Kuka tuo herra X oikein on?

Yleinen kiekkokeskustelu.
Avatar
Viestit: 3226
Liittynyt: 06.12.2009 21:03
Suosikkijoukkue: Lappeenrannan italialaismafia

Re: Kuka tuo herra X oikein on?

ViestiKirjoittaja AriGold » 23.01.2014 19:41

Dev kirjoitti:E: Kuka on Jesper Piitulainen? Ei sano nimi mulle yhtään mitään ja nyt tällainen äijä on alkanut pyörimään otsikoissa hattutemppujensa ansiosta.

Tulee vähän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eiks je?

Jesper Piitulainen on Savonlinnassa syntynyt SaPKon kasvatti. Piitulainen on SaPKon juniorituotannon helmiä, joka vähän yllättäen nousi kaudella 2009-2010 Oskar Essenin loukkaannuttua SaPKon kokoonpanoon. Valmentaja Tirkkonen antoi luottoa Jepelle, joka sai paikan SaPKon ykkösketjusta eikä siitä luopunut enää loppukauden aikana. Seuraava kausi Jepellä menikin SaPKossa isossa roolissa, minkä lisäksi hän pelasi Mestistä myös Suomen U20-maajoukkueen kanssa. Kaudeksi 2011-2012 Jeppe sitten siirtyi Mikkeliin hakemaan isoa roolia Mestiksen kärkijoukkueesta, ja se kausi oli aikalailla nappisuoritus Jepeltä. Piitulainen oli Mestiksen kärkipelaajia, mikä palkittiin kauden päätteeksi sopimuksella SaiPaan. Viime kaudella Jeppe totutteli liigavauhtiin pelaten lähinnä kolmosketjussa, jossa iski 37 peliin 15 tehopistettä. Piitulainen nousi jo ensimmäisellä kaudellaan lempipelaajieni joukkoon, koska hän erottui joukosta todella hyvällä kiekonkäsittelyllä ja pelisilmällä. Viime kaudella Jepellä oli kuitenkin posket vielä aika pyöreät, eikä hän ollut ihan siinä fyysisessä kunnossa mitä liigapelaajalta vaaditaan. Kesän aikana Jeppe kuitenkin veti kovan kesätreenin, joten tälle kaudelle kentälle tuli ihan erilaisessa fyysisessä kunnossa oleva Piitulainen. Harjoituskaudella Piitulainen muodosti SaiPan parhaan ketjun yhdessä Tommi Jokisen ja Markku Flinckin kanssa, mutta se ketju ei kuitenkaan tuottanut tulosta, joten ketju rikottiin pian kauden alussa. Jokinen pääsi näistä ainoana aika isoon rooliin, kun taas Flinck ja Piitulainen jäivät pienempään rooliin. SaiPalla iski kuitenkin hirveä loukkaantumissuma, jonka jälkeen Tirkkonen iski Jepen kärkiketjuihin ja tuloksen voi nähdä pisteistä. Kaveri vastasi huutoon, ja pelasi ehkä paremmin kuin kukaan osasi odottaakaan.

Jos puhutaan Piitulaisesta pelaajana, niin suurin vahvuus on varmasti kiekonkäsittely. Uskaltaisin väittää Jepen olevan kiekonkäsittelyssä ihan liigan kärkipäätä. Jeppe on myös todella hyvä syöttämään ja pelisilmä on todella hyvä, eikä laukauskaan hassumpi ole. Piitulainen on varmasti yksi liigan parhaista 5-3 ylivoimapelaajista, koska silloin kentällä on Jepen tarvitsemaa tilaa. Yhdessä TPS-pelissä Jeppe heitti 5-3 ylivoimalla kolme kertaa poikittaissyötön Koholle takatolpalle, vaikka siinä seisoivat molemmat Tepsin pakit syöttölinjan edessä. Lätty putosi aina lapaan, ja kolmannella kerralla El Capitano kiitti.

Heikkoukset Piitulaisella on lähinnä fysiikassa. Luistelu ei Piitulaisella ole mielestäni vielä riittävän nopeaa ja voimakasta, jotta voisi lopullisesti murtautua liigan eliittiin. Voimaa olisi myös hankittava vähän lisää, jotta pystyisi vääntämään paremmin kulmassa. Kokemattomuus myös näkyy Jepen otteissa, koska välillä kiekko on liian pitkään lavassa ja syöttö viipyy. Mestiksessä varmasti tuo pelityyli toimikin, mutta Liigassa peli on vähän nopeampaa, joten kiekko pitää saada nopeammin liikkeelle. Uskon myös Jepen itse sisäistäneen tuon ongelman, joten eiköhän se ajan kanssa parane.

Loppuyhteenvetona sanoisin Piitulaisen olevan ns. hiomaton timantti. Ensi kesänä olisi syytä tehdä vähän töitä fysiikan kanssa, jotta lopullinen murtautuminen liigan eliittiin onnistuisi. SaiPa hankki Piitulaisen projektipelaaksi, ja projekti on mielestäni edennyt hyvin. Nyt ollaan siinä vaiheessa projektia, jolloin muutama vuosi sitten Piitulainen olisi lähtenyt johonkin isompaan seuraan hakemaan lopullista läpimurtoa, mutta nykypäivänä hän tekee jatkon SaiPan kanssa ja tekee sen läpimurron SaiPan paidassa. Itse toivoisin Piitulaiselle vähintään kahden vuoden jatkosopimusta SaiPaan. Piitulainen murtautuu ensi kaudella tai viimeistään sitä seuraavalla kaudella liigan pistepörssin kärkisijoille. Näkisin myös mahdollisena tulevaisuuden KHL:ssä, koska pelityyli sopii aika hyvin siihen liigaan. Jos Piitulainen kiinnostaa pelaajana, niin katso ihmeessä SaiPan tekemää sarjaa Jesperin vuosi, josta selviää vähän lisätietoa Piitulaisesta pelaajana sekä persoonana.
"Toivottavasti tuo patsas on vähän kestävämpää tekoa ku esikuvansa on ollu."
- Kuningas Litmanen patsaansa esittelytilaisuudessa.

Avatar
Viestit: 2705
Liittynyt: 23.04.2013 16:17
Suosikkijoukkue: Karri Kivi

Re: Kuka tuo herra X oikein on?

ViestiKirjoittaja Ipandeeros » 12.04.2014 15:27

Lukko1936 kirjoitti:Kuka on Roberts Jekimovs?


Roberts Jekimovs #91 - Tampereen Ilves
Laitahyökkääjä | 24v. | 180 cm | 80 kg | Right


Roberts Jekimovsin EliteProspects-profiili

Tartutaan nyt tähän, kun tätä latvialaista tuli seurattua tämä kausi.

Jekimovs aloitti uransa kotimaansa liigassa, jossa pelasi ensimmäiset kolme kautta. Viimeisimmällä kaudella hän löi liigassa itsensä läpi ja tehtaili suuret pisteet. Kaudella 2009-2010 Jekimovs siirtyi Valko-Venäjältä Suomeen ja liittyi Mestiksessä Jokipoikiin. Hän aloitti joukkueen junnuissa, mutta pärjäsi siellä sen verran hyvin, että nousi loppukaudesta aina edustusjoukkueeseen. Seuraava kausi Jokipojissa oli sen verran hyvä, että nousi pääsarjatasolle ja liittyi SaiPan vahvuuteen, jossa vietti pari seuraavaa kautta. Jälkimmäinen kausi oli erinomainen, sillä maalisarake näytti kauden jälkeen kuuttatoista, joka on varsin hyvä lukema. Joutui koirankoppiin playoffseissa ja varmasti osittainen syy siihen, että herra siirtyi täksi kaudeksi Ilveksen riveihin.

Hyvin Lappeenrannassa pelannut Jekimovs oli kuitenkin ikävä pettymys Ilveksen kannattajille. Hän muodosti alkukaudesta ihan hyvän trion Kai Kantolan ja Juuso Rajalan kanssa, mutta tuo ketju rikottiin sitten myöhemmässä vaiheessa. Ketjun rikkomisen jälkeen Jekimovsille etsittiin sopivaa paikkaa ketjuista, mutta sitä ei tuntunut löytyvän millään. Hän seilasi aina ykkösketjusta neloskenttään. Loppukaudesta hänen oli vaikea päästä pelaavaan kokoonpanoon ja loppukaudesta pelasikin vain satunnaisissa peleissä.

Jekimovs on ihan taitava pelaaja ja laukaus on kohtuullinen. Tekee kuitenkin liiaksi liian monimutkaisia ratkaisuja, kun lähtee hakemaan jotain vuoden harhautusta tai syöttää jonkun jo ennalta toivottoman kiekon. On myös melkoinen lapanen laitaväännöissä ja kompuroi sen minkä kerkeää. Puolustuspelaamisessa myöskin paljon puutteita. Tykkää pelata kiekon kanssa.

Ensi kaudestakin sopimus Ilveksen kanssa, mutta mahdollista, että pelaa ensi kaudella toisaalla. Mutta jos ei, niin paljon on töitä edessä, jotta pääsee pelaamaan ensi kaudella useita otteluita. Kuten SaiPa vuodet osoittavat, niin osaa kyllä pelata. Nyt vain olisi keksittävä jotain, jotta miehestä saisi enemmän irti tulevalla kaudella, sillä tämän kauden tehopisteet (5+6) eivät riitä mihinkään.

Heitetääs nyt muutama kiinnostava nimi haasteeksi:

Kuka on Mika Partanen?
Kuka on Joonas Lyytinen?
Kuka on Tomi Karhunen?
Kuka on Mikko Rantanen?
" Siihen ei oikein löydy sellaisia sanoja, joilla osaisin kuvata sitä, kuinka suurena kunniana koen sen, että saan olla Tampereen Ilveksen kapteeni. Se on minulle äärimmäisen suuri kunnia. " - Sami Sandell

" Ei se riitä, että halutaan viimeinen paikka säälipleijareihin. Mikä helvetin tavoite se on? " - Karri Kivi

Salming

Re: Kuka tuo herra X oikein on?

ViestiKirjoittaja Salming » 26.05.2014 21:35

Ipandeeros kirjoitti:Kuka on Tomi Karhunen?


Nimi: Tomi Karhunen
Syntymäpaikka: Oulu
Syntymäaika: 29.10.1989
Ikä: 24
Pelipaikka: Maalivahti
Pituus: 179cm
Paino: 79kg

Tomi Karhunen on 24-vuotias Oulun Kärppien maalivahti. Kiekkouransa hän aloitti Joensuun Jokipojissa, jossa hän torjui kiekkoja 16-vuotiaaksi saakka. Nuorten maajoukkuepaidan nuori mies puki ylleen ensimmäistä kertaa kaudella 2005-2006, jolloin hän esiintyi Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa. Kaudelle 2006-2007 Karhunen siirtyi pelaamaan Kärppien B-junioreihin. Kuitenkin otteluita B-junnuissa kertyi vain seitsemän kappaletta, koska Karhunen pelasi suurimman osan kaudesta A-junnujen mukana (28 ottelua torjuntaprosentilla 90,7%). Hyvät otteet poikivat toisella kaudella putkeen maajoukkuekutsun, tällä kertaa alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen. Harkkapeleissä Karhunen pääsi neljästi maalin suulle ja pysäytti kiekkoja 92 prosentin varmuudella.

Kauaa Karhunen ei viihtynyt Kärppien junioreissa, vaan tie vei heti kaudeksi 2007-2008 OHL-liigaan Sarnia Stingin riveihin. Tomi sai runsaasti vastuuta torjuen kauden aikana 39 ottelussa (GAA 3,59 & 89,1%). Reissuelämä jatkui kaudella 2008-2009, kun Karhunen palasi takaisin Suomeen. Kärppien sijasta seuraksi valikoitui KalPan A-juniorit. Vastuuta kertyi runkosarjassa vajaat 30 ottelua ja playoffeissakin viiden ottelun verran. Kaudeksi 2009-2010 oli taas edessä muutto, tällä kertaa takaisin pohjoiseen. Karhunen nappasi itselleen A-junioreiden ykkösmaalivahdin viitan. Playoffeissa hän oli vakuuttava ja johdatti Kärppien A-junnut Suomen mestaruuteen. Tilastot olivat playoffeissa hienot: 12gp, GAA 2,34 ja torjuntaprosentti 92,3%. Samaisella 09-10 kaudella Karhunen sai vyölleen ensimmäiset pelinsä miesten sarjoissa, kun hän pääsi pelaamaan Mestistä RoKissa kahden ottelun verran. Alunperin Karhunen vuokrattiin RoKiin, mutta koska hän sai vastuuta vain kahdessa ottelussa, hänet lainattiin loppukaudeksi eteenpäin Kärppien A-junnuihin.

A-junnujen mestaruuskevään myötä Karhunen pääsi Kärppien edustusmiehistön mukaan kaudelle 2010-2011. Tuolloin Petri Koivisto oli joukkueen ykkösmaalivahti Karhusen toimiessa pääosin kakkosmaalivahtina. Liigadebyyttinsä Karhunen sai 7. lokakuuta 2010. Debyyttiottelu päättyi 3-1 tappioon Tapparalle vieraissa. Kaiken kaikkiaan Karhunen sai vastuuta kauden aikana yhteensä 13 ottelussa (GAA 3,11 & 89,9%). Koiviston loukkaannuttua marraskuussa Kärpät hankki Ville Hostikan maalilleen ja näin ollen Karhusen palveluksia ei lopulta juurikaan enää kevätpuolella tarvittu. Hän kävikin pelaamassa Mestistä Kiekko-Lasereiden riveissä kahden ottelun verran. Huolimatta Hostikan hankinnasta Karhunen pelasi uransa ensimmäisen nollapelin heti debyyttikaudellaan. Tuo tapahtui 28. joulukuuta 2010 SaiPaa vastaan. Sekä Koivisto että Hostikka olivat poissa kokoonpanosta, joten Karhunen pääsi maaliin ja torjui siis maukkaan nollapelin.

Huhtikuussa 2011 Karhunen teki jatkosopimuksen Kärppien kanssa. Hän pelasi kaudella 2011-2012 vain yhdeksän ottelua Liigaa. Ville Hostikka oli joukkueen ykkösmaalivahti, mutta hänen loukkaannuttua ennen joulua Karhunen pääsi pelaamaan useita otteluja putkeen vuodenvaihteessa. Noista yhdeksästä ottelusta Karhunen torjui kuusi voittoa päästäen keskimäärin taakseen 1,9 kiekkoa per ottelu. Torjuntaprosentti oli myös erinomainen 93,1. Mielestäni tuota pelirupeamaa voisi kutsua Karhunen ensimmäiseksi askeleeksi kohti varteenotettavaa liigaveskaria. Kuitenkin tammikuussa 2012 Kärpät hankki surullisen kuuluisan Johan Backlundin, jolloin Karhunen tippui nokkimisjärjestyksessä kolmanneksi. Koska peliaikaa ei liiemmin olisi ollut luvassa Backlund-Hostikka tandemin takana, Karhunen siirtyi Slovakiaan HC Slovan Bratislavan riveihin. Alunperin Karhunen hankittiin Bratislav Konradin kirittäjäksi, mutta jo runkosarjassa Karhunen pääsi tolppien väliin kuudessa ottelussa. Playoffeissa hän torjui koko puolivälieräsarjan, kun Bratislava tiputti MsHK Žilinan voitoin 4-1. Välierissäkin Karhunen torjui vielä kahden matsin verran, tosin toisessa pelissä hänet vaihdettiin pois maalilta, vaikka ottelu päättyikin lopulta Bratislavan voittoon. Kuitenkaan enempää vastuuta playoffeissa ei Karhuselle irronnut, vaan Konrad nappasi ykkösmaalivahdin tontin takaisin itselleen ja johdatti lopulta Slovanin mestariksi finaalin seitsemännen ottelun jatkoajalla. Se ei vähennä ollenkaan sitä tosiasiaa, että Tomi Karhusesta tuli Slovakian mestari. Kaiken kaikkiaan Karhunen torjui Slovakiassa 13 ottelun verran Bratislavan maalinsuulla saaden palkinnoksi kultamitalin.

Kaudelle 2012-2013 Karhunen palasi takaisin lainapestiltään. Hän sai reilusti vastuuta (24gp GAA 2,34 & 91,3%) Backlundin toimiessa silti ykkösmaalivahtina. Karhunen sai tulikasteensa SM-liigan playoffeissa tuolla samaisella kaudella, kun hänet vaihdettiin maalille sääliplayoffsarjan ensimmäisessä kohtaamisessa Lukkoa vastaan. Tilanne oli avauserän jälkeen 0-3, kun Karhunen sai käskyn maalille toiseen erään. Kenties hänen vaikutuksestaan Kärpät nousikin kolmannessa erässä 4-4 tasoihin, kunnes Otto Honkaheimo teki viitisen minuuttia ennen loppua 4-5 voittomaalin. Torjuntoja Tomille kertyi yhteensä yhdeksän kappaletta ja päästettyjä maaleja siis kaksi.

Mennyt kausi 2013-2014 oli Karhusen lopullinen läpimurto SM-liigan kirkkaimpaan eliittiin. Hän lähti kauteen Jussi Rynnäksen vanavedessä, mutta syrjäytti tämän lopulta osittain Rynnäksen perheenlisäyksen ja pienen loukkaantumisen vuoksi. Runkosarjassa Karhunen torjui 21 ottelua torjuntaprosentilla 93,0 päästäen keskimäärin taakseen 1,95 maalia per ottelu. Rynnäksen ollessa syyskaudella maalissa ja Kärppien pelin kulkiessa Karhunen käväisi hakemassa pelituntumaa Hokissa kahden pelin verran. Kuitenkin kevätkaudella Karhunen kaappasi siis ykkösmaalivahdin paikan itselleen. Runkosarjan tähtihetki oli ehdottomasti peräkkäisten päivien vierasnollapelit ensin SaiPaa ja heti perään HIFK:ta vastaan runkosarjan loppupuolella. Playoffeissa Karhunen pelasi kokonaisuudessaan sarjat sekä HPK:ta (4-0) että SaiPaa (4-1) vastaan. Finaaleissakin hän torjui ensimmäisestä kohtaamisesta 2-1 voiton Kärpille. Toisessa pelissä hänet vaihdettiin pois 3-0 tilanteessa, jolloin Rynnäs pääsi pitkästä aikaa takaisin vartioimaan maalia. Rynnäs torjui myös kolmannessa ja neljännessä pelissä, jotka molemmat Kärpät hävisi maalilla. Karhunen pääsi jälleen maaliin sarjan viidenteen otteluun Kärppien ollessa häviöllä finaalisarjaan voitoin 3-1. Se ei kuitenkaan Karhusta jännittänyt, vaan hän torjui kolme perättäistä maalin voittoa kruununa seitsemännen ottelun nollapeli. Ottelu venyi vieläpä jatkoajalle, jossa Karhunen otti championssaverin Olli Palolan päästessä avopaikkaan maalin edessä. Lopulta Juhamatti Aaltonen ratkaisi mestaruuden Kärpille ja näin ollen Karhunen pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä aikuisten Suomen mestaruutta. Hauska tilastosattuma on se, että Karhusen molemmat pääsarjamestaruudet ovat tulleet seitsemännen pelin jatkoajalla, sekä Slovakiassa että Suomessa.

Karhunen jatkaa tulevalla kaudella 2014-2015 Kärppien riveissä. Osasyynä Karhunen valtavaan tasonnostoon ja lopulliseen läpimurtoon menneellä kaudella oli varmastikin maalivahtivalmentaja Ari Hilli. Aiemmin Karhusta on moitittu ylipelaamisesta ja ailahtelevaisuudesta, mutta kauden mittaan hänestä kuoriutui rauhallinen ja varma torjuja. Tämä kulminoitui lopulta playoffeissa mestaruuden muodossa. Erityishuomiota haluan kiinnittää myös Karhusen mailapelin älyttömään parantumiseen. Playoffeissa hän auttoi useasti puolustajia ohjaamalla kiekon suoraan näiden lapaan, jolloin Kärpät pääsi lähtemään paremmin ja nopeammin jälleen hyökkäämään. Tärkeä pieni detalji, jossa Karhunen kehittyi paljon menneellä kaudella. On mielenkiintoista nähdä, miten torjuntavastuu tulee jakaantumaan ensi kaudella Karhusen ja Rynnäksen kesken. CHL:n myötä molemmille on luvassa varmasti pelejä, mutta kumpi onnistuu nappaamaan sen ykkösmaalivahdin paikan itselleen? Karhusesta on kasvanut voittava maalivahti, siitä todisteena kolme mestaruutta tällä vuosikymmenellä.

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 25811
Liittynyt: 15.02.2008 16:08
Suosikkijoukkue: HIFK, Montreal Canadiens

Re: Kuka tuo herra X oikein on?

ViestiKirjoittaja Dev » 07.08.2014 08:54

Täällä on näitä junnupelien seuraajia, joten kertokaas mulle kuka helvetti on tämä eilen IFK:n paidassa kovasti ihastuttanut Sebastien Moberg? Aivan nevöhööd kaveri mulle.
- Olen aina IFK

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: Kuka tuo herra X oikein on?

ViestiKirjoittaja Jyri » 07.08.2014 09:07

Dev kirjoitti:Täällä on näitä junnupelien seuraajia, joten kertokaas mulle kuka helvetti on tämä eilen IFK:n paidassa kovasti ihastuttanut Sebastien Moberg? Aivan nevöhööd kaveri mulle.


Sebastian Moberg on GrIFK:n kasvatti, joka pelasi viime kolme kautta Bluesissa ennen kuin siirtyi HIFK:hon täksi kaudeksi. Ollut jo pitkään mainio lupaus, mutta otti viime kaudella suuria harppauksia kehityksessään ja oli Bluesin A-nuorten avainpuolustajia. Moberg pelasi myös U18 MM-kisoissa, joissa pääsi pelaamaan niin tasakentällisin kuin ylivoimallakin. Äärimmäisen tekninen ja sulava luistelija, jolla on hyvä vauhti ja pysyy liikkeessä koko ajan. Erittäin hyvä pelikäsitys näkyy järkevinä ratkaisuina sekä omalla alueella että hyökkäyspäässä. Hyvä kiekonkäsittelijä, joka ei kiekolla hätäile. Vahvuudet kiekollisessa pelissä, mutta pystyy kamppailemaan vahvoja ja isoja hyökkääjiä vastaan kulmissa, vaikka ei ole isoimpia puolustajia. Miro Karjalaisen ohella se pakki, jota kannattaa seurata junioreista eniten tällä alkavalla kaudella.

Toivottavasti tästä on apua. :)

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 25811
Liittynyt: 15.02.2008 16:08
Suosikkijoukkue: HIFK, Montreal Canadiens

Re: Kuka tuo herra X oikein on?

ViestiKirjoittaja Dev » 07.08.2014 09:15

Joo'o. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kaverilta. Osa sanoo jo ekan harjoituspelin jälkeen, että tulee jättämään Salmet, Tepot ja kumppanit taakseen taistelussa pelipaikasta, mutta ans kattoo nyt. Harjoituspelit on kuitenkin harjoituspelejä. Eilen pelannut joka tapauksessa ilmeisen hyvin.
- Olen aina IFK

Edellinen

Paluu Yleinen kiekkokeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa