TPS kaudella 2014-2015

Kuva
Avatar
Viestit: 13933
Liittynyt: 03.08.2008 11:45
Suosikkijoukkue: TPS, Calgary Flames

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja Unknown » 01.05.2014 17:11

Legendan tekstin voin kyllä allekirjoittaa täysin, noinhan se menee. Palvelee ehkä ihan molempia jengejä, Lukkoa ja Tepsiä tämä siirto, mikäli Lukko saa jonkun Niskalan tilalle. Suurin osa TPS-faneista piti varmasti Petua oksettavana paskakikkareena viime kaudella, mutta todellisuudessa siinä kohtaa ei seuran ja Petun ajatukset kohdanneet. Tilanne on nyt täysin erilainen lähtökohdiltaan viime farssikauden jälkeen. Seuraikonia ei ollut, kokemusta helvetin vähän ja puolustus ihan saatanan kiekoton. No nyt tämä lähtee jo toistamaan sen verran Legendan kirjoitusta, etten jatka enää, siinä se kaikki oleellinen tuli jo sanottua. Ei ole kumminkaan ollenkaan mahdotonta, että Petusta leivottaisi jopa Palloseuran kapteeni, ainakin kun TPS-taustaa ja ikää kun katsoo, niin olisi niiltä näkökulmilta paras vaihtoehto kapteeniksi. Hullultahan se tuntuu tuollaista nyt kirjoittaa, mutta joskus lätkä on ihmeellistä.

Tuohon apan huhuun sen verran, että FPP:n kommenttiin voi kyllä jossain määrin yhtyä. Joku Jyrkkiö olisi aika ihmeellinen hankinta, eikä Aaltokaan ole sitä, mitä pitäisi hakea tässä kohtaa. Syvyyttä toki saisi molemmista, mutta ihan erityylisiä miehiä lähtisin itse koittamaan. Toki Jyrkkiöllä on potentiaalinsa ja ihan jees kausi takana, mutta jos TPS:n pakkikuusikon eräät kolme pelaajaa tulee olemaan nimet Nummelin, Seigo ja Seikola, niin kenen rinnalle heittäisitte Jyrkkiön? :)
♥ TPS ♥

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja Legenda » 05.05.2014 07:38

Marko Leppänen ‏@MarkoLeppnen 30 s

Nummelin ja Tukonen aamupalalla #hctps #liiga

Jari Nikkola ‏@nikkolajari 10 s

#liiga HC TPS: Nummelin, Tukonen, Lassila, Pikkarainen kärjet

Jari Nikkola ‏@nikkolajari 35 s

#liiga HC TPS: Tukonen 2016, Nummelin 2015+1, Lassila 2016, Pikkarainen 2015

Marko Virtalalle ja Veli-Matti Vittusmäelle 1-vuotiset pahvit..
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja Legenda » 05.05.2014 08:12

Tiedotustilaisuus pähkinänkuoressa pelaajien osalta:

- Teemu Lassila 2016
- Kristian Järvinen 2016
- Petteri Nummelin 2015 (+1)
- Simon Gysbers 2015
- Miro Keskitalo 2017
- Tony Vidgren, Try-out
- Lauri Tukonen 2016
- Ilkka Pikkarainen 2015
- Otto Karvinen, Try-out

Jatkosopimukset (+ junnusopimukset)

- Veli-Matti Vittasmäki 2015
- Niko Karhu 2015
- Marko Virtala 2015
- Jasper Lindsten 2015 (+1)
- Niklas Salo 2015
- Markus Nurmi 2017
- Elmeri Eronen
- Tarmo Reunanen
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 5295
Liittynyt: 29.04.2011 14:13
Paikkakunta: Valley of Grace
Suosikkijoukkue: TPS, Rantasen Rauno, Heikkisen Bono ja Virran Patu

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja MustaSurma76 » 05.05.2014 09:57

Tuossa vielä Palloseuran pelaajalista, huomionarvoista on että Bertrandin nimi puuttuu listasta.

Kuva

edit. http://www.iltalehti.fi/smliiga/2014050518266516_sm.shtml

TPS etsii siirtomarkkinoilta vielä ykkösketjuun ja pakistoonsa vahvistuksia. Lätkähuhuista poiketen Tapparan Ville Nieminen ei tässä vaiheessa ole seuran hankintalistalla.

- Haemme ykkösketjuun joko sentteriä tai laitahyökkääjää, riippuen ihan siitä mihin valmennus haluaa Niclas Luceniuksen sijoittaa. Pakistossa olemme kiinnostuneita ”äijäpakin" hankinnasta". Shaone Morrisonn jatkaa uraansa KHL-peleissä, urheilutoimenjohtaja Ari Vuori ilmoitti.
Hakamussuttelua Vaihtoaitiossa jo vuodesta 2011

Avatar
Viestit: 2632
Liittynyt: 23.09.2010 15:13
Paikkakunta: LAHE
Suosikkijoukkue: TURKU, Minnesota Wild

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja Jack » 05.05.2014 13:21

Olen tyytyväinen TPS:n hankintoihin ja mitä nyt muutenkin kuullut niin hyvään suuntaan ollaan menossa, tästä isoa peukkua ylöspäin. :Thumb up:

Petu, Gysbers, Lassila, Tukonen, Pikkarainen. Siinäpä nuo miellyttävimmät hankinnat, mikäli terveinä pysyvät. Nummelinin otan ainakin itte enemmän kun mielellään takasin, huolimatta viime kauden sekoilusta. Tänne se poika kuuluu!
Aurinkokuningas: "vaihdetaan klubin takkia, tuu sä koutsaamaan, luo se buumi tonne, mä tulen sinne jakamaan noit viisauksii sinne ylen lämpimää officee."

Avatar
Viestit: 13933
Liittynyt: 03.08.2008 11:45
Suosikkijoukkue: TPS, Calgary Flames

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja Unknown » 05.05.2014 13:27

Ei siis tullut Leppäsyrjän kirjoituksen jälkeen mitään yllättävää enää, vaan tiedossa oli, mitä tulee tapahtumaan. Ja [url=kiekko.ts.fi/uutiset/vuori-tps-etsii-1-3-tasmahankintaa]tämän[/url] Vuoren haastattelun mukaan Tukosella ei missään vaiheessa huhuista poiketen ollut mitään KHL-pykälää. Vastaavaa ei löydy myöskään Lassilalta, tai keneltä muultakaan, joten se on positiivinen homma. :Thumb up: Kyseisen pätkän mukaan (kuten myös MS76:n linkkaama IL-uutinen) myös 1-3 pelaajaa vielä tulee ja Vuoren mukaan siis haetaan hyökkäykseen maalintekovoimaa sekä puolustukseen fyysisyyttä.

Best case scenariossa joukkueeseen tulisi sentteri, laituri ja pakki, mutta veikkaisin itse, että sieltä hommataan yksi sentteri ja yksi pakki (jotenkin uskon, että valmennus haluaa laittaa Lucen laitaan). Tällöin rosteri näyttäisi kutakuinkin tältä:

Lucenius - X - Tukonen
Sointu - Koskiranta - Pikkarainen
Miettinen - Kumeliauskas - Rantanen
Virtala - Vähätalo - Kulmala

Nummelin - Gysbers
Friman - Seigo
X - Seikola

Lassila
Järvinen


Mielellään sitä kyllä ottaisi parikin hyökkääjää tuohon. Toki siellä jäi tuon oman sommitelmani ulkopuolelle Bertrandia, Karvista ja Lindsteniä, mutta Bertrand tuntuu aika lailla nähdyltä ja Karvisen tasoon en ihan usko. Maalivahtiosasto nyt tulee olemaan ihan liigan timanttia, pakistokaan ei taida huonoksi jäädä, jos saadaan se kunnon fyysinen jyrä tuohon Seikolan rinnalle. Reservejä ainakin on nyt, kun VMV ja Karhu sai jatkoa, Lehtonen palaa, Keskitalolle annettiin mukavan mittainen pahvi ja Vidgrenkin vielä tryoutilla. Kilpailu viimeisestä/viimeisistä paikoista siis on.

Jos nyt jotenkin perustelee noita omia kaavailuja, niin pakkipareissa en näe muita vaihtoehtoja, ihan kätisyyksistä lähtien pelityyliin saakka. Seikola tarvitsee eniten rinnalleen sitä fyysistä jyrää. Hyökkäyksessä Pikkarainen Soinnun laituripariksi, koska saadaan eri kätisyyksiä ja vittumainen Pikkarainen tekemään kaikkea sitä missä Sointu on sarjan paskin (=fyysisyys kaksinkamppailuissa). Ykkönen on aika selkeä, ellei sitten lähdetä esimerkiksi lyömään Rantasta rohkeasti ykköseen ja ripottelemaan ennalta ajateltuna kärkipelaajia tasaisemmin eri ketjuihin. Neloseen oikeastaan jäi mitä jäljellä oli.

Eipä tuossa sitten muuta ihmeellisyyttä. Sointu ja Miettinen etunenässä saavat nostaa viime kaudesta profiiliaan paljon.
♥ TPS ♥

Viestit: 169
Liittynyt: 11.08.2012 12:46
Suosikkijoukkue: TPS

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja Seessam » 07.05.2014 20:40

Olen erittäin tyytyväinen TPS:n uusi hankintoihin. Nummelinin paluu on käsittämättömän kova juttu kaikilta kanteilta, tuo satavarmasti satoja katsojia lisää. Oli se sitten ovella myymässä lippuja tai pelaamassa kentällä, niin Petun paluu on silti kova juttu. Minun TPS:ssäni on aina tilaa yhdelle Nummelinille. Gysbers on myös loistava haku puolustuspäähän, isokokoinen, rauhallinen ja erityisesti tasainen suorittaja on hyvä lisäys mihin pakistoon tahansa. Tukonen on myös kunnossa ollessaan hyvä haku, mutta vähän takaraivossa jyskyttää tuo historia loukkaantumisten suhteen. Maalivahtiosastoon olen myös ihan helvetin tyytyväinen, Lassila oli todella kova Växjön maalinsuulla.

Unknown kirjoitti:Lucenius - X - Tukonen
Sointu - Koskiranta - Pikkarainen
Miettinen - Kumeliauskas - Rantanen
Virtala - Vähätalo - Kulmala

Nummelin - Gysbers
Friman - Seigo
X - Seikola

Lassila
Järvinen


Itse olen melkein samoilla linjoilla. Uskoisin, että kesällä hankitaan hyökkääjä ja pakki sekä sitten myöhemmin syksyllä verorajan jälkeen mister X. Mitäköhän mahtaa touhuta Juraj Mikus ensi kaudella? Ottaisin yhä mieluusti Turkuun.

Mikko Rantanen - Tero Koskiranta - Ryan Lasch
Matias Sointu - Niclas Lucenius - Lauri Tukonen
Camilo Miettinen - Tadas Kumeliauskas - Ilkka Pikkarainen
XXX / Otto Karvinen - XXX / Julius Vähätalo - Marko Virtala

-----
Kulmala (Toiv. mestis!), Honkanen, Lindsten jne...

Joonas Järvinen - Markus Seikola
Simon Gysbers - Steven Seigo
Veli-Matti Vittasmäki - Petteri Nummelin "C"

-----
Vidgren, Friman, Karhu, Keskitalo, Lehtonen jne...

Teemu Lassila
Kristian Järvinen

-----
Kalle Hokkanen

Huom! En nyt huhuile tai edes mutuile Laschia, mutta mieluusti näkisin kyseisen kaliiberin kaverin Koskirannan vierellä.

Salming

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja Salming » 19.05.2014 22:33

Ei ole parempaakaan tekemistä, joten sekaannun naapuriseuran asioihin ketjuloton muodossa. Ihan jees hankintoja on TPS onnistunut tässä kevään mittaan tekemään. Pikkarainen, Lassila, Gysbers, Nummelin, Tukonen ja Smolenak kirkkaimpina.

Smolenak - Lucenius - Tukonen
Sointu - Koskiranta - Pikkarainen
Miettinen - Kumeliauskas - Rantanen
Virtala - Vähätalo - Kulmala
+ Karvinen, A-junnut

Nummelin - Gysbers
Lehtonen - Seigo
Vittasmäki - Seikola
+ Keskitalo, Pulli, Vidgren, Karhu

Lassila
Järvinen


Veskariosasto selviö. Pakistossa Nummelin, Gysbers, Seigo ja Seikola itsestäänselviä avaajia. Vittasmäkikin lienee vakiokokoonpanossa. Kuudenneksi pakiksi löisin junnuista Lehtosen. Maailmanmestari junnuista, pelasi Tutossa hyvin viime kaudella. Luotettava pakki, jolla on jämäkät avaukset. Keskitalo, Pulli ja Karhu paikkaavat loukkaantumisia. Vidgren saattaa pelata itsensä myös pakistoon try-outin kautta. Hyökkäyksessä ykkösen sentteriksi Lucenius, joka oli jo viime kaudella vakuuttava sillä tontilla. Laidoille Smolenak ja Tukonen. Kakkoseen Koskiranta & Pikkarainen akseli ja toiseen laitaan vaikkapa Sointu, joka oli viime kaudella aika unessa. Rantanen saa paikan vähintään kolmosketjusta. Cami toiseen laitaan ja sentteriksi Kumeliauskas. Neloseen jäävät Virtala ja A-junnut. En tiedä Tepsin tilanteesta sen tarkemmin, onko tulossa vielä vahvistuksia, mutta helposti joku sentteri mahtuisi kokoonpanoon.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 25812
Liittynyt: 15.02.2008 16:08
Suosikkijoukkue: HIFK, Montreal Canadiens

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja Dev » 19.05.2014 23:46

Toi TPS:n alakerta on jokseenkin pelottava puolustusuuntaan. Nummelin oli luvattoman huono Lukossa tuolla osastolla, Seikolan kausi niin ikään aivan paska, mutta pistetään siitä osa TPS:n yleisen huonouden piikkiin + loukkaantumiseen, tosin täytyy muistaa että mies ei ole ikinä ollut erityisen hyvä omissa, ja Vittasmäki meinasi sitten hukkua siihen paskan määrään mitä fanit antoi. Gysbers ja Seigo on ns. varmoja nimiä. Se mitä molemmilta näin viime kaudella pelejä, niin olivat selkeästi joukkueensa parhaimmistoa. Kyllähän tohon jengiin tekisi aika saatanan gutaa se huhuttu JJ Amerikasta.
- Olen aina IFK

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja Legenda » 20.05.2014 05:18

Niin nimenomaan kannattaa muistaa, että tuonne ollaan vielä hankkimassa ainakin sitä puolustuspään johtajaa koodinimellä "Morrisonnin paikkaaja". Huhuiltu ja kaipailtu Joonas Järvinen kävisi kyllä tännekkin enemmän kuin hyvin..

Lisäksi jaksan elätellä toiveita mahdollisesta sentteristä vielä tuonne hyökkäyspäähän. Top-6 materiaalin sentterin ja Top-4 puolustavan puolustajan tullessa voitaisiin Palloseuran kohdalla puhua jo varovaisesti ääneen suorasta pudotuspelipaikasta taistelevana joukkueena.
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 5295
Liittynyt: 29.04.2011 14:13
Paikkakunta: Valley of Grace
Suosikkijoukkue: TPS, Rantasen Rauno, Heikkisen Bono ja Virran Patu

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja MustaSurma76 » 20.05.2014 06:05

Salmingin ketjulottoon otan sen verta kantaa että ehkä laittaisin Smolenakin ja Lucen eri ketjuihin koska kummankaan vahvuuksiin ei kuulu tuo oman pään pelaaminen eli tunkisin Smolen Koskirannan vierelle. Pakistossa Salming taisi unohtaa Niklas Frimanin joka on lähtökohtaisesti kuuden pelaavan pakin joukossa takanaan mm. VMV. Muuten ok.
Hakamussuttelua Vaihtoaitiossa jo vuodesta 2011

Avatar
Viestit: 5295
Liittynyt: 29.04.2011 14:13
Paikkakunta: Valley of Grace
Suosikkijoukkue: TPS, Rantasen Rauno, Heikkisen Bono ja Virran Patu

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja MustaSurma76 » 20.05.2014 08:47

[Sisäpiirihuhu]Seikolan varaan en kauheasti muuten laskisi ensi kaudenkaan osalta, miehen itseluottamus on huhujen mukaan ollut pitemmän aikaa luokkaa nolla. Eikä Petun tulo kiekkolliseksi ykköspakiksi ainakaan ole auttanut asiaa. Ehkä JJ:n tulo vierelle voisi tehdä terää.[/Sisäpiirihuhu]
Hakamussuttelua Vaihtoaitiossa jo vuodesta 2011

Avatar
Viestit: 3098
Liittynyt: 22.03.2009 21:32
Suosikkijoukkue: .

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja FPP » 21.05.2014 13:16

Toivottavasti syksyllä ei olla taas tilanteessa, että toisena kärkisentterinä joukkueessa viilettää Tero Koskiranta. Luulisi jo kahden edellisen kauden näyttäneen, ettei siitä tule yhtään mitään. Mutta en usko, että edes Arse kykenee samaan virheeseen samassa asiassa kolme kertaa putkeen, vaikka Tertsi liian monen ketjulotoista kärkiketjuista löytyykin.

Avatar
Viestit: 965
Liittynyt: 27.07.2011 08:36
Suosikkijoukkue: HC TPS, Ville Vahalahti

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja TSS » 22.05.2014 17:15

Pikkuhiljaa tässä alkaa odotus ensikautta kohtaan muuttua positiiviseksi. Paljon on taas kysymysmerkkejä ilmassa, suurin niistä selkeästi materiaalin ohuus, jos tosiaan enää 1-2 pelaajaa odotellaan. Positiivista on kuitenkin paljon. Hetken mietiskelyn, Perkonojan haastattelun ja ensimmäisten hankintojen myötä on sellainen tunne että johdossa on vihdoin oikeanlainen tekemisen meininki :Thumb up:

Tähän lisäksi isona plussana fysiikkavalmentajan palkkaaminen ja se että joukkue on käytännössä kasassa jo toukokuussa (?!!) ja palkatut palaset ovat mielestäni niin varmoja kuin tässä vaiheessa on mahdollista ja vielä ilman KHL-soppareita.

Toisaalta takaraivossa jyskyttää se että viime kausiinkin on lähtenyt positiivisin odotuksin, mutta homma on mennyt totaalisen vituiksi. Edellä mainituista syistä johtuen löytyy kuitenkin vähän luottoa että näin ei kävisi tänä vuonna.

Sitten negatiivisella puolella joukkueen kärkeen visioiduista pelaajista Tukosen ja Nummelinin ehjiin kausiin vaan en jaksa uskoa, edes vaikka Kujanen varmasti osaa treenata näitä klesoja niin että vähän paremmin selviävät kauden rasituksista. Toivottavasti tätä tuetaan maltillisella peluutuksella. Rantasta on myös visioitu kärkiketjuihin, ainakin Jatkiksen ketjusommitelmissa, ja todennäköisesti myös joukkueenrakennuksesta vastaavien taholla. Erittäin lupaava ja hieno pelaaja, joka toivottavasti pystyy sen roolin täyttämään, sen verran tuon tason prospekteilla saattaa kehitystä tapahtua kesässä. Kuitenkin lähtökohtaisesti liian iso rooli voi kostautua. Rantasta pitäisi lähtökohtaisesti sijoitella 3. ketjuun ja antaa pojan nousta sieltä paineetta ylöspäin.

Hyökkäyksessä varmoina kortteina pisteiden teon puolesta pitäisin ainoastaan Lucea ja Smolenakkia. Smolenakin historiakin hieman huolettaa, siis se ettei ole vuosiin pelannut kokonaista kautta samassa jengissä. On kuitenkin lähtökohtaisesti aivan saatanan kova hankinta, ja iso peukku meikäläiseltä toimistolle että tämän tason kaveri saadaan sainattua jo tässä vaiheessa ilman KHL-pykälää :Thumb up: Lisäksi hyökkäyksessä hieman huolettaa rouhivan 4. ketjun puuttuminen. Puolustuksessa Seikolan päivän taso ja em. Nummelinin kunto ovat isoja kysymysmerkkejä, kuten myös todellisten oman pään luutien puute. JJlle olisi todella tilausta, mutta en usko että olisi vielä valmis palaamaan kotiin. Tallinderista nyt ei viitsi edes fantasioida.

Mielenkiinnolla odottelen kauden alkua. Viime vuosina on ollut se tilanne että jos jokin asia voi mennä päin persettä, se myös menee. Uskon ja toivon kuitenkin että Tepsistä tulisi taas joukkue jossa pelaajat voivat floppaamisen sijaan myös ylittää itsensä.

Varovaisen optimistisesti kohti tulevaa :Thumb up:
"Ei loppunut ainoastaan Saku Koivun peliura. Tänään päättyi myös monen turkulaisen lapsuus. #Idoli" -Emil Elo

Avatar
Viestit: 1678
Liittynyt: 10.06.2008 20:08

Re: TPS kaudella 2014-2015

ViestiKirjoittaja Laviols » 29.05.2014 11:41

Legenda kirjoitti:
Lisäksi jaksan elätellä toiveita mahdollisesta sentteristä vielä tuonne hyökkäyspäähän. Top-6 materiaalin sentterin ja Top-4 puolustavan puolustajan tullessa voitaisiin Palloseuran kohdalla puhua jo varovaisesti ääneen suorasta pudotuspelipaikasta taistelevana joukkueena.


Aika huteralla pohjalla tuo teidän hyökkäyskalustonne on tällä hetkellä sillä esimerkiksi Luceniuksen tuntien voi olla että hyvää kautta seuraa taas mahalasku pohjamutiin, soinnulla paljon petrattavaa ja Pikkaraisen,Miettise,koskirannan löydettävä se hyvä taso taas ja liettuan pojalta toivotaan vähintään samaa kuin viime kaudella. Tukosen kohdalla ehjä kausi on välttämättömyys ja Radekin kohdalla toivotaan että asenne pysyy lahden tasolla.
Puolustuksesta löytyy pari todella hasardi herkkää kaveria tyyliin Nummelin, Seikola ,Vittasmäki,Pulli . Tai no pari juu.
Apuja kaivattaisin myös kärjen takaa muuten voi tulla pitkä talvi taas. Suikkasen kaitsulla myös sama tilanne pian kuin virran pekalla eli pelikirjaa olisi hyvä pikkaisen muokata ja oppia muuttamaan sitä.

EdellinenSeuraava

Paluu TPS

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa