tapparan valmennusjohtokin käynyt jo Mäntylälle jotain varoittelemassa ja sanomassa, että tollainen ei voi jatkua. Kalliilla palkalla pelaa varmasti ja sitten kiittää siitä tuollaisella sikailulla. :fuckyou:
''Form is temporary, Class is permanent''

''Im not putting pressure on you about that we have to win. I don’t want to put that kind of pressure on you. But we can’t lose, we cannot lose.'' – Jose Mourinho

Avatar
Viestit: 2555
Liittynyt: 18.02.2008 18:19
Paikkakunta: Pori
Suosikkijoukkue: Ässät

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja Jartsa » 25.10.2009 21:43

Kauppila kirjoitti:Kai siellä on Tapparan valmennusjohtokin käynyt jo Mäntylälle jotain varoittelemassa ja sanomassa, että tollainen ei voi jatkua. Kalliilla palkalla pelaa varmasti ja sitten kiittää siitä tuollaisella sikailulla. :fuckyou:


Kuulemani mukaan Saarinen on keskustellut Mäntylän kanssa ja Saarinen on todennut, että jatka vaan samaa omaa peliäsi. Eli valmennusjohdon osalta tähän ei olla puuttumassa. Harmi sinänsä.

Itseäni alkaa kyllä pikkuhiljaa ottamaan aivoon tässä se seikka, että Mäntylä on osaava kiekollinen pakki, mutta sitä roolia hän ei ole viellä ottanut. On hyvä, että joukkueessa on joku pelote ja joku, joka herättää tunteita, mutta Tuukan ei pitäisi olla se mies Tapparassa. Fyysisempia pakkeja on Saravo, Halme, Pentikäinen. Siinä on tarpeeksi. Mäntylän pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ymmärtää, että hänestä on joukkueelleen enemmän hyötyä keikollisessa pelissä, kuin fyysisessä pelissä. Itse olen edelleen sitä mieltä, että Tuukka ei ole sika tai raukka. Mutta jotain päässä on kuitenkin kilahtanut ja kunnioitus vastustajaa kohtaan on laskenut. Ei häneltä Ruotsissa tällaisia temppuja nähty. Sitä en sitten tiedä, onko Tuukka tänne rahdattu juurikin fyysiseksi pakiksi, mutta jos näin on, on suuri virhe tapahtunut.
Ei allekirjoituksia

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 25812
Liittynyt: 15.02.2008 16:08
Suosikkijoukkue: HIFK, Montreal Canadiens

Re: Tuukka Mäntylä kymmeneksi vuodeksi Tapparaan

ViestiKirjoittaja Dev » 22.11.2009 14:51

Tuukka tervetuloa stadiin

Haha, saattaa iskeä Mäntylälle pienoinen flunssa ennen Nordikselle tuloa? Aivan loistava mainos IFK:lta ja Tappara pelissä todennäköisesti tapahtuu! :cool:
- Olen aina IFK

Seuraava

Paluu Tappara

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa