Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

Yleinen kiekkokeskustelu.
Avatar
Viestit: 619
Liittynyt: 24.07.2012 04:26
Paikkakunta: Rauma
Suosikkijoukkue: Rauman Lukko

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja burntarm » 03.10.2012 15:18

New Jersey Devilsin Krys Barch, oli ottanut muutama päivä sitten kotosalla vähän kuppia.
Siinä oli sitten tuntemukset muuttuuneet sanoiksi ja niitä oli ruvettu näppäilemään twitter tilille. Barch on erittäin murheissaan tuosta lockoutista joka on valloillaan, ja kritisoikin kovalla kädellä varsinkin omistajia.


- Olen pelannut NHL:ssä noin 5,5 vuotta ja työskennellyt jokaikisen sekunnin eteen. En ollut ensimmäisen kierroksen varaus tai Hall of Fame -jäsenen poika.
Olen päässyt läpi hikoilemalla, vuotamalla verta, katkaisemalla akillekseni, murtamalla käteni, saamalla aivotärähdyksen, menettämällä kahdeksan hammasta ja niin edelleen. Istun takan äärellä, kahdeksan olutta juotuna ja aloittelemassa port-viinipulloa, joka auttaa muuntamaan tunteeni sanoiksi, Barch jatkaa.


- Kun kirjoitan tätä, uppoudun yhä syvemmälle portpullooni. Kun kynäni lämpenee tulesta, Neil Youngista ja kanadalaisesta syysyöstä, mietin miten työsulku vaikuttaa omistajiin. Pohdin, ovatko omistajat kokeneet samoja loukkaantumisia kuin minä tai kuka tahansa muu pelaaja NHL:ssä. Silti he todennäköisesti istuvat ja polttavat tuttua sikariaan, juovat konjakkia ja lähtevät lomalle yhteen viidestä talostaan, jotka he omistavat. Samaan aikaan me istumme täällä ja tiedämme, että he haluavat ottaa 20 prosenttia palkoistamme.


Iltalehden juttu
Krys Barchin Twitter

Avatar
Viestit: 641
Liittynyt: 18.07.2012 19:20
Paikkakunta: Jyväskylä
Suosikkijoukkue: FBK, Liiga, NHL

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja Plair » 09.10.2012 13:49

En keksinyt muuta ketjua tälle uutiselle, joten laitan tänne.

Maalivahtilegenda Hasek taipui – ura päättyy

Yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista maalivahdeista (ellei se legendaarisin) Dominik Hasek ilmoitti kolmannen kerran uransa aikana lopettamispäätöksestä. Veteraani kyttäsi NHL-paikkaa täksi kaudeksi, mutta kun sellaista ei auennut, oli aika lyödä hokkarit naulaan.

"The Dominatorin" saavutuksia:

- Kaksi Stanley Cupia (2002 ja 2008)
- Vezina Trophy: 1994, 1995, 1997, 1998, 1999, 2001
- William M. Jennings Trophy: 1994 (Grant Fuhrin kanssa), 2001, 2008 (Chris Osgoodin kanssa)
- Hart Memorial Trophy: 1997, 1998
- Lester B. Pearson Award: 1997, 1998
- Olympiakultaa 1998
- Olympiapronssia 2006

Saa nähdä jääkö tämäkään lopettamispäätös pysyväksi. :laugh:

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja Jyri » 20.10.2012 11:04

ECHL-liigan (East Coast Hockey League) pelaajia selaillessani huomasin, että Alaska Acesin NHL-vahvistus Brandon Dubinsky on merkitty liigan sivuilla puolustajaksi. Siitä tulikin mieleeni, että mahtaako tuo olla joku virhe, vai pelaako Dubinsky oikeasti pakkina? Box Scoressa kun ei ole kentällisiä, niin en tiedä.

Dubinsky on 1+1 tehot iskenyt kolmessa ottelussa. Mikään ihme ei tietenkään olisi, jos Dubinsky puolustajana höntsäilisi.

Avatar
Viestit: 11211
Liittynyt: 18.11.2008 00:25
Suosikkijoukkue: Oulun Kärpät

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja Nestori » 03.11.2012 21:41

Jugger77 kirjoitti:Nyt pitää lisäksi kädet ristissä toivoa NHL-työsulun loppumista koska sen sattuessa ainakin Lukon paketti sekoaa täysin ja suuria vaikeuksia tulee myös Jokereille, Kärpille ja Tapparalle.

Boldaus minun. Toisaalta olet oikeassa, sillä Jason Demersin menettäminen kirpaisisi puolustusta todella kovasti. Eklund palaa kehiin vasta Helmikuun korvilla, joten ykköspakkia jouduttaisiin metsästämään. Demers on kuitenkin heittämällä liigan top 2- puolustaja tällä hetkellä.

Kyle Turrisin menettäminen ei taas mielestäni isossa kuvassa kirpaisisi niin paljon kuin Demersin lähtö. Varsinkin, kun mies on hieman jäämässä SM-liigatason ketjukavereittensa varjoon --> turhautunutta peliä ainakin nää kaksi viimeisintä meidän NHL-staralta. Kypärätemppu Ilvestä vastaan heti tauon jälkeen saattaisi avata miehen kohdalla monet lukot?

Jos meillä näitä nahila-miehiä tauon jälkeen enää on? Jos taasen lakko jatkuu, niin eräs J. Jokinen palaa kuulemma pukukoppiin tauon jälkimainingeissa.
Oulun Kärpät

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja Jyri » 13.11.2012 16:49

Pascal Leclaire lopettaa uransa

30-vuotias maalivahti Pascal Leclaire on lopettanut pelaajauransa. Leclaire pelasi viimeksi kaudella 2010-11 Ottawassa sekä farmissa Binghamtonissa. Leclaire varattiin Columbuksen toimesta 1. kierroksella 2001 (#8 overall). Useat lonkkavammat vaikuttivat lopetuspäätökseen.

Saavutuksia pelaajauralta:

Nuorten MM-kisojen All Stars (2002)
Nuorten MM-kisojen hopea (2002)
MM-kisojen hopea (2008)

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja Jyri » 24.11.2012 16:58

Tuli mieleen kysymys, jonka voisin laittaa tänne. Eli olin katsomassa eilen B-nuorten ottelua, jossa toinen joukkue vaihtoi maalivahtia sen vuoksi, että maski meni ilmeisesti rikki. Sitten vähän ajan päästä joukkue otti samaisen maalivahdin takaisin peliin. Niin, että onko joku sääntö, jonka mukaan pitää vaihtaa maalivahti pois, jos maski menee rikki tms? Ei voi vaan vaihtaa ja ottaa uutta maskia?

Toivottavasti joku ymmärsi mitä tarkoitan.

Avatar
Viestit: 11211
Liittynyt: 18.11.2008 00:25
Suosikkijoukkue: Oulun Kärpät

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja Nestori » 24.11.2012 17:04

Jyri kirjoitti:Tuli mieleen kysymys, jonka voisin laittaa tänne. Eli olin katsomassa eilen B-nuorten ottelua, jossa toinen joukkue vaihtoi maalivahtia sen vuoksi, että maski meni ilmeisesti rikki. Sitten vähän ajan päästä joukkue otti samaisen maalivahdin takaisin peliin. Niin, että onko joku sääntö, jonka mukaan pitää vaihtaa maalivahti pois, jos maski menee rikki tms? Ei voi vaan vaihtaa ja ottaa uutta maskia?

Toivottavasti joku ymmärsi mitä tarkoitan.

Sääntö on, ettei rikkinäisellä varusteella saa pelata. Maalivahtien maskit on säädetty juuri sopiviksi ao. mv:lle, joten toisen kaverin maskin lainaaminen ei olisi oikein hyväksi. Se saattaisi puristaa, olla liian iso jne. eli torjujan keskittyminen saattaisi herpaantua juuri ratkaisevalla hetkellä. Varmempi keino on vaihtaa maalivahtia ja korjata se henkilökohtainen varuste kuntoon.
Oulun Kärpät

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja Jyri » 24.11.2012 17:43

Nestori kirjoitti:Sääntö on, ettei rikkinäisellä varusteella saa pelata. Maalivahtien maskit on säädetty juuri sopiviksi ao. mv:lle, joten toisen kaverin maskin lainaaminen ei olisi oikein hyväksi. Se saattaisi puristaa, olla liian iso jne. eli torjujan keskittyminen saattaisi herpaantua juuri ratkaisevalla hetkellä. Varmempi keino on vaihtaa maalivahtia ja korjata se henkilökohtainen varuste kuntoon.


Kiitos tiedosta. Jotain tuonsuuntaista ajattelin, mutta hyvä saada varmistus asiasta kuitenkin.

Avatar
Viestit: 5888
Liittynyt: 04.07.2010 18:04
Paikkakunta: Keskisuomalainen koillishämeessä eli Sysi-Suomi
Suosikkijoukkue: TPS - On vain 1 Pool, Klopp och Kungen

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja ArchieBunker » 24.11.2012 22:30

Nestori kirjoitti: .. Sääntö on, ettei rikkinäisellä varusteella saa pelata ...


Tästä kyseisestä tapauksesta "aasinsillan" kautta saman säännön alaisuuteen eli allekironnut ei ole koskaan ymmärtänyt kyseistä sääntöä tässä kohdin, kun mailan lapa tai varsi napsahtaa poikki esim. laukaisu tilanteessa, niin se käteen jäännyt osa viskataan myös jäälle ja luistellaan vaihtoon tai haetaan uusi maila. Rikkinäisellä varusteella ei pelata, mutta minkä h*levetin takia sitä palasta mikä tosiaan jää käteen, niin ei voi viedä mennessään vaihtoaitioon? Jäälle jäisi yksi turvallisuutta heikentävä "esine" vähemmän, jos näin toimittaisiin ja sen toki ymmärrän, ettei sitä jäälle lentänyttä palasta jäädä hieromaan ja ihmettelemään sieltä :dunno: ..
Hetken kestää elämää ja sekin synkkää, ja ikävää ..

... Kuuluu perkeleellinen pulina, ketä ne mahtaa olla? .. Ketäs luulisit olevan ...

"Meillä suvussa on ollut tapana, ettei omia asioita valitella. Mieluummin otan moottorisahan ja lähen vetämään tukkia niin pitkään, että helpottaa." - Seppo Räty

Avatar
Viestit: 11211
Liittynyt: 18.11.2008 00:25
Suosikkijoukkue: Oulun Kärpät

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja Nestori » 24.11.2012 22:49

ArchieBunker kirjoitti:
Nestori kirjoitti: .. Sääntö on, ettei rikkinäisellä varusteella saa pelata ...


Tästä kyseisestä tapauksesta "aasinsillan" kautta saman säännön alaisuuteen eli allekironnut ei ole koskaan ymmärtänyt kyseistä sääntöä tässä kohdin, kun mailan lapa tai varsi napsahtaa poikki esim. laukaisu tilanteessa, niin se käteen jäännyt osa viskataan myös jäälle ja luistellaan vaihtoon tai haetaan uusi maila. Rikkinäisellä varusteella ei pelata, mutta minkä h*levetin takia sitä palasta mikä tosiaan jää käteen, niin ei voi viedä mennessään vaihtoaitioon? Jäälle jäisi yksi turvallisuutta heikentävä "esine" vähemmän, jos näin toimittaisiin ja sen toki ymmärrän, ettei sitä jäälle lentänyttä palasta jäädä hieromaan ja ihmettelemään sieltä ..

Siksi, että sillä käteen jäävällä tikun palasella saa tarvittaessa enemmän vahinkoa aikaiseksi, kuin jäässä lojuvalla palasella. Sillä voi huitaista kaveria tai kampata vastustajaa jne. Yksinkertaista?

Varsinkin nykykiekossa, jossa vastustajan kunnioitus on minimissä, niin itse ainakin koen, että aivan helkutin hyvä sääntö.
Oulun Kärpät

Avatar
Viestit: 11211
Liittynyt: 18.11.2008 00:25
Suosikkijoukkue: Oulun Kärpät

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja Nestori » 24.11.2012 23:36

Näin Kaapparin nimimerkin tuossa äsken ja mieleen tuli heti Teppo Numminen. :laugh:

Asiaan, eli Teppo Numminen on valittu IIHF:n Hockey Hall Of Fameen. :Thumb up:

Muita samaan aikaan HHF-listoille päässeitä ovat Peter Forsberg, Mats Sundin, Danielle Goyette, Paul Henderson ja Jan-Åke Edvinsson.

IIHF:n sivut lisätiedon hakemista varten.

Tässä vielä Jatkoajan juttu aiheesta.
Oulun Kärpät

Avatar
Viestit: 5888
Liittynyt: 04.07.2010 18:04
Paikkakunta: Keskisuomalainen koillishämeessä eli Sysi-Suomi
Suosikkijoukkue: TPS - On vain 1 Pool, Klopp och Kungen

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja ArchieBunker » 25.11.2012 12:14

Nestori kirjoitti: .. Varsinkin nykykiekossa, jossa vastustajan kunnioitus on minimissä ...


Tuohon sama ja totta, mutta lähdin liikkeelle ajatuksesta, että kaikki pelaajat söisivät kiltisti aamupuuronsa, harjaisivat hampaansa, kampaisivat tukkansa ja tottelisivat vanhempiansa .. tosiasia kuitenkin on, että kaikki liha ei tottele kuria ja laki, tässä tapauksessa säännöt ovat kuitenkin kaikille samat ... summa summarum ravitermein "tasapää juoksu" ..
Hetken kestää elämää ja sekin synkkää, ja ikävää ..

... Kuuluu perkeleellinen pulina, ketä ne mahtaa olla? .. Ketäs luulisit olevan ...

"Meillä suvussa on ollut tapana, ettei omia asioita valitella. Mieluummin otan moottorisahan ja lähen vetämään tukkia niin pitkään, että helpottaa." - Seppo Räty

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 14833
Liittynyt: 12.05.2008 16:38
Paikkakunta: Kuopio
Suosikkijoukkue: TPS, NHL, Junnut

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja Legenda » 03.12.2012 06:47

London Knightsin ja Mississauga Steelheadsin kohtaaminen uhkasi venyä hieman enemmänkin yliajalle viime yönä, enkä tarkoita tässä kohtaa pelkästään sitä, että peli ei ratkennut varsinaisella peliajalla eikä edes jatkoajallakaan vaan ratkaisuun tarvittiin rangaistuslaukauksia. Tai tarkemmin sanottuna 19(!) vuoroparia ampujia! :D

Koodi: Valitse kaikki
      LONDON                         MISSISSAUGA

#17 Seth Griffith     GOAL      #2  Dylan DeMelo      No goal
#18 Alex Broadhurst   No goal   #25 Riley Brace       No goal
#16 Max Domi          No goal   #23 Dylan Smoskowitz  GOAL
#46 Matt Rupert       GOAL      #28 Stuart Percy      GOAL
#71 Chris Tierney     No goal   #18 Sam Babintsev     No goal
#53 Bo Horvat         No goal   #16 Kristoff Kontos   No goal
#77 Josh Anderson     GOAL      # 4 Trevor Carrick    GOAL
#64 Ryan Rupert       No goal   #15 Josh Burnside     No goal
#27 Brett Welychka    No goal   #26 Brett Foy         No goal
# 2 Olli Määttä       No goal   # 7 Alex Cord         No goal
# 4 Miles Liberati    No goal   #13 Bobby MacIntyre   No goal
#95 Jacob Jammes      No goal   #10 Andrew Goldberg   No goal
#65 Nikita Zadorov    No goal   #14 Spenser Cobbold   No goal
# 6 Scott Harrington  No goal   # 6 Eric Diodati      No goal
#81 Remi Elie         No goal   #21 Damian Bourne     No goal
#20 Kevin Raine       No goal   # 8 Thomas Welsh      No goal
#21 Tyler Ferry       No goal   #37 Andres Kopstals   No goal
#14 Tommy Hughes      No goal   #29 Ryan Duhaime      No goal
#17 Seth Griffith     GOAL      #23 Dylan Smoskowitz  No goal
"Ei Ilveksellä huonosti mene. Lehdistötilaisuudessakin on tarjolla puoliksi syöty viineri."
- Marko Leppänen @ Twitter

Reijo Mäki kertoi, että aikanaan Turun Palloseurassa pelannut Mal Davis harrasti seksiä naisen kanssa kun muut juhlijat oliva löivät ympärillä tahtia. Aktin jälkeen Davis oli siirtynyt suoraan katsomaan videolta omia maalejaan.

Avatar
Viestit: 11211
Liittynyt: 18.11.2008 00:25
Suosikkijoukkue: Oulun Kärpät

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja Nestori » 09.12.2012 22:32

En viitsi alkaa Pelicansien ketjuja täyttämään ot-viesteillä, mutta tänään pisti vain silmään pari viestiä lahtelaisten ketjuissa:

Haisuli47 kirjoitti:Bryan Little Winnipegistä tulossa Lahteen mikäli näyttää siltä että NHL kausi perutaan. Tammikuussa tulee vasta verosyistä ?

Mitkähän verosyyt mahtavat olla kyseessä? Mies ei ole missään tapauksessa Suomessa 6 kuukautta. Ei vaikka Pelsut menis finaaleihin ja niissäkin game seveniin. 25.4. 2013 on se vihoviimeinen finaaliottelu, JOS niin pitkälle mennään.

Mitä tulee Pavelecin jatkosopimukseen, niin Twitter by Sasha Huttunen:

"Pelicans keskustelee parhaillaan Ondrej Pavelecin, vaihe on tj. Ilkka Kaarnan sanoin akuutti. Kaarna uskoo uuteen sopimukseen.

Missään ei sanota, että Pelicans on pääsemässä sopimukseen Pavelecin kanssa.

Sitten seuraava Tweetti by Sasha Huttunen:

"Alkaa #muuten "melkein" kaikilla olla kauden 2013-2014 valmennus palkattu. Muuan suurseura on vain vaikeuksissa. #smliiga

No tämä oli käännetty muotoon:

r0bert kirjoitti:Ensi kauden valmentaja palkattu. Nimeä en tiedä, mutta ainakin erään toimittajan mukaan ainoa jengi ilman valmentajaa olisi HIFK.


Tässä jälkimmäisessä ei lähdettä ole mainittu, mutta sattuipa tulemaan samoilla minuuteilla kuin Huttusen tweetti. Huttunen ei kyllä puhu Pelicansista eikä HIFK:sta mitään.

Ok, ensimmäinen viesti oli laitettu huhu-ketjuun, joten se läpäiskööt sensuurin, mutta tää jälkimmäinen oli laitettu Pelicansin ensi kautta koskevaan ketjuun. Viestissähän ei ollut muuta totuutta kuin se, että kirjoittaja ei tiedä kuka ensi kauden valmentaja on. Jokainen tyylillään, mutta jotenkin tuo Pelicans-puoli kärsii tällaisista "turhista" viesteistä. Ei sillä, että Pavelec ei voisi tehdä jatkosopimusta, tai Little saapua Lahteen verosyistä johtuen vasta tammikuussa tai että valmentaja olisi palkattu, MUTTA olisi mukavampaa kaikkia kohtaan, jos niitten arvailujen perusteeksi olisi heittää jotain faktojakin ja puhua asioista niitten oikeilla nimillä. Nytkin Sasha Huttusen tweetti oli myltätty ihan vituralleen.

No joo. Tehkää mitä tykkäätte.
Oulun Kärpät

Avatar
Viestit: 4535
Liittynyt: 11.09.2010 09:04
Paikkakunta: Meksiko
Suosikkijoukkue: Tappara & Hawks

Re: Kiekkokeskustelujen sivuaiheet

ViestiKirjoittaja Snoga » 10.12.2012 12:28

Hannes Hyvönen twitterissä:

Thank´s mom,dad,sister,relatives,friends and all the people who i have met in my career! It´s time to do something els.

Olikohan ura nyt tässä? Näköjään joo.
Lohet joukkoraiskasivat minut ennen Merikosken ohijuoksutusta.

- Nestori

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen kiekkokeskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa