Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

Keskustelua ihan mistä vaan, kuitenkin hyvän rajan maussa.
Avatar
Viestit: 4760
Liittynyt: 04.01.2011 19:21
Paikkakunta: Varkaus
Suosikkijoukkue: SHL - KalPa - Penguins - Newcastle United - KooKoo

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja Hartikainen35 » 08.05.2015 21:24

Jartsa kirjoitti:Mull oli tossa lähinnä se idea, ett kun pizzataikina on kumminkin melkosta pullaa ja täyttää todella nopeesti ja turpoo sitten mahassa ikävästi. Ruisleipä on kevyempi vaihtoehto siihen ja ei turvota sitten.


No joo se on kyllä ihan totta. Itse jos ruisleipäpohjaisena teen jotain pizzaa vastaavaa niin se on tulinen vaihtoehto. Vaasan Ruispalat aivan paras tähän tarkoitukseen eli pohjalle tulista salsaa ja siihen päälle jauhelihaa taikka kanaa ja juustoa :Thumb up:

Avatar
Viestit: 5898
Liittynyt: 04.07.2010 18:04
Paikkakunta: Keskisuomalainen koillishämeessä eli Sysi-Suomi
Suosikkijoukkue: TPS - On vain 1 Pool, Klopp och Kungen

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja ArchieBunker » 09.05.2015 21:44

Tellukka again kirjoitti:... Eilen julkaistiin iloinen uutinen ..


Näemmä oppinut vittuilemaan .. hyvä tyttö!! Istu ... anna tassua .. makuulle ... kieri .. leiki kuollutta ...

Nyt taakse poistun ja ryömin tuijottamaan maalin kuivumista .. auf wiedersehen!!!
Hetken kestää elämää ja sekin synkkää, ja ikävää ..

... Kuuluu perkeleellinen pulina, ketä ne mahtaa olla? .. Ketäs luulisit olevan ...

"Meillä suvussa on ollut tapana, ettei omia asioita valitella. Mieluummin otan moottorisahan ja lähen vetämään tukkia niin pitkään, että helpottaa." - Seppo Räty

Avatar
Viestit: 11211
Liittynyt: 18.11.2008 00:25
Suosikkijoukkue: Oulun Kärpät

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja Nestori » 09.05.2015 21:53

ArchieBunker kirjoitti:Näemmä oppinut vittuilemaan ..!

Touchdown motherfucker! :mrgreen: Juuri kun luulit, että vanha rouva nukkuu, niin BADABSHHHHH! :mrgreen: :mrgreen: Putin (tai Soini) tulee tappamaan meidät kaikki! :laugh:
Oulun Kärpät

Salming

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja Salming » 12.05.2015 13:22

Salming kirjoitti:Pascal Dupuis - In My Blood

Kylmät väreet meni tätä Pascal Dupuisin tekstiä lukiessa. Uskomattoman hieno kirjoitus, joka tempaisi mukaansa. Veti kyllä todella hiljaiseksi myös osittain, koska nuo terveydelliset seikat ovat aina sellainen asia, jonka kanssa ei pitäisi leikkiä. Mutta minkä ihminen luonteelleen voi. Tekstiä lukiessa tunsin myös yhtymäkohtia omaan loukkaantumiseeni. Loukkasin siis elokuussa oikean polveni kolmatta kertaa samalla lailla. Pelitilanne ja se vääntyi kummallisesti. Pari aiempaa kertaa kipu oli hellittänyt kuukauden sisällä, vaikka ensimmäisinä päivinä ja viikkoina kävely oli pääosin ontumista. Polvi meni toisen kerran 2013 elokuussa, kun olin samaan aikaan intissä. Tuolloin olin vain viikon poissa toiminnasta ja sitten taas täysillä mukana. Vaikka kipua on, sitä ei halua myöntää. Ollakseni rehellinen, tuon kuukauden jälkeenkin kahdessa ensimmäisessä tapauksessa polvessa oli edelleen kipua, kun meni liian nopeasti esimerkiksi kyykkyyn. Kipu tuntui lähinnä polven etupuolella. Mutta koska juokseminen ja spurttaaminen onnistui pääosin, en jaksanut vaivautua lääkäriin "mitättömän vaivan" vuoksi. Polvi ei juurikaan vaikuttanut siis pelaamiseen, toki takaraivossa ja alitajunnassa joihinkin tilanteisiin ei uskaltanut painaa täysillä, koska kun polvi kerran pettää alta, sataprosenttinen luotto sen kunnosta katoaa. Niin se vain menee, sanoi kuka tahansa mitä vain.

Tosiaan sitten elokuussa tuo polvi meni kolmannen kerran paskaksi reeneissä. Olin ollut iloinen, että tuon toisen polvitapaturman jälkeen polvi oli toipunut vajaassa vuodessa sellaiseen kuntoon, että olin pystynyt pelaamaan sillä kivutta esimerkiksi kesäkuussa Sählyn SM -turnauksessa, josta pokkasimme hopeaa. Lisäksi olin juossut ahkerasti kesällä ja voisi jopa sanoa, että olin juoksukunnon osalta elämäni parhaassa tikissä. Sellaisessa tikissä, että jalkanopeus olisi varmasti riittänyt tulevalla sarjakaudella. Tarkoitus oli debytoida kaupungin edustusjoukkueessa yhdessä Jackin kanssa. Tuo "edari" oli ollut jo monta vuotta sellainen tavoite, jota varten jaksoi tehdä paljon omatoimista reeniä ja pyöräillä vaikkapa sateessakin läheiseen koulun saliin pelaamaan perjantai-iltaisin. Rakkaudesta lajiin, jos näin voi sanoa. Ja sitten elokuun alussa ensimmäisissä sisäharjoituksissa polvi pettää, kun harjoituksia on jäljellä 10 minuuttia. Ensireaktioni oli, että okei taas kävi näin. Polvi meni ympäri ja kestäisi kuukauden verran toipua. Vitutus oli tietysti armoton, kun kesän ajan tähtäin oli ollut myös katusählyn osakilpailussa, jonka piti olla saman viikon lauantaina, kun polveni meni kolmannen kerran. Mietin, että ei se nyt haittaa, jos tuo katusähly jää väliin, kunhan olen sitten kunnossa taas, kun kausi alkaa. Asiat eivät kuitenkaan edenneet suotuisasti. Kolmisen viikkoa loukkaantumisesta menin katsomaan ensimmäistä harjoituspeliä ja vakuuttelin, että kyseessä on sama homma kuin aiemmin ja olen juoksukunnossa parin viikon päästä. Kävely onnistui tuolloin jo kivutta, mutta juoksemista en ollut kokeillut. Pari viikkoa kului ja edelleenkään juoksemisesta ei tullut mitään. Kausi alkaisi pian ja aloin jo hieman huolestumaan. Kävin kokeilemassa polvea kevyellä juoksulenkillä, mutta painoa ei vain pystynyt asettamaan jalalle kunnolla saatika puhumaan täysivauhtisista spurteista, jotka ovat olennainen osa salibandya.

Päivät kuluivat ja ne kuluivat lähinnä toivoen, että polvi paranisi. Marraskuun lopussa oli sitten sellainen tilanne, että polven tilanne ei ollut muuttunut mihinkään suuntaan reiluun kuukauteen. Normaalia elämää se ei haitannut, mutta liikunnasta ei tullut yhtään mitään. Ammattikorkeakoulussa oli sitten 1. vuoden opiskelijoiden terveystarkastus ja sitä kautta sitten sain ajan lääkärille joulukuun puolelle. Hän tutki polveni ja lähetti röntgeniin. Tammikuun alussa sain tiedon, että kuvissa ei näkynyt ainakaan mitään luuvaurioita polvilumpiossa eikä lihasvaurioita polven ympärillä. Se olikin ensimmäinen positiivinen uutinen pitkään aikaan. Edelleen oli kuitenkin mysteeri, mikä polvea vaivasi. Pistävä kipu polven etupuolella ei taantunut juostessa. Lääkäri tutki polveni vielä uudestaan viikon päästä röntgentuloksista ja antoi lähetteen ortopedille. Vajaat kaksi kuukautta tuon viimeisimmän tapaamisen jälkeen pääsen vihdoin ensi perjantaina ortopedin pakeille. Uskallan jo veikata, että polveni tullaan magneettikuvaamaan. Ja todellakin myös toivon sitä, jotta saisin vihdoin selville, että mikä on vikana. Kaikki tulokset otan vastaan, kunhan ongelma selviää. En osaa arvioida, kuinka kauan menee, ennen kuin polvi on fiksattu. Tuskinpa se nyt enää itsekseen paranee, kun niin ei ole käynyt tähänkään mennessä. Kesäkuun alussa olisi taas Sähly SM -turnaus. Siihen on vajaat 100 päivää tällä hetkellä. Jos polveni olisi tuohon mennessä kunnossa, olisin äärettömän iloinen siitä.

Loukkaantuneena oleminen on tuskaa. Sama homma kuin Dupuisilla. En halunnut myöntää itselleni, että kaikki ei ole kunnossa, vaan elättelin turhia toiveita siitä, että kyllä se tulee kuntoon. Se on aina tullut ja urheilijalla on pieniä vammoja silloin tällöin. Noh, tämä vamma on ollut nyt turhan iso. Samaan aikaan kun Jack on painanut reeneissä ja peleissä viikosta toiseen, olen vain hiljaa elätellyt toiveita siitä, että pystyisin pelaamaan taas terveenä. Terveyttä oppii arvostamaan aivan eri tavalla, kun loukkaantumisen kokee itse. Niin se vain menee. En ollut missannut aiemmin urallani yhtään peliä siitä asti, kun aloin pelaamaan aikoinaan D-junnuissa vai oliko C-junnuissa. Tai ainakaan en muista missanneeni. Siitä olen varma, että edelliset viisi kautta ainakin olin mukana jokaisessa matsissa. Junnuissa ehkä jäi joku peli väliin joidenkin kissanristiäisten vuoksi. Parhaalla kaudella pelasin 30 matsia. 20 junnuissa ja kymmenen miesten kakkosjoukkueessa. Olen vielä äärettömän kilpailunhaluinen luonteeltani. Vihaan häviämistä ja urheilu merkitsee meikäläiselle melkeinpä enemmän kuin mikään. Hyökkääjätaustaisena pelaajana olen aina ollut yksi joukkueeni parhaimmista pelaajista. Pistenikkari, jolla on aina asenne kunnossa. Ihan jokainen kerta. Jokaikinen. Omat tehopisteet ovat ajaneet joukkueen menestyksen edelle, koska realistisia menestysmahdollisuuksia ei ole ikinä ollut junnuissa tai sitten miesten kakkosjengissä, jossa pelasin neljä edellistä kautta. Vaikka joukkue voitti, sisällä kiehui, jos olin jäänyt tehoitta. Oli pakko olla se paras ja tehokkain pelaaja joka pelissä. Siksi en koskaan luovuttanut missään kohtaa, vaan vaikka olimme tappiolla reippaasti, jokainen vaihto oli mahdollisuus tehdä tehopiste. Maali tai syöttö. Saada nimi tilastoihin ja pöytäkirjaan. Sen vuoksi myös pelien seuraaminen on ollut aina helvetin vaikeaa meikälle. Ja tarkoitan tällä nimenomaan sitä, kun oma joukkue pelaa ja itse olet katsomossa. Tai oikeastaan pelkkä vaihtoaitiossa istuminen riittää. Halusin aina päästä kentälle takaisin mahdollisimman nopeasti, jotta voisin taas tehoilla. Mikään ei ole parempaa kuin upottaa pallo vastustajan maaliin. Toiseksi paras tunne on se, kun joukkuetoveri tekee maalin omasta syötöstäsi ja saat syöttömerkinnän. Jos istuin vaihdossa ja oma jengi teki maalin, tuuletin näennäisesti. Sisällä taas toivoin, että olisin itse ollut kentällä tekemässä maalia. Varsinkin junnuvuosina tämä tunne oli pahimmillaan/parhaimmillaan. Se vain kertoo siitä äärettömästä kilpailullisuudesta, jota edustin pelatessani. Viime kaudella sitten jo osasi iloita hieman myös muiden onnistumisista. Mutta kuten todettua, fokus oli pörssitehoissa, koska joukkue taisteli lähinnä alemmassa keskikastissa vuodesta toiseen.

Palatekseni pelien seuraamisen vaikeuteen, tällä kaudellakin olen käynyt katsomassa 3-4 peliä. Ja nuokin pelit siksi, että toimitsijoista oli pulaa. Muuten olen katsonut tulokset matsin jälkeen netistä. Suoraan sanottuna ei vain huvita mennä katsomaan, koska tiedän, että omalta osalta kausi jää väliin kokonaan (enää yksi peli jäljellä). Tavallaan olen jo kääntänyt katseet tulevaan. Seuraava minitähtäin on tuo kesäkuu. Jos viime kesän Sähly SM:ää ei lasketa, edellisestä sarjapelistä on pian vuosi. Tuo vajaan vuoden tauko tosipeleistä on liian pitkä tauko kilpailuhenkiselle jampalle. Maaliskuusta syyskuuhunkin on kestämistä (normaali tauko kausien välissä), mutta nyt on saanut totutella helvetisti pidempään taukoon. Jos nostan vielä esiin yhden pointin noista pelien seuraamisista. Nyt siellä on debytoineet kaiken maailman 15-vuotiaat jantterit, joista en ole ikinä kuullut. Meikäläisen pelipaikalla. Saatana. Ja kun tiedä, että olisin monta kertaa parempi, vaarallisempi, tehokkaampi, voimakastahtoisempi ja ennen kaikkea rutinoituneempi. Pelaaja, joka tuo joukkueen peliin enemmän hyviä kuin huonoja asioita. Pallollista taitoa yllin kyllin ja rauhallisuutta. Pelisilmäni on huikaiseva ja laukaus on ollut aina tappavan tarkka. Ja sitten siellä samaan aikaan kun meikä on loukissa, kentällä suhaa jotain höpöhöpöjunnuja pelaamassa. Syö miestä aivan saatanasti.

Laitan tämän viestin loppuun vielä lainauksen tuosta Dupuisin tekstistä, joka sai minut hymyilemään: "My father had a rule about that when I was a kid: unless both of your legs are broken, you never lay on the ice. You skate off on the good one. So that’s what I did."

Tuota samaa peräänantamattomuutta tulen aina edustamaan. Loppuun asti taistellen, vaikka mikä olisi. Vaikka henki lähtisi. Tällainen lauantai-illan avautumishetki. Olipa terapeuttista kirjoittaa tällainen tekstinpätkä. Toivottavasti ensi perjantai antaa toivoa tulevasta, jotta pääsen joskus kuntouttamaan polvea.

"But I’m getting out of that press box prison. I don’t care if it takes six months or a year or two years. I will get healthy. I will play in the National Hockey League again." Palaan entistä vahvempana pelikentille. Se, jos mikä on varmaa.
Noniin. Eilen ortopedi soitti magneettikuvauksen tuloksista. Polvessa on rustovaurio, joka ulottuu kaikkien rustokerrosten läpi. Lisäksi polvessa on linjausvirhettä. Polvilumpio on luultavasti käynyt pois paikoiltaan silloin, kun nuo pari muljahduskertaa on tapahtunut. Seuraavaksi menen alaraajafysioterapeutin pakeille ja hänen ohjeillaan harjoittelen 3-4kk, jonka jälkeen tapaan uudestaan tämän ortopedin. Jos edistystä ei tapahdu, edessä lienee "isompia toimenpiteitä", joiden jälkeen ei sitten liikuta puoleentoista vuoteen. Että sellaista. Onko jollain kokemusta paikallisesta rustovauriosta polvessa? Mitä nyt lueskelin netistä, nykyään noiden rustovaurioidenkin hoito on edistynyt, vaikka periaatteessa tuo rusto on sellaista kudosta, että se ei itsestään uusiudu. Yksittäisten pienten vaurioiden hoitoon soveltuvia rustonalaisluun rei'itystä ja rusto-luusylinterien siirtoa käytetään useissa ortopedisissa yksiköissä. Joissakin tapauksissa on myös mahdollista paikata rustoton alue rustosolusiirtein, mutta nuo ovat kalliita leikkauksia. Joka tapauksessa kuntoutuksella on suuri merkitys hoidossa.

Salming

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja Salming » 12.05.2015 13:22

Salming kirjoitti:Pascal Dupuis - In My Blood

Kylmät väreet meni tätä Pascal Dupuisin tekstiä lukiessa. Uskomattoman hieno kirjoitus, joka tempaisi mukaansa. Veti kyllä todella hiljaiseksi myös osittain, koska nuo terveydelliset seikat ovat aina sellainen asia, jonka kanssa ei pitäisi leikkiä. Mutta minkä ihminen luonteelleen voi. Tekstiä lukiessa tunsin myös yhtymäkohtia omaan loukkaantumiseeni. Loukkasin siis elokuussa oikean polveni kolmatta kertaa samalla lailla. Pelitilanne ja se vääntyi kummallisesti. Pari aiempaa kertaa kipu oli hellittänyt kuukauden sisällä, vaikka ensimmäisinä päivinä ja viikkoina kävely oli pääosin ontumista. Polvi meni toisen kerran 2013 elokuussa, kun olin samaan aikaan intissä. Tuolloin olin vain viikon poissa toiminnasta ja sitten taas täysillä mukana. Vaikka kipua on, sitä ei halua myöntää. Ollakseni rehellinen, tuon kuukauden jälkeenkin kahdessa ensimmäisessä tapauksessa polvessa oli edelleen kipua, kun meni liian nopeasti esimerkiksi kyykkyyn. Kipu tuntui lähinnä polven etupuolella. Mutta koska juokseminen ja spurttaaminen onnistui pääosin, en jaksanut vaivautua lääkäriin "mitättömän vaivan" vuoksi. Polvi ei juurikaan vaikuttanut siis pelaamiseen, toki takaraivossa ja alitajunnassa joihinkin tilanteisiin ei uskaltanut painaa täysillä, koska kun polvi kerran pettää alta, sataprosenttinen luotto sen kunnosta katoaa. Niin se vain menee, sanoi kuka tahansa mitä vain.

Tosiaan sitten elokuussa tuo polvi meni kolmannen kerran paskaksi reeneissä. Olin ollut iloinen, että tuon toisen polvitapaturman jälkeen polvi oli toipunut vajaassa vuodessa sellaiseen kuntoon, että olin pystynyt pelaamaan sillä kivutta esimerkiksi kesäkuussa Sählyn SM -turnauksessa, josta pokkasimme hopeaa. Lisäksi olin juossut ahkerasti kesällä ja voisi jopa sanoa, että olin juoksukunnon osalta elämäni parhaassa tikissä. Sellaisessa tikissä, että jalkanopeus olisi varmasti riittänyt tulevalla sarjakaudella. Tarkoitus oli debytoida kaupungin edustusjoukkueessa yhdessä Jackin kanssa. Tuo "edari" oli ollut jo monta vuotta sellainen tavoite, jota varten jaksoi tehdä paljon omatoimista reeniä ja pyöräillä vaikkapa sateessakin läheiseen koulun saliin pelaamaan perjantai-iltaisin. Rakkaudesta lajiin, jos näin voi sanoa. Ja sitten elokuun alussa ensimmäisissä sisäharjoituksissa polvi pettää, kun harjoituksia on jäljellä 10 minuuttia. Ensireaktioni oli, että okei taas kävi näin. Polvi meni ympäri ja kestäisi kuukauden verran toipua. Vitutus oli tietysti armoton, kun kesän ajan tähtäin oli ollut myös katusählyn osakilpailussa, jonka piti olla saman viikon lauantaina, kun polveni meni kolmannen kerran. Mietin, että ei se nyt haittaa, jos tuo katusähly jää väliin, kunhan olen sitten kunnossa taas, kun kausi alkaa. Asiat eivät kuitenkaan edenneet suotuisasti. Kolmisen viikkoa loukkaantumisesta menin katsomaan ensimmäistä harjoituspeliä ja vakuuttelin, että kyseessä on sama homma kuin aiemmin ja olen juoksukunnossa parin viikon päästä. Kävely onnistui tuolloin jo kivutta, mutta juoksemista en ollut kokeillut. Pari viikkoa kului ja edelleenkään juoksemisesta ei tullut mitään. Kausi alkaisi pian ja aloin jo hieman huolestumaan. Kävin kokeilemassa polvea kevyellä juoksulenkillä, mutta painoa ei vain pystynyt asettamaan jalalle kunnolla saatika puhumaan täysivauhtisista spurteista, jotka ovat olennainen osa salibandya.

Päivät kuluivat ja ne kuluivat lähinnä toivoen, että polvi paranisi. Marraskuun lopussa oli sitten sellainen tilanne, että polven tilanne ei ollut muuttunut mihinkään suuntaan reiluun kuukauteen. Normaalia elämää se ei haitannut, mutta liikunnasta ei tullut yhtään mitään. Ammattikorkeakoulussa oli sitten 1. vuoden opiskelijoiden terveystarkastus ja sitä kautta sitten sain ajan lääkärille joulukuun puolelle. Hän tutki polveni ja lähetti röntgeniin. Tammikuun alussa sain tiedon, että kuvissa ei näkynyt ainakaan mitään luuvaurioita polvilumpiossa eikä lihasvaurioita polven ympärillä. Se olikin ensimmäinen positiivinen uutinen pitkään aikaan. Edelleen oli kuitenkin mysteeri, mikä polvea vaivasi. Pistävä kipu polven etupuolella ei taantunut juostessa. Lääkäri tutki polveni vielä uudestaan viikon päästä röntgentuloksista ja antoi lähetteen ortopedille. Vajaat kaksi kuukautta tuon viimeisimmän tapaamisen jälkeen pääsen vihdoin ensi perjantaina ortopedin pakeille. Uskallan jo veikata, että polveni tullaan magneettikuvaamaan. Ja todellakin myös toivon sitä, jotta saisin vihdoin selville, että mikä on vikana. Kaikki tulokset otan vastaan, kunhan ongelma selviää. En osaa arvioida, kuinka kauan menee, ennen kuin polvi on fiksattu. Tuskinpa se nyt enää itsekseen paranee, kun niin ei ole käynyt tähänkään mennessä. Kesäkuun alussa olisi taas Sähly SM -turnaus. Siihen on vajaat 100 päivää tällä hetkellä. Jos polveni olisi tuohon mennessä kunnossa, olisin äärettömän iloinen siitä.

Loukkaantuneena oleminen on tuskaa. Sama homma kuin Dupuisilla. En halunnut myöntää itselleni, että kaikki ei ole kunnossa, vaan elättelin turhia toiveita siitä, että kyllä se tulee kuntoon. Se on aina tullut ja urheilijalla on pieniä vammoja silloin tällöin. Noh, tämä vamma on ollut nyt turhan iso. Samaan aikaan kun Jack on painanut reeneissä ja peleissä viikosta toiseen, olen vain hiljaa elätellyt toiveita siitä, että pystyisin pelaamaan taas terveenä. Terveyttä oppii arvostamaan aivan eri tavalla, kun loukkaantumisen kokee itse. Niin se vain menee. En ollut missannut aiemmin urallani yhtään peliä siitä asti, kun aloin pelaamaan aikoinaan D-junnuissa vai oliko C-junnuissa. Tai ainakaan en muista missanneeni. Siitä olen varma, että edelliset viisi kautta ainakin olin mukana jokaisessa matsissa. Junnuissa ehkä jäi joku peli väliin joidenkin kissanristiäisten vuoksi. Parhaalla kaudella pelasin 30 matsia. 20 junnuissa ja kymmenen miesten kakkosjoukkueessa. Olen vielä äärettömän kilpailunhaluinen luonteeltani. Vihaan häviämistä ja urheilu merkitsee meikäläiselle melkeinpä enemmän kuin mikään. Hyökkääjätaustaisena pelaajana olen aina ollut yksi joukkueeni parhaimmista pelaajista. Pistenikkari, jolla on aina asenne kunnossa. Ihan jokainen kerta. Jokaikinen. Omat tehopisteet ovat ajaneet joukkueen menestyksen edelle, koska realistisia menestysmahdollisuuksia ei ole ikinä ollut junnuissa tai sitten miesten kakkosjengissä, jossa pelasin neljä edellistä kautta. Vaikka joukkue voitti, sisällä kiehui, jos olin jäänyt tehoitta. Oli pakko olla se paras ja tehokkain pelaaja joka pelissä. Siksi en koskaan luovuttanut missään kohtaa, vaan vaikka olimme tappiolla reippaasti, jokainen vaihto oli mahdollisuus tehdä tehopiste. Maali tai syöttö. Saada nimi tilastoihin ja pöytäkirjaan. Sen vuoksi myös pelien seuraaminen on ollut aina helvetin vaikeaa meikälle. Ja tarkoitan tällä nimenomaan sitä, kun oma joukkue pelaa ja itse olet katsomossa. Tai oikeastaan pelkkä vaihtoaitiossa istuminen riittää. Halusin aina päästä kentälle takaisin mahdollisimman nopeasti, jotta voisin taas tehoilla. Mikään ei ole parempaa kuin upottaa pallo vastustajan maaliin. Toiseksi paras tunne on se, kun joukkuetoveri tekee maalin omasta syötöstäsi ja saat syöttömerkinnän. Jos istuin vaihdossa ja oma jengi teki maalin, tuuletin näennäisesti. Sisällä taas toivoin, että olisin itse ollut kentällä tekemässä maalia. Varsinkin junnuvuosina tämä tunne oli pahimmillaan/parhaimmillaan. Se vain kertoo siitä äärettömästä kilpailullisuudesta, jota edustin pelatessani. Viime kaudella sitten jo osasi iloita hieman myös muiden onnistumisista. Mutta kuten todettua, fokus oli pörssitehoissa, koska joukkue taisteli lähinnä alemmassa keskikastissa vuodesta toiseen.

Palatekseni pelien seuraamisen vaikeuteen, tällä kaudellakin olen käynyt katsomassa 3-4 peliä. Ja nuokin pelit siksi, että toimitsijoista oli pulaa. Muuten olen katsonut tulokset matsin jälkeen netistä. Suoraan sanottuna ei vain huvita mennä katsomaan, koska tiedän, että omalta osalta kausi jää väliin kokonaan (enää yksi peli jäljellä). Tavallaan olen jo kääntänyt katseet tulevaan. Seuraava minitähtäin on tuo kesäkuu. Jos viime kesän Sähly SM:ää ei lasketa, edellisestä sarjapelistä on pian vuosi. Tuo vajaan vuoden tauko tosipeleistä on liian pitkä tauko kilpailuhenkiselle jampalle. Maaliskuusta syyskuuhunkin on kestämistä (normaali tauko kausien välissä), mutta nyt on saanut totutella helvetisti pidempään taukoon. Jos nostan vielä esiin yhden pointin noista pelien seuraamisista. Nyt siellä on debytoineet kaiken maailman 15-vuotiaat jantterit, joista en ole ikinä kuullut. Meikäläisen pelipaikalla. Saatana. Ja kun tiedä, että olisin monta kertaa parempi, vaarallisempi, tehokkaampi, voimakastahtoisempi ja ennen kaikkea rutinoituneempi. Pelaaja, joka tuo joukkueen peliin enemmän hyviä kuin huonoja asioita. Pallollista taitoa yllin kyllin ja rauhallisuutta. Pelisilmäni on huikaiseva ja laukaus on ollut aina tappavan tarkka. Ja sitten siellä samaan aikaan kun meikä on loukissa, kentällä suhaa jotain höpöhöpöjunnuja pelaamassa. Syö miestä aivan saatanasti.

Laitan tämän viestin loppuun vielä lainauksen tuosta Dupuisin tekstistä, joka sai minut hymyilemään: "My father had a rule about that when I was a kid: unless both of your legs are broken, you never lay on the ice. You skate off on the good one. So that’s what I did."

Tuota samaa peräänantamattomuutta tulen aina edustamaan. Loppuun asti taistellen, vaikka mikä olisi. Vaikka henki lähtisi. Tällainen lauantai-illan avautumishetki. Olipa terapeuttista kirjoittaa tällainen tekstinpätkä. Toivottavasti ensi perjantai antaa toivoa tulevasta, jotta pääsen joskus kuntouttamaan polvea.

"But I’m getting out of that press box prison. I don’t care if it takes six months or a year or two years. I will get healthy. I will play in the National Hockey League again." Palaan entistä vahvempana pelikentille. Se, jos mikä on varmaa.
Noniin. Eilen ortopedi soitti magneettikuvauksen tuloksista. Polvessa on rustovaurio, joka ulottuu kaikkien rustokerrosten läpi. Lisäksi polvessa on linjausvirhettä. Polvilumpio on luultavasti käynyt pois paikoiltaan silloin, kun nuo pari muljahduskertaa on tapahtunut. Seuraavaksi menen alaraajafysioterapeutin pakeille ja hänen ohjeillaan harjoittelen 3-4kk, jonka jälkeen tapaan uudestaan tämän ortopedin. Jos edistystä ei tapahdu, edessä lienee "isompia toimenpiteitä", joiden jälkeen ei sitten liikuta puoleentoista vuoteen. Että sellaista. Onko jollain kokemusta paikallisesta rustovauriosta polvessa? Mitä nyt lueskelin netistä, nykyään noiden rustovaurioidenkin hoito on edistynyt, vaikka periaatteessa tuo rusto on sellaista kudosta, että se ei itsestään uusiudu. Yksittäisten pienten vaurioiden hoitoon soveltuvia rustonalaisluun rei'itystä ja rusto-luusylinterien siirtoa käytetään useissa ortopedisissa yksiköissä. Joissakin tapauksissa on myös mahdollista paikata rustoton alue rustosolusiirtein, mutta nuo ovat kalliita leikkauksia. Joka tapauksessa kuntoutuksella on suuri merkitys hoidossa.

Avatar
Viestit: 2555
Liittynyt: 18.02.2008 18:19
Paikkakunta: Pori
Suosikkijoukkue: Ässät

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja Jartsa » 15.05.2015 12:03

Ei sitä näköjään Jartsa-poikakaan ole mitään tässä elämässä vielläkään oppinut tai kasvanut mieheksi :facepalm: Yöllä lankesin nuoremman lihan edessä ja nyt on kaikki taas kerran viturallaan... :wall: Sika on sika vaikka sille pukis mekon päälle. Noooh. Mutt elämää tää vaan on ja oppirahaa maksellaan taas ja sitä rataa.
Ei allekirjoituksia

Avatar
Viestit: 13179
Liittynyt: 29.08.2008 22:02
Paikkakunta: Norsuluutorni
Suosikkijoukkue: YLLÄPITO

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja Multi » 16.05.2015 00:51

Kattelin että Kaappari täyttää vuosia ja mietin etteipä oo miestä hetkeen näkynyt. Noh ei tosiaan, siitä on melkein kaksi vuotta kun mies viimeksi kirjoittanut jotain... :o
Turha koittaa ylläpito voittaa

Avatar
Viestit: 3204
Liittynyt: 29.07.2009 19:33
Paikkakunta: Seinäjoki
Suosikkijoukkue: Ilves, QPR,Torpedo Nizhny Novgorod, Minnesota Wild

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja wildwind » 17.05.2015 14:41

ArchieBunker kirjoitti:Tuota ... heräsi ajatus, että Lakeuden risti olisi ehkä mahdollisesti linkittänyt väärän biisin, mutta kun puhutaan perusrehellisestä ja tukevasti saappailla, luonnollisesti mustilla Nokialaisilla jäisessä sänkipellossa seisovasta vanhan liiton herrasmiehestä, niin eihän virheisiin ole saumaa? Vai onko? ..


Ei ole, kuten arvelitkin. Ihan oli tarkoittamani linkki ja mukavaa on jos meno maistui! Teltta lienee kuitenkin jo kaatunut? :mrgreen:

Tosin tuohon bändiin törmäsin itsekin vasta eilen, kun taas kerran tein musasurffailua pitkin Euroopan maita. Taisi olla Nestori kun joskus ihmetteli sitä, että kuinka joku viitsii moista tehdä, mutta itse olen tuolla tavalla löytänyt ripakopallisen musiikillisia helmiä, jotka nyt sitten löytyvät omalta YouTube-varastoltani aina kun niin haluan. :Thumb up:
Jos kerran nauru pidentää ikää, mitäköhän totisuudesta sitten seuraa?

Kun on pää pilvissä, näkee huonosti.

Jotkut ihmiset tuovat iloa minne sitten saapuvatkin- toiset taas mistä lähtevätkin.

Avatar
Viestit: 4760
Liittynyt: 04.01.2011 19:21
Paikkakunta: Varkaus
Suosikkijoukkue: SHL - KalPa - Penguins - Newcastle United - KooKoo

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja Hartikainen35 » 18.05.2015 10:18

Nyt sitten vaan sormet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivotaan niin maan perkeleesti, että hakemukseni perusteella pääsisin töihin paikalliseen Toyotan liikkeeseen varaosamyyjäksi. Johan tätä kurjimusta on monen monta kuukautta vietettykin.

Avatar
Viestit: 8280
Liittynyt: 01.09.2010 18:15
Suosikkijoukkue: Rauman Lukko ja Liverpool FC, Danish Dynamite

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja Lukko1936 » 18.05.2015 12:21

Tänään varmistui, että parin viikon päästä ammutaan korkit kattoon ja laitetaan lakki päähän. Yo-kirjoituksista napsui MMMMB-rivi, johon olen ihan tyytyväinen, vaikka olisin vähintään yhtä Eximiaa toivonut. M tuli englannista, historiasta, äidinkielestä ja maantieteestä, B matematiikasta. Mukavasti piristää nämäkin uutiset, vaikkakin täysin odotetut sellaiset, kun viime viikolla tuli henkisesti turpaan ja kovaa.
Here comes the yellow and blue.

Avatar
Viestit: 3637
Liittynyt: 13.02.2009 18:43
Suosikkijoukkue: Muutama NHL-joukkue + Josi, Karlsson, Gaudreau

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja Jyri » 18.05.2015 12:29

Lukko1936 kirjoitti:Tänään varmistui, että parin viikon päästä ammutaan korkit kattoon ja laitetaan lakki päähän. Yo-kirjoituksista napsui MMMMB-rivi, johon olen ihan tyytyväinen, vaikka olisin vähintään yhtä Eximiaa toivonut. M tuli englannista, historiasta, äidinkielestä ja maantieteestä, B matematiikasta. Mukavasti piristää nämäkin uutiset, vaikkakin täysin odotetut sellaiset, kun viime viikolla tuli henkisesti turpaan ja kovaa.


Onnittelut! Omatkin tulokset tulivat tänään ja meni hyvin, eli lakki tulossa tännekin. :tuoppi:

Salming

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja Salming » 18.05.2015 12:31

Kesäiset ja sivistyneet onnittelut arvon kaksikko Lukko1936 ja Jyri valkoisen ylioppilaslakin johdosta. :Thumb up:

Avatar
Viestit: 2555
Liittynyt: 18.02.2008 18:19
Paikkakunta: Pori
Suosikkijoukkue: Ässät

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja Jartsa » 18.05.2015 15:34

Kyllä taas pistää sapettamaan tuo ressukirjeiden nostattama kohu näistä nilkeistä, joiden asenne on "Mä oon täältä jo vitun kaukana kun aletaan sotimaan, mä en tätä paskamaata puolusta kun ei sovi mun pirtaan/ tää maa ei oo mulle mitään antanut".

Ei jumalauta, eikö porukalla ole mitään rakkautta näitä maita ja mantuja kohtaan?!!! Tätä maata, jota on isät ja heidän isät ja taas heidän isät rakentaneet työllä ja hiellä? Tämä on helvetin hieno maa, me ollaan loppujen lopuksi hieno kansa. Suomi on valtiona pahoissa ongelmissa ja meillä on ammattitaidottomat poliitikot, mutta kertokaapa mulle mikä valtio ei olisi ongelmissa tai missä asioita hoitaa oikeet henkilöt? Härskimpää politiikkaa muualla Euroopassa harrastetaan kuin täällä...

Mä en ole mikään sodanlietsoja tai edes sotahullu. Mutta jumalauta, jos joku tätä MEIDÄN maata uhkaa, niin se ei tasan tule ottamaan tuumaakaan ilmaseks. Kyllä jos kutsu käy, niin ylpeänä tämä poika lähtee puolustamaan kotia ja isänmaata ja ottaa luodinkin sen puolesta. Vaikka sota onkin helvetin turhaa ja typerää ja idioottimaista, niin pelkuriksi ei aleta. Miehen on tehtävä, mitä miehen tehtävä on!
Siis olisiko joku oikeasti valmis tosta vaan sodan syttyessä lähtemään täältä ja mennä jonnekkin välimeren rannalle miettimään, että siellä suomessa se vieras valta juuri nytkin repii ja raiskaa kaiken rakkaan!?

Missä on oikeasti kunnioitus sitä kohtaa, mitä täältä on saatu? Kaikkien maksamilla verorahoilla!! Kaikki pitäs saatana saada ilmaseks, mutta mitään ei olla valmiita antamaan takaisin.

HÄVETKÄÄ!!!

Niin. Ja onneksi tuli tuossa PV:ltä kommenttia, että rajat menee kyllä hyvissä ajoin kiinni ja karkurit kyllä tavoitetaan.

Anteeksi purkautuminen. Vaikka mulla on veressä herraviha, niin on mulla silti veressä sisu, ylpeys ja rakkaus tätä maata kohtaan.
Ei allekirjoituksia

Ylläpitäjä
Avatar
Viestit: 25812
Liittynyt: 15.02.2008 16:08
Suosikkijoukkue: HIFK, Montreal Canadiens

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja Dev » 18.05.2015 15:41

Ei multakaan heru kyllä tippaakaan sympatiaa noille rintamakarkureille. Se vala tässä on aikoinaan vannottu ja sitä kunnioitetaan. Jos tilanne kärjistyisi pahaksi ja alkaisi sota, niin sinnehän sitä olisi lähdettävä eturintamalle kaatamaan rybyjä.
- Olen aina IFK

Avatar
Viestit: 5898
Liittynyt: 04.07.2010 18:04
Paikkakunta: Keskisuomalainen koillishämeessä eli Sysi-Suomi
Suosikkijoukkue: TPS - On vain 1 Pool, Klopp och Kungen

Re: Puhutaan paskaa ketjun paluu, Vol 3

ViestiKirjoittaja ArchieBunker » 19.05.2015 15:15

Menisi "Pitäisikö itkeä vai nauraa" oksaa heittämällä, mutta kun on ollut tapana, ettei turhista porata ja melko "bollocksia" tämä on, niin isketään nyt tänne ..

Eli hyökkäsin hakemaan riksrattoniin menovettä paikalliselta kylmäasemalta. Viereiselle makille kurvasi joku vanha kommunisti korealaisella katumaasturillaan. Jo silloin arvasin kuinka tässä käy. Ei alkanut peelo tankkaamaan, koska makkien maksupääteautomaatti oli sama kuin allekironneella, mutta toki eripuolella. Siellä se mulkoili ratin takana, kunnes olin saanut lorotettua pöntön täyteen. Silloin iski piru allekironneeseen. Nostin pöntön takaluukkuun ja olin menevinäni ratin taakse, mutta avasinkin vain taivaspaikan bensakorkinluukun. Peelo aloitti tankkaamisen, kun luuli, että nostan kytkintä ja häivyn paikalta, mutta palasinkin takasin ja aloitin tankkaamisen. Ette usko mikä steppaaminen, tuhina, ähkiminen ja vaivihkaa kurkkiminen alkoi makin toisella puolella ...

Siis näitä vatipäitä on vielä 2010-luvulla, jotka luulee, että samalta makilta tankkaaminen ei onnistu ja toisen tankkaus menee sen toisen piikkiin ..

Herra mun aikani ties ja purin alahuulta, etten revennyt huutonauruun, tankatessani kuin jäitä poltellen ja tosiaan arvasin tämän, että kuinka tässä käy, koska ei ollut eka kerta, kun tuollainen tasapää osuu samaan aikaan makille ...
Hetken kestää elämää ja sekin synkkää, ja ikävää ..

... Kuuluu perkeleellinen pulina, ketä ne mahtaa olla? .. Ketäs luulisit olevan ...

"Meillä suvussa on ollut tapana, ettei omia asioita valitella. Mieluummin otan moottorisahan ja lähen vetämään tukkia niin pitkään, että helpottaa." - Seppo Räty

EdellinenSeuraava

Paluu Vapaa keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa