Palloseuran huhut

Kuva
Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja Legenda » 03.02.2012 06:39

TPS:ään paluu kiehtoo "Petua"

Näinpä siis.. Eli linkin takaa voi lukea Petteri Nummelinin kuulumisia ja jatkosuunnitelmia sitten, kun hänen nykyinen sopimuksensa umpeutuu keväällä 2013. Petu sanoo haikailevansa aika-ajoin takaisin Turkuun ja Palloseuraan, mutta myös Sveitsissä jatkaminen on täysin mahdollista. Varma hän tuntuu kuitenkin olevan siitä, että peliura jatkuu vielä ensi kauden jälkeenkin, vaikka 40-vuottakin tulee jo mittariin tuolloin.

Nämä on näitä haastatteluita taas, joita ei pidä liian vakavasti ottaa, mutta toisaalta eipä sitä tiedä mitä Petun mahdollisesta paluusta pitäisi miettiä. Ikäähän tuolloin olisi jo huimat 41-vuotta, mutta ainakin vielä Petu on pärjännyt loistavasti Sveitsissä, tälläkin kaudella nakutellut 30 (7+23) tehopistettä, joilla ollaan koko liigan puolustajien pistepörssissä sijalla kolme. Ja kaiken lisäksihän herra kärkkyy taas kerran paikkaa MM-kisoissakin.
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 965
Liittynyt: 27.07.2011 08:36
Suosikkijoukkue: HC TPS, Ville Vahalahti

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja TSS » 03.02.2012 13:27

Legenda kirjoitti:Ikäähän tuolloin olisi jo huimat 41-vuotta


En kauheasti lämpeä tälle ajatukselle Petun paluusta. Kuinka moni kiekkoilija (Selännettä lukuunottamatta) pystyy pelaamaan pääsarjatasolla vielä 41-vuotiaana. Tällä kaudella mies on tehnyt ainakin kovat tehot taas Sveitsissä, mutta kyllä se "maksimi-ikä" jossain vaiheessa tulee vastaan ja silloin romahdus voi olla nopeaa.
Tosin jos intoa treenaamiseen riittää, kunto on kohdallaan ja ennen kaikkea palkkavaatimus järkevä niin tervetuloa! Kyllähän se Petun avaussyöttö oli ainakin vielä viimeeksi miehen peliä nähneenä aivan uskomatonta tasoa, eikä vastaavaa pelisilmää kovin monelta kaverilta löydy.

Itselle jäi ainakin sellaiset traumat tuosta ajasta jolloin TPS ajettiin lähes konkurssiin palkkaamalla kaikki vanhat kaverit huippusoppareilla jäähdyttelemään+mm. viime vuosien Kivenmäki ja Hauhtonen sopparit, joten ennemmin näen aina joukkueessa nuoria pelaajia joilla uran parhaat päivät ovat vielä edessäpäin kuin vanhoja "Tepsiläisiä", jotka kuitenkin ovat pelanneet uransa parhaat päivät ennemmin jossain muualla.

Tosin Petua arvostan pelaajana sen verran paljon että hän on ehkä ainoa yli 40v-paluumuuttaja (mahdollisista tulijoista) jota voisi kokeilla palkkavaatimuksen ollessa kohdallaan.

Talous on sen verran kriittisessä tilassa vieläkin että mihinkään 200te:n hasardeihin ei enää olisi varaa

E: En tietenkään siis tarkoita että Kivenmäen tai Hauhtosen uraa voisi edes verrata Petun saavutuksiin
"Ei loppunut ainoastaan Saku Koivun peliura. Tänään päättyi myös monen turkulaisen lapsuus. #Idoli" -Emil Elo

Avatar
Viestit: 2400
Liittynyt: 01.09.2008 20:20
Paikkakunta: Lahti
Suosikkijoukkue: Pelicans, Caps, Chelsea FC

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja Kauppila » 04.02.2012 11:10

Hieman oudolta ajatukselta tuntuu tuo, että olisi Suikkanen sopinut jo nyt palaavansa Tepsiin kaudeksi 13/14. Ihmettelen tässä sitä, että miksi Kaitsu lähtisi nyt sitoutumaan mihinkään projektiin noin pitkälle tulevaisuuteen? Jos Suikkanen vie Pelicansin huippumenestykseen tällä ja mahdollisesti seuraavalla kaudella, niin varmasti kysyntä kaikkialla Euroopassa on kovaa. Tämän lisäksi voi olla jopa mahdollista, että Pohjois-Amerikassa kiinnostus Suikkaseen kasvaa, vaikka siellä eurooppalaisia valmentajia vieraksutaankin kovasti. Jos nyt en aivan väärin muista, niin Suikkanen oli pitkällä neuvotteluissa AHL-seura Lake Erie Monstersin kanssa ennen Pelicans-sopimustaan. Kyllähän tämäkin jo kertoo siitä, että Suikkaseen löytyy kiinnostusta rapakon takanakin.
''Form is temporary, Class is permanent''

''Im not putting pressure on you about that we have to win. I don’t want to put that kind of pressure on you. But we can’t lose, we cannot lose.'' – Jose Mourinho

Avatar
Viestit: 5296
Liittynyt: 29.04.2011 14:13
Paikkakunta: Valley of Grace
Suosikkijoukkue: TPS, Rantasen Rauno, Heikkisen Bono ja Virran Patu

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja MustaSurma76 » 04.02.2012 16:10

Kauppila kirjoitti:Hieman oudolta ajatukselta tuntuu tuo, että olisi Suikkanen sopinut jo nyt palaavansa Tepsiin kaudeksi 13/14.

Kuten tuossa omassa viestissäni kirjoitin kyseessä oli siis Veikkaajan toimittajan Vili Pesun "tieto" kyseisestä asiasta. Voihan kyseessä olla (nyt foliohatut päähän) salaliitto jolla yritetään horjuttaa Pelicansin ja Tepsin joukkueiden sisäistä harmoniaa. Tiedä näistä, itse kyllä kävisin omin pikkukätösin rullaamassa punaista mattoa Nakkiareenan ovelle jos Kaitsu tänne vielä joskus päättää tulla!!!
Hakamussuttelua Vaihtoaitiossa jo vuodesta 2011

Viestit: 489
Liittynyt: 22.10.2009 10:55
Suosikkijoukkue: tps

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja apa » 15.02.2012 08:50

Ilmeisesti Atte Engren tepsin toinen maalivahti ensi kaudella.

Viestit: 489
Liittynyt: 22.10.2009 10:55
Suosikkijoukkue: tps

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja apa » 16.03.2012 08:40

Taitaapi olla tepsin miehiä tämä Rintasen Kimmo.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja Legenda » 04.04.2012 10:46

Tom Koivisto palaa Suomeen

Niin ja Artturi Lehkonen on ilmeisesti vaihtamassa maisemaa, kuten FPP jo kauan aikaa sitten ilmoitti palstalla.. :facepalm: Tää on mun TPS!! Ei jumalauta mitä touhua taas Palloseuralta, ei hevonperse! Siis jotenkin, todella laihasti, voisin sen ymmärtää, että Lehkosta ei suostuta pitämään millä hinnalla tahansa (Ikan avulla hinta saattaa olla noussut melkoiseksikin, ainakin tuon ikäiselle junnulle..), mutta että sitten vielä raahataan tänne vastasuuntaan joku saatanan eläkeikäinen kehäraakki, joka oli viime SM-liigavisiitillään umpisurkea? Allsvenskanissa Koivisto on vedellyt pari viimeistä kautta OK-tason pisteillä, mutta se ei juuri laimenna sitä faktaa, että herrasta tulee taas yksi surullisenkuuluisa pujottelukeppi Palloseuran miehistössä..

Olen erittäin pettynyt ja vihoissani Palloseuran suuntaan mikäli huhut pitävät paikkansa... Ei herranjumala mitä paskaa taas!
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 5296
Liittynyt: 29.04.2011 14:13
Paikkakunta: Valley of Grace
Suosikkijoukkue: TPS, Rantasen Rauno, Heikkisen Bono ja Virran Patu

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja MustaSurma76 » 04.04.2012 11:25

Legenda kirjoitti: ...

Koiviston paluu olisi ihan ok jos samalla ovenavauksella tulisi se oikeasti puolustusta vahvistava ykköskorin mies ja Seppäsen Timo painuisi v**tuun täältä. No toivossa on hyvä elää sano se kuuluisa lapamato.

Lehkosen keissiin sen verran että jos isi ja poika (eli tod.näk. isi) Lehkonen pyytävät älyttömiä niin painukoon mun puolesta muualle mutta jos on kyseessä Palloseuran perseily tyyliin Kärpät/Granlund eli tossa sulle uudet mailat ja vähän viikkorahaa niin toimiston väki voi imeä mun puolesta meikäläisen vehjettä. :fuckyou:

Tosta FPP:n huhuilemasta Sutterista vielä sen veran että Plihalin korvaavana kakkossenana olisi oiva vahvistus mutta jos kaverista uumoillaan jotain ykkössentteriä niin se on jälleen kerran morjens!!
Hakamussuttelua Vaihtoaitiossa jo vuodesta 2011

Avatar
Viestit: 965
Liittynyt: 27.07.2011 08:36
Suosikkijoukkue: HC TPS, Ville Vahalahti

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja TSS » 04.04.2012 12:42

En pysty ymmärtämään miksi vitussa joku Tom Koivisto palkattaisiin joukkueeseen! Täysin turha hankinta taas kerran! Jäähdyttelevä "tepsiläinen" jonka ura on jyrkässä laskussa! Helvetin hieno löytö taas!

En jotenkin pysty ymmärtämään tätä "omat pojat kotiin" -periaatetta: Jos viime kausilta mietitään herroja I Filppula, T. Laine, A. Salak jne. jne. (puhumattakaan kalliimmista vahvistuksista kuten Mojzis tai Sweatt) verrattuna mm. Tuomainen, Viinanen, Hauhtonen, Kivenmäki jne...

Jos Lehkonen todella ryssitään muualle niin se on kyllä tämän organisaation pahimpia virheitä ikinä. Mutta jotenkin uskoisin/(toivoisin) ettei Lehkosenkaan kannata lähteä Turusta, sillä juuri missään ei yhtä isoa roolia ole tarjolla. Voihan tässä olla niinkin että isä-Lehkonen on soitellut ympäriinsä ja kysellyt että kiinnostaako ja nyt kun on saatu vahva huhu siitä aikaan että kaveri olisi Tepsistä lähdössä niin voidaan korottaa vähän hintaa...
"Ei loppunut ainoastaan Saku Koivun peliura. Tänään päättyi myös monen turkulaisen lapsuus. #Idoli" -Emil Elo

Avatar
Viestit: 965
Liittynyt: 27.07.2011 08:36
Suosikkijoukkue: HC TPS, Ville Vahalahti

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja TSS » 04.04.2012 13:55

Kesäesä kertoilee tuolla siirto-osiossa sisäpiiritietona KalPan organisaatiosta että Lehkosen soppari sinne on tosiasia!! Jos tämä pitää paikkansa niin seuran on tiedotettava miten näin on annettu tapahtua! Jos Lehkosen vaatimus on ollut vuoden soppari ja 200k niin antaa mennä, mutta jos on tarjottu vain junnusopparia tällaiselle lupaukselle niin toimiston väki on laitettava vaihtoon!!!! Vitutus on aika huipussaan tällä hetkellä!!!
"Ei loppunut ainoastaan Saku Koivun peliura. Tänään päättyi myös monen turkulaisen lapsuus. #Idoli" -Emil Elo

Salming

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja Salming » 04.04.2012 14:03

TSS kirjoitti:Jos Lehkosen vaatimus on ollut vuoden soppari ja 200k niin antaa mennä, mutta jos on tarjottu vain junnusopparia tällaiselle lupaukselle niin toimiston väki on laitettava vaihtoon!!!!
200k Lehkosen tasoiselle junnulle aivan liikaa, tosin oletan että et heittänyt tuota tosissasi. Omasta mielestä täällä ylihehkutetaan Lehkosta. Ne pelit mitä itse olin katsomassa HK Areenalla, niin Lehkonen oli vain mikkihiiri isojen miesten seassa. Kiekko poltteli lavassa välillä ja ratkaisut eivät olleet mitenkään erityisen laadukkaita. Tosin niinhän koko TPS:n jengillä viime kaudella. Mutta jos Lehkonen tosiaan hinnoittelee itsensä ulos Tepsistä isänsä avulla tms. niin itse antaisin jannun mennä. Turha Lehkosesta on ruveta itseään kipeäksi maksamaan, varsinkaan kun taidot eivät ole vielä mitään huippuluokkaa. Tepsissä Lehkonen saisi ainakin mukavasti peliaikaa ja kehittyisi varmasti urallaan + kaverit, koulu yms. ovat lähettyvillä, joten mahtaakohan noin nuorena siirtyä KalPaan? Kyseessä kuitenkin vuonna -95 syntynyt poitsu. No melko luotettavaltahan tuo kesäesan lähde vaikuttaa, mutta katsellaan. Kaiken kaikkiaan hieman ylihehkutuksen makua tässä case-Lehkosessa. Vaikka kyseessä onkin luultavasti tulevaisuuden huippupelaaja, niin mitään takeita ei siitä ole ja voi vaikka flopata yms. joten turha maksaa liikaa jos ei TPS:n tekemä tarjous kelpaa. Sekava teksti, mutta jaan toki ajatuksiani tarkemmin, jos jotain jäi epäselväksi.

Avatar
Viestit: 965
Liittynyt: 27.07.2011 08:36
Suosikkijoukkue: HC TPS, Ville Vahalahti

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja TSS » 04.04.2012 14:16

Salming kirjoitti:200k Lehkosen tasoiselle junnulle aivan liikaa, tosin oletan että et heittänyt tuota tosissasi.


Eihän sm-liigassa kovin montaa pelaajaa ole jotka tuollaisia rahoja tienaisivat, eikä tietenkään 16-vuotias junnu. Vähän kärjistetysti pointtina oli vaan että jos vaatimus on ollut aivan luokaton niin antaa mennä, mutta sen verran mitä TPS palkkauslinjaa olen nähnyt niin uskon että vaatimus on ollut ihan kohtuullinen, varsinkin jos on kyse pidemmästä kuin yhden vuoden sopparista.
"Ei loppunut ainoastaan Saku Koivun peliura. Tänään päättyi myös monen turkulaisen lapsuus. #Idoli" -Emil Elo

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 25812
Liittynyt: 15.02.2008 16:08
Suosikkijoukkue: HIFK, Montreal Canadiens

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja Dev » 18.04.2012 11:10

MustaSurma76 kirjoitti:Koiviston paluu olisi ihan ok jos samalla ovenavauksella tulisi se oikeasti puolustusta vahvistava ykköskorin mies ja Seppäsen Timo painuisi v**tuun täältä. No toivossa on hyvä elää sano se kuuluisa lapamato.


Tom Koivisto oli viimeisellä SM-Liiga visiitillään sarjan huonoin pelaaja. Ja siis ihan ylivoimaisesti. En muista hetkeen nähneeni niin paskaa puolustajaa mitä Koivisto silloin oli. Siinä näyttää Timo "Bumba" Seppänenkin vieressä jo NHL-tason pelaajalta.

En kertakaikkiaan ymmärrä alkuunkaan jos TPS hommaa Koiviston Suomeen.
- Olen aina IFK

Viestit: 1
Liittynyt: 21.04.2012 22:38
Suosikkijoukkue: TPS

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja tps4ever » 22.04.2012 22:10

Pakko tohon Artturi Lehkosen tapauksee kommentoida ku niin kuumana käy herrasta keskustelu joka paikassa.

Veljen kans vaa satuttii Artturist juttelee ni sano et radios oli tullu tos alle kuukaus sit Ikan haastattelu käsittääkseni jollai paikallis-kanavalla ja siel oli Artturin tulevaisuuden kuvioita kyselty, johon herra sano et tulevalla kaudella Artturi jatkaa samalla tavalla ku menneelläkin kaudella ja oli myös maininnu että koulu käydää loppuu enne ku lähdetää mihinkää.
Ika oli itseasias tällä kaudella ollu vastaan Artturin pelaamista äijissä, mut lopulta suostu Virran pyyntöön, joten siitä voi jotenkin jo päätellä että Artturi jäis Tepsiin ku Virtaki Artturia haluu näköjää peluuttaa tulevallaki kaudella..
Toki kaikkea voi sattua ja mieli muuttua mut kyl mä uskoisin että Ikan mieli ei tässä asiassa muutu.

Avatar
Viestit: 965
Liittynyt: 27.07.2011 08:36
Suosikkijoukkue: HC TPS, Ville Vahalahti

Re: Palloseuran huhut

ViestiKirjoittaja TSS » 23.04.2012 09:01

Eihän näissä asioissa keskeneräisten neuvottelujen aikana kauheasti huudella, varsinkin kun vastaus noin ympäripyöreä on ollut. Lehkosen sopimusneuvotteluista varmaankin pääasiassa vastaa isä Lehkonen, tai jatkiksessa huhuiltu Jukka Tiilikainen, jotka ehkä ymmärtävät pojan arvon paremmin kuin poika itse. Ja vaikka Artturi ehkä itsekin tahtoisi Turkuun jäädä, niin voihan se mieli muuttua, jos Tepsin tarjous on tosiaan ollut vain junnusoppari ja esim. KalPasta on tarjottu ihan jopa oikeaakin rahaakin.

Pessimisti ei pety...
"Ei loppunut ainoastaan Saku Koivun peliura. Tänään päättyi myös monen turkulaisen lapsuus. #Idoli" -Emil Elo

EdellinenSeuraava

Paluu TPS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa